Talvisota alkoi marraskuussa 1939. Yrjö Pajunen kirjoitti Onerva-vaimolle 14. joulukuuta, että ei pääse jouluksi lomalle, koska kaikki lomat on peruutettu ja totesi, että ”kyllä sinun nyt täytyy touhuta sielä niin kauan kuin parhaaksi näet vähän aikaa, ei täältä pääse Jouluksikaa nyt lomalle”. Vasta Raahesta hankittu limonaditehdas toimi nyt siis Onerva-rouvan komennossa. Sota-aika oli hänelle myös aikamoista itsenäistymisen aikaa, sillä vain hän yksin oli vastuussa tehtaan menestymisestä.
Lapsuus ja nuoruus Alavudella
Onerva Orvokki Pajunen (o.s. Neste) syntyi 20.7.1915 Alavudella. Hänen vanhempansa olivat Onni ja Lyydia Neste. Lyydia Nesteen vanhemmat, Juho ja Helena Adolfiina Kahra, olivat perustaneet avioliittonsa alkuaikoina kaupan Alavuden Jokivarrelle.
Onerva vietti suurimman osan lapsuuttaan äitinsä Lyydian vanhempien Helena Adolfiina ja Juho Kahran luona. Aina silloin tällöin hän asui myös omien vanhempiensa ja kolmen sisaruksensa kanssa. Onerva oli sisarusparven vanhin. Hänen nuorempi sisarensa Hilkka syntyi vuonna 1917. Perheen nuorimmat olivat veljekset Veijo (s. 1921) ja Kalevi (s. 1925).
Kaupan elämänpiiri tuli Onervalle tutuksi. Kauppias Juho Kahra kirjoitti myös asiakirjoja, joita kylän miehet istuivat odottamassa. Onerva kävi Alavuden Jokivarren kansakoulun, joka sijaitsi kohtalaisen lähellä hänen toisia isovanhempiaan.
Kahran mummu oli ohjeistanut aikoinaan Onervaa: ”Sinun pitää osata karstata ja kehrätä villoja. Jos joudut johonkin piiaksi, niin ei sinua pidetä ihmisenäkään, jos et osaa karstata ja kehrätä.” Onerva opetteli ja oppi, mutta ei elämässään tarvinnut näitä taitoja.
Kun isovanhemmat siirtyivät eläkkeelle, he myivät kaupan Yrjö Pajusen Jukka-veljelle ja muuttivat asumaan Onervan äidin sisaren ja hänen miehensä, Matti Kivimäen, talon tyhjään huoneistoon. Talon yläkerrassa Matti Kivimäki piti räätälinverstasta. Sieltä Onerva sai työpaikan ja oikeat räätälinopit.
Liisa-tytär muistaa äitinsä kertoneen, kuinka arkipuku ommeltiin näin ja juhlapuku näin. Käsityöt olivat aina lähellä Onervan sydäntä. ”Minullekin hän ompeli suurimman osan vaatteitani ja kouluaikana ystäväni teettivät hänellä vaatteita, villakangastakeista lähtien. Hän teki myös kymmeniä hattuja ja taidokkaita liinoja. Ja parsi ja paikkasi”, Liisa muistelee kesäkuussa 2026.
Nuoruudessaan Onerva osallistui Alavuden Jokivarren nuorisoseuran toimintaan innokkaasti. Hän esiintyi useissa näytelmissä, joista muutamassa vastanäyttelijänään Yrjö Pajunen, nuorisoseuran puheenjohtaja. Esitettäviin näytelmiin tulivat ohjaajat muualta. Myös runot olivat lähellä Onervan sydäntä. Hän myös lausui niitä usein Jokivarren Nuorisoseuran tilaisuuksissa ja osasi ulkoa pitkiä runoja. Aina joskus hän muisteli niitä.
Vuonna 1938 Onerva piti nuorisoseuran äitienpäiväjuhlassa tervehdyspuheen, joka oli hänen viimeisimpiä esiintymisiään, sillä jo syksyllä hän meni kihloihin Yrjö Pajusen kanssa. Puheessaan hän vertasi maamiehen kylvötyötä äitien kasvatustyöhön.
Liisa-tytär muistaa äitinsä kerran muistelleen tekstiä … ei olleet hipiät hienot, jotka peittivät poskipään, vaan ahavan sauhun syömät oli kasvot kansan tään… ”Veljeni joskus selvitti sen olleen Kasimir Leinon, Eino Leinon veljen, kirjoittama runo: Kansan Lapsi. Tämä runo on synkeähkö, eivät kuitenkaan kaikki äidin muistelemat olleet.”
Usein Onerva näin kesällä muisteli runoa: ”Heinäkuun heleät päivät, aholla makoisat marjat, ahdin aarteita hakevat kalamiehet kaislikossa.” Aila Meriluodon ja Alpo Noposen tiettyä tuotantoa unohtamatta.
Onerva ja Yrjö osallistuivat nuoruudessaan kansantanssiharrastukseen. Kansallispuvuille oli käyttöä. Onerva joskus muisteli, että kansallispukua pidettiin muutenkin aina sunnuntaisin.
Yrjö Mikael Pajunen (1910–2005)
Yrjö oli viisilapsisen Nikolai ja Maria Pajusen perheen nuorin lapsi. Yrjön perheellä oli maatalo ja kestikievari Alavuden Sapsalammilla. Pajusen perhe muutti Oulaisiin, kun Yrjö oli 7-vuotias. Sitten perhe muutti Oulaisista Raaheen Ajajankadun taloon, sieltä muutamaksi vuodeksi Tuomiojalle maatalon pitoon ja takaisin Raaheen, josta Yrjö muutti jälleen Alavudelle.
Yrjö oli muuttanut Alavudelta Raaheen 11.5.1938 limsatehdasta perustamaan. Hän lähetti Raahesta kirjeen Juho Kahralle ja kysyi, saako Onerva lähteä hänen kanssaan käymään Vaasassa? Onerva on kertonut jälkipolville, että Juho Kahra oli pistänyt viissatasen hänelle käteen ja sanonut, että ”mee vaan”. Kihlat ostettiin sillä reissulla 9.9.1938.
Onerva ja Yrjö vihittiin avioliittoon Alavudella pappilassa toisena juhannussunnuntaina vuonna 1939. Kirkonkirjojen mukaan Onerva muutti kirjansa Raaheen 18.10.1939.
Limsatehtaan omistajiksi Raahessa
Mainosjuomalla oli taloudellisia vaikeuksia siitä päätellen, että se ilmestyi Kauppalehden protestilistalle vuonna 1932. Tehtaan ajauduttua konkurssiin Yrjö Pajunen osti sen. Se rekisteröitiin 21.6.1938 (rek. nro 85000) nimellä Toiminimi Raahen Virvoitusjuomatehdas. Katuosoite oli Kaivokatu 27, nykyinen Reiponkatu. Tontilla sijaitsee vuonna 2026 vanhusten toimintakeskus Kreivinaika.
Osa Raahen Mainosjuoman henkilökunnasta siirtyi Pajusten palvelukseen. Heikki Ehrola Saloisista oli hoitanut Mainosjuoman koneita ja jäi kaupan jälkeen samoihin tehtäviin. Hanna Asikainen oli ahertanut Mainosjuomalla mehunkeittäjänä ja jatkoi samaa työtä Raahen Virvoitusjuomalla. Hän opetti Onerva Pajuselle limsanteon salaisuudet. Nurmisen sisarukset työskentelivät virvoitusjuomien tuotannossa: Iida pullotti juomia, kaksi siskoa pesi pulloja.
Nuoripari oli Raahen markkinoilla, kun tuttu poliisi tuli koputtamaan Yrjöä olkapäälle ja pyysi menemään käymään tietyssä paikassa. Yrjö oli veistellyt, että minkä takia, mitä minä nyt olen tehnyt. Koska Yrjöllä oli lentokoulutus, hän todennäköisesti aavisti, mitä asia koskee.
Kun talvisota alkoi, Yrjö komennettiin rintamalle. Nuori rouva Onerva Pajunen jäi yksin hoitamaan Virvoitusjuomatehdasta ”räätälinopeilla”. Kun koti-ikävä vaivasi, hän ajoi polkupyörällä kesäsunnuntaisin Pattijoen kirkkoon, joka oli vähän maalaiskirkon tyylinen – kuten kirkko Alavudella, hänen kotiseudullaan.
Kirjeet kulkivat Raahesta rintamalle ja rintamalta Raaheen. Onerva piti miehensä ajan tasalla virvoitusjuomatehtaan ja kaupungin tapahtumista.
Mansikkalimonadia sodan aikana
Onerva kertoi kirjeessään 16.1.1940 Raahen pommituksista seuraavaa: ”No niin, ollaan sitä jo mekin oltu pommisuojassa, mutta ei sentään Raaheen heitetty ainakaan vielä yhtään pommia. Mummu se ei tahdo keritä lähtemään mukaan, kun sen pitäisi saada kaikki tavaransa mukaan, ja pappa seisoo vaan portilla ja nauraa. Täällä on niin ihmiset peloissaan, että menevät aina päiviksi tuonne maalle ja yöksi tulevat kotiinsa takaisin.”
Kauppa kävi, kun sota-aikana ei ollut juuri mitään muuta ostettavaa. Juomia tehtiin niin paljon kun vain saatiin raaka-aineita, ja kaikki meni kaupaksi. Monet tavarat olivat kortilla, niinpä virvoitusjuomatehtaallekin tuli aluksi sokerikiintiö ja lopulta juomien makeuttamiseen sai käyttää vain sakariinia.
Eräänä kesänä juhannuksen edellä mansikkalimonadia myytiin niin paljon, että etiketit loppuivat. Kun suosittua juomaa oli jäljellä, päätettiin pulloihin liimata tilapäisesti erilaiset etiketit. Kun sitten palattiin käyttämään alkuperäisiä etikettejä, asiakkaat sanoivat, että he haluavat sitä limsaa, jota myytiin ennen juhannusta, ei tätä mansikkalimonadia.
Vichyn valmistus vaati, että Vichy-kone on aina kylmänä. Sitä varten haettiin merestä jäitä, joita käytettiin ympäri vuoden.
”Me ostettiin jatkosovan aikana Pajusen limukkatehtaalta roskapulloja halavalla ja myytiin niitä sotasairaalaan, joka toimi Keskuskoulusa”, muisteli eräs Katinhännän poika. Pojat sanoivat roskapulloiksi limukkapulloja, joihin oli jäänyt pesussa pieni roska esimerkiksi mitätön jytynen pulloharjasta. Pullon sisällössä ei ollut mitään vikaa.
Onerva kävi sota-aikana usein Nikolain (Yrjön isä) kanssa Raahen kirkossa. Kun he menivät kirkkoon, heillä oli tapana istua aina samalla paikalla kirkon parvella. Kerran tuli ilmahälytys ja sotilaspukuinen mies tuli kirkkoon pyytäen väkeä poistumaan, mutta rauhallisesti. Onerva ja Nikolai lähtivät viimeisinä. Nikolai otti polkupyörän ja lähti ajamaan keskellä katua. Kun häntä huudettiin menemään kadun sivuun, hän huusi takaisin, että ”suus kiinni – kotia minä meen”. Hänellä oli tallissa hevonen, jota hän lähti rauhoittelemaan.
Limukkaa Saloisiin, Pattijoelle ja Lapaluotoon
Sodan takia autot piti luovuttaa valtiolle. Yksi auto sai jäädä juomien kuljetusta varten kaupungin ulkopuolelle esimerkiksi Pyhäjoelle ja Oulaisiin. Lisäksi oli hevonen ja hevosajurina työskenteli Kalle Liimatainen, 16-vuotias pojankossi tuolloin. Kalle haki hevosen laitumelta, valjasti sen ja kuskasi juomia raahelaisten kahviloiden ja ravintoloiden lisäksi Saloisiin, Pattijoelle ja Lapaluotoon. Kallen työura limonaditehtaassa päättyi kutsuntoihin tammikuussa 1944.
”Veljeni Markku syntyi vuonna 1943 Raahessa Gellmanin sairaalassa. Mummu ja pappa olivat hoitamassa lasta, kun äiti oli tehtaalla”, Liisa kertoo.
Kun Lapaluotoon vietiin juomia hevosella, hevonen tiesi ilman ohjausta, että Lapaluotoon mennään, kun oli raskas kuorma. Lapaluodossa oli eräs sisarusten pitämä kahvila. Silloisen alvin laskeminen tuotti naisille päänvaivaa, niinpä heillä oli tiskillä lasipullo, johon he jokaisen ostoksen jälkeen laittoivat kyseisestä myynnistä tulleen veron. Pulloon kertyneet kolikot he tilittivät verona valtiolle. Sodan jälkeen Yrjö hoiti yhdessä Onervan kanssa virvoitusjuomatehdasta.
Sotainvalidien veljeskunnan muistomerkkitoimikunta myönsi Onervalle kotirintamanaisen mitalin tunnutuksena isänmaan vapauden hyväksi tehdystä työstä.
Raahesta Oulaisiin
Pajusen limonaditehtaan toiminta Raahessa loppui sotien jälkeen, koska tontin omistaja Siponen ei jatkanut tontin vuokrasopimusta. Rakennus oli huonokuntoinen, ja Yrjö halusi rakentaa uuden ja paremman tehdasrakennuksen. Raahesta ei kuitenkaan siinä vaiheessa löytynyt uutta tonttia tehtaan paikaksi.
Virvoitusjuomatehdas piti kuitenkin jonnekin saada, ja Oulainen oli hyvä vaihtoehto. Yrjön tiedetään sanoneen, että Oulaisista pääsee neljään ilmansuuntaan limsanmyyntiin ja Raahesta vain kolmeen ellei omista laivaa, joten markkinat ovat laajemmat.
Pajuset muuttivat Oulaisiin vuonna 1947. Moninaisten selvitystöiden jälkeen sopiva paikka löytyi ja juomien valmistusta jatkettiin nimellä Oulaisten Juomatehdas. Nikolai-pappa ehti olla Oulaisissa auttamassa uuden tehtaan rakennustöissä. Hän kuoli Raahessa vuonna 1947. Raahelaisista Nurmisen sisaruksista kaksi tuli töihin Oulaisiin joksikin aikaa, kun Oulaisten Juomatehdas oli saatu toimintaan.
Verotus ja muut säännökset olivat kovia alalla siihen aikaan, niinpä Pajuset muuttivat toiminnan leipomoksi vuonna 1950. Juomatehtaan koneet myytiin Kotimarjalalle. He perustivat vuonna 1950 leipomon nimellä Kauppa-Tuote.
Liisan syntymä vuonna 1953
”Oma syntymäni tapahtui vuonna 1953 Oulaisissa Törmähovilla, jossa silloin oli synnytyssairaala. Synnyin kuukausi ennen laskettua aikaa ja kun olin painanut vain 2,5 kg, ei isä-Yrjö ollut uskaltanut ottaa minua syliin, vaan oli ottanut koko kopan.
Äidillä oli ollut keskenmeno vuonna 1950. Meitä ’Eteläpohjalaisen rokotuksen saaneita’ olisi ollut perheessä oikeasti kolme.
Syntymäni aikoihin leipomo pyöri jo täysillä. Kerran tukkuliikkeen auto oli ajanut pihaan ja ison paketin nähdessään leipurit olivat iloinneet, että nyt tuotiin varmaan se uusi vispauskone, joka oli tulossa. Paketissa oli kuitenkin minulle lastenvaunut. Leipurit olivat oikeassa!”
Leipomo nimellä Kauppa-Tuote
Yksin jäätyään Maria-mummu tunsi olonsa turvattomaksi. Onerva ja Yrjö pyysivät hänet Oulaisiin kotiinsa asumaan. Mummu eli vanhaksi, 100-vuotiaaksi. Se oli erikoista 1970-luvulla Suomessa. Eläkelaitoksen pääjohtajakin lähetti onnittelusähkeen. ”Ei enää nykyään taida olla tapana, kun on paljon satavuotiaita”, Liisa arvelee ja lisää, että mummu hoiti meitä paljon lapsena, vaikka kotiapulaisiakin ehti olla useita. Onervan päivät kuluivat leipomossa, joka oli samassa pihassa. Hän oli siis helposti tavoitettavissa.
Onerva osallistui 1960-luvulla useisiin Vaasan Höyrymyllyn järjestämiin koulutustilaisuuksiin perehtyen esimerkiksi ruisleivän ja monenlaisten kahvileipien valmistukseen. Marsipaani- ja suklaakurssien oppeja Onerva pystyi hyödyntämään leipomotyössä tuoden meille Pohjois-Suomeen tuulahduksen Keski-Euroopasta, josta erikoistaitojen opettajia saapui.
Kauppa-Tuotteen kirjoilla oli parhaimmillaan 27 henkilöä. Eivät he kaikki yhtä aikaa töissä olleet, vaan luvussa oli mukana lomalaisia ja varmaankin myös heitä, jotka eivät silloin juuri töissä olleet. Palkkalistoilla oli muun muassa leipureita, paistajia, kondiittori, pakkaajia, peltienputsari, autonkuljettajia, konttorityöntekijöitä. Juhlapyhiä (joulu, pääsiäinen, juhannus) ennen tehtiin niin sanottuja yötöitä, jolloin leivottiin yömyöhään, että oli tuoreita juhlaleivonnaisia varhain aamulla asiakkaille vietäväksi. Onerva oli leipomossa touhuamassa yhtenä heistä.
Yrjön aika meni liikkeenjohdollisissa tehtävissä ja autojen kanssa, jotka hän tunsi varsin hyvin. Yritys omisti useita autoja, jotka liikkuivat lähikunnissa. Yrjö oli perustamassa Pienteollisuusyhdistystä, joka myöhemmin muutettiin Yrittäjäyhdistykseksi. Sen puheenjohtajana hän toimi yhdistyksen alkuaikoina ja kuului pitkään yhdistyksen hallitukseen.
Yritystoiminnalla oli jalka myös virvoitusjuomamaailmassa. Pihalle hommattiin pienehkö mökki, jossa keitettiin itse mehua. ”Mehumökissä” oli 100 litran kattila, jossa mehua keitettiin.
Samaa kattilaa käytettiin pääsiäisen aikaan, kun mämminteossa tarvittiin kuumaa vettä. Yhtenä pääsiäisenä leipomoon tilattiin 1000 mämmirovetta. Ne loppuivat kesken, mutta onneksi saatiin 500 rovetta lisää, jotka sitten lopulta riittivät. ”Muistan muiden muassa äidin kantaneen ’mehumökistä’ ämpäreillä kuumaa vettä leipomoon”, Liisa kertoo.
Kokkolan Panimo Oy:n ja Panimo Oy Bock Ab:n juomien myynti muodosti osan liiketoiminnasta.
Suomen suurin täytekakku
Vuoden 1966 vapuksi Kauppa-Tuotteessa leivottiin silloinen Suomen suurin täytekakku, johon käytettiin muun muassa 1500 kananmunaa ja 150 kiloa sokeria. Alimmassa kerroksessa oli sinisellä karamellivärillä tehty lampi, jossa marsipaanijoutsenet uiskentelivat. Tippaleivät ympärillä olivat niiden pesiä. Koristeena oli myös marsipaanista valmistettuja jäniksiä, oravia ja muita eläimiä. Kakun reunassa kiersi suklaasta tehty Hauskaa Vappua -teksti.
Kakku leivottiin kapellimestari Pentti Rannan aloitteesta Oulaisten Torvipoikien vapputempaukseen. Kakku kuljetettiin pienen kuorma-auton lavalla torille torvimusiikin tahdissa torvisoittokunnan kulkiessa edellä. Torilla kakkupalojen myynnistä saatu tulo meni Oulaisten Torvipoikien työn tukemiseen. Onerva pääsi kakun teossa käyttämään Vaasan kursseilla oppimiaan taitoja. Onneksi kuljetuksen aikana leivokset eivät ilmassa leikkiä lyöneet! Tempaus onnistui hyvin.
Yritystoiminta loppui vuonna 1970
Onervalle puhkesi astma, eikä silloin leipomo ollut paras mahdollinen työpaikka. Pajuset lopettivat yritystoiminnan 31.3.1970 ja vuokrasivat leipomon. 1.1.1970 oli tullut voimaan yrittäjäeläkelaki, jonka mukaan olisi tullut toimia yrittäjänä vähintään 4 kuukautta lain voimaan tulon jälkeen yrittäjäeläkettä saadakseen. Heillä aika jäi 1 kuukautta vajaaksi, eivätkä he saaneet eläkettä.
Onerva harrasti 1970-luvun lopulla keramiikan tekoa. Hän teki monenlaisia taidokkaita töitä. Yrjö kuljetti hänet aina keramiikantekoon autolla. Onerva luki kirjoja: historialliset, psykologiset, uskonnolliset kirjat ja runot kiinnostivat. Hän kävi myös lähes päivittäin sauvakävelyllä. Liisan lapsia hän myös hoiti. ”Silloin asuimme samassa pihapiirissä. Ja myöhemminkin hän seurasi lasten kasvua ja kehitystä”, Liisa kertoo kesällä 2026.
Onervan viimeiset vuodet
Kun Onerva täytti 90 vuotta heinäkuussa 2005, hän kävi kellarista hakemassa lisää kermaa kahvipöytään. Keittiöön tullessa kermaa loiskahti vähän lattialle, ja hän pahoitteli tapahtunutta. Liisa totesi tuolloin, että eiköhän nyt jo voi kermalla pestä lattiat!
Yrjö kuoli saman vuoden (2005) lokakuussa. Itsenäisyyspäivän iltana Onerva kaatui kotona, kun kenkä tarttui matonkulmaan. Käsi meni kahdesta kohti poikki. Se kipsattiin ja parani. Hän yritti olla vielä kotona jonkin aikaa, mutta elämä kävi hänelle luultavasti ilman Yrjöä liian raskaaksi.
Hän oli ensin Terveyskeskuksen vuodeosastolla, sitten Päiväkeskuksessa, vanhainkoti Rantakartanossakin hän yritti olla, mutta palasi jälleen Terveyskeskuksen vuodeosastolle, johon oli jo kotiutunut jollakin tasolla. Sinne hän halusi ja siellä hän viihtyi parhaiten. Kiitos, että sai olla siellä.
Runojen ystävä, äiti-Onerva kuoli Runebergin päivän iltana 5.2.2012. ”Kuoleman jälkeen sairaalasta kotiin palatessamme oli ilotulitus presidentinvaalituloksen selvittyä. Elämä jatkui!”
