Irma Raetsaari teki työuransa kutojana ja kutojien neuvojana. Hän opetteli tekemään juuritöitä ja siirsi tietoa ja taitoa eteenpäin kursseilla.
Lapsuus Kopsassa
Irma Raetsaari (o.s. Mattila) syntyi 23.2.1953 Pattijoella. Hän on perheen kolmesta lapsesta vanhin. Koti sijaitsi Kopsassa. Mattilat viljelivät maata, lehmiä oli 5-6. Kopsa oli vireä kylä, oli kaksi kauppaa, kansakoulu ja kirjastokin.
Äiti, Irene, oli paitsi maatilan emäntä myös käsityöihminen. ”Meillä oli kangaspuut ahkerasti käytössä. Meillä oli myös tikkapokat, koska täkitkin tikattiin kotona”, Irma kertoo. Irene ompeli lastenvaatteet, kutoi sukat, vanttuut ja puserot. Tuon ajan emännät olivat tuhattaitureita.
Eräänä kesänä Mattilat viljelivät pellavaakin. ”Se jäi yhden kesän kokeiluksi. Mutta sen kautta kaikki työvaiheet tulivat tutuiksi”, Irma muistelee ja lisää, että kyllä siinä oli paljon työvaiheita ennen kuin pellavat oli käsitelty valmiiksi langoiksi.
”Minä en ollut lapsena kiinnostunut käsitöistä”, Irma paljastaa. Kutomaan hän oppi vasta kansakoulussa. Äiti olisi toki opettanut, mutta tyttö ei innostunut opettelemaan. Kansakoulun kuudennella luokalla hän kutoi ensimmäisen villapuseron.
Irma on vasenkätinen ja virkkaamaan oppiminen oli työn takana. ”Istuin pihalla ison kiven päällä ja opettelin.” Vaikeuksien kautta voittoon, voisi virkkaamisesta sanoa. Kansakoulun Irma kävi Kopsassa ja kansalaiskoulun Pattijoen kirkonkylällä.
Lybeckerin Naiskotiteollisuuskouluun
Irma sanoo, että hän on ajautunut käsitöiden pariin. Haaveena oli kampaajan ammatti, mutta ammattikoulun ovi ei avautunut, joten kansalaiskoulun jälkeen hän meni Lybeckerin naiskotiteollisuuskouluun, jossa hän kävi kudontapuolen vuosina 1968–1969. Opettajana toimi Kerttu Husu. Välittömästi koulusta päästyään hän sai jäädä Lybeckerille ammattikutojaksi kutomaan asiakastöitä.
”Minulla oli tarkoitus valmistua keittäjäksi ja niinpä kävin Limingan emäntäkoulun vuonna 1971. Minusta ei kuitenkaan tullut keittäjää, vaan palasin Lybeckerille”, Irma kertoo. Ei emäntäkoulu silti hukkaan mennyt, taitoja on tarvittu huushollin hoidossa.
”Minulla oli tavoitteena suorittaa kudonnanneuvojan koulutus, mutta en päässyt opiskelemaan, koska olin liian nuori.” Vuosina 1973–1974 Irma opiskeli Kalajoen kotiteollisuuskoulussa suorittaen siellä toisen vuosikurssin opinnot. Neuvojaopintojen pariin hän ei enää hakeutunut.
Kerttu Husu Naisten Äänessä: https://www.naistenaani.fi/kerttu-husu-sattuma-toi-raaheen/ ja https://www.naistenaani.fi/kerttu-husu-polkkapitajan-kasvatti-kotiutui-meren-aarelle/
Ohjaajaksi neuvonta-asemalle
Raahen neuvonta-aseman toiminta oli alkanut kurssimuotoisena kesällä 1970. Toiminta vakinaistettiin vuonna 1971. Neuvonta-asema oli tuolloin Lybeckerin kotiteollisuuskoulusäätiön alaisena. Ensimmäinen ohjaaja oli Pirjo Tenkula. Hänen jälkeensä ohjaajaksi palkattiin Salme Pirttikangas 1970-luvun alkupuolella.
Vuonna 1972 Irma palkattiin neuvonta-asemalle ohjaajan apulaiseksi. ”Salme oli neuvonta-aseman vastuuhenkilö tuolloin. Työsopimuksessani on Kerttu Husun ja Salme Pirttikankaan allekirjoitukset.” Irma pääsi vakinaiseen ohjaajan työhön vuonna 1974. Työsuhde jatkui vuoteen 2000.
Vuonna 1975 Irma suoritti taidetekstiilikutojan ammattitutkinnon. Tutkintoon kuului teoriakokeen suorittaminen sekä ammattityö. Teoriakoe suoritettiin Oulun kotiteollisuuskoulussa ja käytännön koe Kuopion käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa.
Neuvonta-asemalla oli 7-11 kangaspuut. Ohjaajan toimenkuvaan kuului kankaiden suunnittelua, loimien luontia, kankaiden rakentamista kangaspuihin ja kutojien ohjausta. Ohjaajat laittoivat kangaspuihin loimet päälle asiakkaan toiveiden mukaan: joko mattojen tai raanujen kutomista varten. ”Raanuja kudottiin ahkerasti.” Neuvonta-asemalla oli myös lankakauppa ja lankoja myytiin paljon.
Ohjaaja oli paikalla kello 9.30–17.00. Tuolloin asiakas sai myös ohjausta. Kutomaan saattoi tulla ilman aikaisempaa kokemusta. ”Kädestä pitäen neuvottiin.” Neuvonta-asemalle sai tulla myös iltaisin ja viikonloppuisin kutomaan.
Neuvonta-aseman paikka vaihtui monta kertaa. Irma luettelee: Heiskarin talo Reiponkadulla, Patala Brahenkadulla, talo Asemakadulla ja entinen kunnalliskoti Merikadulla (nykyään Raahen Energian toimisto).
Neuvonta-asemalla järjestettiin myös myyjäisiä esimerkiksi Taidon päivänä syyskuussa ja Annanpäivänä joulukuussa. Kurssitoiminta oli myös vilkasta. ”Lyhytkursseja järjestettiin ympäri vuoden ja kesällä lapsille kudontakursseja.”
Irma oli solminut avioliiton Matti Raetsaaren kanssa vuonna 1984 ja perhe asettui asumaan Lappasiin Pattijoelle. Pariskunnan ainoa lapsi syntyi vuonna 1991, jonka jälkeen Irma vietti äitiyslomaa ja hoitovapaata vuodet 1991–1994.
Neuvonta-aseman nimi on vaihtunut monta kertaa. Historiikin mukaan toiminta alkoi nimellä Lybeckerin kotiteollisuusneuvonta-asema. Seuraavaksi nimeksi tuli Raahen käsityökeskus ja viimeiseksi Taitokeskus Raahe.
Salme Pirttikangas Naisten Äänessä: https://www.naistenaani.fi/salme-pirttikangas-kasitoiden-teko-on-kuulunut-luontevana-osana-arkeen/
Juuritöitä oppimaan ja opettamaan
Neuvonta-asemat olivat siirtyneet Oulun läänin kotiteollisuusyhdistyksen alaisuuteen 1970-luvulla. Toiminnanohjaaja Maisa Nurmiala lähetti Irman vuonna 1974 opettelemaan Siikajoen perinnekäsityötä, männynjuuripunontaa Jaakko Niemen oppiin. Jaakko opetti, kuinka juuret kerätään hiekkaisilta mäntykankailta, kuinka ne puhdistetaan ja käsitellään ennen punomisen aloittamista.
Irma sanoo, että hän tykkää ihmisten ohjaamisesta. Tähän toimeen hän ryhtyi opittuaan juuritöiden tekniikan Jaakko Niemeltä. Hän piti juurityökursseja neuvonta-asemilla Raahessa, Oulussa ja Kokkolassa. Lisäksi hän opetti punontaa muun muassa Raahen työväenopistossa, Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja Piippolan käsi- ja taideteollisuusopilaitoksessa. Oulun käsityökeskuksessa järjestettiin juurityökurssi maahanmuuttajille 2000-luvun alussa.
Irma on esitellyt juuritöiden tekemistä useilla messuilla sekä Oulaissa Wanhan Woiman päivillä.
Vuonna 2005 Irma sai Raahen Työväenopistolta kudonnan opettajan paikan ja hoiti tätä tehtävää vuoteen 2017 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle.
Tilaustöitä kotona
Irma perusti 2000-luvun alkupuolella toiminimen ja kutoo edelleenkin (2026) asiakkaille varsinkin mattoja asiakkaiden omista kuteista. Hän toivoo, että ihmiset tuovat ostettujen matonkuteiden lisäksi jotakin omaa. ”Esimerkiksi hiutuneet lakanat voi repiä matonkuteiksi”, hän ohjeistaa. On mukava kutoa mattoon jotakin asiakkaalle kuulunutta.
Ahkerat kädet eivät ole jouten milloinkaan. Televisiota katsellessa Irma kutoo sukkia ja villapaitoja. ”Kun ei tartte katsoa käsityötä koko ajan”, hän perustelee. Virkkamistakin hän silloin tällöin harrastaa – mutta vähemmän – koska työtä on katsottava koko ajan.
Irma kertoo, että hän kutoo villasukkien varsiin uudet terät, kun ne ovat kuluneet puhki. ”Varret eivät kulu. Myös käytöstä pois jääneitä villapuseroita ja kaulahuiveja voi purkaa ja kutoa uudelleen”, Irma Raetsaari sanoo helmikuussa 2026.
