Tarja Halonen (s. 1943) on Suomen ensimmäinen naispuolinen ulkoministeri ja presidentti vuodesta 2000 [2000-2012].

Toisen maailmansodan aikana ja heti sen jälkeen syntyi naisten sukupolvi, joka mursi perinteisen sukupuoliajattelun. Kun he kasvoivat aikuisiksi 1960-luvulla, tulevaisuus kotiäitinä kaupunkilähiössä ei tuntunut enää houkuttelevalta. Nuoret naiset muuttivat yhteiskuntaa kouluttautumalla ja lähtemällä joukolla työelämään kodin ulkopuolelle.

Tarja Halonen syntyi Helsingin Kallioon työläisperheeseen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1962. Tuolloin runsas kymmenesosa koko ikäluokasta pääsi ylioppilaaksi, ja tyttöjen osuus ylioppilaista ylitti puolet. Tarja Halonen lähti opiskelemaan oikeustieteelliseen tiedekuntaan, jonka loppututkinnon suorittaneista aina 60-luvun loppuun asti vain kymmenesosa, vuosittain vajaa parikymmentä, oli naisia. Hänestä tuli ensimmäinen naisjuristi ammattiyhdistysliikkeeseen, jota perinteisesti pidettiin lujana miesten linnakkeena.

Poliittinen ura alkoi 1970-luvun lopulla. Sosiaaliministerin salkku, Tarja Halosen ensimmäinen, katsottiin luontaiseksi naisihmiselle, se kuului naisellisen huolenpidon piiriin. Historiaa Halonen teki ensimmäisenä poliittisen hallituksen oikeusministerinä vuonna 1989. Todellinen uranuurtaja Tarja Halonen oli tullessaan Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi ulkoministeriksi vuonna 1995. Hänen ulkoministeriaikansa osui uuteen vaiheeseen historiassa: Suomi muuttui Neuvostoliiton rajamaasta Euroopan unionin jäsenmaaksi.

Presidentiksi Tarja Halonen valittiin vuoden 2000 vaalien toisella kierroksella vastaehdokkaana Esko Aho. Valinta osoitti, kaupunkilainen, avoin, kansainvälinen Suomi oli kasvanut suuremmaksi kuin perinteinen, sulkeutunut ja maalainen Suomi. Maan, kansan ja perustuslain muutoksen myötä myös presidentin asema on muuttunut. 2000-luvun presidentiltä odotetaan globaalia näkemystä, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon ajamista.