Rosina Heikel oli Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri, uranuurtaja, joka raivasi esimerkillään tietä naisten koulutukselliselle tasa-arvolle. Pääasiallisen elämäntyönsä hän teki Helsingin piirilääkärinä, mutta hän työskenteli myös sokeainlääkärinä ja köyhien lasten työtuvan johtajana. Lisäksi hän toimi aktiivisesti Konkordia-liitossa, joka pyrki tukemaan naisten kouluttautumista.
Emma Rosina Heikel syntyi Kaskisissa laamanni C. J. Heikelin ja Kristina Elisabet Dobbinin viidentenä lapsena. Hän kävi pientenlasten koulun Vaasassa, tyttökoulun Pietarsaaressa, myöhemmin Porvoossa Peranderien luona ja Helsingissä. Hänen lapsuudenystävänsä, taidemaalarina tunnetuksi tullut Fanny Churberg kävi Porvoossa samaa koulua. Isänsä kuoltua 1850 Rosina Heikel joutui keskeyttämään taloudellisista syistä opintonsa jo 17-vuotiaana. Tämä katkeroitti häntä, sillä perheen pojat Alfred ja Emil Heikel saivat jatkaa lääketieteen opintojaan taloudellisesta puutteesta huolimatta.
Suomessa ei ollut 1860-luvulla ylempää oppilaitosta, jonne nainen olisi päässyt, mutta Rosina Heikel oli päättänyt valmistua lääkäriksi. Suunnitelmiensa tueksi hän sai neuvoja veljiltään; Alfred Heikel mainitsi myös, että Yhdysvalloissa naislääkäreillä oli ollut mahdollisuus hoitaa myös miespuolisia potilaita. Rosina Heikel 1865–1866 osallistui voimistelukursseille Tukholmassa Hjalmar Lingin johdolla, valmistui sairasvoimistelijaksi ja seurasi anatomian luentoja yliopistossa. Pari vuotta myöhemmin hän suoritti kätilökurssin Helsingin yleisessä sairaalassa.
Naisten yliopistollisessa koulutuksessa vuosi 1871 oli merkittävä, sillä tuolloin Aleksanterin yliopiston konsistorille osoitettu keisarillinen kirje oikeutti lääkärin uralle aikovat naiset opiskelemaan lääketieteellisessä tiedekunnassa. Rosina Heikel oli kirjoittautunut yliopiston luonnontieteelliseen tiedekuntaan jo 1860-luvun lopulla ja aloittanut lääketieteen opinnot.
Kuten Alfred Heikel oli varoittanut kirjeissään, Rosina Heikelin ei ollut helppoa päästä anatomian saleihin. Professori Georg Asp antoi hänelle mahdollisuuden tehdä anatomisia kokeita yksityishuoneessaan anatomiasalissa, mutta työ oli tehtävä yksin. Heikel suoritti muun muassa ruumiinavauksia kotona kuolleille lapsille. Kun Fanny Churberg sairastui, Rosina Heikel hoiti häntä. Churbergin kuoltua 1892 hän teki jopa ystävänsä ruumiinavauksen.
Rosina Heikel suoritti 1873 yksityiset tentit professoreille ja valmistui lääketieteen kandidaatiksi. Kerrotaan, että hän miespuolisten opiskelutoveriensa tavoin osti ja tarjosi punssit muille, mutta naisena poistui itse paikalta.
Hänen elintasonsa oli vaatimaton, eikä hän syönyt muiden opiskelijoiden tavoin Kaisaniemen ravintolassa tai Wilhelmsbadissa. Rosina Heikel suoritti 1878 lääketieteen lisensiaatin tutkintoa varten tentit kirurgiassa, sisätautiopissa, oftalmologiassa eli silmätautiopissa ja patologiassa. Valmistuttuaan hänestä tuli Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri.
Rosina Heikel sai kymmeniä onnitteluja eri puolilta Suomea, erityisesti naisilta. Näissä ylistettiin häntä uranaukaisijaksi: ”Onnittelemme sinua, jolla ensimmäisenä suomalaisena naisena on ollut kyllin rohkeutta, voimaa ja kestävyyttä luoda uudenlainen ura”.
Ensimmäisen naislääkärin valmistumista juhlittiin Vaasassa ja Helsingissä 1878, jolloin valtioneuvoksetar von Willebrandt ojensi neiti Adelaïde Ehrnroothin lahjoittamat 2 000 markkaa Rosina Heikelin nimeä kantavan stipendirahaston perustamiseksi. Pian summa oli viisinkertaistunut, ja ensimmäiset stipendit naispuolisille lääketieteen opiskelijoille voitiin julistaa haettavaksi.
Ongelmaksi muodostui se, ettei päteviä hakijoita ollut. Kun viisi vuotta oli kulunut, Rosina Heikel sai itse oikeuden hakea apurahaa ulkomaanmatkalleen, joka suuntautui kolmen kuukauden ajan Ruotsiin ja Tanskaan. Hän sai myös rajoitetun oikeuden harjoittaa lääkärinammattia, eli luvan hoitaa vain naisia ja lapsia. Kaikki naimattomat naiset tarvitsivat lääkärinammattiin erillisen luvan vuoteen 1914 saakka, naimisissa olevat vuoteen 1926.
Valmistumisensa jälkeen Rosina Heikel piti yksityistä lasten- ja naistentautien vastaanottoa Vaasassa. Kun Vaasaan perustettiin toisen kaupunginlääkärin virka, jonka tehtäväkenttään kuului toimia köyhäinlääkärinä, vaikutusvaltaiset vaasalaiset henkilöt esittivät kaupunginvaltuustolle Rosina Heikelin nimittämistä. Hänen pyytämäänsä kiinteään palkkaan ei kuitenkaan suostuttu, mutta todellisuudessa hänen kotonaan toimi köyhien klinikka.
Rosina Heikelistä tuli 1882 Helsingin lasten- ja naistentautien piirilääkäri monien vastustuksesta huolimatta. Kaikkiaan 600 nimen anomus tarvittiin taivuttelemaan päättäjät, ennen kuin hänet valittiin tähän virkaan. Neljä vuotta myöhemmin kaupunginvaltuusto ehdotti, että Rosina Heikel ottaisi myös toisen piirilääkärin tehtävät. Hän oli kuitenkin jo niin työllistetty, ettei voinut suoriutua enemmästä. Uudesta virasta ei olisi tullut myöskään lisäkorvausta. Rosina Heikel kiersi kaupunkilaisten kodeissa hoitamassa synnytyksiä ja hoiti kotonaan sairaita lapsia, jos näillä ei ollut tarvittavaa hoitoa.
Miespuolisten lääkärikollegojensa tavoin Rosina Heikel täydensi opintojaan ulkomailla. Hän opiskeli 1880 Pietarissa, Dresdenissä professori Winkelin johdolla, Tukholmassa professori Abelinin johdolla, Strasbourgissa professori Freundin ja Kööpenhaminassa professori Howitzin johdolla.
Vuonna 1881 hän sai matka-apurahan voidakseen erikoistua gynekologiaan eli naistentauteihin ja pediatriikkaan eli lastentautioppiin. Berliiniläisille klinikoille häneltä evättiin kuitenkin pääsy naisopiskelijana. Rosina Heikel osallistui myös tieteellisiin kongresseihin ja teki ulkomaanmatkoja 1893, 1894 ja 1897. Professori J. Pippingskiöldin aloitteesta 42-vuotias Rosina Heikel kutsuttiin 1884 Finska Läkaresällskapetin jäseneksi.
Rosina Heikelin yksityiskokoelmasta ilmenee, miten vaikea hänen uransa oli ja miten yksinäiseksi hän tunsi itsensä. Molemmat veljet, joiden lääketieteen opintoja hän oli ihaillen seurannut, kuolivat. Alfred Heikel, joka opiskeli lääkäriksi Wienissä samaan aikaan kun Rosina Heikel oli voimistelukursseilla Tukholmassa, kuoli lavantautiin 1868, ja Emil Heikel menehtyi tuberkuloosiin Wisbyssä 1872.
Rosina Heikel osallistui Naisasialiitto Unionin toimintaan ja otti voimakkaasti kantaa naisten aseman parantamiseksi alkaen tyttökoulujen liian vaatimattomasta tasosta. Hän piti 1892 esitelmän naiskysymyksestä ja esitti siinä kolmen kohdan ohjelman.
Ensimmäiseksi hän vaati naisille samantasoista kouluopetusta kuin miehille ja kannatti yhteiskasvatusaatetta. Vasta lapsuusajan samankaltainen kohtelu ja koulutus takasivat hänen mukaansa samanlaiset mahdollisuudet tulevaisuudessa. Perusteluna hän esitti, että vain tiedon voimalla nainen saattoi saavuttaa henkisen vapauden ja osallistua ihmiskunnan kulttuurityöhön.
Toiseksi kaikki elämänurat oli hänen mielestään avattava molemmille sukupuolille. Pelko siitä, etteivät naiset täyttäisi velvollisuuttaan äiteinä ja aviovaimoina oli hänelle vieras. Naisella tuli olla mahdollisuus oman elämänuraan luomiseen, eikä yhteiskunnan tullut hyljeksiä naisten työpanosta.
Kolmas vaatimus seurasi kahdesta edellisestä. Kun naisilla on oikeus samantasoiseen koulutukseen miesten rinnalla ja kun kaikki elämänurat ovat heille avoinna, tästä oli seurauksena samapalkkaisuus. Naisten yhteistyöllä päästäisiin eteenpäin. Hän oli vakuuttunut, että tulevat sukupolvet tulisivat niittämään sadon hänen aikalaistensa kylvämistä siemenistä ja asetti toivonsa seuraajiinsa Ina Rosquistiin ja Karolina Eskeliniin. Hän toivoi erityisesti, että naispotilaat oppisivat luottamaan yhä enemmän naislääkäreihin.
Rosina Heikelin aloitteesta perustettiin 1888 Konkordia-liitto, jonka tavoitteena oli rahoittaa naisten opiskelua. Esimerkiksi 1912 se jakoi 14 stipendiä. Heikel toimi säätiön palkattomana rahastonhoitajana sen perustamisesta lähtien.
Rosina Heikel koki ajan kuluvan liian nopeasti. Omaelämänkerrallisessa tilityksessään Min sista strid 1906 hän totesi, miten vaikea hänen oli alistua siihen tosiseikkaan, ettei hän kyennyt seuraamaan uusinta lääketieteellistä kehitystä ja ottamaan heikentyneen kuulonsa ja muistinsa vuoksi enää vastaan potilaita.
Hän löysi uuden toiminta-alueen Sokeain Ystävät -yhdistyksen (Föreningen De Blindas Vänner) palveluksessa ja ystävänsä Fanny Palménin perustaman köyhien lasten työtuvan hallituksessa. Fanny Palménin kuoltua Rosina Heikelistä tuli työtuvan hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi hän oli 1889 perustetun Raajarikkoisten Auttamisyhdistyksen hallituksen varajäsen 1890–1893 sekä perustamassa 1887 Uskonvapaus- ja suvaitsevaisuusyhdistystä; tämä hanke kaatui kuitenkin kirkollisten piirien vastustukseen.
Rosina Heikel kirjoitti 1895 viimeisen tahtonsa ja ohjeet hautajaisistaan. Hän toivoi, että hänen ruumiinsa poltetaan ja tuhka sirotellaan maahan ilman minkäänlaista muistomerkkiä. Hän toivoi myös, ettei hänen hautajaisistaan ilmoiteta: ”Ne harvat jotka ovat seisoneet rinnallani voivat sanoa hyvästit haluamallani tavalla.” Erityisesti alleviivaten hän kielsi papin puheen haudalla.
Vuonna 1926 hän lahjoitti Suomen taideyhdistykselle taulunsa, joihin kuului muun muassa Fanny Churbergin töitä, ja kaksi vuotta myöhemmin hän lisäsi viimeiseen tahtoonsa, että puheiden ja kukkien sijasta rahat annettaisiin jollekin vanhainkodille.
Kirjoittaja
Marjatta Hietala
Lisätietoja
Vaasan, Porvoon ja Helsingin tyttökoulut; sairasvoimistelija, Kungliga gymnastiska centralinstitutet, Tukholma 1865; kätilökurssi Helsingin yleisen sairaalan synnytys- ja kätilöoppilaitoksella 1868; lääketieteen kandidaatti Keisarillisesta Aleksanterin yliopistosta 1873, lisensiaatti 1878; Naisten- ja lastentautien lääkäri senaatin erityisluvalla Vaasassa 1878–1882; Helsingin piirilääkäri 1882–1902; yksityisvastaanotto 1902–1906; assistentti Katajanokan diakonissalaitoksen sairasosastolla 1884–1885.
Finska Läkaresällskapetin jäsen 1884.
Lähteet
Rosina Heikels manuskriptsamling, Svenska litteratursällskapet i Finland (SLSA); Korrespondens Ida och Lorenzo Kihlman 1885–1889, SLSA; Hertzberg, Rosina Heikel : Finlands första kvinliga läkare. Framåt 5/1886; Rafael Hertzberg, Rosina Heikel: Finlands första kvinliga läkare. Hemmet och samhället 3/1889, 4/1889; Musarum minister: studia in honorem Kari Tarkiainen 14.6.1998. 1998: Marjatta Hietala, Uudet kommunikointitavat ja arkistot; Niilo Pesonen, Terveyden puolesta–sairautta vastaan: terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvuilla. 1980; Rosina Heikel 70 år. Hufvudstadsbladet 17.3.1912; Suomen Naislääkäriyhdistys 1947–1987. 1987: Kaisa Turpeinen-Alitalo, Rosina Heikel 1842–1929. Tietoa, taitoa, asiantuntemusta: Helsinki eurooppalaisessa kehityksessä 1875–1917. I: innovaatioiden ja kansainvälistymisen vuosikymmenet. 1992: Marjatta Hietala, Hygienian ja terveydenhuollon eturintamaan ulkomaisten yhteyksien avulla.
Julkaistu aiemmin Suomen Kansallisbiografiassa.

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.