Samuli Paulaharju ja Jenny Simelius avioituivat kesäkuussa 1919 ja muuttivat Oulussa Samulin Tuirasta ostamaan taloon. Viisilapsisesta perheestä oli kotona enää kaksi nuorinta. Kahden opettajan taloudessa tarvittiin apua taloudenhoidossa.
Heti häiden jälkeen Jenny kääntyi kotikylässään Paavolassa asuvan itseään kymmenisen vuotta nuoremman tuttavan Sofia Jalomaan puoleen ja pyysi tätä kotiavukseen. Paavolassa syntynyt Sofia eli Fiia oli jäänyt varhain orvoksi ja joutunut Kortekankaalle Jennyn vanhan lukkari-isän palvelukseen, mutta hän oli jo siirtynyt palvelijaksi toiseen perheeseen, kun Jennyn pyyntö tuli. Fiia ei ollut halukas lähtemään hyvästä työpaikasta kesken sopimuskauden, joka oli käytännön mukaisesti kekristä kekriin.
Vaikka Jenny oli muuttanut Paavolasta Ouluun opettajaksi, niin yhteys oli säilynyt. Fiia ja Jenny kirjoittelivat aika ajoin toisilleen, ensimmäiset arkistoidut kirjeet ovat vuodesta 1909. Tällöin Fiia aloittaa kirjeen otsikolla ”Hyvä Jenny”, vuonna 1910 lukee ”Hyvä Neiti”, vuonna 1919 ”Rouva Paulaharju” ja myöhemmin esimerkiksi vuonna 1927 ”Rakas Äiti ja Isä”.
Jennyn useiden pyyntöjen jälkeen Fiia ilmoitti 4.9.1921 muuttaneensa mieltään; hän oli ehtinyt jo olla muutamassa paikassa edellisen paikan jälkeen ja oli nyt valmis tulemaan Ouluun.
Ajattelin nyt teille kirjottaa kun olen taas vahvasti päättänyt ottaa paikan sieltä Oulun puolesta ja kun te olette minua niin monesti tahtonut ja aina minun on täytynyt kieltää. vain nyt minä olen vapaa. Olen poissa Kuuselasta lähdin kesäkuun alussa pois olen nyt Heinosella vain ei ole meillä mitään pitempi aikaista urakkaa että pääsen kyllä pois millon tahdon lähtiä.
Fiia saapui Ouluun
Fiia saapui Ouluun alkusyksystä 1921. Perhe oli häntä vastassa Tuiran asemalla, jonne alakuloinen ja koti-ikävää poteva tyttö saapui kylmänä ja pimeänä iltana. Fiia sai asunnokseen Ahdin ja Paulan kanssa kyökin ja ”pienen pienen kammarin” käsittävän pihamökin. Vanhemmat asuivat varsinaisessa talossa, jossa vesi kannettiin sisälle ja uunit lämmitettiin päivittäin. Kaupungin vesijohdot vedettiin taloon vasta vuonna 1927.
Vaikka Fiiaa pidettiin kuin perheenjäsenenä, niin sitä hän ei kuitenkaan oikeasti ollut. Perheen ja palvelijan välillä oli raja. Kun vanhimman tyttären Lyylin pienille pojille yritettiin järjestää kesälomaa Oulussa, niin Jenny katsoi parhaimmaksi lähettää pojat Paavolaan sisarensa, rovastinlesken luo, sillä ”ei ole pojille hyvä olla liian kauan aikaa palvelijan kanssa”.
Fiialla oli läheiset ystävyyssuhteet myös perheen tyttärien, varsinkin Ailin ja Paulan kanssa. Kun Aili meni myöhemmin naimisiin ja muutti Lappeenrantaan, niin Fiia käväisi ainakin kerran lomallaan myös siellä, samoin vanhimman tyttären Lyylin perheen luona Helsingissä. Paula jäi kuitenkin läheisimmäksi ystäväksi. Heillä kahdella oli tiivistä kirjeenvaihtoa ja yhteisiä kulkemisia.
Paulaharjujen kesämatkojen aikana monet kirjeet kulkivat Jennyn ja Fiian välillä. Jenny uskoi tutulle henkilölle vuosien mittaan tunteitaan ja ajatuksiaan sekä purki väsymystään. Fiia kirjoitti säännöllisesti kotitilanteesta, paljasti kyläkunnan juorut ja naapureiden palvelijaongelmat ja välitti toisille työpaikkoja.
Hän oli uskollinen palvelija, jolle oli itsestäänselvyys tehdä hyvin työnsä ja olla luotettava. Hän pahoitteli sitä, että naapurissa palvelija vaihtui yhtenään: ”Maija on mennyt pois Väisäseltä ja nyt siellä on Lempi en ole hänen kanssaan vielä hyvänpäivän tuttu, kuten sanotaan, Kiimingistä hän on saapunut, minä en yhtään tykkää siitä että siihen aina tulee uusia piikoja.” Fiia oli ylpeä ammatistaan.
Fiia käänsi postin kulkijapariskunnalle annetun aikataulun mukaan. Korrehtuurit ja sanomalehdet matkasivat Lappiin luettaviksi, ja takaisin tulivat raskaat paketit museotavaroita, valokuvalevyjä ja filmejä, joita Fiia kärräsi kottikärryillä, myöhemmin polkupyörällä. Hän katsoi talon perään, teki suursiivouksen sekä pesi pyykin.
Kotitöiden ohella hän hoiti kesällä myös talon ja vihannesmaan, istutti perunat, kylvi porkkanat ja herneet, multasi maat ja maalasi lattiat. Hän hoiti kaikki postiasiat, palkkasaatavat, verojenmaksut ja vaaliliput. Samuli lähetti Lapista jämerän kirjeen lähestyvistä vaaleista: ”Paulalle pitäisi laittaa kiireesti vaaliote. Mene heti kun saat Paulan valtakirjan, IKL:n toimistoon Asemakadulle. – Ja pyydä, että ne kiireesti hankkisivat vaaliotteen Paulalle ja lähettäisivät sen heti… Ja pyydä vielä että samalla lähettäisivät yhden ehdokkaan nimen niin täydellisenä kuin se on vaalilippuun kirjoitettuna. – Että Paula saattaa siitä sitten jäljentää vaalilippuun.”
Yllättävä tapaaminen Vesisaaressa
Paulaharjut vaelsivat kesällä 1926 Ruijassa ja kiersivät myös Vesisaaressa, jossa Jenny pistäytyi vanhainkodissa haastattelemassa asukkaita. Yllättäen hän tapasi siellä Fiian vanhan tädin Loviisa Korven, o.s. Jalomaa, ”meidän Fiian tädin”. Hän oli kasvanut viisivuotiaasta 18-vuotiaaksi Paavolan pappilassa Stenbäckeillä, Jennyn sukulaisten parissa. Sittemmin hän oli muuttanut mormorinsa kanssa Ouluun ja mennyt siellä naimisiin temmekseläisen, Åströmin tehtaalla työskennelleen nahkuri Pekkalan kanssa. Ruijan kuuluisa ¨viljapelto’ oli houkuttelut jo 1860-luvulta alkaen vähävaraista väkeä Ruijaan, ja sinne myös Loviisa lähti miehensä kanssa. He olivat ajaneet vuonna 1881 omalla hevosella Kolarin Sieppijärvelle, missä ajokas myytiin, kun kuultiin, että ”hevosenruoka ylempänä loppuu”, ja ruvettiin ajamaan porolla Vesisaareen.
Jenny ja Loviisa olivat hyvin liikuttuneita tapaamisesta. Jenny kävi vielä pari kertaa häntä tapaamassa ennen lähtöään ja lupasi lähettää hänelle Suomesta villaröijyn, flanellipaidan, Uuden Testamentin, virsikirjan sekä kaikkien hänen veljenlastensa valokuvat, jotka löytyivät Fiialta. Itkien jäi mummo sinne. Seuraavana kesänä Jenny kävi jälleen tervehtimässä Loviisa Korpea. He olivat myöhemmin yhteydessä kirjeitse.
Loviisa Korpi oli 80-vuotias leskimuori. Vuoreijan aavalla katosi monta Herran vuotta sitten Jalomaan Loviisan mies, niin että tyhjä vene vain löytyi rannasta ja veneestä vasara, jossa oli hukkuneen nimi, kerrotaan Paulaharjun Ruijan suomalaisissa.
Fiia ja Paula
Fiia oli kova lukemaan kirjoja. 1925 hän luki mm. Järventauksen Ristiä ja noitarumpua. Aili muisteli että kun hän meni nukkumaan, tuli Fiiakin mökkiin ja kiinnitti yhden valokuvan albumiinsa ja näytteli kirjaa johon Ahti oli piirtänyt soltun kuvan ja kirjoittanut runonpätkän ”Tuhannempa vertaa poikia lähti…”.
Paulan päiväkirjassa lukee 5.6.1925:
Olen Ailin luona Oulunsalossa. Tulin tänne eilen aamulla Fiian kanssa. Nyt minä vasta sen huomaankin, että pidän Wiljosta oikein paljon. Sillä kun on koko talven saanut olla kotona, ja aina, tai melkein aina saanut nähdä hänet, ettei se tuntunut miltään. Mutta nyt kun ei olekaan niin, niin minä ihan kaipaan nähdä häntä.
Fiiasta (s. 1888) ja Paulasta (s. 1909) oli tullut hyviä ystäviä aina alkuvuosista, yhteisistä mökkivuosista lähtien. Varsinkin Paula koki Fiian ihan sisarekseen huolimatta kahdenkymmenen vuoden ikäerosta. Paula sai verensyöksyn kesällä 1929, juuri ennen vanhempiensa paluuta Härmästä. Huolehtivainen Fiia toimitti hänet sairaalaan, myöhemmin Paula joutui pitkäksi aikaa Satalinnan parantolaan. Fiia kävi muutaman kerran häntä tapaamassa siellä. Parannuttuaan Paula siirtyi joksikin aikaa opiskelemaan Helsinkiin. Niinpä nuorten naisten välille kehkeytyi vilkas kirjeenvaihto.
He kirjoittelivat yhdessä päiväkirjaa ja tirskuivat yhteisiä ihastuksiaan, naapurin Viljoa ja Veikkoa. Nimet seuraavat vuosikausia varsinkin Fiian kirjeissä. Syksymmällä markkinalupapäivänä käytiin yhdessä Jennyn kanssa ostamassa Fiialle uudet mustat kengät ja leninkiin valkea kaulus. Illalla Paula kirjoittaa (25.9.1925) päiväkirjaansa:
Illalla sitten luimme kirjeitä, joita olimme saaneet kesällä. Luin Fiialle hänen omia kirjeitään ja Fiia ihan hytkyi naurusta ja silmät olivat veessä ja sanoi, että semmoisiako hän oli kirjoittanut, ovatpa ne hulluja. Fiia taas luki minun kirjoittamia, myöskin äidin ja Ahdin kirjoittamia. Kello kävi jo kahtatoista, ennenkuin maltoimme panna nukkumaan.
Tytöillä oli vaikeuksia kirjoittaa toisilleen salaisuuksia sisältäviä kirjeitä, sillä äiti ja isä – joilla nimillä Fiiaa pyydettiin kutsumaan Jennyä ja Samulia – tunnistettuaan kirjekuoresta tutun käsialan avasivat sumeilematta kirjeen. Fiia antoi monet kerrat Paulalle ohjeita, kuinka käsiala tulisi muuttaa:
Ole niin hyvä ja kirjota minulle aivan ensi tilassa, voithan muuttaa käsialaasi päälle kirjotuksessa niin ei se isä huomaa. Ja voisithan niinki kirjottaa että toiseen paperiin kirjottaisit muka jonkulaisen kirjeen ja toiseen sen mitä Viljosta sattumalta sanoisit, ja kirjota kokonaan Viljon osote ja niin selvästi että varmaan ymmärrän.
Viljo oli lähtenyt 1935 Australiaan ja onnettomasti rakastunut Fiia jäi murheissaan kaipaamaan häntä. Monina kesäiltoina muun perheen ollessa poissa Fiia oli viettänyt Viljon kanssa iltoja mökissään, ja yhdessä he olivat kirjoitelleet kirjeitä Paulalle parantolaan tai Helsinkiin. Tyttöjen kirjeenvaihdosta on säilynyt vain muutamia kirjeitä.
Fiia teki heinäkuussa 1930 matkan Helsinkiin ensin siskonsa luo ja sieltä eteenpäin Lappeenrantaan Ailin luo. Hän oli arkaillut lähtöä ja Jenny kirjoitti hänelle:
Älä nyt kovin kiirehdi ja hätäile kotiin lähtöä. Kyllä siellä asiat hyvin menevät. Ja jos sinusta on kovin ikävä yksin lähteä Lappeenrantaan, niin älä mene. Waikka kyllähän se Ailille olisi suuri pettymys jos et menisi kun hän on sinua niin kovin odottanut. (15.7.30)
Vuonna 1932 alkoi Paulaharjujen talossa suuri remontti, jolloin koko rakennuksen suuntaa muutettiin ja siihen rakennettiin toinen kerros. Yläkertaan rakennettiin Fiialle ja Paulalle kummallekin omat pienet kamarit. Sen kesän Fiia valvoi rakennustöitä. Lappiin lähti kirjeitä joissa kuvailtiin töiden edistymistä. Työt myöhästyivät pahemman kerran. Jenny kirjoitti väsyneensä ”ainaiseen kulkemiseen” ja antoi ohjeet kotiintulosta: ”Jos on sellaista huonetta, missä on lattia, ovet ja akkunat – niin koeta sinne haalia sänkymme, laita vuoteet, hae puhtaat vaatteet meille kummallekin ja lämmitä sauna. Osta jotain ruokaa – sitten ota auto ja tule Tuiraan meitä vastaan.”
Palvelijan arkea
Erään kerran Fiia intoutui selostamaan Paulalle päiväohjelmaansa (1940):
Nyt minä sitte kerron miten minä kulutan päiväni, no sen siinä tiedät sanomatta että kun nousen ylös niin menen vähitellen alas kun joudun. Ja sitte minä teen kaikki vaan niin kun ennenkin siihen asti kun herätän, ja laitan tulen uuniin niin kun ennenkin, sitte lakasen ja pyhin pölyt. Sitte menen hakemaan puita, ja sillompa ne jo tulevat pois makuuhuoneesta, niin sinne menen ja laitan tulen uuniin, sitte laitan vuoteet ja sitte eteisen uuniin tulen. Sitte menen keittiöön, vien isälle vellin, ja sitte menen kylpyhuoneeseen, ja sitte siivoan makuuhuoneen ja eteisen. Niin sillon kello alkaakin olla jo puoliyhdeksän.
Sitte menen ruokahuoneeseen ja laitan aamuhartauden kuulumaan ja sitä kuunnellessa lakasen ja pyhin pölyjä, eikä se häiritse yhtään minun hartauttani. Sitte pesen velliastiat y.m. sitte raahaan puut sisälle ja sitte käyn Väisesellä niin jopa onki aika alkaa aamiaista laittaa, ja niin se jää keittiön siivoaminen aamiaisen jälkeen. Ja silloin kun on leipomus tai kaupungissa käynti niin sillon aina ruokahuoneen siivous vähän kärsii puutetta.
Joo – että eipä minulla ole monenakaan päivänä aikaa istua käsityöhön ennen kun illalla sitte kun olen päivällis astiat pessyt ja kaikki muutkin ilta askareet toimitellut, ja sillon onkin jo kello 18 ta ja sitte minä menen nukkumaan kello 20.
Keittiö oli luonnollisesti Fiian valtakuntaa, jota hän hallitsi valtiaan tavoin siniruudullisessa mekossaan ja valkoisessa esiliinassaan. Kun Samuli Paulaharju siirtyi eläkkeelle, Fiia oli tarkkana siitä, että Samulille oli koko päivän hellauunissa kahvi kuumana. Jenny puolestaan seurasi kaikki vuosikymmenet tarkkaan Paulan ja Fiian kulkemisia; kaikki poikaihastukset suljettiin perheyhteisön ulkopuolelle. Vielä 1950-luvulla istuessaan ruokasalissa lukemassa tai kuuntelemassa radiota Jenny käski keittiössä touhuavia Paulaa ja Fiia pitämään ovi auki ruokasaliin. Jenny ei pitänyt heidän keskinäisistä supatuksistaan. Molemmat jäivätkin naimattomiksi.
Vuosien mittaan Fiian terveys alkoi pettää, hetkeksi se vähän kohentui mutta ei palannut enää entiselleen. Ensin alkoi jalkoja särkeä, sitten sydän reistailla. Pakollisten lepotaukojen jälkeen työtahti pysyi entisenä. Aika ajoin häntä ”lainattiin” Aili-tyttären luo Oulunsaloon tekemään siivousta.
Fiialla terveysongelmia
Samuli Paulaharju lähetti tarkkaan kuvatun pyynnön Fiialle Kurikasta juhannuspäivänä 1939:
Ja vieläkin vaivaa. Pitäisi tänne laittaa tulemaan paketti. Ota ja etsi sieltä karsinasta, missä aina istun, hyllystä, mikä on ikkunan edessä, valokuva-albumin alta pikku hyllystä (ovat siinä lappeellaan) iso piirustus elikkä vesivärimaalaus lehtiö. Siinä on karkeaa paperia, samankokoisia kuin Lapissa maalaamani ”taulut”. Ja semmoinen salkku vielä kannessa sisäpuolella. Taitaa olla värillä tuhrattuja papereitakin. Ota se ja lähetä tänne postipakettina. – Ja ota ja katso kirjoituspöytäni keskilaatikkoon. Siihen isoon. Siinä on 2 silmälasikoteloa pahvinen ja rautapeltinen. Ota pahvikotelosta rautasankaiset silmälasit ja pistä rautapeltiseen koteloon, ja rautapeltisestä kotelosta kultasankaiset lasit pistä pahvikoteloon ja sen pahvikotelon sitten kultasankaisineen panet samaan pakettiin piirustuslehtiön kanssa. Ja paketin terveisineen lähetät tänne Ala-Jyrälle äidin osoitteella. Ja minä lähetän tämän terveisenä Sinulle Ala-Laanilaan. Isä
PS. Paperikääre pakettiin vain. Tiedät että vinnillä on paperia.
Tulivat sotavuodet. Samuli Paulaharjun sydän oireili, Jenny kaatui ja vasemman käden ranne meni poikki. ”Hyvä Fiia” auttoi, riisui ja pesi, hoiti molempia. Juoksi postiin, valokuvaliikkeeseen, apteekkiin, toimitti asioita kaikkien muiden töiden ohella.
Samuli kuoli helmikuussa 1944. Jenny pakkasi Paulan ja Fiian avulla kaikkein tärkeimmät paperit arkkuun, kapsäkkiin ja laatikkoon. Ne vietiin Tuiran Säästöpankkirakennuksen kellariholviin. Perhetuttava majuri Björn Weckman lähetti sotilaspiiristä kolme suurta pakkilaatikkoa, jotka täytettiin tärkeimmillä ja kalleimmilla kirjoilla, papereilla, piirustuksilla, valokuvilla ja ne kuljetettiin Muhoksen suojeluskuntatalon lämmitettävään ja kuivaan arkistokellariin.
Tämän urakan jälkeen Jenny lähti Fiian kanssa, joka oli alkanut saada sydänkohtauksia, Paavolaan sisarensa luo lepäämään ja pakoon pahimpia pommituksia. Taloa jäivät pitämään lääninneuvos Kerttula taloudenhoitajansa kanssa, sillä heiltä oli palanut koti ja sen mukana omaisuus.
Paulaharjujen koti oli Fiialle myös koti, hänellä ei ollut muuta paikkaa asua. Hän vietti vuosien mittaan vain muutaman päivän lomia, jolloin käväisi veljensä tai Lyyli Warstan luona Helsingissä tai kotipitäjässään Paavolassa sisarensa luona. Mutta kiiruusti hän palasi Ouluun. Vapaa-aikoja hänellä ei ollut eikä hän niitä halunnut. Fiia kävi Paulan kanssa ahkerasti hartauskokouksissa tai seurakuntatapahtumissa. Joka ilta molemmat kuuntelivat hartaina kädet ristissä Jennyn kanssa radiosta iltahartautta.
Jenny järjesti vuonna 1946 pienet juhlat uskolliselle palvelijalleen 25 palvelusvuoden jälkeen. Hän lausui suuren tunnustuksen: ”Sinä olet ottanut kaiken vastuun ja huolen kantaaksesi silloinkin kun me, isä ja minä. olemme jokainoa kesä jättäneet kodin ja painuneet omille retkillemme. – Täällä ei ole ollut aina niin helppoa ja hauskaa olla kun oli hoidettava vieläpä talonkorjaukset, monista muista asioista puhumattakaan. Mutta rauhoittavia ja humoristisen leppoisia olivat aina raportit, joita sinne kauas erämaihin sinulta saimme. ” Tunnustukseksi esimerkillisen elämäntyön täyttämisestä Talousseuran Keskusliitto antoi hänelle ansiomitalin.
Juhannuksen aikoihin 1950 pidettiin Oulussa Simeliusten sukukokous, ja vanhempaa väkeä majoittui Tuirassa Jennyn luona. Fiian töiden määrä kasvoi ja hänen kuntonsa alkoi jälleen heikentyä. Onneksi hänen sisarensa tuli Helsingistä kuukaudeksi auttamaan häntä.
Fiia kuoli 68-vuotiaana 1956. Perunkirjoituksen mukaan häneltä jäi 35 palvelusvuoden jälkeen omaisuutta ”pääasiallisesti käytettyjä vaatteita, niin vähän, etteivät ne riittäneet edes hautajaiskulujen peittämiseksi, lukuun ottamatta Oulun kaupungin säästöpankissa säästökirjassa olevaa säästöä 95176 markkaa”. Vanhalla polkupyörälläkään ei ollut enää arvoa. Fiia eli hyvin nuukasti, mutta eipä hänellä ollut paljon menojakaan. Palkka ei ollut suuri, koska säästöjä ei ollut kertynyt. Jenny ja Samuli auttoivat häntä taloudellisesti tietyissä rajoissa. Eräänä kesänä Fiia ilmoitti isäntäväelle, että hänen veronsa oli noussut, jolloin Jenny pyysi häntä maksamaan veronsa ”samasta kassasta kuin meidänkin veromme. Eikös niin olemmehan me samaa joukkoa”, totesi Jenny.
Sofian eli Fiian hautapaikka on lähellä Samuli Paulaharjun hautaa Oulussa. Pitkä työrupeama oli päättynyt. Vaikka hän oli jäänyt varhaisessa nuoruudessa orvoksi, niin jo Paavolan vuosinaan Jennyn lapsuudenkodissa asuessaan hän oli tutustunut tämän suureen sisarusparveen. Oulussa hän tuli hyvin läheiseksi jokaiselle Samulin viidelle lapselle, myöhemmin näiden perheille. Hänellä oli siten ympärillään perhe ja suku. Fiia kuului taloon yhtä tärkeänä henkilönä kuin Jenny ja Paula.
