Taiteilija Ester Helenius tunnetaan hehkuvista kukistaan. Mutta hän oli myös interiööri-, esine- ja muotokuvamaalari, jolla oli sujuva sivellin ja syvät värit.

Ester Helenius on naistaiteilijoittemme aatelia. Ura oli poikkeuksellisen pitkä – 60 vuotta – ja menestyksekäs. Tutta Palin kirjoittaa Ester Heleniuksen elämänkertakirjassa Värihurmion palvoja, että taiteilija kohtasi elämänsä aikana sortovuodet, suurlakon, sisällissodan, sotien välisen ajan lamat sekä talvi-, jatko- ja Lapin sodan niitä seuranneine säännöstelyineen. Itsenäisen Suomen pääkieli vaihtui, samoin hänen kielensä suomeen, mutta vasta Pariisissa, jonne hän matkusti peräti 15 kertaa.

Ester Helenius on poikkeus naistaiteilijoittemme joukossa siinä, että hän sai jo elinaikanaan tunnustusta: vuonna 1944 Suomen Taiteilijaseuran kunniajäsenyyden ja kolme vuotta myöhemmin Pro Finlandian.

Ranskan valtio osti taulun

”Alakuloinen, sakea marraskuun iltapäivä – minne se katosi. Kai se on vieläkin tuolla ikkunoitten valkeitten suojaverhojen ulkopuolella, koska valo niin raukeana ja säästeliäänä siivilöityy niiden lävitse. Mutta verhojen tällä puolen loistaa, hehkuu, säteilee. Verhojen tällä puolen elää väri. Kun astut sisään, se suorastaan syöksyy seiniltä yllesi – hurmioitunut väri, soiva, tuoksuva, puhuva väri. Se tarttuu silmäsi verkkokalvoon, se valahtaa koko olemukseesi – ja yhtäkkiä olet onnellinen, keveä ja vapaa. ”

Näin taidekriitikko Sole Uexküll hehkutti vierailuaan vuoden 1948 Naisten Ääni -lehdessä Lallukan taiteilijakodissa asuvan Ester Heleniuksen luona.

Kymmenen vuotta aikaisemmin Naisten Ääni oli kirjoittanut Ester Heleniuksen Pariisin näyttelystä, jossa myytiin peräti kuusi Ester Heleniuksen maalausta: ”On melko harvinaista, että suomalainen taiteilija lyö itsensä loistavasti läpi taiteen valtakeskuksessa, Pariisissa”. Menestyksen kruunasi, että yhden tauluista osti Ranskan valtio.

Ester Helenius oli harvinaisuus myös sinä, että hän elätti itsensä päätoimisena kuvataiteilijana. Hänellä oli paljon yksityis- ja yhteisnäyttelyitä, ja häneltä tilattiin muotokuvia, asetelmia, kirkkointeriöörejä ja kukkamaalauksia.

Äidin puolelta ruotsalainen

Ester Helenius (1875–1955) syntyi Lapinjärvellä pastori Mathias Heleniuksen perheeseen.. Äiti Thérése (os. Cederhvarf) oli syntynyt Ruotsissa, mutta vanhempiensa kuoltua muuttanut setänsä luo Mikkeliin. Ester oli viides perheen seitsemästä eloon jääneestä lapsesta. Lapsuus- ja nuoruusvuotensa hän asui Virolahdella, jonka kirkkoherraksi isä oli vuonna 1884 valittu. Perhe oli ruotsinkielinen, ja Ester pantiin Viipurin ruotsinkieliseen tyttökouluun. Siellä hänessä heräsi rakkaus ranskan kieleen ja kirjallisuuteen.

Ester Heleniuksen lapsuudenkoti oli musikaalinen. Isällä oli kaunis lauluääni, ja molemmat sisaret antautuivat musiikin alalle erikoisalanaan laulu: Elin musiikinopettajaksi ja Karin oopperalaulajaksi. Vaikka Ester valitsi uransa kuvataiteen alalta, laulu ja musisointi kiinnostivat häntä koko elämän ajan. Ollessaan piirustuskoulunsa matkalla Pietarissa hän esitti taideakatemiassa joitakin lauluja kitaralla säestäen ja piti kerran jopa konsertin, jossa luutulla itseään säestäen esitti osia kokoelmastaan. Myös rekilaulut kiinnostivat.

Vakaa taiteilijakutsumus

Vuosina 1892–98 Ester Helenius opiskeli Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jossa hänen opettajaan oli muun muassa Helene Schjerfbeck. Opiskeluaikanaan hän maalasi muotokuvia ja henkilötutkielmia Virolahden ihmisistä. Syksyllä 1896 hän debytoi Suomen Taiteilijain vuosinäyttelyssä.

Varsinaista päästötodistusta piirustuskoulusta Ester Helenius ei ilmeisesti koskaan saanut – tai ei katsonut tarvitsevansa. Tuolloin maalattu omakuva kertoo taiteilijasta, joka katsoo rauhallisesti ja luottavaisesti eteensä. Näin, vaikka kannuspalkintoja ja stipendejä hänelle ei nuorena taiteilijana herunut. Ruotsinkielisen kirkkoherran tyttären ei katsottu niitä tarvitsevan.  Eikä sivistystaustaisen naisopiskelijan tuona aikana edes oletettu pyrkivän vakavasti taitelijan uralle.

Ester Emmy Maria Helenius pyrki.

Elämän kiertolainen

Opiskeluvuosistaan alkaen Ester Helenius asui Helsingissä ollessaan Kaivopuistossa ja Tähtitorninmäen alueella, joista hän on maalannut muutaman kaupunkinäkymän. Eniten impressionistisia näkymiä on kuitenkin Pariisista, toisesta kotikaupungista, jossa hän opiskeli ja työskenteli vuosikaudet, osallistui yhteisnäyttelyihin ja piti myös oman.

Ensimmäisen kerran taiteilija matkusti Pariisiin vuonna 1899 opiskelemaan, seuraavilla matkoilla 1910–1930-luvuilla työskentelemään. Jäähyväismatkan sinne hän teki vuonna 1947.

Ester Helenius oli kiertolainen koko elämänsä ajan. Osoitteet vaihtuivat tiuhaan paitsi Helsingissä myös Pariisissa, jonka taitelijakortteleissa Ester asui joko yksin tai taitelijasisaren, Martta Helmisen kanssa. Esimerkiksi kevättalvella 1920 he asuivat Paul Gauguinin entisessä ateljeessa.

Lallukan taiteilijakotiin Ester Helenius pääsi vuonna 1933. Sotavuosina hän asui Tyrvännössä ja Hattulassa sekä Köyliössä, jossa maalasi ahkerasti kukkatauluja ja myi niitä Kotilieden välityksellä muun muassa lotille. Tuolloin hänellä oli vihdoinkin varaa ostaa oma asunto, mikä löytyi Lauttasaaresta Isokaari 10:stä. Muotokuva- ja maaseutumatkojensa ajaksi hän jätti koiransa ravintolaan, Kultaiseen ankkuriin.

”Miehinen” naistaiteilija

Ester Heleniuas oli koko elämänsä ajan itsenäinen oman tiensä kulkija. Hänelle oli ominaista eräänlainen ”miehisyys”. Hän määritteli oman julkisuuskuvansa ja myös onnistui pitämään sen. Hän ei jättänyt jälkensä päiväkirjoja tai kirjearkistoa lukuun ottamatta muistelukirjaa, joka ilmestyi postuumina. Sen sijaan hän antoi mielellään haastatteluja ja levitti itsestään maan parhailla kuvaajilla otettuja muotokuvia.

Myös naissuhteistaan ja -verkostoistaan hän paljolti vaikeni. Se kuitenkin tiedetään, että hän asui Pariisissa taiteilija Martta Helmisen kanssa. Martta Helmisen jäämistössä on säilynyt kolme Heleniuksen käsialalla kirjoitettua suomenkielistä runoa tai fragmenttia, jotka viittaavat rakkaussuhteeseen. Varsinaisia elämänkumppaneita heistä ei ainakaan Suomessa tullut, sillä Martta Helminen asui Tampereella.

Toinen asia, mistä Ester Helenius vaikeni, oli teosofia, jonka piiriin hän 1910-luvun lopulla kuului. Teosofia kuitenkin näkyy hänen uskonnollisen mystiikan sävyttämissä kirkkointeriöörimaalauksissa ja meditaatiohenkisissä muotokuvissa.

Sujuva sivellin, syvät värit

”Rakastan kukkia, rakastan värejä”, Ester Helenius totesi vuonna 1938 Naisten Äänen haastattelijalle. Mallikukat taiteilija poimi aina puutarhasta tai osti kukkakaupasta, sillä luonnonkukkia ei hänen tauluissaan näy. Kuten ei luontomaisemiakaan, sillä Helenius viihtyi kartanoissa ja puistoissa.

Vaikka moni tuntee Ester Heleniuksen vain hehkuvien kukkamaalausten ja -asetelmien tekijänä, hän maalasi paljon muutakin, Keskeisiä aihepiirejä ovat kukkien ohella tanssi, katedraalien sisäkuvat sekä ihmis- ja muotokuvat. On harlekiineja, tanssijoita, kokkeja ja tarjoilijoita työssään, alastomia, peseytyviä naisia, jotka ovat häveliäästi kääntäneet katsojalle selkänsä.

Näitäkin mielenkiintoisempia ovat muotokuvat, joista varhaisimpiin kuuluu suurikokoinen maalaus Ella Murrikista eli Hella Wuolijoesta. Se on maalattu Esterin ja Ellan asuessa opiskeluaikoina huonetovereina professori Taavetti Laitisen luona. Muotokuvan lahjoittivat sen perineet Tuuli Raivio ja Erkki Wuolijoki Helsingin kaupunginteatterille, jonka lämpiössä maalaus on ollut esillä.

Ester Helenius maalasi myös omakuvia, jotka tilasi itseltään ja toteutti ne ammattitaidolla.

Taiteilija ystävystyi lukuisten itseään kymmeniä nuorempien miesten kanssa, jotkut heistä olivat hänen tuttaviensa lapsia. Se näkyy myös tauluissa. Siinä missä ranskalaisen koulun miestaiteilijat hekumoivat estetisoiduilla nuorten naisten kuvilla, Ester herkutteli maalaamalla kauniita nuoria miehiä.

Hämeenlinna sai testamenttilahjoituksen

Valtaosa Ester Heleniuksen töistä on Hämeenlinnan Taidemuseossa.

Syy, miksi Hämeenlinna sai ranskalaisen kulttuurin ystävän, frankofiilin, työt, on poliittis-isänmaallinen. Taiteilija suosi Suur-Suomi-aatetta ja halusi luovuttaa jäämistönsä Akateemiselle Karjala-Seuralle. Aie raukesi, kun järjestö lakkautettiin.

Ester Helenius tunsi sympatiaa Hämeeseen, jota piti Suomen aidoimpana maakuntana. Myös isän hämäläinen verenperintö ja isän antama evästys ”Otat kansaltasi – annat kansallesi” vaikuttivat päätökseen. Niinpä hän testamenttasi kaikki piiruksensa ja omistamansa maalaukset Suomen valtiolle hoidettaviksi ja säilytettäviksi yhtenäisenä taidekokoelmana Hameenlinnan taidemuseossa. Lahdelle hän lahjoitti omistamansa muiden taiteilijoiden työt.

Ester Helenius kuoli 1955. Seuraavana vuonna Hämeenlinnan Taidemuseo järjesti taiteilijan muistonäyttelyn. Sen jälkeen Hämeenlinnassa on ollut useita Ester Helenius -näyttelyitä, viimeksi kesällä 2016.