Tilda Lauha s. Lakka syntyi Luumäellä 1877. Tildan isä toimi kauppiaana Kaipiaisissa. Tilda kävi tyttökoulun Viipurissa. Saatuaan päästötodistuksen 1894 hän suoritti puutarha- ja talouskurssin Haapavedellä. Läpäistyään sittemmin kansakoulunopettajan tutkinnon Jyväskylän seminaarissa hän joutui opettajaksi ensin Alavudelle ja sitten Isojoelle, jossa hän tutustui pastori Matti Lauhaan. Muutaman vuoden asiaa mietittyään Matti Lauha nouti silloisen Viipurin Tiiliruukin kouluun siirtyneen opettajattaren pappiskotinsa emännäksi 1903.

Tilda oli karjalaisen luonteenlaadun mukaisesti vilkas, voimakastahtoinen, innostuva ja innostava. Kun Matti Lauha länsisuomalaisittain oli rauhallinen ja pitkään harkitseva, Tilda joutui monestikin hoputtamaan miestään.

Kun kosiminenkin tuntui viipyvän, ehätti Tilda jo kihlautua toiselle, mutta silloin Matti tokeni touhuissaan, ja tottahan Tilda Matin halusi elämänkumppanikseen. Tilda Lauha oli kyllä kutsuttu Suomi-Opiston johtajattareksi Yhdysvaltoihin, mutta kun hän pyysi Mattia odottamaan pari vuotta, tämä ei siihen enää suostunut.

Tilda Lauhalle tuotti iloa julkisuudessa olo, ja hän olikin erittäin taitava ex tempore -puhuja. Työskentely papin emäntänä kodin ja seurakunnan hyväksi sai Tilda Lauhan elämässä laajat puitteet. Miehensä rinnalla Tilda toimi mm. Uukuniemellä, Savonlinnassa, Ruovedellä, Porissa, Enossa, Kangasniemellä ja Mikkelin maaseurakunnassa vuodesta 1932–1954. Tilda Lauha teki seurakuntatyötä monilla saroilla. Hän oli mukana pyhäkoulu-, diakonia-, lähetys- ja nuorisotyössä. Tilda osasi ottaa nuoretkin puheillaan haltuunsa.

Yhdessä Matti Lauhan kanssa Tilda piti pappilan ovia avoinna kaikille. Mikkelin maaseurakunnan pappila, nykyisin nimeltään “Kenkäveron pappila“, tuli tutuksi seurakuntalaisille. Kun Mikkeli joutui sodan aikana ankarien pommitusten kohteeksi, päämaja kehotti Tildaa siirtymään turvallisemmille seuduille, mutta Tilda vastasi: “Juuri nythän minua täällä eniten tarvitaan!“ Pappilassa saivat monet kodittomat ja pakolaiset yöpymissijan ja muuta huoltoa. Pahimpina pommitusöinä mentiin vain kirkkoherranviraston holviin suojaan.

Tilda kulki pitäjällä kodeissa ja kouluissa. Kun Matti Lauha puhui aikuisille, Tilda opetti äitejä ja lapsia. 1940-luvun puolelle asti he yleensä liikkuivat hevosella, autoa he eivät koskaan omistaneet. Tildan terveys oli horjuva, varsinkin myöhemmällä iällä, mutta loppuun uupuneenakin hän sai voimia, kun edessä oli lähtö seuroihin, hartaushetkeen, pyhäkoulutarkastukseen tai maakirkkoon. Vielä viimeisenä kesänä Tilda osallistui hänelle rakkaisiin herättäjäjuhliin, ja silloin hän sai luvan ajaa juhlakentälle autossa.

Seurakuntalaiset tottuivat Matin ja Tildan yhteiseen läsnäoloon niin, että he jo kutsuvaiheessa toivoivat “molempien rovastien“ tulevan. Talvella 1942 Matin vieraillessa Kannaksen rintamalla tervehtimässä Mikkelin miehiä miehet etulinjan korsuissa katselivat pettyneinä ympärilleen ja kyselivät: “Mihinkä ruustinna jäi?“ Jouluaattoina Matti ja Tilda vierailivat säännöllisesti vankilassa ja uudenvuoden päivänä psykiatrisessa sairaalassa.

Varsinaisen seurakunnallisen työn ohella rovastinna Lauha toimi monissa uskonnollisissa ja yleishyödyllisissä yhdistyksissä, ja usein johtavissa asemissa. Näistä mainittakoon NNKY, Valkonauhayhdistys, sotilaskotityö, toiminta Kristillisessä Taideseurassa, kotikasvatusyhdistyksessä, paikalliset Martta -yhdistykset, Mannerheimliiton paikallisosasto ja raittiustyö. Tilda Lauha oli mukana myös papinemäntien toiminnassa ja hän kirjoitteli lisäksi artikkeleita sanoma- ja aikakauslehtiin. Suomen Valkonauhaliiton puheenjohtajana Tilda toimi 1938–1948.

Tilda oli innokas matkailija. Hän teki opinto- ja edustusmatkoja esitelmöitsijänä ja puhujana Keski-Euroopan ja Skandinavian maihin. Yhteydet veljeskansoihin yhdessä Matti Lauhan kanssa olivat säännölliset.

Kuvaavaa Tilda Lauhan monipuoliselle toiminnalle oli, että hänen 60-vuotispäivänään tervehdyksen tuojina olivat mm. Mikkelin pitäjän lottien lähetystö, Otavan kansanopisto, Otavan kyläkirkko, Mikkelin kristillinen taidekerho, Mikkelin seudun opettajayhdistys, Mikkelin Valkonauhayhdistys, Mikkelin Sotilaskoti ja Laitialan nuorisoseura. Sähkösanomia ja kirjallisia onnitteluja saapui noin 200 ja henkilökohtaisia juhlijoita noin 150.

Tildalla oli sisäinen palo kristilliseen toimintaan. Hän piti ihmisten kanssa olemisesta ja kohtasi jokaisen sydämellisesti. Koska Tilda jo nuorena oli saanut oppia puutarhan hoitoa, hän valvoi pappilan ympärillä olevia istutuksia. Nytkin vielä matkailija voi löytää Kenkäveronniemen puutarhamaasta “ruustinna Lauhan ruskoliljan“.

Tilda Lauha oli huumorintajuinen ja nopeaälyinen. Yhteydet silloiseen sivistyneistöön ja matkat ulkomaille avarsivat näkökantoja, silti Tilda pysyi hartaana pietistissävyisenä kristittynä. Varsinkin Porissa Tilda ja Matti olivat kosketuksissa vanhaan rukoilevaisliikkeeseen.

Tildan ja Matin avioliitto oli elämän ja työn liitto. He löysivät ystäviä yli herätysliikkeiden rajojen, jopa niitä, jotka eivät olleet aktiivisen kirkollisen elämän piirissä, ja he osasivat tuoda vakaumuksensa esille luontevasti. Tilda Lauha tunsi kutsumuksekseen omistautua kokosydämisesti niille seurakunnille ja yhdistyksille sekä järjestöille, joissa hän kulloinkin toimi. Itsensä ja omien kykyjensä antaminen muiden käyttöön loi hänen elämästään mielenkiintoisen, sisäisesti rikkaan ja siunausta välittävän kokonaisuuden. Tilda Lauha kuoli 1952. Tilda ja Matti Lauhan hauta on Rouhialan hautausmaalla Mikkelissä.