Unohdettu Kreeta Liisa
Kreeta Liisa Paulaharju (o.s. Isokorpi) oli kansanperinteen kerääjän Samuli Paulaharjun ensimmäinen vaimo. Kreeta menehtyi 39-vuotiaana 21.9.1913.
Olen usein pohtinut, millaista oli viisilapsisen perheenäidin, Samuli Paulaharjun ensimmäisen vaimon Kreetan elämä levottoman miehensä rinnalla.
Hänestä ei ole säilynyt paljon dokumentteja, sillä Jenny Simelius tullessaan 1919 Samulin toisena vaimona taloon vaati poistettavaksi kaiken, mikä vain muistuttikin lasten äidistä. Varsinaista kirjeenvaihtoa oli ollut ainakin seminaarivuosilta 1899–1900 sekä keruuvuosilta 1905–1913, aina Kreetan viimeiseen vuoteen.
Tutkiessani vuonna 2022 isäni Ahti Paulaharjun päiväkirjoja tein yllättävän löydön: erään päiväkirjan väliin oli liitetty pieni nippu hänen vanhempiensa Samuli ja Kreeta Liisa Paulaharjun “postikorttikirjeenvaihtoa” vuosilta 1905–1912. Postikorteista suurin osa on Samulin vaimolleen lähettämiä, Kreetan korteista miehelleen on tallella vain neljä.
Löydettyäni osan isovanhempieni kirjeenvaihdosta päätin laatia lähes tuntemattomaksi jääneestä Kreeta Liisasta elämäkertaa sekä taustoittaa hänen sukupuutaan, jolloin tukeudun omiin aiempiin tutkimuksiini sekä Samulin kirjoittamiin teksteihin.
Elämäkerran lähdeaineisto perustuu siten hyvin suppeaan lähdeaineistoon.
Kreetan värikästä ja väkivahvaa sukua
Kreetan koti oli Ala-Jyrän mailta erotettu, isohko torppa Luomaankylässä. ”Aikahan tulevan” torpan isäntä Esaias Isokorpi (1843–1931) eli lyhyesti Korven Esa, myös Ison-Korven keisariksi kutsuttu, oli esi-isiensä tapaan kuuluisa voimamies ja uuttera maanraivaaja ja tunnetusti saita mies. Hän viljeli maata voimaperäisesti ja osti jo vuonna 1902 niittokoneen, joka oli tuohon aikaan suuri harvinaisuus.
Kreeta Liisan isänisän isän Kreinin Taaveen, täydelliseltä nimeltään Taavetti Antinpoika Gren (Häggren), ammatiksi oli merkitty sotilas, torppari. Kreinin Taaveen poika Juho Pihlajamäki (1819–1898) oli isänsä lailla ruumiin rakenteeltaan tavallista vahvempi mies. Juho Pihlajamäki otti vaimokseen Loviisa Willman Hallbergin (1819–1909) ja heille syntyi neljä lasta, joista vanhin oli Esaias Isokorpi.
Esaias Isokorpi meni naimisiin kurikkalaisen Liisa Mikintytär Harjun (1839–1906) kanssa. Esaias Isokorvelle ja Liisa Mikintyttärelle syntyi kolme lasta: Loviisa, Kreeta Liisa ja Juha.
Luomaankylän torppareista oli aikoinaan tehty viisu, jossa laulettiin ”Luomaan torppain kauhein mies on Isoon Korven Esa”. Korven mummulla eli Liisa-vaimolla ei saanut olla omaa mielipidettä. Kerran Esaias antoi kuulemma vaimolleen piiskaa, kun tämä sanoi oman näkemyksensä. Liisa-vaimon aikaan Esaias oli ollut herra talossaan. Mutta kun Liisan kuoltua hän otti uuden vaimon, Sannan, sanottiin paapankin saaneen lopulta komentajan.
Korven paappa oli myös häitten viulunsoittaja sekä pelimanni. Lauantain iltamyöhäisinä hetkinä nuoret aloittivat hyppelemisen; kaikkien ikkunat ja ovet kopisivat. Pojat olivat hakeman päällä, tyttäret orottaman päällä. Todennäköisesti myös Kreeta ja Samuli kulkivat näissä iltamissa.
Kreeta Liisa (12.2.1874 Kurikka–21.9.1913 Oulu) oli luonteeltaan rauhallinen, kuuliainen tytär, hän oli kuulemma isänsä lempilapsi. Kreetalla oli kuitenkin vaikeuksia isänsä kanssa, sillä hän halusi kouluun, oli innostunut oppimisesta, kirjoittamisesta ja lukemisesta, mutta isä vastusti. Lopulta isä myöntyi: tytär sai luvan aloittaa kansakoulun käynnin toiselta luokalta, jolloin hän suoritti toisen ja kolmannen luokan vuosina 1886–1888. Keväällä 1887 hän oli luokkansa paras ja pysyi myöhemminkin luokan etupäässä. Kreeta sai päästötodistuksen neljänneltä luokalta 1889, todistus oli hyvä: äidinkieli 9, kirjoittaminen 8, historia 8, luvunlasku 9, kuvaanto 9, laulu 10, käsityöt 10. Hän olisi lukuintoisena halunnut jatkaa koulunkäyntiään, mutta isä oli tyttärensä laajempaa koulusivistystä vastaan, vaikka oli itse ollut vuonna 1880 innokkaana ajamassa Kurikkaan perustettavaa kansakoulua ja myöhemmin kannusti Samulia jatkamaan seminaariin. Tyttären olisi pitänyt pysyä kotona maatöissä.
Kun Kreetalla ei ollut mahdollisuutta käydä koulua enempää, hän lähti entistä innokkaampana nuorisoseuran toimintaan. Seurassa pidettiin lukutupia ja harrastettiin lukemista sekä teatteria. Tämä toi Kreetalle vähän lohtua oppimisen ikävään.
Myös läheisestä Kampinkylästä torpparin poika Samuli Paulaharju oli liittynyt vapaa-aikanaan seuraan, ja näissä menoissa nuoret tutustuivat toisiinsa.
Kreeta ja Samuli tapaavat toisensa
Vanhat kampinkyläläiset luonnehtivat Kreetaa hienoksi ja lempeäksi naiseksi, joka miehensä tavoin oli kiinnostunut varsinkin aikansa kirjallisuudesta. ”Valokuvasta katselee kaunissilmäinen ja puhdaspiirteinen, lempeän näköinen nuori nainen. Lienee ollut niin, että tavalliset mökinpojat eivät häntä juuri rohjenneet silmäilläkään.” Kreetan tytär Lyyli on todennut, ettei äiti ollut mitenkään kaunis, mutta Aili-tytär puolestaan näki äitinsä ’sievänä’.
Kreeta ihastui Kampinkylästä kulkevaan haaveilijan oloiseen Harjun Sameliin eli Samuliin, kylätiellä yksikseen kirja kädessä vaeltavaan, tietäväiseen, vähän ilkikuriseenkin poikaan, jolla oli tapana laulaa kovalla rämisevällä äänellä ja ”remillä nuotilla” kaikista asioista mitä näki. Seminaariaikana Samulin esittäessä koelauluaan oli musiikinopettaja P. J. Hannikainen huudahtanut: ”Mikä eläimellinen ääni!” ja juossut kädet korvillaan luokkahuoneesta ulos.
Samuli puolestaan tykästyi naapurikylän, Luomaankylän nättiin, mustatukkaiseen ja kesakkokasvoiseen torpantyttöön, ja iltamien saattomatkoilla nuorten puheet kiertyivät aina mutkien jälkeen lempikirjoihin. Samuli intoutui posket hehkuen selostamaan kaukaisista sukulaiskansoistamme ja paljastamaan unelmansa saada joskus vielä vaeltaa Vienan ja Karjalan mailla, ja toinen kuunteli haltioissaan uusista kiinnostavista asioista.
Yhdessä he ottivat osaa Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran järjestämiin kirjoituskilpailuihin. Kreeta sai vuonna 1889 jaetun III palkinnon kirjoituksellaan Niinistön torppa, muutamaa vuotta myöhemmin Samuli voitti 6 markan palkinnon kirjoituksellaan Uudisasukkaan kertomus. Molemmat selvästi olivat kiintyneet kotiseutuunsa ja paneutuneet sen kuvaukseen, ja yhdessä tutkittiin myös kotikylän tarinoita ja historiaa.
Samuli tulee Kampinkylästä
Samulin kotipaikka pieni Kampinkylä, kärrymiesten kylä Karhuvuoren juurella, eli silloin parhainta aikaansa. Jaakko Paulaharju (1835–1915) oli taitava kärryseppä, jonka vaimo Kaisa Sofia Hesekielintytär (1837 –1907) oli vauraasta Reinikan talosta. Kaisan isä Hesekiel Reinikka antoi nuorelle parille viideksikymmeneksi vuodeksi kantatalon torpan kaukaisella larvaperällä olevasta Kampinkylästä. Torpan tilassa oli niin paljon maata, että siitä myöhemmin tehtiin kuusi pikkutilaa.
Samulin kotona luettiin paljon ja sieltä hän peri lukuintonsa, sillä varsinkin äiti oli kova lukemaan ja lapset saivat hakea hänelle jatkuvasti kirjoja kirjastosta. Myös isä-Jaakko oli innokas lukemaan. Etelä-Pohjanamaa oli perinteisesti vahvasti uskonnollista seutua. Harjun talossa vallitsi uuras ja uskonnollinen henki. Samulin veljet Juho ja Jaakko olivat helluntailaisia, jotka huutelivat ohikulkijoille ikkunoistaan pelastusta ja kehottivat rukoilemaan ja olivat vakuuttuneita, että ”kun vain uskoo, niin pääsee autuaaksi”.
Koulua Samuli kävi muutaman vuoden ja siirtyi hetkeksi ”kauppapalvelijaksi” Ilmajoelle, mutta kauppa-ala ei luonnistunut häneltä.
Kurikassa kansakoulun opettajat päättivät 1893 aloittaa Kankaankylässä jatkoluokkien pitämisen iltaisin kansakoulun käyneille ja niille, joilla oli laskennossa ja kirjoituksessa sellaiset perustiedot, että kykenivät seuraamaan opetusta. Jatkoluokka kiinnosti tavattomasti Kreetaa ja Samulia, kummallakin oli palava halu lukea enemmän, päästä eteenpäin. Nuoret päättivät palata kouluun suorittamaan jatkoluokan 1894–1895. Lukeminen ja oppiminen yleensäkin oli helpompaa ja innostavampaa, kun he kannustivat toisiaan opiskelussa. Molemmat saivat päästötodistuksen toukokuussa 1895.
Nuoret astuvat avioon
Kreeta ja Samuli menivät naimisiin 24.3.1895 ja nuori pari asettui Harjun pikkutupaan. Samuli oli saanut häälahjaksi palan Isoonevaa, jota ’kuoksi’ pelloksi.
Kotoinen ilmapiiri, nevan kuokkiminen ja kärryjen maalaaminen, alkoi tuntua liian yksioikoiselta nuoresta, levottomasta mielestä. Kun hän kuuli naapurikylän pojan päässeen Jyväskylän seminaariin, niin silloin hän päätti itsekin mennä sinne. Hänet oli merkitty kirkonkirjoihin maalariksi seminaariin pyrkimisen aikoihin. Samulilla oli vaikeuksia saada nimeä lainapaperiinsa, sillä käsityötä arvostavassa Kurikassa ei tuolloin paljon annettu arvoa koulunkäynnille, saati sitten seminaariin menolle. Varsinkin kun lähtijänä oli torpan poika.
Vuosisadan vaihteessa Jyväskylän seminaarin toimintaa ohjasi voimakas isänmaallisuus ja kansallisuudentunto. Näihin aikoihin heräsi myös karealianistinen henki. Seminaarissa vaikutti arkkitehti Yrjö Blomstedt, joka ihaili kalevalaisuutta ja kansanomaisia rakennustyyppejä ja jonka tunnuslauseena oli ”takaisin luontoon ja Suomen kansan muinaisuuteen”.
Kun Samuli lähti Jyväskylän seminaariin syksyllä vuonna 1897, niin Kreeta jäi perheen esikoisen Lyylin (s. 17.1.1896 Kurikka) kanssa Samulin kotiin Kampinkylään. Seuraavana vuonna Kreeta siirtyi kasvavan lapsilauman kanssa vanhempiensa luo Isokorpeen. Aili syntyi 4.3. 1898 ja Lauri 18.3.1900.
Kreeta oli taitava käsitöissä ja osaava kankaankutoja ”vaikka oli vasenkätinen”. Hänellä oli hyvä laskupää, joten laskeminen kyynär- ja metrimitoissa onnistui hyvin, jopa niin hyvin, että kulmakunnan naiset kävivät häneltä kysymässä mm. mittoja ja niiden muuntamisia. Laulutaidon hän oli perinyt isältään. Kreetalla oli mahtava, voimakas ääni. Tehdessään haravaan piikkejä hän koko ajan lausui Kalevalaa ja lauloi lasten loruja, ja lasten mukaan kotona aina laulu soi. Rakas laulu oli ’Helky kaunis tiuku’.
Samulin viimeisenä seminaarivuotena (1900–1901) Kreeta teki rohkean päätöksen ja päätti itsekin lähteä seminaariin seuraamaan laitoksen käsitöiden sekä kansakoulun laulunopetusta. Hänellä oli ollut toive myös valmistua opettajaksi ja saada työpaikka. Lapset jäivät Korven mummun ja paapan hoivaan. Suoritettuaan seminaarin naisosastolla ja mallikoulussa kaikki kansakoulun käsityöoppimäärään kuuluvat työt hän sai arvosanaksi tyydyttävän (8/10), ohessa hän oli suorittanut myös vastaavan lauluoppimäärän.
Kansanperinteen keräämisestä innostunut Samuli kiersi seminaarin kesälomien aikana kotiseutunsa kyliä ja haastatteli vanhempiaan ja kyläläisiä sekä teki ensimmäiset keruumuistiinpanonsa. Samalla hän alkoi kerätä Kurikan sanastoa, jonka kokoamisessa Kreeta auttoi, sillä häneltä Samuli tarkisti ja varmisti, miten mikin sana sanottiin Kurikassa.
Opettajaksi Uudellekirkolle
Valmistuttuaan opettajaksi keväällä 1901 Samuli haki Karjalasta kiinnostuneena opettajan paikkaa Uudenkirkon Kirstinälästä, joka oli saanut oman kansakoulun vuonna 1899. Hän sai kyseisen työn, jonka opetusalaan kuuluivat poikien käsityöt ja piirustus. Kreeta muutti kolmen lapsen kanssa outoihin oloihin.
Kreetalla oli palava into päästä opettajaksi, ja niin onnellisesti kävi että samassa koulussa oli vapaana laulun ja tyttöjen käsityön opettajan paikka, johon hänet valittiin. Hänestäkin tuli opettaja, paikkakunnalla arvostettu henkilö. Kreeta aloitti opettajatyön ja sai elää todeksi nuoruuden toivettaan. Molemmat sekä Samuli että Kreeta pyrkivät irrottautumaan tutusta kärrymies-torppariympäristöstään ja haaveilivat uudenlaisesta elämästä.
Kreetan opetussuunnitelmiin kuului ompeluttaa ainakin 3. ja 4. luokan tyttöoppilaille leninki ja alushame, alemmilla luokilla sukan kutominen. Hän hoiti myös laulunopetuksen ja osasi pianon ohessa soittaa viuluakin. Samulilta puuttui tyystin lauluääni. Joskus hän soitti virren urkuharmonilla aamurukouksissa ja mörisi hiljalleen mukana mikä huvitti kovasti oppilaita. Kerran viikossa pidettiin lauluharjoituksia, jotka kestivät usein iltamyöhään, aina klo 23–24 saakka. Kreeta osallistui kylällä pidettävään kuoroon, jossa hän lauloi bassoa.
Kreetan ja Samulin vastuulla oli näytelmäkerhon vetäminen. Kerran Samulilla oli näytelmässä ”Postikonttorissa” ensirakastajan rooli, mitä hupaisaa asiaa kylällä muisteltiin vielä pitkään jälkeenpäin. Joulujuhliakin harjoiteltiin, ja juhlat onnistuivat niin hyvin, että huviloissa asuvia venäläisiä kävi katsomassa juhlia ja he toivat suuret pussit makeisia lapsille. Lisäksi Samuli ja Kreeta osallistuivat paikkakunnan nuorisoseurojen toimintaan.
Kreeta alkaa sairastella
Vuosisadan alussa alkoi tulla vastoinkäymisiä: hän koki parin vuoden sisällä kaksi vaikeaa keskenmenoa, toisessa tapauksessa hän synnytti kuolleen tytön. Toivuttuaan vaikeasta keskenmenosta hänellä puhkesi kesällä 1903 reumatismi ja hän joutui joksikin aikaa vuoteenomaksi. Lyyli muisteli näitä aikoja: ”Oli 1903 kesä. Uudellakirkolla äidillä oli hirveä reumatismi, hän oli vuoteenomana, eikä ollut palvelijaa. Meidän piti laittaa marjapuuroa isän kanssa. Isä totesi: ’Pitäishän sinun tietää naisena.’ Tuli aivan kokkareista. Olisi pitänyt sekoittaa kylmään veteen. Siis isä keitti. Olin 7-vuotias.” Onneksi Samulin tuolloin naimaton Maija-sisko (Maria) tuli auttamaan Kreetaa. Perheessä oli palvelija lähinnä silloin kun Kreetalla oli koulutunnit hoidettavana, minkä vuoksi Samuli joutui osallistumaan välillä sekä vaimonsa hoitoon että arjen pyörittämiseen.
Seurustelu kyläläisten kanssa oli melko vähäistä, sillä Samuli käytti kaiken koulutyöltä liikenevän aikansa keräystyöhönsä, josta Kreeta ja Samuli yhdessä keskustelivat ja pohtivat miten vanha sanonta milloinkin kuului. Samuli aloitti paikkakunnalla intensiivisen kansanperinteen keruun, mikä vaikeutti Kreetan tilannetta.
Naapurit säälivät kovasti nuorta yksinäistä opettajaa, joka oli illat yksin kotona, ja kävivät usein hakemassa häntä iltapäiväkahveille. Heidän parissaan Kreeta sai huomiota ja ymmärrystä yksinäisyydelleen, kaipuulleen muiden ihmisten pariin. Naapurit jäivätkin hyviksi ystäviksi, ja heihin Kreeta piti myöhemmin yhteyttä. Vanhat uusikirkkolaiset muistivat vielä vuosien jälkeen Kreetaa joulu- ja nimipäiväkortein.
Paulaharjun perhe matkasi kevätlukukauden loputtua kesälomansa viettoon Kurikkaan. Kun aamu koitti, mies oli jo lähdössä pitkille matkoilleen, joilta palasi iltamyöhään väsyneenä kotiin. Lapset eivät muista äidin moittineen tai paheksuneen isän kulkemisia, vaan enemmänkin hän kannusti keräystyöhön innostunutta miestään.
Runolaulaja Haapas-Mari
Pelkästään Kurikan sanaston keräystyö ei riittänyt Samulille, vaan heti syksyllä, palattuaan Uudellekirkolle ja koulutyön alettua hän kiinnostui saman tien Kannaksen rakennustutkimuksesta.
Näillä reissuillaan hän sai ensikosketuksen elävään perinteeseen, sillä Rieskjärven rantamalla Haapalan kankaalla asuvasta Mari Haapasesta eli Haapas-Marista, loitsuja osaavasta, hyvämuistisesta, lahjakkaasta laulajasta tuli hänen ensimmäinen koulumestarinsa.
Kreeta ystävystyi Haapas-Marin kanssa ja pistäytyi usein yksin tai lasten kanssa hänen luonaan istumassa ja juttelemassa. Haastatellessani Aili-tytärtä hän vielä muisti mieluisat käynnit Haapas-Marin luona.
Ouluun muutto
Perhe viihtyi Kirstinälässä kolme vuotta. Sitten tuli Oulusta kysely. Oulun Kuuromykkäkoulun johtaja K. E. Kahva oli tiedustellut Jyväskylästä lehtori Yrjö Blomstedtilta, tiesikö tämä sopivaa ehdokasta kyseisen koulun vasta perustettuun piirustuksen ja käsityön opettajan virkaan. Blomstedt suositteli Paulaharjua, ja niinpä vuonna 1904 tuli kutsu siirtyä Oulun kuuromykkäkouluun. Paulaharju epäröi valmiuttaan paikkaan, mutta suostui pitkän harkinnan jälkeen. Päätökseen vaikuttivat Oulun ’omituinen kaiku’ mutta eniten Lapin läheisyys, jossa hän oli jo nuoruudessaan haaveillut kulkevansa. Oulun koulussa oli parempi palkkakin kuin Uudellakirkolla.
Ouluun muutto oli varmaan Kreetalle mieluinen, koska hän oli lähempänä Kurikkaa ja sukulaisiaan sekä Etelä-Pohjanmaata. Oulu oli tuolloin 12 000 asukkaan porvarikaupunki, jota hallitsi vauras mutta pieni ruotsinkielinen vähemmistö. Suomenkielinen ja -mielinen kulttuuri ei ollut suosiossa.
Kreetan opettajaura pysähtyi Ouluun muuton yhteydessä. Hänellä ei ollut mahdollisuuksia ryhtyä tai pätevöityä opettajaksi, sillä Oulu oli iso, vieras kaupunki ja perhe kasvava. Etusijalle nousivat lasten ja kodin hoito.
Kuuromykkäkoulun opettajat
Kuuromykkäkoulun opettajakunnalla vaikuttaa olleen hyvä yhteishenki. Syksyllä koulujen alettua kollegat kuuntelivat hyvin innostuneina Samulin kuulumisia keruumatkoilta. Samuli kutsui joskus työtovereitaan kotiinsa, jolloin he tutustuivat myös hänen vaimoonsa.
Kuuromykkäkoulussa oli käytäntönä, että opettajien oli lukukauden päätyttyä saatettava muualta tulleet oppilaat heidän kotiasemilleen. Oppilaille ja heidän saattajilleen junaan oli varattu oma vaunu. Paulaharjun koko perhe pääsi mukaan Seinäjoelle saakka, mistä isä Paulaharju jatkoi matkaansa saatellen kaukaisimpia oppilaita aina Viipuriin saakka ja suuntasi sen jälkeen kulkunsa uusille keruualueille. Jämerä Korven paappa oli tullut perhettä Seinäjoelle vastaan kahdella hevosella, ja yötä myöten matkattiin Kurikkaan. Ainakin kahdeksan kesää vietettiin näin.
Kesälomat kuluivat keruumatkoilla ja työaikana Samuli käytti kaiken vapaa-aikansa omiin töihin. Hänen elämänsä oli jatkuvaa poissaoloa perheen parista. Hän ei juuri kotitöihin puuttunut, koska Kreeta hoiti ne. Hiljaisena miehensä työn tukijana ja ymmärtäjänä Kreeta piti arjen kunnossa. Hän aina auttoi, kun Samuli pyysi apua tai kun lapsilla oli asiaa vanhemmille tai heidän koulukäyntinsä vaati apua. Tähän tytär Lyyli kylläkin totesi myöhemmin, että isä oli vain kesät poissa. Mutta tosiasiassa isä oli myös talvi-iltaisin muualla – tutkiessaan keruusaalistaan hän liikkui menneessä kesässä.
Postikorttikirjeenvaihto alkaa
Samulin ja Kreetan välinen viestittely alkoi kesän 1905 Hämeen retkeltä, joka kesti kesäkuun. Kirjeenvaihtoa käytiin vain silloin kun Samuli oli lomillaan reissussa. Hän lähetti viestejä viikon parin välein, joko postikortteina tai kirjeinä, joista selvisi suurin piirtein reitti, jonka hän kiersi. Kreetalla oli kauhea hätä Samulista, jos tältä ei tullut edes kerta viikkoon kirjettä, varsinkin kun Samuli kirjoitti kulkevansa tiettömillä taipaleilla – ja vuosien edetessä matkat pitenivät ja seudut muuttuivat yhä tuntemattomammiksi. Matkalle lähtiessään Samuli sopi vaimonsa kanssa, että tämä myös lähettää hänelle kirjeen tai kortin ja kertoo kotikuulumiset, kuinka Kreetalla ja lapsilla menee kotona.
Ensimmäiseltä, runsaan kuukauden kestäneeltä Hämeen keruumatkalta on tallella seitsemän Samulin lähettämää korttia, joten viestejä kulki suhteellisen tiheästi. Kreetan lähettämiä kortteja ei ole löytynyt.
Kevät 1906 alkoi surullisesti: Korven mummu, Kreetan äiti Liisa, kuoli 19. helmikuuta 1906. Kreetalle ei uskallettu heti ilmoittaa äitinsä poismenosta, sillä neljännen lapsen syntymä oli jo lähellä. Parin päivän kuluttua (21.2.) Ahti syntyi. Kreeta vietti kesän isänsä luona ja vastasi pitkälti taloudesta. Seuraavana vuonna Korven Esa otti vaimokseen Susanna (Sanna) Syväojan.
Samuli tapaa Anni Lehtosen
Samuli tapasi syksyllä 1909 noin 50-vuotiaan Anni Lehtosen sattumalta Oulussa. Kadulla kaksi naista tuli häntä vastaan ja he kysyivät tietä johonkin lähiosoitteeseen. Samuli oli jo jatkanut matkaansa, kun hän tajusi naisten olevan vienalaisia. Hän kiirehti heidän peräänsä ja kysyi josko he ehkä osaisivat vanhoja runoja. Ilmeni että he olivat kotoisin Vuonnisesta ja joutuneet lähtemään vaikean taloudellisen tilanteen takia kotoaan ja etsimään elantoa kotiin jääneille perheilleen. Toinen naisista Anni Lehtonen osasi runoja. Tapaamisesta alkoi Anni Lehtosen ja Samulin monivuotinen ja läheinen yhteistyö, samalla syntyi myös ystävyys Paulaharjun perheeseen.
Kreeta perheen äitinä ymmärsi kotiaan ja lapsiaan ikävöivää Annia. Anni puolestaan tunnisti Kreetan tilanteen: tämä oli myös yksinäinen miehen ollessa lähes koko kesäloman retkillään ja istuessa koulutyönsä ohella jatkuvasti keruuaineistonsa parissa. Tiukka taloudellinen tilanne painoi myös heidän elämäänsä. Samulikin jakoi runonlaulajansa kanssa kokemuksen vanhemmuudesta ja lasten luota poissaolosta: ”kummallakin oli suuri perhe, josta oli jossain elämänvaiheessa vastuussa yksin”. Kreetasta ja Annista tuli hyvin läheiset ystävät.
Samuli kiirehtii Inkeriin
Samuli oli saanut stipendin Inkerin matkalle, ja yllättäen Kreetalle järjestyi mahdollisuus lähteä Samulin mukana Uudellekirkolle. Matkalle lähdettiin koulujen päätyttyä keväällä 1911. Lapset vietiin Isoonkorpeen ja sitten yhdessä jatkettiin matkaa rakkaalle Uudellekirkolle, jonne paluusta Kreeta oli aivan innostunut.
Hän odotti pääsevänsä viettämään vanhojen ystäviensä luona ihania, muistorikkaita hetkiä tutuissa paikoissa. 1910-luvun vaihteessa hän oli alkanut sairastella, mutta nyt oli niin hyvässä kunnossa, että jaksoi ja uskalsi lähteä pitkälle matkalle. Monet tutut talot tuli kierrettyä ja pysähdyttyä entisten naapureiden luona. Hän tapasi myös Haapas-Marin. Korven Esan ja Sanna-tädin hoiviin jääneet lapset saivat vanhemmiltaan iloisia kortteja, milloin Imatrankoskelta, milloin Uudeltakirkolta.
Kesäkuun 6. päivänä tiet erosivat: Samuli suuntasi kulkunsa rajan yli rautateitse Valkeasaareen Kreetan jäädessä vielä muutamaksi päiväksi Kirstinälään kiertämään tuttuja paikkoja. Taas kerran yksin jäänyt Kreeta palasi ikävissään Kurikkaan. Hän oli kahden tuskan välissä: hänellä oli ikävä miestään sekä ahdistava pelko tämän matkasta, toisaalta kova ikävä lapsia, harvoinhan Kreeta oli itse päässyt pois kotoa.
Inkerin matkalta Samulin vaimolleen lähettämiä kortteja on löytynyt yli 20, Kreetan miehelleen lähettämistä korteista löytyi vain neljä.
Stipendimatka Pohjoismaihin
Toukokuussa 1912 Samuli lähti kuusi viikkoa kestävälle (9.5.–20.6.) stipendimatkalle tutustuakseen Pohjoismaiden kuuromykkäkoulujen opetusmenetelmiin ja toimintaan.
Perheen siirtyminen Kurikkaan oli jäänyt tältä kesältä Kreetan sairauden takia, ja sopivaksi kesänviettopaikaksi oli löytynyt Hailuoto, yksinäinen saari Oulun edustalta. Samulista oli vaikeata lähteä matkalle vaimon heikentyneen terveyden takia.
Jo parin kolmen päivän päästä miehen lähdöstä muutama opettaja kävi tervehtimässä Kreetaa. Heillä oli hetki aikaa istahtaa ja kuulla perheen uutisia. Kreeta lähti sittemmin saattamaan heitä silloille. Samulin viipyessä keruumatkoillaan tutuiksi tulleet opettajatoverit kävivät tapaamassa yksinäistä Kreetaa ja kutsuivat häntä koulun tilaisuuksiin, konsertteihin ja päättäjäisiin. Ja Kreeta meni mielellään, Oulussa hän ei ollut niin yksinäinen kuin Uudellakirkolla. Nyt kun Samuli oli retkillään, niin Kreeta pääsi kulkemaan enemmän, vapaammin, kun lapsetkin olivat jo isompia. Vanhemmat valvoivat nuorempia.
Opettajattaret muodostivat ikään kuin kiinteän ryhmänsä: Saimi, Elli, Fiina, Stiina, Stella, Mimmi, Suoma. Ryhmä tuki Kreetaa ja valvoi ettei tämä rasittaisi itseään liikaa. Ryhmä vahti tarkkaan myös sääolosuhteita ja oli Kreetalle ”niin kovana” ettei tämä lähtisi liian aikaisin Hailuotoon, sillä vaikka Oulussa oli jo vähän lämpimämmät säät, niin saaressa oli kylmempää, ja varoitti uuden reumatismin saamisesta. Kreeta lupasi odotella vielä viikon kesäkuuta. Ehkä vähän lohdutusta Samulille toi tieto, että opettajatoverit seurasivat vaimon terveyttä ja selviytymistä kotona.
Opettajat Eeva Vilkki ja Elli Lück olivat vierailleet usein jo Oulun varhaisvuosina Paulaharjuilla ja ystävystyneet Kreetan kanssa. Kerrotaan myös Jenny Simeliuksen vierailleen muiden opettajien mukana Paulaharjuilla, hänen nimeään ei kuitenkaan esiinny opettajien nimipäiväkahvitilaisuuksissa joihin Kreeta oli kutsuttu.
Kreeta raportoi heti Samulin lähdettyä tälle lähes päivittäin tapahtumia, kulkemisiaan, lasten kuulumisia, ja nämä raportoinnit ovat SKS:n arkistossa ja ovat harvoja Kreetalta säilyneitä dokumentteja. Kreeta kertoo Samulille kuinka palvelija Anna jättää perheen:
Oulu 13.5.12. Eilen illalla sain kortin Stockholmista kiitos siitä. Lauantaina lähetin jo sinne kirjeen, olet kai saanut. Terveenä olemme kaikin. Annan päästin kotiin eilen päivällä, oli puhe 6den aikana tulla eikä ole vieläkään tullut kai ei hän enää tulekaan, jos tulee niin en huoli enää vaikka konttaamalla tekisin työni.
Kreeta oli kutsuttu Stiinan (Sellman) luo Sohvin päiville. Ilta oli ollut rattoisa ja juttu luistanut ja tuli pohdittua paikallisia tapahtumiakin. Illan päätteeksi opettajat lähtivät joukolla saattamaan Elli-rouvaa silloille, ja Kreeta palasi kotiin iltakymmenen aikoihin. Johtajan perhe asui Tuirassa koulun vieressä sijaitsevassa puisessa yksikerroksisessa talossa. Kreeta kirjasi jälleen kolmena päivänä ’Muistiinpanoja’ ja kertoi opettajia koskevista huhuista sekä jatkuvista rahahuolistaan.
Yksin lasten kanssa matkaaminen Hailuotoon tavaroineen päivineen sekä talouden pyörittäminen ihan uusissa oudoissa olosuhteissa todennäköisesti koitui Kreetalle liian raskaaksi. Pian Samuli saapui Ouluun ja suuntasi kulkunsa Hailuotoon. Samulilla ei ollut aikomustakaan levätä saaressa, vaan huolimatta vaimonsa heikohkosta terveydestä hän aloitti keruutyöt välittömästi tulonsa jälkeen.
Syksyn tullessa Kreetan reumatismi puhkesi uudelleen ja hän joutui kunnallissairaalaan, jossa viipyi lähes koko talven lyhyitä kotijaksoja lukuun ottamatta. Keväällä 1913 Kreetan liikkumiskyky palasi osittain ja hän pääsi taas jalkeille mutta ”veti pahasti oikeata jalkaa”. Hänelle oli tullut myös munuaisiin vika.
Lyylillä oli keväällä ylioppilaskirjoitukset, joissa hän onnistui ja sai valkolakin sekä 100 markan stipendin. Kesälomien alkaessa Kreeta oli vielä sairaalassa mutta pääsi kotiin 10.6. ”Hän eli koko kesän vichyllä ja viilillä”, Lyyli muisteli.
Kreetan terveyden takia Samuli oli saanut sovittua perheelle jälleen Oulun läheltä kesä paikan, tällä kertaa Kiimingistä. Lyyli oli pyrkimässä Polyteknilliseen korkeakouluun, kun sai isältä kirjeen:
Oulu 11.6.1913. Lyyli hyvä. Kirjoitanpa tässä vähäsen illan kuluessa kun toiset jo nukkuvat, äitikin nukkuu jo kotona. Äiti tuli eilen kotiin. Olin hänet hakemassa päivällä. Oli lapsista hauskaa, kun äiti on kotona. Mutta Paula ensin vähän vierasteli ja ujosteli, ei mennyt luoksekaan, vaikka niin odotteli jotta ’äiti tulee kotiin!’ Ja arvaat sen: äiti siitä oli pahoillaan, jotta noinko on hänet unohtanut. Ja rupesi itkemään. Mutta pian Paula ujoutensa heitti ja nyt tahtoo sänkynsä äidin sängyn viereen yöksi. Maannut on äiti nämä päivät ja aikoo vielä maata aivan tämän viikon. Maitoa ja velliä ja puuroa syö ja kalaa. Sitten kun tulet kotiin, kohta lähdetään Kiiminkiin, kai olet jo torstai-iltana kotona.”
Kreetan terveyden takia Samuli oli saanut sovittua perheelle jälleen Oulun läheltä kesäpaikan, tällä kertaa Kiimingistä. Sairaana oleva perheen äiti vietiin hevoskyydillä makuuasennossa, koska hän ei jaksanut istua. Kesä kului työn touhussa; nelivuotias kuopus itki koko kesän kuin enteillen tulevaa murhetta. Vanhimmat tyttäret hoitivat talouden sekä auttoivat äitiään. Samuli ei malttanut pysäyttää keruutyötään edes vaimon sairastaessa, vaan Kiimingistä käsin lähti kiertämään kaukaiset Ylikiimingin, Haukiputaan ja Muhoksen seudut, uumoili matkaa jopa Kajaanin saakka, haave ei kuitenkaan toteutunut.
Opettajakollegat olivat huolissaan ja peloissaankin Kreetan tilanteesta. Fiina osoitti heinäkuussa viestinsä Kiiminkiin: ”Lämmin onnittelu nimipäivänäsi. Kuinka olet voinut? Tervehdys Fiina Koskiselta.” Johtajan rouva Elli Lück lähetti nimipäiväonnittelut Rymättylästä ja kyseli Kreetan vointia.
Kreetan poismeno
Syksyn koittaessa Kreeta joutui uudestaan Oulun Tuiran sairaskotiin. Perheessä ei ollut palvelijaa, joten surullinen arki jatkui Samulin vastatessa tyttärien kanssa arjen asioista. Kreeta menehtyi kuulaana syyspäivänä 21.9.1913. Se oli raskas menetys.
Kreetan poismenon jälkeen tehty perunkirjoitustodistus paljastaa kuitenkin perheen varojen olleen lähes olemattomat, mitään ei ollut saatu säästöön, vaan kaikki mikä oli tullut, oli myös mennyt. Elämä oli ollut siten vaatimatonta. Samuli ja Kreeta olivat venyneet sekä taloudellisesti että henkisesti äärimmilleen miehen keruumatkojen ja lasten kouluttamisen vuoksi. Lyylistä tuli kuvaamataidon opettaja, Ailista kansakoulunopettaja, Laurista diplomi-insinööri, Ahdista upseeri ja Paulasta kartanpiirtäjä.
Unohdettu äiti ja puoliso
Vuonna 1913 vain 39-vuotiaana kuolleesta Kreeta Liisasta ei ole tiedetty säilyneen kirjallisia muistoja ja siten hän on jäänyt seuraaville sukupolville lähes tuntemattomaksi. Kreeta ja Samuli olivat kuitenkin olleet kirjeenvaihdossa, joka alkoi jo 1897 Samulin ollessa seminaarissa. Lasten mukaan kirjeet olivat kovin hempeitä, koska ”äiti itkeskeli niitä lukiessaan”. Näitä kirjeitä en ole löytänyt arkistoista.
Seuraava vaihe kirjeenvaihdossa alkoi kesällä 1905 Samulin lähtiessä Hämeen museon kustantamalle keruumatkalle. Samuli ja Kreeta kirjoittivat toisilleen kirjeitä ja kortteja miehen keruumatkojen aikana, jolloin tämä liikkui usein pitkillä vaikeakulkuisilla retkillä, ja näitä kesiä oli seitsemän. Vain touko- ja kesäkuulta 1912 on säilynyt muutamia Kreetan kirjeitä Samulille, minkä jälkeen Kreeta siirtyi lapsineen Hailuotoon, jonne myös Samuli muutaman viikon perästä palasi stipendimatkaltaan. Kirjeitä ei enää tällöin tarvinnut kirjoittaa, koska perhe oli koolla ja isä oli läsnä.
Kreeta ja Samuli ehtivät olla naimisissa 18 vuotta. Avioliiton ensimmäisinä sekä henkisesti että taloudellisesti vaikeina vuosina Kreeta uskalsi yhdessä miehensä kanssa repäistä itsensä irti torppariympäristöstä, mikä vaati silloisissa oloissa rohkeutta ja uskallusta sekä ennen kaikkea uskoa omiin voimiin ja kykyihin. Todennäköisesti Kreetalla itselläänkin oli haave päästä opintopoluille, siksi hän ymmärsi Samulin pyrkimyksen seminaariin. Niinpä Samulin viimeisenä opiskeluvuotena hän rohkeasti lähti Jyväskylään suorittamaan käsityön ja laulun opettajan pätevyyden.
Kreetan eläessä Samuli selvitteli tulevaa elämäntyötään. Tässä vaiheessa Kreeta oli ollut suurena apuna ja taustatekijänä. Kreeta osoitti suurta ymmärrystä Samulin keruutyötä kohtaan, vaikka joka puolelta, niin Kurikassa kuin Uudellakirkolla ja Oulussakin naureskeltiin miehen harrastusta ja tätä pidettiin välillä ”vähän pöllähtäneenäkin”. Vaimo jaksoi aina auttaa ja kannustaa miestään ja mahdollisti tämän matkat jäämällä kotiin ja hoitamalla yksin suuren perheen.
Kreetalle oli varmasti muodostunut laajahko tietämys Karjalan ja Vienan alueen kansanperinteestä. Hän tunsi Haapas-Marin, kävi hänen luonaan lasten kanssa ja kuunteli hänen runolaulujaan. Samoin vienalaisesta runonlaulajasta Anni Lehtosesta tuli Kreetalle hyvin läheinen ystävä. Keskustelut eivät olleet pelkästään pinnallista juttelua. Kotoisen Etelä-Pohjanmaan kansanperinteen hän oli läpikäynyt Samulin kanssa. Hän oli monissa keruutöitä koskevissa asioissa suurena apuna sekä tukena Samulille.
Kun pohtii syvällisemmin Samulin talviaherruksia keruutöiden parissa, niin mieleen nousee kysymyksiä. Millaista oli Kreetan elämä, arki rakastamansa miehen rinnalla, joka kärsi vahvasta kroonisesta dromomaniasta? Kun Samuli tuli matkoiltaan täynnä intoa ja halua kertoa kokemuksistaan ja löydöistään, niin kuinka paljon hän jaksoi tai ehti pysähtyä kuuntelemaan kodin tapahtumia ja Kreetan ja lasten kuulumisia? Ymmärsikö mies kaikkien kulkemistensa keskellä vaimonsa yksinäisyyttä? Lapsilla oli kuitenkin ollut erittäin ikävä isää, ”rakas oli isän syli”, muisteli Aili-tytär myöhemmin.
Näihin pohdintoihin ei säilyneissä kirjeissä eikä korteissa löydy vastauksia. Mutta selviää Kreetan ikävöinti ja pelko miehensä pitkistä matkoista. Hän jaksoi lähinaapureiden ja kuuromykkäkoulun opettajattarien tukemana. Yhteisenä haaveena oli ollut päästä yhdessä keruumatkoille, mutta kun mahdollisuudet siihen alkoivat avautua, terveys petti. Toive ei toteutunut.
Lähteet
Arkisto- ja verkkolähteet
SKS. Ahti ja Samuli Paulaharjun kirjeet
SKS. Samuli Paulaharjun arkisto.
Sukupuuohjelma Geni. htpps://geni.com/
Aili Paulaharjun päiväkirjat
Ahti Paulaharjun päiväkirjat
Marjut Paulaharjun hallussa oleva arkisto
Kirjallisuutta
Harju, Marjut 1989, Samuli Paulaharju, Ruijanrannan reppuherra. 1989.
Kerola, Veikko 1975, Kreeta Liisa Paulaharju, väsymättömän vaeltajan taustavoima. Kotiliesi no 11.
Leppälahti, Merja 2025, Perinteenkerääjät ja näkymättömät naiset. Oppian.
Paulaharju, Marjut 2025, Unohdettu Kreeta Liisa. Samuli Paulaharjun ensimmäisen vaimon elämä. BoD.
Paulaharju, Samuli 1906, Haapas-Mari. Helsingin Kaiku 80-81.
Pääkkönen, Sirpa 2024, Pohjalaiset. SKS.
Saarenheimo, Eero 1996, Lönnrotin dromomania. Kalevalaseuran vuosikirja.
