Satu oli avarakatseinen ihminen ja laajasti kiinnostunut maailmasta.
Inariin asettunut pihtiputaalainen Satu Kuha (1972-2025) toimi Lapin Vihreiden piirijärjestön puheenjohtajana 2012–2015 ja oli mukana Vihreiden puoluevaltuuskunnassa, jossa tutuksi tulivat monet valtakunnan tason poliitikot. Hän oli myös perustamassa Pohjois-Lapin Vihreät ry:tä. Satu toimi opettajana Sevettijärven lisäksi Menesjärven koululla, Ivalossa ja Inarissa sekä myös Utsjoella ja Vuotsossa. Hengellistä elämää harjoittava Satu opetti viimeisinä vuosinaan ortodoksiuskontoa Inarin koululla, Ivalossa ja Vuotsossa.
Satun päätyminen Inariin
Inarissa pitkään asunut ja vaikuttanut Satu Kuha syntyi 4.12.1972 Pihtiputaalla, jossa hän myös vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Satu kirjoitti ylioppilaaksi Pihtiputaan lukiosta vuonna 1992. Opiskelut veivät Satun Tampereelle, missä hän teki opiskelujen ohessa myös opettajan töitä. Syksyllä 2000 Sevettijärven koululla tarvittiin kiireesti opettajaa, ja Maiju Pyykkö ehdotti lapsuudenystävälleen Satulle, että tämä muuttaisi Sevettijärvelle hänen kollegakseen. Satu tarttui tilaisuuteen. Hän kotiutui nopeasti pieneen työ-ja kyläyhteisöön. Varmasti osittain ortodoksiuskonsa vuoksi Satu tutustui monen ikäisiin ihmisiin Sevetissä. Hän puhui aina kunnioituksella vanhemmista sevettiläisistä, joiden elämänpolkua ja sitkeyttä hän arvosti suuresti. Sevettijärveltä Satu muutti Kaamaseen ja sittemmin Inarin kirkonkylälle, jossa hän ehti asua sekä Inarijärven että Juutuanjoen rannassa.
Satu toimi opettajana Sevettijärven lisäksi Menesjärven koululla, Ivalossa ja Inarissa sekä myös Utsjoella ja Vuotsossa. Viimeiset vuodet hän opetti ortodoksiuskontoa Inarin koululla, Ivalossa ja Vuotsossa. Kun koululla tuoksui palava tuohus, niin siitä tiesi, että Satu on paikalla. Monesti hän pyyhälsi paikalle viime hetkellä, sillä Satu kävi jatkuvaa kamppailua kelloa vastaan. Vuotsossa hän opetti myös muita aineita. Satu paneutui opetustyöhön suurella sydämellä ja antoi lapsille ja nuorille aikaa ja huomiota. Hän oli elämänmyönteinen, kannustava ja hauska aikuinen, joka oli kiinnostunut näiden asioista. Moni nuori onkin kommentoinut, että Satu on ollut hänen paras opettajansa.
Perheen ja ystävien merkitys
Inariin asettumisesta huolimatta Pihtipudas pysyi Satulle tärkeänä loppuun saakka. Satu oli hyvin sukurakas, hän kävi mielellään pidemmillä lomillaan tapaamassa sukulaisiaan ja oli sisarustensa lapsille omistautunut ja rakastava täti, Tätsy. Hän kävi säännöllisesti äitinsä Irjan luona, kunnes tämä Satun suureksi suruksi menehtyi syksyllä 2024.
Karjalaisuus ja ortodoksisuus olivat olennainen osa Satun identiteettiä. Hänen isänsä karjalainen, karjalankielinen suku oli kotoisin luovutetun Karjalan itäkolkasta Suojärveltä ja asettui evakkomatkan päätteeksi osin Pohjois-Karjalaan ja osin Keski-Suomeen. Satu pääsi käymään sukunsa mailla Suojärvellä ja muuallakin Karjalassa. Viimeiseksi jääneellä kesälomareissullaan hän oli matkalla heimolaisten seuraan Suojärven pitäjäseuran kesäjuhliin Nurmeksen Bomballe.
Inarissa Satu eli osana laajan ystäväpiirinsä muodostamaa perhettä, missä hän oli perheenjäsen, luotettava ystävä, keskustelukumppani, tuki ja turva tai paras naapuri.
Satun luonteen erityispiirre oli kiinnostus ja arvostus lähimmäisiä kohtaan viiteryhmästä, maailmankatsomuksesta, sukupuolesta ja iästä riippumatta. Hänellä oli ilmiömäinen taito kohdata lähimmäisensä aina kiireettömästi ja aidosti läsnä ollen. Kauppareissun, tai työpäivän aikana, hänellä oli aikaa lausua ystävällinen sana ja kysäistä kuulumisia. Monille ystäville ovat jääneet mieleen myös Satun pitkät ja polveilevat kirjeet ja viestit, joissa sanat olivat tarkoin harkittuja ja lauseet kauniisti muotoiltuja.
Satulla ei ollut omia lapsia, mutta hän oli läheinen aikuinen suurelle joukolle ystävien lapsia, samoin kuin sisarustensa lapsille. Lapset olivat Satulle kanssaihmisiä siinä missä aikuisetkin: hän kuunteli heitä, kyseli heidän ajatuksistaan ja keskusteli heidän kanssaan kunnioituksella ja lämmöllä.
Uskonto oli Satulle tärkeä sekä henkilökohtaisessa elämässä että tietenkin työssä ortodoksiuskonnon opettajana. Uskonto oli Satulle ehtymätön voimavara ja ilonaihe. Erityisen merkittävä hänelle opettajana oli kaikkien pohjoisen koulujen ortodoksioppilaiden yhteinen kirkkopäivä Ivalon kirkossa. Satun sanoin: ”Siinä oli ylösnousemuksen riemua, ristisaatto, paljon pyhää melua ja kirkonkellojen kilkatusta oppilaiden harjoitellessa soittotaitojaan, ja ruoaksi pitsaa ja kindermunia”.
Eivätkä naapuruston nelijalkaiset ystävätkään jääneet huomiotta. Karvaturrit kyllä tiesivät Satun taskussa olevista herkkupaloista. Ei kukaan muu tehnyt kolmen tunnin koiralenkkejä, joihin kuului lumipallojen tai käpyjen heittelyä ja evästelyä Juutuan rannoilla tai Huutokalliolla.
Satun poliittinen toiminta
Satu eli omassa arjessaan vihreiden arvojen mukaisesti, esimerkiksi kierrättämällä jätteitä enemmän kuin keskiverto pohjoisen ihminen. Kierrätys nousi hänen taloudessaan uudelle tasolle, kun hän sai bokashi-kompostorin 50-vuotislahjaksi. Oi sitä ilon määrää, kun omasta kompostista sai ravinteikasta multaa puutarhaan ja lannoitetta viherkasveille! Hän tunsi vahvaa tarvetta vaikuttaa maailmaan myös politiikan kautta, erityisesti kestävää kehitystä, kulttuuria ja koulutusta koskevissa kysymyksissä. Satu toimi Lapin Vihreiden piirijärjestön puheenjohtajana 2012–2015 ja oli mukana Vihreiden puoluevaltuuskunnassa, jossa tutuksi tulivat monet valtakunnan tason poliitikot. Hän oli myös perustamassa Pohjois-Lapin Vihreät ry:tä. Hektisimpänä aikana vaikutti siltä, että Satu oli kovalla tohinalla menossa tai tulossa, kokouksesta toiseen, ympäri Suomea.
Kunnallispolitiikassa Satu toimi vihreiden varavaltuutettuna 2012–2015 ja pitkän aikaa tarkastus- ja vaalilautakunnan jäsenenä. Vielä kevään kunnallisvaaleissa Satu ehti toimia Inarin kirkonkylän vaalitoimikunnassa entiseen tapaan. Hän oli myös seurakuntaneuvoston jäsen.
Hän kunnioitti eri mieltä olevia, pysyi aina asiallisena ja vaati asiallisuutta myös muilta. Hän uskoi keskustelun ja yhteistyön voimaan, ei lähtenyt koskaan mukaan loanheittoon eikä luokitellut ihmisiä puoluekannan mukaan.
Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus olivat Satulle tärkeitä. Satulla oli tapana marssia Inarin Pride-tapahtumassa yhdessä muiden inarilaisten kanssa. Satu oli mukana vammaisjärjestötoiminnassa, mm. artrogrypoosi- eli AMC-yhdistyksen luottamustoimissa ja vertaistukihenkilönä.
Vastoinkäymiset
Elämä ei tarjoillut Satun kuljettavaksi kaikista helpoimpia polkuja. Hän sairasti synnynnäistä, harvinaista niveljäykistymäsairautta, joka vaikutti hänen vointiinsa ja mahdollisuuksiinsa monin tavoin. Satu ei kuitenkaan valitellut osaansa eikä surrut sitä, mihin ei pystynyt vaan iloitsi siitä, mihin pystyi. Läheiset ja ystävät tiesivät toki perussairaudesta, samoin kuin hänen elämäänsä monella tavalla vaikuttaneesta auto-onnettomuudesta. Satu jäi 18 vuotta sitten suojatiellä auton alle ja sai siitä monenlaisia vammoja, vakavimpana aivovamma. Satu muisti onnettomuuspäivää joka vuosi toisena syntymäpäivänään. Hän tunsi saaneensa jatkoajan elämälle, ja jatkoikin aivovammaan liittyvästä uupumuksesta huolimatta toimintaansa itselleen tärkeiden asioiden parissa.
Ehkäpä elämän vastoinkäymiset osaltaan muovasivat Satusta avarakatseisen lähimmäisen ja empaattisen keskustelijan ja kuuntelijan. Hän tiesi, että jokaisella on tässä maailmassa oma taakkansa ja omat voimavaransa sen kantamiseen.
Elämän ilot
Satu jos joku osasi nauttia elämästä! Hän laittoi hyvää ruokaa ja leipoi. Elämän nautiskeluihin kuuluivat myös puutarhanhoito, leikkokukat, Inarijärven siika, tankoparsat, hyvät viinit, mieluisat lukuhetket nojatuolissa ja saunan jälkeiset vilvoittelut kotiterassilla.
Satu rakasti juhlia ja juhlimista. Hänelle oli aina mieluista kokoontua hyvien ystävien seurassa viettämään vaikkapa joulua, juhannusta ja vappua. Pääsiäinen on ortodoksien suurin juhla, ja silloin Satu halusi kattaa pöydän koreaksi ja olla mukana juhlimassa ylösnousemuksen ihmettä. Eikä kukaan muu osannut valita lahjoja ystävilleen kuten Satu! Lahjat olivat tarkkaan mietittyjä ja suunniteltuja, juuri lahjansaajalle sopivia.
Koti oli tärkeä. Satun kodissa oli kauneutta, värejä ja hyvä henki. Satu vaihtoi aina kesä- ja talviverhot, sesongin mukaisesti. Satu kattoi vierailijalle kauniisti pöydän ja sytytti kynttilän. Kahvipöydän ääressä keskusteltiin, ja puitiin maailman asioita.
Satu tarkkaili maailmaa hyväntahtoisesti ja teki humoristisia havaintoja elämästä ja sen ilmiöistä. Satu nautti taiteesta, maalasi, kuunteli musiikkia ja luki paljon ja monenlaista kirjallisuutta. Hän oli innokas osallistuja Inarin kirjaston kirjakerhossa. Satulla oli tapana kirjoittaa muistiinpanoja kirjoista, hän osasi arvioida kirjallisuutta laajasti ja hänellä oli ilmiömäinen muisti.
Tarvittaessa hän esitti myös tiukkaa ja oivaltavaa kritiikkiä. Kaikki tämä teki hänestä älykästä ja hauskaa seuraa, istuessamme kahvipöydän ääressä keskustelemassa kaiken maailman asioista.
Satu rakasti uimista. Hän ui ahkerasti Juutuassa kesäisin. Heinäkuussa, vähän ennen varhaista kuolemaansa, Satu kirjoitti Instagramiin ystävilleen hyvin satumaisen viestin, jossa kuvailee tunnelmiaan Juutuan rannoilla. Jälkeenpäin sanat saivat aivan erityisen merkityksen.
Olen järvenrantojen kasvatti, ja ne maisemat ovat mieleeni syvimpään piirtyneenä. Mutta silti se, että saan nykyään asua kosken rannalla, on jokapäiväinen iloni. Sen näkymiin ja ääneen en koskaan kyllästy. Voisiko koskaan edes niin käydä virtaavan veden äärellä? Puhelimeni muisti onkin täynnä kuvia Juutuasta eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Vain nelijalkainen lenkkiseuralaiseni välillä huokailee, kun pysähdyn taas tallentamaan rannan kasveja tai veden kimallusta. Tänä kesänä Lapissa kaikki ei todellakaan kuki nopeasti, vaan rannoillakin vasta rentukat, kullerot ja ensimmäiset suopursut. Kotipihan pihlajista osa aloittelee kukintaansa, syreenissäkin on vasta pikkiriikkiset tertut ja ruusuissa ei vielä edes nuppuja. Toivon, että edes hillan kukille on löytynyt pölyttäjiä. Kesä on kuitenkin nyt täällä, vihdoinkin. Olkoon se meille juuri sellainen kuin itse kukin tarvitsemme.
Satu oli suunnitellut aloittavansa syksynä säännölliset uimahallikäynnit, uusi uimapuku oli ostettu. Mutta niin vain elämän arvaamattomuus tuli meille kaikille todeksi heinäkuun lopussa 2025, kun saimme tiedon, että Satu oli menehtynyt 25.7. äkillisesti uidessaan lomareissullaan Lieksassa. Niin suuri järkytys ja suru kuin Satun odottamaton poismeno meille olikin, saimme lohtua siitä ajatuksesta, että hän vietti viimeiset hetkensä läheisten ihmisten ympäröimänä ja järviveden syleilyssä.
Satu siunattiin viimeiselle matkalleen Pihtiputaan kirkossa 6.9.2025. Hänen uurnansa on laskettu Irja-äidin viereen Pihtiputaan hautausmaalle.
Satun muistoksi tehtiin ystävien toimesta muistokeräys jonka tuotolla rahoitettiin Luonnonperintösäätiön hankkimaa Čáháligväärin metsäkohdetta Inarissa. Keräyksen tuotolla säätiö hankki lisää suojeltavaa metsää. Näin Satun valoisa muisto jää elämään paitsi läheisten mielissä niin myös Inarijärven rantamaiden ikimetsässä.
Ollos iäti muistettu, Satu.
Kaipauksella ja kiitollisuudella, suuren ystäväjoukon puolesta
Sari Valkonen
Maijukka Pyykkö
Annika Pasanen
Tuula Väisänen( tekstin editointi)
