Toini Jaatinen syntyi Harlun pitäjässä, Paussun kylässä maalaistalon tyttäreksi joulun alla vuonna 1919. Kotitalo sijaitsi pienen mäen päällä, mäenrinteestä alaspäin viettivät pellot, edempänä metsät. Tila ei ollut Laatokan rannalla, mutta sen läpi virtasi Paussujoki, jossa käytiin juottamassa lehmät ja huuhtelemassa pyykit. Maa oli viljavaa, sillä multakerros oli paksu. Tila oli tarpeeksi suuri antaakseen hyvin elannon Sopasen perheelle: äidille, isälle, 3 tyttärelle ja 4 pojalle. Toini itse kuvaa lapsuuttaan sanalla ”turvallinen”.

Maalaistalossa jokaiselle riitti työtä. Turhaa ”nenä kirjassa” -istumista ei suvaittu. Toini kävi 6-vuotisen kansakoulun sekä 2-vuotisen jatkokoulun ja hänen koulumenestyksensä oli erinomainen. Koulun päätyttyä hän kävi useita muun muassa Marttayhdistyksen järjestämiä kotitalous- ja kutomiskursseja. Toiveissa kangasteli opettajan ura, mutta ensi yrittämällä Sortavalan seminaarin ovet eivät hänelle auenneet ja toista mahdollisuutta ei tullut.

Evakkomatka

Joulukuun 19 päivänä 1939 sotarintama oli niin lähellä, että Paussun kylän asukkaita käskettiin jättämään kotinsa. Toini lähti sisarensa Saimin kanssa kuljettamaan lehmiä Leppäkosken asemalle. Äiti kahden pienimmän lapsen kanssa lähtisi seuraavalla junalla. Perheen isä määrättiin jäämään kylään lopettamaan muita kotieläimiä: koiria, kissoja, sikoja, lampaita, vasikoita jne. Lähtöhetkellä perheen äiti luhistui ja keventääkseen tilannetta Toini johdatteli lehmiä matkaa rallatellen muoti-iskelmää ”Amalia-armas, kotikylän lapsi..”

Juna lähti liikkeelle pimeän turvin yöllä. Oli Toinin 20:s syntymäpäivä. Heti ensimmäisellä asemalla, Jänisjärvellä, matka keskeytyi vihollisen lentokoneiden tulitukseen. Vielä suurempi pommitus oli edessä seuraavalla asemalla, Matkaselällä, joka on suuri risteysasema. Paljon ihmisiä ja karjaa kuoli. Toininkin henki oli tipalla, sillä metsään juostessa sirpale vei palan takin karvakauluksesta!

Sisarukset jatkoivat sen jälkeen jalkaisin matkaa. Välillä he ajoivat pienen matkan linja-autolla tai saivat kyydin kuorma-autosta. Kokkolaan, jonne harlulaiset oli pääasiassa määrä sijoittaa, he saapuivat vihdoin uudenvuoden aattona. Perheenjäsenten löytämisen teki mahdolliseksi siirtoväen toimisto, joita oli perustettu suurimmille paikkakunnille.

Pysyvämmän sijoituspaikan Sopasen perhe sai Vetelistä, Räyringin kylästä. Taloa isännöivät Pihlajamaat: toisella puolella vanha isäntä uuden vaimonsa kanssa ja toisella puolella perheen poika palvelijansa kanssa. Sopaset saivat käyttöönsä pojan Kauno Pihlajamaan puoliskon. Heillä oli siellä oikein hyvä olla.

Jyväskylään asettuminen

Kun talvisota loppui maaliskuussa, Toini lähti ystävättärensä kanssa Räyringistä. Suuntana oli joko Kokkola tai Jyväskylä, sen mukaan kumpaan suuntaan menevä linja-auto tulisi ensin. Kohtalo ratkaisi suunnaksi Jyväskylän. Siirtoväen toimistosta löytyi vähäksi aikaa työ- ja ennen kaikkea asuinpaikka jyväskyläläisen Vermasvuoren pariskunnan kotiapulaisena. Sen jälkeen ahkeralle nuorelle naiselle löytyi työpaikkoja, mm. tehtaan ruokalassa ja ravintolassa tarjoilijana.

Vappuna tivolin tansseissa Toinin pokkasi tanssiin saman pitäjän nuorukainen, Arvi Jaatinen. Nuoret tiesivät toisensa entuudestaan, vaikkakaan eivät olleet varsinaisesti tuttuja. Arvi oli Läskelän tehtaan ammattikoulun – ja sodan – käynyt metallimies. Siitä se lähti. Kolme lasta syntyi ensin vajaan 4 vuoden sisällä, sen jälkeen vielä yksi ja avioliitto kesti koko elämän ajan. Arvi kuoli 84-vuotiaana vuonna 1999. Kotina oli vuodesta 1948 lähtien hartiapankilla rakennettu talo Jyväskylässä Mäki-Matin kaupunginosassa.

Työura

Toini sovitteli parhaansa mukaan työn ja lastenhoidon. Tuolloin 1940 ja 1950-luvulla miehet eivät juurikaan osallistuneet kodin- ja lastenhoitoon, vaikka naiset alkoivat jo käydä töissä kodin ulkopuolella. Lasten ollessa pieniä Toini toimi muun muassa ompelijana Kannisen Pukutehtaalla ja Fredrikssonin lakkitehtaalla, välillä kotona ommellen.

Varsinaisen elämäntyönsä Toini teki kuitenkin Jyväskylän yliopistossa. Yliopiston ruokalasta toimelias ja fiksu nainen bongattiin vastaamaan Yliopistoyhdistyksen kahviosta. Kahvilanemännän pesti jatkui ja laajeni yliopiston kasvaessa parinkymmenen vuoden ajan. Kun Toini 65-vuotiaana jäi eläkkeelle, hänen vastuullaan pääemäntänä oli seitsemän kahvilaa.

Presidentti on myöntänyt hänelle elämäntyöstä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin.

Eläkevuodet

Eläkkeelle jäätyään Toini alkoi harrastaa käsitöitä (mm. viisi kansallispukua!), porsliinin maalausta, kuntosalia jne. Osallistuminen Keski-Suomen veteraanien toimintaan on ollut hänelle mieluisaa. Kotiseutumatkan menetettyyn Karjalaan Arvi ja Toini tekivät yhdessä sukulaisten kanssa heti kun se tuli mahdolliseksi ja senkin jälkeen vielä useasti. Osallistuminen Karjalaisten kesäpäiville ei jäänyt tänäkään vuonna Toinilta väliin. Myös oma Harlu-seura on tärkeä.

Tänä päivänä Toini on 97-vuotias ja elää virkeänä Jyväskylässä Sotaveteraanien palvelutalossa Telkänpesässä. Muisti pelaa oikein hyvin ja karjalan piiraatkin valmistuvat kätevästi yhdessä vanhemman tyttären kanssa. Lapset vierailevat hänen luonaan – ainakin omasta mielestään – usein. Mutta rakkaimpia hänelle taitavat olla 10 lastenlasta, jotka lennähtävät mummoa tapaamaan kuka mistäkin päin Suomea ja maailmaa. Ekstrabonuksena ovat lastenlastenlapset, joita on jo 11.

Toini on siirtänyt karjalaisuuden seuraaville sukupolville. Toinin omin sanoin: ”Koti on täällä Jyväskylässä, mutta juuret Karjalassa. Ja lapsenlapset on lisäks’ saaneet lentoon kantavat siivet”.