Tiina Tervaskanto-Mäentausta - Sairaanhoitajasta kansainväliseksi tutkijaksi

Työurani terveysalan eri tehtävissä kesti liki neljäkymmentä vuotta. Ihmisen sairauksien hoidon perusasiat eivät tänä aikana juuri muuttuneet. Sen sijaan tiede ja tutkimus välitti – ja välittää edelleen – koko ajan uutta tietoa sairauksien hoidosta ja ennaltaehkäisystä. Monialainen yhteistyö eri tieteenalojen kesken sekä teknologian ja digitalisaation hyödyntäminen tuovat uusia palvelu- ja hoitomuotoja terveyspalvelujärjestelmään ja koulutukseen. Oma urani eteni sairaanhoitajasta kouluttajaksi, kehittäjäksi ja tutkijaksi.  

Äitini kehotuksesta hankin ensimmäisen ammattini 

Nuorena koululaisena kaikki keikkatyö oli tärkeää, jotta sai omaa rahaa. Kun täytin 18 vuotta, mahdollisuudet laajenivat. Suosittu tienesti oli keikkailu sairaaloissa. Silloinkin, 40 vuotta sitten, oli pula hoitajista. 

Ensimmäinen sairaalakeikkani oli kuolevan potilaan vieressä valvominen. Kesällä olin mielisairaalassa sairaala-apulaisena. Nämä kokemukset eivät houkutelleet alalle. Unelmoin luovasta urasta vaatesuunnittelijana. Viisas äitini kuitenkin opasti, että ensin pitää hankkia kunnon ammatti, minkä jälkeen voi tehdä mitä unelmoi.

Hain sairaanhoito-oppilaitokseen ja valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1978.

Sairaalamaailman hierarkiassa sairaanhoitajat olivat lääkäreistä seuraavia. Vastuu potilaista oli suuri. Hoitajan tehtäviin kuuluivat potilaan perustarpeista huolehtiminen, voinnin seuranta, erilaiset hoitotoimet ja lääkitys. Kirjaaminen ja raportointi vuoron vaihtuessa takasi hoidon saumattoman jatkuvuuden. 

Ensimmäinen työpaikkani oli sairaalassa, missä hoidettiin pitkäaikaissairaita, lähinnä vanhuksia. Työ oli kolmivuorotyötä. Hoitoajat olivat pitkiä ja hoito perustarpeiden hoitamista. Uusia potilaita tuli useimmiten vasta kun joku kuoli. Yövuorossa sairaanhoitaja vastasi muun muassa koko sairaalan potilaiden lääkehoidosta. Lisäksi hän kohensi potilaiden asentoa yövuorossa olevan apuhoitajan kanssa. 

Jäin äitiyslomalle, josta palattuani vaihdoin sairaalatyön terveyskeskuksen projektiin, jossa käynnistimme sotaveteraanien terveystarkastukset. Työ oli päivätyötä. Tiimiin kuuluivat lisäkseni lääkäri ja terveyskeskusavustaja. Minulle kuuluivat muun muassa perusmittaukset ja asiakkaiden haastattelu. Lääkärintarkastuksen jälkeen teimme jatkohoitosuunnitelman seurantatutkimuksineen. Projekti oli innostava, ja keskustelut mies- ja naisveteraanien kanssa painuivat mieleen. 

Seuraava pestini oli ehkäisyneuvolassa. Joka toinen viikko hoidin ehkäisyasiakkaita ja joka toinen viikko tein naisten terveystarkastuksia, joihin kuului muun muassa rintojen tutkiminen ja siinä opastaminen sekä PAPA-näytteen otto. Terveyskeskuksen työjaksot päättyivät, kun kolmas lapsemme syntyi. 

Perheen, työn ja opiskelun yhteensovittaminen oli haastavaa         

Kasvava perheeni tarvitsi isomman asunnon, ja aloimme rakentaa taloa. Rahaa tarvittiin opinto-, asunto- ja autolainaan sekä elämisen rahoittamiseen. Lapsiluku lisääntyi neljään. Emme saaneet lapsille päivähoitopaikkaa. Tuolloin 1980-luvun alkupuolella ei ollut vielä päivähoitolakia. Hoidin lapsia ja tein yökeikkoja terveyskeskuksen päivystyksessä. Ihmiset soittivat päivystysnumeroon 008, johon sairaanhoitaja vastasi ja antoi hoito-ohjeita tai varasi ajan lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle. Hoitajan kuului myös avustaa lääkäriä. 

Sairaanhoitajan ammatti oli joustava, ja minusta oli tärkeää pitää ammattitaitoani yllä. Sain puolipäiväviran yliopistollisen sairaalan päivystyspoliklinikalle. Työ oli mielenkiintoista akuutti- ja traumapotilaiden hoitoa. Toimimme moniammatillisissa tiimeissä. Akuuttitilanteissa oli tärkeä tunnistaa ja saada kaikkien osaaminen käyttöön. Työvuoroni olivat viikonloppuina tai viikolla öisin. Saatoin valvoa kaksikin yötä peräkkäin, päivät hoidin lapsia. Joskus nukahdin väsymyksestä seisoalleni.  

Halusin edetä työurallani, ja terveydenhoitajan työ kiinnosti. Esimerkkinä oli terveydenhoitaja äitini. Pääsin opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Opinnot kestivät vuoden. Ensimmäisen lukukauden opiskelin päivisin ja olin töissä vain viikonloppuina. Lastenhoidossa meitä auttoivat molemmat mummot. Toisen lukukauden alkaessa irtisanouduin virastani, mutta jatkoin työtä keikkaillen ja loma-aikoina. 

Valmistuttuani toimin terveydenhoitajana äitiys- ja lastenneuvolassa sekä kouluterveydenhuollossa, jossa olin ensin varahenkilöstössä, myöhemmin vakinaisena työntekijänä. Elämä hieman seestyi, kun saimme ihanan lastenhoitajan. Lapset rakastivat häntä. Joka päivä hän suunnitteli heille kivoja juttuja ja retkiä. Lasten lisäksi hän hoiti koko kotimme, siivosi, laittoi ruokaa, leipoi. Ainoa huono puoli oli, että hoitomaksut ja lomarahat nielivät palkkani lähes kokonaan. Myöhemmin, kun viides lapsemme syntyi, saimme hänelle uuden päivähoitolain myötä kunnallisen hoitopaikan. 

Työni terveydenhoitajana oli vastaanottojen ja palvelujen koordinointi. Se oli mielenkiintoista, ja samalla tutustuin ihmisten arkeen ja elämään. Äitiys- ja lastenneuvolan työtiimiin kuuluivat lääkäri, vastaanottoavustaja, puheterapeutti, fysioterapeutti, psykologi, hammashoitaja. Myös kouluterveydenhuollossa toimimme moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä yhteistyössä sosiaalitoimen, päivähoidon ja lastensuojelun kanssa.  

Äitini jalanjäljissä ammattiyhdistystoiminnasta tuli uusi harrastus, kun minut valittiin alueellisen terveydenhoitajayhdistyksen johtokuntaan. Toimin muun muassa sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Minut valittiin myös valtakunnallisiin luottamustehtäviin liittovaltuustoon ja -hallitukseen. Sihteerinä tarvitsin hyvät työvälineet, joten siirryin vuonna 1985 kirjoituskoneesta tietokoneeseen. Hankinta oli tuohon aikaan tosi kallis, mutta samalla johdatus uraputkeni seuraavaan vaiheeseen. 

Uraputki vei maisteriksi, ammattikorkeakoulun opettajaksi ja kylmätutkijaksi 

Ystäväni houkutuksesta jatkoin opintojani ja suoritin kesäyliopistossa kasvatustieteen arvosanan. Hain yliopistoon terveydenhuollon opettajaopintoihin, jonne pääsin. Opintoetuudet olivat parantuneet, joten jäin aikuisopintorahan turvin virkavapaalle. Opiskelu oli mielenkiintoista, sillä luentojen ja tenttien lisäksi siihen kuului harjoittelujaksojen suunnittelua ja toteutusta. Sivuaineopintoina suoritin naistutkimuksen perusopintoja, joista sain hyödyllistä tietoa naisvaltaisen alan arvioimiseen ja tasa-arvon kehittämiseen. 

Opiskelu- ja harjoittelujaksojeni aikana Suomessa käynnistyivät ammattikorkeakoulukokeilu ja terveysalan koulutusuudistus. Pääsin modernin pedagogiikan kehittämiseen sekä koulutus- ja kehitysyhteistyön luomiseen. Työkokemukseni oli nyt arvokasta pääomaa. Valmistuin maisteriksi vuonna 1994, ja minut kutsuttiin ammattikorkeakoulun opettajaksi.  

Uutena opettajana minulla oli kädet täynnä suunnittelutöitä ja materiaalin valmistusta. Onneksi oli tietokone. Esitykset valmistuivat kätevästi, ja kalvot sai printteristä ulos. Myös uusi koulutusteknologia ja internet tarjosivat kiinnostavia mahdollisuuksia. Halusin oppia lisää teknologian mahdollisuuksista ja aloitin tuoreen oppiaineen, koulutusteknologian perusopinnot, Oulun yliopistossa. 

Luova puoleni oli kiinnostunut kaikesta kehittämisestä. Työ ammattikorkeakoulussa mahdollisti suunnittelun ja osallistumisen erilaisiin kehittämisprojekteihin. Keskityin eri-ikäisten ihmisten ja perheiden terveyden edistämiseen ja heidän kanssaan työskentelevien moniammatillisten yhteistyön kehittämiseen. Projekteissa työskentely jalkautti minut ulos oppilaitosrakennuksesta ympäröivään yhteiskuntaan lähelle – ja kauaskin.

Työtilanne ammattikorkeakoululla heikkeni 1990-luvun laman vuoksi. Minunkin työni keskeytyi, mutta sain uuden haasteen Kuntaliiton tutkimusprojektissa ja Työterveyslaitoksen valtakunnallisessa Kylmätyöohjelmassa. Nimensä mukaisesti työ sisälsi kylmätutkimuksen kehittämistä ja koulutusta sekä kylmätutkimustiedon jalkauttamista kansalaisille ja kylmätyön tekijöille, muun muassa pohjoisen matkailuyrittäjille ja rakennusalalla työskenteleville. Tiimimme suunnitteli erilaisia kylmäoppaita myös erityisryhmille. Työssä onnistuminen toi rohkeutta ja luottamusta omaan osaamiseen ja auttoi uusiin haasteisiin tarttumista.    

Kehitystyötä pohjoismaisessa ja kansainvälisessä verkostossa 

Vuosituhannen vaihteen jälkeen palasin opettajaksi. Toimin perusopetuksen lisäksi täydennyskouluttajana ja kehittämisprojekteissa. Kansainvälistyminen oli ammattikorkeakoulun strategisia tavoitteita. Järjestimme konferensseja ja vaihto-ohjelmia. Minua oli jo kauan kiinnostanut terveysalan ammattilaisten tiimityöskentely ja sen kehittäminen. Kuin sattumalta pääsin perustamaan pohjoismaista verkostoa, jossa kehitettiin terveysalan moniammatillista koulutusta ja vaihdettiin hyviä kokemuksia.  

Pian yhteistyö laajeni, ja ammattikorkeakoulumme oli mukana eurooppalaisen koulutuksen kehittämisverkoston perustamisessa. Olin työpaikkani avainhenkilö verkostossa. Verkostoni kansainvälistyi, ja yhteistyö lääkärikouluttajien kanssa tiivistyi. Yliopistosairaalan ja terveyskeskuksen kanssa ideoimme, kehitimme ja veimme käytäntöön uusia moniammatillisia oppimismuotoja, muun muassa verkkopohjaiset oppimisalustat. Terveysalan koulutuksessa otettiin käyttöön uusia teknologiatuettuja simulaatio-oppimisympäristöjä, jossa potilaat olivat tietokoneohjattuja potilassimulaattoreita. 

Kaikesta tästä innostuneena jatkoin koulutusteknologian opintojani ja valmistuin kasvatustieteen maisteriksi vuonna 2007. 

Kävin esittämässä onnistuneita kehittämiskokeiluja kansallisessa ja kansainvälisissä konferensseissa. Koulumme sai Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa Suomen ulkoministeriöltä projektirahaa, jonka avulla lähdimme uudistamaan eteläisen Afrikan maiden lääketieteen ja terveysalan korkeakoulujen opetusta. Siihen kuului intensiivikoulutusta sekä opiskelija- ja opettajavaihtoa.  

Kannustava palaute innosti minut väitöskirjan tekoon 

Arvioin työryhmäni kanssa moniammatillista koulutusta ja keräsimme palautetta, jota esittelin kansainvälisisissä konferensseissa. Kun palaute oli kannustavaa, päätin tehdä aiheesta väitöskirjan. Hain jatko-opiskelijaksi yliopistoon.

Tutkimussuunnitelman mukaan väitöskirja koostui kolmesta erillisjulkaisusta. Opettamisen ja kehittämisen ohessa tutkimustyö eteni pienin askelin. Aikaa piti jakaa myös perheelle, lapsenlapsille ja ikääntyvälle äidille. Ehkä se olikin voimavara, josta sain energiaa saavuttaa päämääräni. Väittelin filosofian tohtoriksi vuonna 2018.  

Työni korkeakoulussa jatkui. Moniammatillisen yhteistyön ja innovaatioiden tuloksia kehitettiin edelleen alueellisten ekosysteemitoimijoiden kanssa. Mursimme koulutuksen, työelämän ja yrittäjyyden välisiä rajoja. Tavoitteenamme oli edistää uusia innovaatioita ja liiketoimintaa terveysteknologian alalla.

Soteuudistuksen mukaiset hyvinvointialueet aloittavat toimintansa ensi vuoden alusta. Työryhmät ovat järjestäytymässä ja muovaavat vanhoja ja kehittävät uusia palvelumuotoja. 

Innostus uusista asioista on vienyt minua eteenpäin 

Oman työuran tarkastelu naisvaltaisella alalla tuo mieleen paljon muistoja ja ajatuksia. Päällimmäisenä juuri tällä hetkellä on hoitajajärjestöjen lakko. Muutaman vastaavan tapahtuman muistan työvuosieni varrelta. Tiedämme kaikki ”naisen euron”. Palkkakuopasta pääsy on vaikeaa julkisella sektorilla, jossa ”leipä on pitkä, mutta kapea”. 

Palkkakysymysten sijaan keskityn tässä ammatin monipuolisiin mahdollisuuksiin edetä uralla ja sijoittua työelämään. Urani alkupuolella ajattelin usein olevani väärällä alalla. Luovan minäni oli vaikea pitäytyä sairaalatyön rutiineissa. Tuntui, että monia työtehtäviä voisi tehdä toisin. Kokemus useista eri työyksiköistä antoi kuitenkin rohkeutta toimia myös toisin. Sairaanhoitajan ammatti oli hyvä ponnahduslauta valita tehtäviä, joissa oli mahdollista toteuttaa työtä luovasti ja kehittävästi.   

Pohdin usein myös ammatin arvostusta hierarkkisessa palvelujärjestelmässä. Terveysalalla – kuten muillakin aloilla – ammattien väliset erot työssä ja koulutuksessa estivät moniammatillisen yhteistyön kehittymistä. Usein muutokset johtamisjärjestelmissä ja tietosuojakysymyksissä jopa huononsivat yhteistyötä esimerkiksi terveyden- ja sosiaalihuollon kanssa. 

Kehittäminen on aina mahdollista, ja isoimmat askeleet otetaan, kun tarve on suurin. Tästä kertoo esimerkiksi uniikki neuvolajärjestelmämme, jonka ansiosta Suomessa on maailman alhaisin imeväis- ja äitikuolleisuus. Iso muutos on tapahtunut viime vuosina myös sairaaloissa, joissa potilaat eivät vietä enää pitkiä aikoja. Tiedetään, että toipuminen vaatii nousemista vuoteesta ja liikuntaa. Suurin osa ikäihmisistä asuu nykyisin omassa kodissa eikä enää hoivalaitoksen sängyssä maaten kuolemaa odottaen. Ihmisten oma vastuu omasta terveydestä ja hyvinvoinnista on tärkeä. 

Asiat, joista työssäni innostuin, johtivat minut urallani eteenpäin. Uusiin tehtäviin ja jatko-opiskeluun minut vei aina jokin uusi haaste. En ollut koskaan suunnitellut jatkavani yliopistopintojani tohtorin tutkintoon saakka, sillä luulin olevani käytännönläheinen ammattilainen. Tästä minun ei ole tarvinnut luopua. Sairaalan potilaat, veteraanit ja vanhukset sekä neuvolan perheet muuttuivat vain nuoriksi ammattiin opiskeleviksi korkeakouluopiskelijoiksi. Verkostoni laajeni Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Sairaanhoitajan ammatti on kansainvälinen, ja terveys on kaikille maailman kansalaisille yhtä tärkeä. Tutkimukseni kohdistuivat viimekädessä koulutuksen kehittämiseen, jotta eri ammattilaiset oppivat toimimaan yhdessä potilaiden ja ihmisten hyväksi erilaisissa hoito- ja palveluympäristöissä. Suurin muutos, mitä vuosikymmenten varrella tapahtui, on ollut tietenkin lääketieteen kehittyminen. Sitä on auttanut uusi teknologia, joka tukee ammattilaisia ja ihmisiä itseään sairauksien hoidossa ja terveyden edistämisessä.