Äitini Lotta Sisko Sinikka on syntynyt vuoden 1932 jouluna maanviljelijä Heikki ja Tyyne Penttilän perheeseen Kokemäellä, josta perhe muutti myöhemmin Siikajoelle pitämään Tyyne-mummun kotitilaa Rytilää. Pikkuhiljaa osoittautui, että Sinikasta tuli Ryytilän tilan ainut tytär. Äitini oli kuvan kaunis. Hän olisi voinut voittaa Armi Kuuselan missikisoissa.

Vanhempani tapasivat Oulussa Merikoski-nimisessä tanssiravintolassa vuonna 1957 ja menivät jo samana vuonna kihloihin ja naimisiin. Komeat häät olivat Siikajoella Rytilässä. Äitini työskenteli Osuuskassalla ja isäni Talousseuralla. Minä synnyin 1959 toukokuussa. Vuonna 1960 muutimme Turkuun isän opintoja varten, koska Oulussa ei ollut teknistä opistoa.

Sinikasta tuli Turun osuuskassan pidetty työntekijä. Äiti oli muutenkin pidetty, hauska, antelias sekä ystävällinen ja kova neuvomaan. Sinikka Penttilästä ei koskaan tullut huippuliikenaista, vaikka hän olikin käynyt kauppaopiston ja Lybeckerin käsityökoulun. Sen sijaan äidistä tuli isäni työn mahdollistaja, sillä isästäni, Reino Meriläisestä kehkeytyi oikea suurliikemies, kultasormeksi kutsuttu. Hän loi Insinöörirakentajat, Iso-syötteen, Meri-Teijon ja osti linnan minun ja silloisen mieheni huolehdittavaksi Normandiasta Ranskasta.

Isäni Reino Meriläinen oli visionääri, äiti jalat maassa oleva kädentaitoja harrastava, maalta kotoisin oleva perheenemäntä. Äiti huolehti minusta ja pikkusiskostani Minnasta (syntynyt 1965), kodista ja ruuanlaitosta. Isä sai tehdä työnsä rauhassa, edustaa iltakaudet ja äiti potki tämän aamulla töihin.

Vanhempani muuttivat erilleen vuonna 1978 minun ylioppilaskirjoitusteni jälkeen. Minä lähdin isän matkaan ja Minna jäi äidille. Siskoni ratsastusharrastus vei sekä äitiäni että isääni ympäri Suomen. Taas tuli ystäviä. Äidin motto: ”Halapuus kaunistaa!” Isäni oli sanonut, että kyllähän hän veisi vaimonsa maailmanympärimatkalle, jos vaan tämä saisi ottaa kangaspuut matkaan. Nuorempana äiti möi käsitöitä, vanhempana hän lahjoitti niitä ystävilleen. Sinikassa oli vähän ”hehtaroinnin” vikaa. Hän ompeli ihan kamalasti (halvoista kankaista) ja neuloi ja teki syksyisin sata mustikkapiirakkaa. Marjastaminen ja sienestäminen-metsissä kävely olivat hänen lempipuuhiansa.

Minulla on kolme lasta. Vuosina 1982, 1984 ja 1988 syntyneet. Olin vuodesta 1990 yksinhuoltaja. Kyllä siinä äitiä tuli ikävä, varsinkin kun aloitin yksinhuoltaja-urani Ranskassa linnanemäntänä. Muutin lasten kanssa äidin naapuriin paritaloon Pyykösjärvelle Ouluun. Nyt äiti mahdollisti minun akateemisen urani ja lasten tasapainoisen kasvun tekemällä jauhelihakastiketta (nam) ja muita herkkuja. Sain tehdä vastapalveluksen, kun äiti sairastui Lewyn kappale-tautiin ja sain hoitaa häntä toistakymmentä vuotta. Äiti elää kituutti Mäntykodilla. Hän oli makoillut siellä yhdeksän vuotta vuodesta 2007. Olin paikalla kahden hoitajan kanssa, kun elämä hiipui vuonna 2019.

Olen lapsineni vallannut rakkaan kesämökin Kiimingissä. ”On silti hyvä, ettet näe minua nyt” soi mielessäni, kun katselen ruttojuurista entistä kasvimaata. Olen tullut siihen tulokseen, että äitini oli onnellisimmillaan kesäisin mökillä lasten ympäröimänä, maata ruoputtaen ja jokivedellä tiskaten.