1900-luvun alkupuolella naimisissa olevan naisen paikka oli koti, yhteiskunnalliset asiat kuuluivat miehille. Sylvi Wuolijoki ajatteli toisin; hänen mielestään naisilla oli velvollisuuksia paitsi perhettään myös yhteiskuntaa kohtaan. Hän tuki miehensä poliittista uraa ja edusti hänen rinnallaan, mutta korosti, ettei edusta miestään vaan tämän asemaa. Omalla esimerkillään hän rohkaisi naisia laajentamaan reviiriään kodin ulkopuolelle.

Ammatillinen koulutus Tukholmassa

Sylvi Wuolijoki, o.s. Roschier, syntyi vuonna 1886 Impilahdella kaksikieliseen, varakkaaseen porvariperheeseen: isä oli metsänhoitaja Gustaf Alfred Roschier, äiti Eva Octavia kuului porvoolaiseen Strömborgin kulttuurisukuun. Isän jäätyä eläkkeelle perhe muutti ensin Hämeenlinnaan, sitten Luhankaan.

Sylvi sai kotoaan oivat eväät elämää varten. 1900-luvun alussa naisten vapautusliike oli jo nostanut päätään, ja valistuneet vanhemmat halusivat tyttärelleen ammatillisen koulutuksen. Niinpä Sylvi lähetettiin Tukholmaan Karoliiniseen instituuttiin opiskelemaan lääkintävoimistelua. Opinnot kestivät kolme vuotta ja sisälsivät voimistelun, anatomian, fysiologian, terveysopin ja hygienian lisäksi myös tapakasvatusta. Tukholman vuosina Sylvistä kehittyikin sujuvakäytöksinen ja kielitaitoinen nainen, joka osasi liikkua seurapiireissä ”respektillä”. Tällä hän tarkoitti, että ihmisen on osattava kunnioittaa toisia ihmisiä ja eläimiäkin, mutta myös itseään.

Toinen Sylvi Wuolijoen usein käyttämä sana oli ”komilfoo”, mikä tarkoitti kunnollista ja arvostettavaa, paikallisten normien mukaista käytöstä. Sana tulee ranskasta ”Ce n`èst pas comme il faut” ja lienee säätyläis-rojalistisen, ylimyksellisen ajattelun seurausta, sillä Venäjän ja Ruotsin hoveissa ihannoitiin ranskalaisuutta.

Pojanpoikansa Erkki Wuolijoen mukaan suomenruotsalainen Sylvi oli rojalisti, kuningasmielinen, koko elämänsä ajan. Mutta se ei estänyt häntä menemästä naimisiin suomenmielisen säätyläismiehen, hauholaisen sosiaalidemokraatti, maisteri Wäinö Wuolijoen kanssa.

Krissin kartanon emännäksi

Opiskelun päätyttyä Sylvi Roschier palasi Suomeen, mutta ei vanhempiensa luo Luhangalle, vaan Helsinkiin voimisteluopettajaksi. Osakuntariennoissa hän tapasi Wäinö Wuolijoen, jonka kanssa alkoi seurustella. Toisiinsa he lienevät tutustuneet jo Hämeenlinnassa.

Wäinö Wuolijoki oli tulevaa puolisoaan 14 vuotta vanhempi maanviljelyslyseon lehtori mutta myös kansanedustaja. Heinäkuussa 1911 hän pyysi Sylvin kättä kirjeitse tämän isältä – ja sai suostumuksen kirjeitse. Rohkea päätös isältä; eihän hän tuntenut kosijaa henkilökohtaisesti.

Koska Hauholta oli hankalat yhteydet Helsinkiin, Wuolijoet vuokrasivat Hyvinkäältä Krissin kartanon ─ nykyisin maaseutuopisto ─ ja aloittivat yhteiselämän. Lapsia he saivat kolme: Jaakon, Anna-Liisan ja Eeron.

Naimisiin mentyään Sylvi Wuolijoki ei enää toiminut voimisteluopettajana, mutta kirjoitti voimistelun ja liikunnan tärkeydestä lehtiin, muun muassa 1920-luvulla Kotilieteen. Perhearvoista ja niiden tärkeydestä hän kirjoitti Ester Ståhlbergin päätoimittamaan Aamu-lehteen. 

”Nainen voi tehdä mitä tahansa” 

Kun tsaarinvalta kaatui maaliskuussa 1917, Suomi sai uuden, kansanedustajista koostuvan hallituksen. Tähän Suomen ensimmäiseen parlamentaarisin perustein valittuun hallitukseen, Tokoin 12-henkiseen senaattiin, tuli sosialistien edustajana Wäinö Wuolijoki elintarviketoimituskunnan päälliköksi, mikä vastaa nykyisin sisäministerin salkkua. Elintarvikepulan seurauksena anarkia levisi seuraavan vuoden alussa kaupunkeihin ja senaatintaloonkin tunkeuduttiin. Wäinö Wuolijoki irtisanoi tällöin itsensä ja muutti Hyvinkäälle, jossa pysytteli sisällissodan ajan.

Myös Sylvi Wuolijoki vaikutti historian kulkuun kuljettamalla höyrylaivalla Saksaan kirjeitä, jotka oli ommeltu turkin vuorin sisään. Yhdysmiehenä toimi jääkärikenraali Aarne Sihvo, joka oli keksinyt, että kielitaitoinen Sylvi lähetetään tapaamaan Itämeren divisioonan komentajaa Rüdiger von der Goltzia. Suomesta piti saada venäläinen sotaväki pois, ja tähän tarvittiin saksalaisen armeijan apua. Tästä hänellä oli muistona ”brauninki”, pieni revolveri, joka hänellä oli Saksan matkoilla aina käsilaukussaan.

Sylvi Wuolijoen rohkeutta kuvaa myös sisällissodan aikainen tapahtuma. Punaisten hyökätessä Hyvinkäälle hän meni lastensa ja äitinsä kanssa maakuoppaan, jossa he piilottelivat kunnes saksalaiset saapuivat. Tosin kartanon emäntä karkotti saksalaisetkin Krissistä tavattuaan heidät juovuspäissään rällästämässä ja salin pianoa piinaamassa.

Ei siis ihme, että näyttelijä Elli Tompuri oli yksi Sylvin esikuvia ja lause ”Nainen voi tehdä mitä tahansa” oli hänen mielilauseitaan. 

Kasvaminen uranaiseksi alkaa

Sisällissodan jälkeen eduskunnan puhemiehenä olivat ensin Pehr Edwin Svinhufvud ja Paavo Virkkunen, sitten Wäinö Wuolijoki, joka voitti vuonna 1921 puhemiehen vaalin. yllätyksenä koko eduskunnalle ja itselleenkin. Hänen ansioikseen katsottiin hyvä kielitaito ja perheen kaksikielisyys. Puhe- tai varapuhemiehenä hän oli seuraavat viisi vuotta. Vuonna 1926 Wäinö Wuolijoki nimitettiin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriksi.

Tästä aikana lisääntyi myös Sylvi Wuolijoen yhteiskunnallinen tietoisuus, ja hänen kasvamisensa uranaiseksi alkoi. Hän tiedosti, että naisilla on velvollisuuksia paitsi perhettä, myös yhteiskuntaa kohtaan. Hän näki velvollisuudeksi tukea miestään ja tämän poliittista tehtävää.

Tässä häntä rohkaisi puoliso, Wäinö Wuolijoki, joka osasi antaa arvoa naisille. Olihan hänen kotitalossaankin Wuolijoen rusthollissa Serafina-emäntä kantanut suurta vastuuta aviomiehen, Juho Robert Wuolijoen, ollessa valtiopäivillä ja poikien opiskelemassa, Sulon Jyväskylässä ja Wäinön Saksassa.

Suurlähettilään rouvaa kuunnellaan

Vuonna 1927 Wuolijoet lähetettiin edustamaan nuorta Suomea Weimarin tasavallan Berliiniin. Wäinö Wuolijoki oli seurallinen, puhui hyvin kieliä ja tunsi Saksan oloja, koska oli kolme vuotta siellä opiskellut. Kaksi vanhinta lasta jäivät Helsinkiin Vironkadun kotiin, jonne palkattiin ranskalainen kodinhoitaja mademoiselle Dauphin. Nuorin, Eero, otettiin mukaan.

Asuinpaikakseen suurlähettiläspariskunta sai hienon lähetystön Alsenstrasse ykkösessä, kivenheiton päässä Berliinin parlamenttitalosta. Saksan lisäksi Wäinö Wuolijoki oli Itävallan lähettiläs.

Suurlähettiläsaikanaan Wuolijoet viettivät kesiään Hauholla maatilallaan, jonne kutsuivat vieraakseen niin Suomen kuin Saksan isokenkäisiä. Vieraina oli muun muassa Saksan valtiopäiväpresidentti seurueineen.

Euroopan tilanteen muuttuessa huolestuttavaksi1930-luvulla diplomaatit alkoivat järjestää tapaamisia ohjelmallisten illallisten merkeissä. Wäinö Wuolijoki ei ollut erikoisen innostunut niistä, niin pidetty seuramies kuin olikin, sillä hänen retoriikkansa kumpusi aina asiapohjasta. Tätä ongelmaa ei ollut hänen puolisollaan, joka taisi small talkin ja viihtyi salongeissa. Sylvi Wuolijoen mielestä seurustelu oli tärkeä osa edustamista, ja hän järjesti mielellään illallisia. Esimerkiksi vuonna 1932 kenraali Mannerheim tapasi Saksan johtoa Wuolijokien tarjoamilla illallisilla lähetystössä. Kiitokseksi tästä emäntä sai Mannerheimin omistuskirjoituksellisen kuvan.

Sylvi Wuolijoki oli aikansa naisasianainen. Hän asennoitui tehtäväänsä siten, että hänen velvollisuutensa oli olla kaunis, huumorintajuinen ja viehättävä. Aikansa klassisista, arvokkaista naisista hän poikkesi siinä, että osasi kertoa asiansa tavalla, joka ihastutti miehiä ja sai heidät kuuntelemaan.

Hänellä oli myös hyvä huumorintaju. Kun hän eräillä diplomaattipäivällisillä kuuli, että presidentti Paul von Hindenburg kerää merkkihenkilöiden hattuja, hän kysyi Mannerheimin Helsingissä tavatessaan, voisiko saada muistoksi hänen koristeellisen koppalakkinsa. Marski suostui pyyntöön. Niinpä Hindenburg yllättyi, kun hänelle eräillä päivällisillä ojennettiin tarjottimella Mannerheimin koppalakki.

Työtä suomalaislasten hyväksi

Kun Berliini muuttui kansallissosialistisen Hitlerin Saksan pääkaupungiksi, Wäinö Wuolijoki suhtautui sen politiikkaan niin kielteisesti, että Suomen valtionjohto näki viisaaksi siirtää hänet vuonna 1933 lähettilääksi Osloon, missä hän oli seitsemän vuotta.

Wuolijoet viihtyivät hyvin Oslossa, missä he nauttivat kuningashuoneen erityistä huomiota.

Sylvi Wuolijoki järjesti entiseen tapaan kutsuja ja toimitti isänmaallisia kirjoja, joilla kerättiin rahaa Suomelle. Syksyllä 1939 hän kokosi vuoden 1918 tapahtumista kirjan Unge helter i Finlands frihetskamp ─ vapaasti suomennettuna Suomen vapaustaistelun nuoria sankareita. Kirja lmestyi myös ruotsiksi ja tanskaksi. Niiden tuotolla hankittiin varusteita Suomeen: norjalaisia valkoisia pukinnahkaisia turkkeja ja satulareppuja. Myös kirjallisuuden nobelisti Sigrid Undset tarjoutui tukemaan Suomea.

Sotavuosina Sylvi auttoi löytämään lapsia majoittavia ruotsalaisperheitä, teki aloitteen sotalasten vastaanottokeskuksen ja lastenkodin perustamisesta Länsi-Götanmaalle ja järjesti kahdentuhannen lapsen siirron Ruotsiin Neuvostoliiton hyökkäystä pakoon.

Vaikka lastensiirron alkuperäinen tarkoitus oli lasten suojeleminen, se voimisti yhteistä pohjoismaista kansallishenkeä ja Suomen ja Ruotsin kulttuurivaihtoa pitkälle kohti 2000-lukua.

Muistojen kultaama vanhuus

Wäinö Wuolijoen lähettiläskausi Oslossa päättyi joulukuussa 1940. Wuolijoet muuttivat Helsinkiin, josta vuokrasivat huoneiston Mannerheimintie 7:stä. Wäinö Wuolijoki ei kuitenkaan viihtynyt Helsingissä, vaan muutti Hauholle kotitilalleen, jossa paneutui uudella innolla maatalouteen. Sylvi sen sijaan viihtyi pääkaupungin lämmössä ja sosieteetin parissa.  

Wäinö Wuolijoki kuoli joulukuussa 1947, 75-vuotisjuhliensa kynnyksellä, samassa huoneessa missä oli saapunut maailmaan.

Sylvi Wuolijoki eli vielä 15 vuotta. Talvet hän asui Helsingissä, kesät Hauholla Wuolijoen kartanossa Ylätaloksi kutsutussa päärakennuksessa kuuromykän palvelijansa Elinin kanssa.

Erkki Wuolijoki kertoo, että isoäiti kertoi mielellään menneiden vuosien tapahtumista. Hän muisteli ihaillen marsalkka Mannerheimia, joka istui kuin juotettu hevosen selässä, ja esitteli valkoiset, kyynärpäähän ylettyneet nahkahansikkaansa, jotka kädessään hän oli tervehtinyt Adolf Hitleriä. Hänellä oli myös ”brovninki”, joka oli ”turvana” käsilaukussa, kun hän kuljetti salaisia kirjeitä Saksaan. Jänniä juttuja riitti loputtomiin, eikä pojanpoika ajatellut niiden olevan erikoisia, vaan luuli, että kaikki isoäidit kertovat lapsenlapsilleen juttuja Hindenburgin päivällisistä, Berliinin orkesteritanssiaisista ja salaperäisistä sankareista. 

Avioliitto tasa-arvoinen ja demokraattinen

Kun Sylvi Wuolijoki kuoli vuonna 1972, jäljelle jäivät puuterille ja hajuvedelle tuoksuvat tavarat ja leningit. Niistä samoin sikarin tuoksuisista papereista ja kirjeistä, jotka lojuivat Wäinö Wuolijoen konttorikammarissa, Erkki Wuolijoki kiinnostui eläkkeelle jäätyään ja tallensi ne kirjaan Silinteri ja silkkihuivi, joka ilmestyi lokakuussa 2014.

Kirja sisältää ennen julkaisematonta materiaalia – kirjeitä ja kuvia – ja antaa hyvän kuvan Suomen 1900-luvun alkuvuosikymmenten poliittisesta elämästä, jossa Wäinö Wuolijoki oli tasapainottava, yhteiskunnallista sopua luova voima.

Kirjassaan Erkki Wuolijoki kohtelee isoäitiään Sylviä yhtä tasapuolisesti kuin isoisäänsä ja kertoo heidän avioliiton olleen tasa-arvoisen ja demokraattisen.