Sotalapsena Ruotsissa Ester Vaara s. Saromaa lauloi ja lausui runoja naapurivierailuilla. Kylään mentiin pyhämekossa, rusettipäisenä ja ”lokatuin”, kiharretuin, hiuksin. Esiliinaa ei pantu visiitille. Pitsein koristettuja, kauniita esiliinoja kyllä pidettiin tuohon aikaan kotivaatteiden suojana. Laulu on kuljettanut Esteriä sekä palvelemaan sopraanona sunnuntaisin ortodoksikirkon kuorossa että toimimaan Oulun Karjalaseuran Kuoro Käkösissä ja Pyhän Hildegard -seuran Gloria-kuorossa. Rakkaus runoihin on kehittänyt taidon koskettavaan lyriikan tulkintaan.

Ester joutui lähtemään evakkotielle 4-vuotiaana

Ester Vaara s. Saromaa syntyi 1934 Karjalassa Salmin pitäjän Mantsinsaaressa. Perheeseen kuuluivat isä Nikolai Saromaa (1890–1971, Haukipudas), äiti Katri Saromaa (1898–1971, Haukipudas) ja Esterin kuusi sisarusta: Agnes, Mirjam, Maire, Kaija, Veli ja Johannes.

Isä toimi kanttorina ja äiti kotiäitinä. Kun evakkoonkomento tuli, pakattiin vain välttämättömintä mukaan. 4-vuotiaalle Esterillekin pantiin reppuun evääksi ruisleipä. Se oli pienelle tyttönupulle liian painava, ja leipä jouduttiinkin lisäämään äidin kantamuksiin. Evakot matkasivat härkävaunussa.

Esterin perhe sai kodin Leppävirralta, josta myöhemmin muutettiin Kelloon. Isä ei kanttoriammattinsa vuoksi joutunut sotaan, vaan palveli isänmaata lukkarina. Esterin koulutie alkoi Pohjois-Kellon kansakoulussa ensimmäisen luokan suorittamisella. Perheellä ei silloin vielä ollut Kellossa omaa kotia – asuttiin Inkilän pirtissä.

Perhe palasi vuonna 1942 Matsinsaaressa odottavaan ehjään kotiin. Elämää rakennettiin, kasvimaita kohennettiin ja oltiin toiveikkaita. Esterin koulutie jatkui toisen kansakoululuokan suorittamiseen koti-Karjalassa.

Toinen evakkomatka Tervoon

Toisen evakkomatkan perhe matkasi taas tottuneesti härkävaunussa, nyt Tervoon. Kodiksi saatiin kaunis kanttorila, Pienlahti, joka oli upeasti veden ympäröimä. Ruoasta ei ollut puutetta. Kun toimeentulo oli tiukimmillaan, kutoi äiti sukkia, lapasia ja sängynpeittoja, joilla vaihdettiin maalaistaloista munia ja muuta ruokaa. Äiti oli talousihminen ja hoiti tehokkaasti kattila-antia kasvimaalta.  – Siellä oli ihana asua, muistelee Ester.

Ruotsiin kolmannesta evakkopaikasta

Ruotsiin Ester Saromaa lähti kolmannesta evakkopaikastaan, Tervosta, vuonna 1944. Hän viipyi siellä sodan loppuun saakka ja kävi kansakoulun 3. luokan. Koululauluina olivat virret. Sytyttävänä kokemuksena Esterille on jäänyt ilo pääsystä jouluna laulamaan kirkossa oman koululuokan ja kirkkokuoron kanssa mm. Hoosiannaa.

Ruotsin koti oli Herrestadissa maatilalla, jossa mamman ja papan, Hulda ja  Oskar Anderssonin, lisäksi asui heidän neljä lastaan: Inger, Dagmar, Martin ja Gunnar. Ester sai olla lapsi ja leikkiä kuten lapsi.

Maatilan töihin hänen ei tarvinnut osallistua. Ester oli tervetullut vieras myös koulukaverien koteihin. Vilkasta ja iloista yhteyttä perhe piti naapureihin. Vierailuille mentiin siisteinä, voisi sanoa pynttäytyneinä. Kahvipöydän antimista on Esterille jäänyt mieleen, että tarjolla oli aina mitä ihanimpia torttuja ja pikkuleipiä – jopa 13 sorttia. Koska jääkaappeja ei ollut, mamma säilöi päärynät ja muut puutarhan herkut umpioimalla. Naisten asiana oli kotitöiden teko, miehet ahersivat pelloilla ja navetassa.

”Ystävällisiä minulle aina oltiin”, kertoo Ester.

Monesti häntä pyydettiin esittämään runoja ja lauluja suomeksi. Kun Ester ei aina muistanut sanoja, keksi hän niitä itse. Näin hän tottui valmistautumaan esiintymisiin.

Sotalapsi puhui ruotsia palattuaan Tervoon

Naapurimaasta Ester palasi sodan loputtua Tervoon suomen kielen unohtaneena puhuen ruotsia, jota kukaan kotiväestä ei ymmärtänyt. Toista kotimaista puhuvalle 12-vuotiaalle ei ollut tarjolla ruotsinkielistä kansakoulua. Esterin koulutie jatkui Suomessa 4. luokalta. Kotiinpaluussa herätti hämmennystä myös se, ettei Esterillä ollut Ruotsin tapaan omaa huonetta, mihin paeta, kun kukaan ei ymmärrä. Kirjeitä vaihdettiin muutamat vuodet Esterin ja Ruotsin kodin lasten kesken.

Ruotsin Elsa-tädin antaman Elisabet-nuken syliinotto lievitti sopeutumisen tuskissa. Niinpä Ester vielä nuorena aikuisena, opettajana ollessaan, kävi kodin vintillä Elisabetia halaamassa. Erään kerran ullakolla odotti koettelemus: särkynyt nukke, jonka sisaren poika oli iskenyt suutuspäissään muurin kylkeen.

Pika-asutustila Haukiputaan Kellon kylästä

Haukiputaan Kellon kylästä isä sai sodan jälkeen pika-asutustilan ja perhe muutti Tervosta uudelleen Haukiputaalle ja sai Karjalan kodin jälkeen uuden, ikioman kodin. Ensimmäiset oman katon alla nautitut unet Ester muistaa siskonpedissä pirtin lattialla. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Isä elätti perheen kanttorina ja äiti hoiti kodin ja lapset. Ester jatkoi koulunkäyntiä Pohjois-Kellon koulussa ja suoritti siellä oppivelvollisuutensa eli loput luokat neljännestä kuudenteen.

Kellon kouluaika oli mukavaa: ystäviä oli ja koti oli aivan koulun vieressä.

Opettaja harjoitutti Esterin moniin ohjelmaesiintymisiin kevät-, joulu- ja äitienpäiväjuhlissa. Laulavainen Ester kuului tietysti myös koulun kuoroon. Tuohon aikaan ei ollut tapana, että vanhemmat osallistuvat muihin kuin äitienpäiväjuhliin, joihin lapset askartelivat äitienpäiväkortit ja rintaan pantavat paperiruusut.

Kolmivuotisen keskikoulun Ester kävi Iin yhteiskoulussa ja asui viikot Haminassa samassa perheessä, missä muidenkin kellolaisten kortteeri oli. Ester muistelee suomenopettajaa Aino Hoikkalaa, jota kutsuttiin Nominiksi. Tämä opetti pilkkusäännöt niin tehokkaasti, ettei pilkkuvirheitä tule vieläkään kymmenien vuosien jälkeen.

Kellon kylän lehmät kesätyönä

Murrosikäisen, 15–16-vuotiaan, Esterin töihin kuului koko Kellon kylän lehmien ajaminen aamuisin Kraaselin saareen. Ester lähti kotoa seitsemän maissa kolmen kotilehmän kanssa. Rantaan ajettava lehmärivistö karttui aika pitkäksi, kun joka kujalta muutama maidontuoja liittyi rivistöön. Ester kulki takimmaisena ajaen paimennettavansa rantaan, mistä ne uivat Kraaseliin. Työhön tuli muutaman tunnin tauko ja kotonaolo. Homma jatkui klo 15. Kukin lehmänomistaja haki omat ammujansa kotiin iltalypsylle, kun lehmät olivat uiden palanneet mantereelle. Esterin kodin lehmät, Lystikki, Lahja ja Hely, eivät monestikaan tulleet noutamatta. Rannassa asuva pariskunta palveli lehmänhaussa soutamalla Esterin saareen, missä hän joutui etsimään lehmiään kilometrin pituisen saaren viheriöiltä ja ajamaan sieltä venerantaan, jossa ystävällinen soutaja odotti viedäkseen Esterin takaisin.

Työpaikka rautakaupasta ruotsinkielentaitoiselle Esterille

Ruotsissa olon aktivoima ja oppikoulun lisäämä ruotsin kielen taito antoi Ester Vaaralle ensimmäisen keskikoulun jälkeisen työpaikan. Snellmanin rautakaupan omistaja oli kysynyt isä-Nikolailta ruotsikielen taitoista nuorta ja kuullut Esterin osaavan. Niinpä kauppias tuli kotiin ja jututti häntä ruotsiksi. Kun vuorovaikutus onnistui, Ester sai paikan. Snellmanilla hän toimi vain kesän.

Syksyllä vuonna 1951 Ester Vaara aloitti työn epäpätevänä opettajana Oulunsalossa Salonpään kansakoulun yhdistetyllä 1–3 -luokalla ja hoiti tehtävää vuoden 1953 kesään saakka. Mieleen jäivät innostavina piirtämisen ja laulun opettaminen. Ester harjoitti luokkansa joulu- ja kevätjuhlaesiintymisiin. Kevääksi hän kokosi piirustusnäyttelyn oppilaidensa aikaansaannoksista. Seuraava epäpätevän opettajan tehtävä löytyi Kestilän kirkonkylän kansakoululta lukuvuodeksi 1953–1954, missä 1-3 -luokan opettamisen lisänä oli käsityönopettajana toimiminen. Tutuksi tulleeseen Oulunsalon Salonpään kansakouluun Ester palasi vielä lukuvuodeksi 1954–1955.

40-vuotinen työpaikka ja elämänkumppani Oulun maanmittauskonttorista

Opettajaseminaarin ovi ei auennut, mutta Maanmittaushallituksen kartanpiirtäjäkurssille pääsy onnistui ja toi kurssin jälkeen työn 40 vuodeksi Oulun maanmittauskonttorista, jota myöhemmin alettiin nimittää Oulun Maanmittaustoimistoksi.  Kurssin kouluttajana oli Ester Saromaan tuleva puoliso, maanmittausinsinööri Heikki Vaara. Luottamusmiehenä toimiva Ester tutustui tulevaan rakkaaseensa mm. työsuhdeneuvotteluissa.

Avioliitto solmittiin 1971, poika Markus syntyi 1972 ja puoliso kuoli 1975. Yksinhuoltajana Ester Vaara s. Saromaa koulutti poikansa, hoiti leipätyönsä ja opiskeli ansiotyön lisäksi nelivuotisen vyöhyketerpeutin ammatin, hankki ortodoksien uskonnonopettajan pätevyyden ja opiskeli ikonimaalariksi. Elämään ovat tuoneet väriä sekä kuorossa laulaminen ja runojen esittäminen että ikonien maalaaminen talvisin ja akvarellien teko kesäisin.