Lapsuus kahden maailman välissä
Joulun jälkeen 28. joulukuuta 1953, syntyi Jyväskylässä tyttö, joka tulisi kulkemaan monipuolisen elämänpolun. Eva Maria on viisilapsisen perheen esikoinen, ja hänen elämänsä alkoi heti liikkeessä – kolmevuotiaana perhe muutti pääkaupunkiseudulle.
Evan perhe oli mielenkiintoinen yhdistelmä erilaisia maailmoja. Isän suku oli kotoisin Sotkamosta. Hänen vanhempansa olivat löytäneet toisensa USA:ssa. Isä oli pankin johtajan poika. Hän palveli ilmavoimissa ja sen jälkeen toimi liikennelentäjänä – ammatti, joka tuohon aikaan merkitsi statusta, arvostusta ja ihailua. Äiti, juuriltaan kiikalalainen maalaistalon tytär, oli koulutukseltaan terveydenhoitaja ja toimi osa-aikaisesti Oulunkylän yhteiskoulussa. Lasten ollessa pieniä perheessä oli kotiapulainen ja myöhemminkin paljon sukulaisia ja tuttavia, jotka tarvitsivat majapaikkaa kaupungissa tai tulivat vierailulle. Kodin ovi oli aina auki. Molempien vanhempien kodeista tuli vieraanvaraisuuden perintö.
Äiti oli myös aikaansa edellä kulkeva nainen. Hänen oppinsa oli selvä ja modernille ajalle ominainen: naisella tulee olla oma ammatti ja palkka, vaikka pienikin. Tämä ajatus jätti pysyvän jäljen Evaan ja muovasi hänen käsitystään naisen itsenäisyydestä ja taloudellisesta riippumattomuudesta.
Kesät Kiikalassa – juuret, jotka kantavat
Pakilassa sijaitsi perheen rivitalo ja arkinen elämä, mutta Evan sydän kuului aina myös toiseen paikkaan: Kiikalan isoon maataloon, jossa äidin isä – pappa – asui. Kesät ja kaikki lomat vietettiin siellä, ja juuri nämä ajat muodostuivat Evan elämän keskeisiksi muistoiksi.
Kiikalan talo oli suuri maalaistalo viljelyksineen ja eläimineen. Sen tarina oli kuin suoraan vanhasta Suomesta: pappa oli tullut talon kotivävyksi vanhempiensa sopiman avioliiton kautta. Ison talon toiseksi vanhimmalle pojalle piti löytää arvoisensa paikka, isännän paikka muualta, koska vanhin poika peri kotitilan. Isoäiti oli kuollut ennen Evan syntymää, ja talo oli siirtynyt isoisän ja hänen naimattoman tyttärensä omistukseen. Täti oli perustanut tilalle Aliperheen jalostuskanalan.
Naapurustossa oli paljon serkkuja ja muita lapsia, ja kesät olivat täynnä leikkejä ja omia puuhia. Lapset saivat olla vapaita maatilan töistä, mutta Eva löysi jo pikkutyttönä oman paikkansa: tädin jalostuskanalassa. Ahkeran puurtajan maine kantautui tädin korviin, ja Eva sai ensimmäisen palkkansa – kokemus, joka opetti hänet arvostamaan työtä ja sen tuomaa itsenäisyyttä.
Nuori nainen etsii omaa tietään
Oulunkylän yhteiskoulussa, jossa Evan koulutaival eteni, vallitsi edistyksellinen ilmapiiri. Mutta kotona näkemykset nuoren naisen roolista olivat perinteisemmät: hyvän perheen tytön ei tarvinnut mennä töihin. Eva ajatteli toisin.
Lukioaikana hän hankki itselleen työpaikan pankissa – siivoojana. Hän halusi omaa rahaa omiin tarpeisiinsa, varsinkin kun öljykriisin aikaan jopa lentäjien tulot olivat niukat eikä lapsille jaettu kotona taskurahaa. Ensimmäinen varsinainen työpaikka oli kuitenkin ravintola Seurahuoneella, ravintola-apulaisena. Eva hankki sen itse, perheen mielipiteistä piittaamatta.
Suurin askel kohti itsenäisyyttä tapahtui lukioaikana: Eva vietti vuoden vaihto-oppilaana Kaliforniassa. Tämä oli käänteentekevä kokemus. Kielitaidon ohella kasvoivat rohkeus ja itsevarmuus – ominaisuudet, jotka ovat kantaneet häntä läpi elämän.
Poliittista toimintaa ja Ruotsin vuodet
Ylioppilastutkinnon jälkeen Eva jatkoi pankissa siivoojana iltaisin, mutta päivisin hän työskenteli Kansallisen Kokoomuksen toimistossa. Lähetin töistä hän eteni erilaisiin toimistotehtäviin, työskennellen myös nimekkäiden poliitikkojen antamissa töissä. Tämä oli Evan ensimmäinen kosketuspinta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen – teemaan, joka tulisi olemaan punainen lanka hänen elämässään.
Parin vuoden jälkeen Eva teki rohkean päätöksen: hän lähti Ruotsiin, Uppsalaan opiskelemaan. Tavoitteena oli oppia ruotsin kieli, mutta yliopistossa hän opiskeli myös englantia, yhteiskunnallisia aineita ja juridiikkaa. Ja ennen kaikkea – kuten Eva itse asian ilmaisee – elämää.
Uppsalassa tapahtuivat monet elämän suuret muutokset. Eva tapasi aviomiehensä, suomalaisen ekonomiopiskelijan, Jukka Hukkamäen, ja heille syntyi ensimmäinen lapsi. Ruotsissa oli jo vuonna 1979 tavanomaista, että isät pitivät isyyslomaa – järjestelmä oli kehittynyt, ja isyyspäiväraha oli kannustava. Niinpä isä jäi kotiin vuodeksi hoitamaan lasta, kun Eva meni töihin.
Eva pääsi töihin Lääkeyhtiö Pharmacian kansainvälisen kaupan tytäryhtiöön. Puolisonsa kanssa hän osallistui aktiivisesti Ruotsinsuomalaisten keskusliiton toimintaan. Perhe kasvoi, syntyi toinen lapsi. Mutta sitten aviomies sai töitä Suomesta. Eva jäi vielä Ruotsiin kirjoille kahden lapsen kanssa, mutta pitkän jahkailun jälkeen, hänkin muutti virallisesti takaisin Suomeen.
Kotiäidistä yrittäjäksi
Veikkolassa alkoi uusi elämänvaihe. Perheeseen syntyi kolmas lapsi, ja Eva jäi kotiäidiksi. Mutta aktiivisena ja yhteisöllisesti ajattelevana ihmisenä hän ei pysynyt toimettomana.
Vuonna 1986 Veikkolan kotiäidit keksivät perustaa oman leikkipuiston lapsille. Toimintaa harjoitettiin yhdistyksen nimissä, joka palkkasi hoitajan, puistotädin. Kaiken muun äidit tekivät itse vapaaehtoisvoimin. Mukana oli ammattilaisia – juristi, kirjanpitäjä – ja Eva toimi kokoavana voimana. Yhdistys rakensi oman talon, ja toiminta laajeni vuonna 1988 myös alakoululaisten iltapäiväkerhoksi. Eva työskenteli myös paikallisessa kioskissa iltaisin ja viikonloppuisin, kun puoliso hoiti lapset.
33-vuotiaana Eva hankki ajokortin. Syy oli käytännöllinen: hän päätti suorittaa Helsingissä vuoden kestävän yrittäjäkurssin. Kurssin jälkeen hän hakeutui kauppaopistoon ja valmistui hyvin arvosanoin yo-merkonomiksi.
Työurat seurasivat: ensin kirjapaino Karprint Ky Nummelassa muutaman kuukauden ajan. Sen jälkeen hän sai kutsun tuontiyritykseen Elfving Oy:hyn, jossa hän toimi noin 10 vuotta teollisuustukkumyyjänä. Mutta Eva halusi jotain uutta, jotain omaa.
Yrittäjän polku – nousut ja laskut
Vuonna 2004 lapset olivat aikuistuneet, muuttaneet omilleen ja puoliso oli jäänyt sairaseläkkeelle. Eva otti suuren askeleen: hän osti Joutsasta vuodesta 1939 lähtien toimineen majatalokiinteistön Aatto & Ellin. Kiinteistö oli moniosainen kokonaisuus: vuokrattavia asuntoja, liiketiloja ja majatalo, jossa oli kymmenkunta persoonallista huonetta. Eva aloitti myös aamiais- ja lounaspalvelun. Hän toimi koko ajan myös Joutsan Yrittäjäyhdistyksen hallituksessa.
Kymmenen vuotta hän sitkeästi rakensi ja kehitti liiketoimintaa. Mutta elämä toi mukanaan myös haasteita: aviomies oli sairaana ja Eva toimi hänen omaishoitajanaan. Samanaikaisesti verotukselliset muutokset ja paikkakunnan hiljeneminen vaikuttivat yrityksen kannattavuuteen. Toiminnan uudistaminen vastaamaan uusia vaatimuksia osoittautui mahdottomaksi, kun Eva jakoi aikaansa yrityksen ja omaishoitajuuden välillä. Hän myös koki vaikeaksi yhdistää työ ja yksityiselämä puolison sairastaessa ja huomasi kuinka huonosti yhteiskunta ymmärsi yrittäjän toimintaa.
Vuonna 2015, kymmenen vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen, yhtiö ajautui maksuvaikeuksiin. Monelle tämä olisi ollut musertava kokemus, mutta Eva on myönteinen ihminen. Hän ei jäänyt murehtimaan, vaan etsi uusia suuntia.
Elämän odottamattomat haasteet
Vuonna 2003 Eva, silloin 50-vuotias ja urallaan nousujohteisesti edennyt nainen, kohtasi odottamattoman mutkan elämänsä tiellä: rintasyöpädiagnoosin. Kesken työn ja onnellisen arkisen elämän tuli pysähtyä ja kohdata sairaus, jonka pelko ja tuntemattomuus koskettivat koko perhettä ja lähipiiriä. Hoito aloitettiin välittömästi sen ajan standardien mukaan: ensin leikkaus, sitten sytostaattilääkitys — joihin liittyi hiustenlähtö, joka näkyi konkreettisena muistutuksena sairaudesta.
Sairastuminen ei kuitenkaan pysäyttänyt Evaa. Vaikka ympäristön reaktiot eivät aina olleet myötätuntoisia, hän päätti jatkaa työtä ja sai kokemuksen siitä, ettei sairaus määritellyt häntä. Hän halusi elää, eikä pelkästään selvitä.
Vuonna 2007 syöpä palasi, tällä kertaa toiseen rintaan. Tämä uusi vaihe oli raskaampi: jälleen leikkaus, mutta lisäksi uudenlainen hoitomuoto, jonka vuoksi Eva joutui kolmen viikon välein matkustamaan Jyväskylään muutaman minuutin toimenpidettä varten. Yrittäjänä Eva koki, että toiminnan joustavuus ja toimenpiteen kokonaiskustannukset tulisi huomioida. Määrätietoisen vaikuttamisen tuloksena tämä hoitomahdollisuus lopulta siirtyi myös potilaan kotipaikkakunnalle. Tämä helpotti arkea merkittävästi ei vain hänelle vaan myös muille samassa tilanteessa oleville.
Vaikka sairaudella on ollut pitkäaikaisia vaikutuksia – niin kehoon kuin mieleen – Eva ei antanut sen hallita elämäänsä tai varjostaa elämäniloa. Hän säilytti asenteen, jossa sairaus oli yksi osa elämää, ei sen määrittäjä.
Uusi elämänvaihe ja paluu juurille
Vuosi 2015 oli käänteentekevä Evan elämässä. Hotellin taloudelliset vaikeudet olivat todellisuutta, mutta samalla avautui uusi tie. Merkittävät päätökset muokkasivat Evan tulevaisuutta.
Eva liittyi Suomalaisen Naisliiton Jyväskylän osaston jäseneksi vuonna 2015. Tämä ei ollut sattuma eikä hetken mielijohde. Isän puolen sukulaiset painostivat – hyvässä mielessä. He muistuttivat Evaa hänen sukunsa perinteestä ja erityisestä velvollisuudesta.
Tehtävään häntä innosti erityinen esikuva: isoisän kaksoissisko Katri Heikkilä.
Nousujohteinen ura Suomalaisessa Naisliitossa
Eva ei ollut Suomalaisessa Naisliitossa pitkään rivijäsen. Jo yhdistykseen liittymistä seuraavana vuotena, 2016, hänet valittiin Suomalaisen Naisliiton hallituksen jäseneksi. Hän toimi aktiivisesti hallituksen jäsenenä viisi vuotta, kunnes vuonna 2020 Eva valittiin Suomalaisen Naisliiton puheenjohtajaksi.
Puheenjohtajana Eva toimi sääntöjen sallimat neljä vuotta, vuoteen 2024 asti. Puheenjohtajakaudellaan hän toimi myös helsinkiläisen Kukkasrahaston Palvelukodin vt. toiminnanjohtajana vajaan vuoden. Nämä vuodet olivat intensiivisiä, mutta myös palkitsevia. Eva sai vaikuttaa laajasti asioihin, jotka ovat hänelle tärkeitä: Naisliiton toimintojen kehittäminen, naisten asema yhteiskunnassa, tasa-arvo ja ikääntyvien ihmisten hyvinvointi. Puheenjohtajuuskauden jälkeen hän on toiminut aktiivisesti Naisliiton Jyväskylän osastossa ja Suomalaisen Naisliiton toimikunnissa.
Paluu juurille
Vuonna 2021 Eva teki päätöksen, joka oli kytenyt jo pitkään: muutto Kiikalaan. Lapsuuden kesät papan talossa olivat jättäneet lähtemättömän jäljen Evan sydämeen. Nyt, yli 60-vuotiaana, hän palasi niihin maisemiin – ei turistina tai vierailijana, vaan asumaan. Ympyrä sulkeutui: tyttö, joka oli viettänyt kesänsä leikkien isoisän maatalossa, palasi lopulta kotiin.
Kiikala ei ollut vain maantieteellinen paikka. Se oli tunne, muisto, juuret. Se oli paikka, jossa Eva oli oppinut työn arvon tädin kanalassa. Paikka, jossa hän oli leikkinyt serkkujen kanssa. Paikka, joka edusti yksinkertaisempaa aikaa, mutta myös vahvoja arvoja: ahkeruutta, yhteisöllisyyttä, juurien kunnioittamista.
Oman tunnelatauksen muuttoon toi aviomiehen menehtyminen pitkäaikaiseen sairauteen pian muuton jälkeen.
Esikuvien jalanjäljissä
Evan esikuvia ovat Katri Heikkilä ja Annikki Salmela. Heidän perintönsä – vahva yhteiskunnallinen vaikuttaminen – on myös Evan harrastus. Se ei ole vain harrastus, vaan elämäntapa.
Katri Heikkilä oli poikkeuksellinen nainen. Hän toimi Suomalaisen Naisliiton Oulun osaston puheenjohtajana vuodet 1934–1978 – peräti 44 vuotta! Hän oli aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka toimi monessa yhdistyksessä ja toimikunnassa edistäen raittiutta, sivistystä ja koulutusta. Hän auttoi sodassa kärsineitä ja syrjäytyneitä. Hän oli myös kaupunginvaltuuston jäsen – nainen, joka näytti tietä muille naisille aikana, jolloin naisten yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei ollut itsestään selvää.
Äidin sisar, Annikki Salmela, jonka kanalassa Eva sai työskennellä, oli esikuva nykyaikaisesta naisesta, erityisesti maaseudun naisesta, joka loi oman uran maatilalla. Hänestä tuli ison talon emäntä äitinsä kuoleman jälkeen, mutta samanaikaisesti hän kehitti kotitilan kanalasta merkittävän jalostuskanalan. Se toiminta ulotti hänen työnsä myös kodin ulkopuolelle. Kanala toimi harjoituskanalana Siipikarjanhoitokoulun opiskelijoille. 1960-luvulla hän modernisti matkusteli ulkomailla ja toimi aktiivisesti Kiikalan naisten yhdistyksissä.
Elämä Kiikalassa – uuden luominen
Evan muutto Kiikalaan ei ollut vain paluuta lapsuuden maisemiin. Se oli aktiivinen valinta ja visio. Hänen tavoitteenaan on elää pienen paikkakunnan vireää sosiaalista elämää ja osallistua siihen. Tämä on tyypillistä Evalle: missä hän on, siellä tapahtuu. Siellä löytyy yhteisöllisyyttä, toimintaa ja energiaa.
Veikkolassa hän perusti leikkipuiston äitien kanssa. Joutsassa hän rakensi hotelliyrittäjyyttä. Suomalaisessa Naisliitossa hän johti koko järjestöä. Ja nyt Kiikalassa hän haluaa olla aktiivinen osa yhteisöä. Viimeisten vuosien aikana hän on ollut ideoimassa ja toteuttamassa entisaikojen naisten elämää valottavia näyttelyitä Kiikalan museossa. Hän toimii aktiivisena jäsenenä UN Womenin Salon paikallisosastossa.
Se Evan tarinassa on kiehtovaa: 72-vuotiaanakin hän haluaa toteuttaa jotain itselleen uutta. Hänen elämänkaarensa ei ole tarina, jossa on selkeä alku, keskikohta ja loppu. Se on jatkuva liike, jatkuva eteenpäin meneminen, jatkuva uteliaisuus.
