Raahen kompiaiset tunnettiin melkein koko maassa 1800-luvun jälkipuoliskolta 1960-luvulle asti. Kompiaisresähtejä on varjeltu suurena salaisuutena. Tietotaito on siirtynyt vain hantvärkkäriltä toiselle. Taikinoita on aina keitetty suljettujen ovien takana.

Kapteenin rouva Maria Catharina Stjernudd (o.s. Hedmansson, 1812-1873) keitti monenväriset karamelliseokset pienellä tinaamattomalla kuparipannulla kolmijalkaisen präntinjalan varassa kamarin uunissa. Ketään toista ei saanut silloin oleskella kamarissa. Reseptejä hän säilytti lukitussa arkussa pitäen arkun avaimen päivisin vyöliinassaan riippumassa ja öisin tyynynsä alla.

”Raahelaiset vetokaramellit eivät olleetkaan aivan tavallisia makeisia. Ne olivat sekä laadultaan että työtavaltaan erikoisia — niin harvinaisia, ettei niitä pystytty valmistamaan missään muualla kuin Raahessa ja sielläkin oli mestareita vain yksi — parhaana »karamellikuumeen» aikana ehkä parikin ja nämä säilyttivät salaisuutensa niin visusti, ettei ainutkaan syrjäinen päässyt siitä selville.” (Seura 1938)

Karamellit pakattiin pieniin omatekoisiin valkoisiin neljännesnaulan (noin 100 gramman) vetoisiin struuteihin. Apulaistyttönen kulki taloissa niitä kaupalla. Lauantaipäivä oli tavallisesti karamellien kauppapäivä. Silloin karamellityttö kulki talosta taloon ja kaupasta kauppaan. Varsinkin nuoret herrat ostelivat näitä jopa parikin struutia kerralla – taisi olla tytöt mielessä.

Sofia Laurilasta seuraava karamellien valmistaja

Kapteenskalta karamellien valmistustaidon supersalaisuudet peri Maria Sofia Laurila (1859-1933), joka jo pienestä tytöstä lähtien oli ahkeroinut karamellirouvan oppilaana. Vähän ennen kuolemaansa rouva Stjernudd luovutti salaiset reseptinsä entiselle oppilaalleen ja niin tuli Sofia Laurilasta seuraava Raahen kompiaisten valmistaja.

”»Fabrikeeraus» alkoi Katinhännän alapäässä olevassa pikku talossa. Siellä oli Laurilan mamman karamellipaja aina tämän vuosikymmenen (1930) alkupuolelle saakka, kunnes kuolema korjasi tämän Raahen viimeisen, vanhan karamellirouvan.” (Seura 1938)

Raahen Lehti julkaisi marraskuussa 1902 uutisen: ”Rakennustoimi Raahessa. Läänin kuvernööri on vahvistanut neiti Maria Laurilan piirustuksen fasaadimuutosta varten kartanolla ja tontilla n:o 25 Raahen kaupungin V:ssa kaupungin osassa.” Seuraavana vuonna Maria Sofia Laurila julkaisi ilmoituksen: ”Arv. yleisölle ilmoitetaan että olen avannut Karamelli (konfekt) kaupan talossani n:o 25 Kirkkokadun varrella Raahen kaupungissa. Kaikenlaisia tilauksia hää-, ristiäis-, hautajais- y. m. tilaisuuksia varten vastaanotetaan kiitollisuudella. S. Laurila.” Hän teki tätä työtä vuosikymmenien ajan ja tuotteita kutsuttiin tuolloin Laurilan karamelleiksi. Hän punnitsi karamellit pieniin pusseihin myyntiä varten.

Onni Norio (1913-1990) muisteli kirjassaan: ”Muistan kun 1920-luvulla käytiin ’katinhännässä’ myöh. Karlundin talossa Pitkänkarin sillan juuressa norkoilemassa Laurilalta ’restbitejä’, jäännöspaloja, niin hän saattoi varovaisesti raottaa sisältä lukittua oveaan ja tuikata siitä struutin kompiaisen palasia. Kerran kun Langin Jaako, tukkuliike Johan Langin (Sovioiden) renki toi raaka-ainetta eli ’Pollen kuormallisen’ sokeritoppeja, ei ovea avattu, vaan topit nostettiin ikkunasta ’tehtaaseen’.”

”Ei jollu ennen sellaista raahelaista rehhausta, häitä, hautajaispeijaisia, ristijäisiä joiseijois tarjottu raahenkompijaisija, kripuja ja Haapajokiskan tai Lehtiskän vääntämää klassia, – ei jollu!” (Norio)

Morselleita, silikkityynyjä, polokkaporsaita

”Jokku kompiaisresähtien aineet on meleko outoja niinku tämäki trollvatten, jota pannaan höystöksi yks teelusikallinen vaniljatankoihin. Hilijasella tulella keitellään massaa, josson puoli kilua sokeria ja varttilitra vettä. Valamista taikinaa vatkataan marmorilaatan päällä ensin kahen veihten kans ja sitte palijain käsin. Lopulta taikina venytettään pitkäksi pötköksi ja pilikotaan palasiksi.

Kompiaisfröökynät näperteli taikinoista kaikevvärisiä namuja. Oli punasia, keltasia, sinisiä ja valakosia kompiaisia. Liekkö ollu gredeliinejäki joukosa niinku sen entisen sjömannin heilavalikoimisa. Lääkekaramellit maustettiin piparmintulla, aniksella, mentholilla, hunajalla tai eucalyptuksella.

Makkeisia oli kaikemmuotosia. Oli pitkiä, pitkinraitasia kiekuroita, kierrenauhoja, soikeroita, höylänlastuja, puikkoja, palleroita ja pastilleja ynnä bandkonfekteja, vaniljsträngeriä ja morselleja.

Entivahasille karamellintekijöille oli kehittyny hyppysiin taito ja näppituntuma työn kautta. Raahen kompiaisten väkertäminen ei taijja luonnistua kiireiseltä uranaiselta.” (Pekan kulumilta)

Kallaaseita ja jupileerauksia

”Eijjollu ennen semmosta raahelaista rehhausta, häitä, hautajaispeijjaisia, ristijäisiä tahi muita kökkäjäisiä, joisei ois tarijottu kompiaisia. Issoihin häihin tingattiin jopa viis naulaa makijaisia. Pitokaramellit käärittiin rimpsureunasiin papereihin ja päälle liimattiin koriaaki koriampi glansbildi. Jokkainen karamellifröökynä taiteili paperin mielesä mukkaan mutta fiiniä sen olla piti. Joskus karkkimaakari teki kiusaa konfektin saajalle ja lässäytti kuvaksi hanahen tai lampaan.

Stjernuddin rouva osti Heikelin fröökynän kirijakaupasta paperit, kuvat ja deviisit eli painetut pikku laput, joisoli värssyjä. Juhulaan passeli värssy täyvensi pitokaramellin. Hääkonvehtisa saatto lukia vaikkapa: ’Ilo on ihmisille luonnollinen tarve. Onni sen synnynnäinen kumppani.’ Monet 1800-luvun värssyt oli ruottinkielisiä: ’Den ädla med de rena dygder. Han sörjes djupt i våra bygder. (=Jaloa puhtaine hyveineen surraan syvästi seudullamme.)’ Jouluna kompiaiset koristi joulukuusta.” (Pekan kulumilta)

Sofia Laurila ajasta ikuisuuteen

Muistokirjoitus Raahen Seudussa 13.6.1933: ”Sunnuntai-iltana vaipui kuolonuneen Raahen kunnallissairaalassa ent. Raahen karamellien valmistaja neiti Sofia Laurila 74. ikävuodellaan.

Vainaja oli syntynyt Raahessa, mutta jo nuorena matkusti hän Amerikaan. Sieltä palattuaan rupesi hän valmistamaan makeistuotteitaan, jotka ovat tunnetut yli Suomen ja jonka taidon hän myös opetti eräille tuttavilleen. Neiti Laurilalla oli rauhaa rakastava ja ystävällinen luonne. Kaipauksella jäävät häntä muistamaan omaiset, ystävät ja tuttavat.”

Reseptit talteen

Karamellien valmistamisen perinne jatkui, kun Laurila uskoi reseptit sukulaiselleen Aila Nikulalle. Hän puolestaan siirsi salaisuudet Helvi Myllylälle. Kun Raahen kaupunki vietti 300-vuotiskekkereitä (1949), niin Myllylän rouva loihti makeiset juhlaa varten. Tämä kompiaistäti keitteli kompiaisia kotonaan vuosikaudet. Myllylä muutti Ouluun mutta lähetti sieltä äkkimakijoita herkkuja Raaheen. Niitä oli myynnissä Hassisen kaupassa Kauppakadulla vielä 1960-luvulla. 

Lähes viimeinen karamellien valmistaja oli Tellervo Poukkula. Hän valmisti kompiaisia joskus myyjäisiin. Hän luovutti reseptit vuonna 1976 Raahen kaupungin kotitaloustoimistolle siinä toivossa, että niitä joskus vielä tarvitaan.

Paula Pirinen piti Katinhännässä Kesäkatti-kahvilaa 1990-luvulla ja kokeili kompiaisten valmistusta. Paulan kokemus oli, että morselliseos onnistui, mutta vetokaramellitaikina jämähti ennen aikojaan ja poltti näpit.

Komerssin markkinoilla heinäkuussa 2015 Raahen-kompiaisia oli myymässä Anna-Mari Matela. ”Olen vuoden päivät harjoitellut raahelaisen karamelliperinteen jatkajaksi. Helppoa se ei ole”, hän sanoi kaupunkilehti Raahelaisen haastattelussa 4.7.2015.

Kompiaisia Marseillesta

Elettiin purjelaivakauden kulta-aikaa, 1800-lukua, kun raahelainen purjelaiva pysähtyi Marseilleen. Koska tämä oli viimeinen etappi ennen koti-Raahen satamaa, merimiehet kiiruhtivat Marseillen torille ostamaan tuliaisia kotiväelle. Vaimo saisi ihanan silkkihuivin ja lapsille isä veisi makeisia.

Merimies pysähtyi karamellikojun eteen ja osoitti sormella lasipurkkia, jossa oli kauniita karamelleja. Juuri noita hän vie Raaheen. ”Combien?” (=Kuinka monta?) kysyi kauppias. ”Kompiän, kompiän”, toisteli ranskaa taitamaton merimies. Kauppias lastasi pussin täyteen namuja.

Kotona Katinhännässä perheenpäätä jo odotettiin kotiin. Talo oli siivottu ja posliinikoirat käännetty katsomaan sisälle päin. Kaikki oli valmista.

Perheenpään saavuttua tuliaisineen onnellinen rouva sai kietoa kauniin silkkihuivin harteilleen. ”Tässä on kompiaisia Marseillesta”, isä sanoi ja ojensi torilta ostamansa makeiset lapsille.