Terttu Röyttä (o.s. Hiltunen) kotoisin Hailuodosta – juurtui Ruotsiin

Hailuoto oli vuoteen 1968 saakka kesällä laivamatkan ja talvella jäätien takana Oulusta. Paikkakunnalla oli kätilö ja terveyssisar, pankki ja kolme kauppaa ja kaksi kansakoulua.  Sodan jälkeen Hiltusen perheessä elettiin maatalousvaltaista elämää, mihin kuului äiti, isä, veli sekä äidin veli ja kuuromykkä sisko. Äitini Kreetta Sofia Hiltunen o.s. Laurila s. 1904 avioitui sotakirjeenvaihtokaverin Eino Hiltusen s. 1909 kanssa v. 1945. Sotainvalidi Eino Hiltunen oli kotoisin Ilomantsista, hän erottui aina luotolaisista murteensa perusteella, eikä ollut kalastaja, vaan metsätyöläinen. Perhe tuli toimeen pienviljelyllä ja metsänhoidolla.

Terttu syntyi kotisaunassa joulukuun loppupuolella v. 1945.  Perheeseen syntyi vajaan kahden vuoden kuluttua toinenkin tyttö Kirsti v. 1947, vaikka äiti oli jo 43- vuotias. Vielä teini-iässä tytöt näyttivät kaksosilta.

Lapsuus kului huomaamatta turvallisessa kodissa, maatalossa oli puuhaa lapsillekin heinäpellolla ja kasvimaalla. Naapuristossa oli paljon lapsia ja yhteisiä leikkejä ja ajanviettoja riitti iltaisin. Opittiin menemään mustikkametsään ja heti, kun saatiin poimituksi marjoja joitakin litroja, toimitettiin ne myyntiin Oulun torille. Marjalaatikko vietiin illalla onnikan kuljettajan Eino Kujalan kotiin ja sieltä tutulle torimyyjälle Anna Kinnuselle, joka toi tilipussin laivan lähtöön kapteenille Pauli Annuselle ja hän toimitti sen onnikan kuljettajalle ja meille. Näin toimimalla saatiin taskurahaa.

Taskuraha oli tarpeellista ainakin silloin, kun halusi ostaa jotain silloisen Anttilan postimyyntiluettelon tuotteista. Paikkakunnalla oli kiva postinhoitaja Linda Kilpinen, joka tilasi Anttilasta haluamiamme hepeneitä. Anttilan postimyynti oli tarpeellinen, koska paikkakunnan kaupoissa oli vähän pienempi tuotevalikoima eikä kaupungissa ollut mahdollista käydä usein.

Hailuoto on tunnettu jäkälästään. Jäkälän poimiminen opittiin jo varhaisiässä ja sateisena päivänä oli joutilasta aikaa ajaa pyörällä jäkälämetsään. Jäkälä on poimittava märkänä, muuten se vain murenee käyttökelvottomaksi.  Oli mukava mennä siskon kanssa joskus myöhään illalla märkään metsään. Jäkälää alettiin kerätä myös päivätyönä, jolloin otettiin käyttöön kastelutoiminta. Jäkälänkeruu päivätyönä ei ole kovin ergonomista, kun muuta toimeentuloa ei ollut, sitä tehtiin mielellään kesäkaudet.

Oulussa oli työpaikkoja tarjolla koko vuodeksi

Kun kansalaiskoulu, silloinen 8. luokka oli suoritettu, niin työtä piti alkaa etsiä.  Oulussa Tertulle oli tarjolla kotiapulaisen työ perheessä, missä oli hänelle myös asunto. Työpaikka ja asunto olivat välttämättömät silloisessa kaupunkiyhteiskunnassa. Jos halusi kokeilla uutta työtä, oli asunto hankittava. Terttu onnistui olemaan useimmassa erilaisessa työssä, mm. Esson huoltoasemalla bensan myyjänä, baariapulaisena Raatin uimahallissa, Valiolla eskimojäätelöiden valmistajana. Väillä hän asui tuttavan kanssa vuokralla, välillä siskon kanssa omakotitalon yläkerran vuokrahuoneessa.

Avioliitto ja työn perässä Ruotsiin muutto

Vakituinen poikakaveri löytyi ja avioliitto solmittiin elokuussa 1968. Puoliso Seppo Röyttä oli kotoisin Oulaisista eikä hänellä ollut työpaikkaa Oulussa. Seppo matkusti Haaparantaan hakemaan töitä Ruotsista. Työnvälittäjä tarjosi töitä Volvon tehtaalta Olofströmistä Etelä-Ruotsista. Kun työpaikka ja perheasunto järjestyi, muutti Terttu myös Ruotsiin. Maahanmuuttajat joutuivat kaikkein raskaimpiin töihin. Kaikkien terveys ei kestänyt ja yritettiin löytää helpompaa työtä. Esikoispoika syntyi vajaan vuoden kuluttua ja Terttu jäi kotiäidiksi.

Haluttiin muuttaa lähemmäs Suomea ja Sepolle löytyi työpaikka v. 1971 Enköpingistä työkaluja valmistavasta tehtaasta.  Toinen poika syntyi samana vuonna. Kotiäidillä oli kovasti tekemistä, mutta hän kävi kielikurssia ja oli lyhyen aikaa sairaalassa siivoustöissä.

Lasten harrastukset ja koulunkäynti

Enköpingissä vanhimmat pojat aloittivat koulunkäynnin, ensimmäiset kolme vuotta suomenkielisessä koulussa ja sitten ruotsinkielisessä. Lapset oppivat ruotsin kielen myös leikeissä ja harrastuksissa, eikä ilmennyt kielen suhteen mitään vaikeuksia. Kaikkien poikien harrastus oli jalkapallo. Isä kuljetti poikia säännöllisesti harjoituksiin ja peleihin. Koulujen vanhempainiltoihin osallistui Seppo, sillä Tertun ruotsin kieli ei ollut vielä tarpeeksi kehittynyt.

Bro oli pitkäaikainen asuinpaikka

Vuonna 1981 muutettiin lähelle Tukholmaa Bro-nimiseen paikkaan. Nuorin poika aloitti Brossa koulunkäynnin. Siellä Terttu pääsi sähkömittaritehtaaseen. Firman loputtua työtä löytyi Radio Systemsiltä, minkä omistajaksi tuli Eriksson ja Tertun työpaikka siirtyi Erikssonin puhelintehtaalle. Työssä oli paljon suomalaisia ja työnjohtajakin oli suomalainen, joten olosuhteet olivat miellyttävät.

Työ oli Tertulle tarpeellista, koska puolison oli kouluttauduttava kevyemmälle alalle terveyssyistä. Pitkän sairaalahoidon ja toipumisen jälkeen pääsi Seppo myös samaan Erikssonin puhelintehtaaseen työneuvojaksi. Terttu pääsi 59-vuotiaana ennenaikaiselle eläkkeelle, jollaista tarjottiin, kun puhelinteollisuus alkoi hiipua Ruotsissakin.

Lapset ovat Ruotsin kansalaisia, samoin Terttu

Pojat puhuvat hyvää suomea tavatessamme, mutta heidän lapsensa ovat ummikkoruotsalaisia. Terttu tulee lastenlasten kanssa kuitenkin hyvin toimeen. Hänellä on jo lastenlastenlapsiakin. Terttu on oppinut elämään leskenelämää vuodesta 2015. Hän osallistui yksin ollessaan monia vuosia Suomi-Seura Kalevan toimintaan, jäsentapahtumiin, bingoon ym.  Terttu onnistui saamaan v. 2022 laadukkaan asunnon läheltä poikansa perhettä Kungsängenistä. Talo on suunniteltu ikäihmisille ja vain yli 75-vuotiaat saavat siitä vuokra-asunnon. Vaikka talossa asuu ruotsalaisia vanhuksia, niin Terttu osallistuu melkein päivittäin kahvitilaisuuksiin, jumppahetkiin sekä digi- ja älypuhelinkursseihin yhteisissä tiloissa ja viihtyy todella hyvin. Toisinaan Suomi-Seura kutsuu Terttua juhliin ja eri tapahtumiin, jopa noutavat kotoa.  Terttu tuntee olonsa turvalliseksi niin omaistensa kuin yhteiskunnan palvelujen puolesta.

Lomat ja matkat Suomeen

Terttu ja Seppo matkustivat perheineen joka kesä Suomeen. Vuosittain heitä odottivat  ikääntyvät Tertun vanhemmat Hailuodossa ja Sepon vanhemmat Oulaisissa. Auto oli tarpeellinen kulkuväline 5-henkisen perheen Suomen matkalla. Perinneruoka oli mieluista, Hailuodossa nautittiin mm. savusiikoja ja mummon tekemää mainiota hiivaleipää. Tavan mukaan heitä varten oli säilössä ilmakuivattua lammaslihaa, siitä tehty keitto oli herkkua, niin kauan kuin lampaita kasvatettiin. Ilmakuivatun lihan siivut olivat myös mainiota ”suolukkaa” leivän päälle.  Oulaisissa tarjolla oli ns. pitkään keitettyä punaista juustokeittoa, mitä myös paikalliset kutsuvat juhannusjuustoksi. Viimeiset Suomen matkat tehtiin aikanaan kaikkien vanhempien siunaustilaisuuksiin. Terttu tuli poikansa ja miniänsä kanssa vielä rakkaan veljensä hautajaisiin v. 2018.