Briitta Karihtala luonnehtii kätilön työtä iloiseksi. Kun synnytys on sujunut hyvin ja terve lapsi parkaisee ilmoille ensimmäiset huutonsa, se on musiikkia sekä vanhempien että sairaalan henkilökunnan korville.
Vilkas tyttö Rantsilasta
Briitta Karihtala (o.s. Louet) syntyi 12.5.1948 Rantsilassa. Isä, Manne, ajoi kuorma-autoa ja vuodesta 1969 alkaen ambulanssia. Äiti, Martta, hoiti avioliiton alkuvuosina kodin ja lapset, mutta työskenteli sitten TVH:n toimistossa.
Briitta kertoo, että perheen kaikki kolme lasta syntyivät kotona. Kylällä asui pätevä kätilö, joka auttoi lapset maailmaan. Isä ”oli mukana” synnytyksissä kurkkimalla kamarin ikkunasta sisään.
Elämä pienellä maaseutukylällä oli värikästä ja turvallista. Kansakouluun Briitta päätti mennä jo kuusivuotiaana, kun naapurin lapsetkin menivät. He kyllä olivat täyttäneet 7 vuotta. Äiti laittoi eväät reppuun ja lähetti tytön kouluun kyselemään oppilaspaikkaa. Opettaja istutti hänet aluksi takapenkille kuunteluoppilaaksi mutta totesi sitten, että antaa tytön käydä koulua. Niinpä Briitta kävi kansakoulun etuajassa.
”Minä olin vilkas ja omatoiminen”, Briitta kuvaa itseään. Lasten leikit painottuivat ulkona vipeltämiseen: oltiin piilosilla, pelattiin pesäpalloa, konkkaa, 10 tikkua laudalla, hypittiin hyppynarulla. Keväisin heti lumien sulettua piirrettiin kentälle ruudukko ja aloitettiin myrryn hyppiminen. Talvisin vapaa-aika kului hiihdellen ja luistellen. Kirjastosta lainattiin lukemista.
Briitta kertoo, että hän on aina laulanut. Joskus äiti oli ihmetellyt, miten hän saattoi laulaa ja lukea läksyjä samaan aikaan. Kansakoulun 3. luokalla hän lauloi luokan kuorossa. Opettajan mielestä hänellä oli hyvä ääni.
Rantsilaan saatiin yhteiskoulu sopivasti, kun Briitta oli kansakoulun viidennellä luokalla, pyrki ja pääsi yhteiskouluun. Koulu sijaitsi kivenheiton päässä kotoa.
”Isän vanhalla autolla ajaa huristelimme kylän raitilla”, Briitta kertoo nauraen. Isä oli ottanut autosta virtajohdot pois. ”Kyllä me saatiin auto kuitenkin liikkeelle!” Maaseudun rentoa elämänasennetta kuvaa hyvin se, kun Briitan äiti suoritti ajokorttia, hän harjoitteli ajamaan ajellen kuorma-autolla pitkin kyläteitä.
Rantsilan yhteiskoulusta Briitan opintie jatkui Pulkkilan lukioon. Ensimmäiset ylioppilaat saivat valkolakkinsa vuonna 1969 ja Briitta oli siinä joukossa mukana. Lukiosta Briitan mukaan tarttui naapurikylän poika Hemppa, Heimo Karihtala. Häitä vietettiin ylioppilasvuonna 1969. Tämän jälkeen Briitta työskenteli opettajien sijaisena, keskusneitinä ja sairaankuljettajan apumiehenä.
Ouluun kouluun, Raaheen töihin
Briitan ja Heimon opinnot jatkuivat Oulussa: Briitta opiskeli sairaanhoitajaksi ja Heimo suoritti rakennusmestarin tutkinnon. Vuosia myöhemmin Heimo teki insinöörin tutkinnon. Ensimmäisenä kesänä Briitta työskenteli Sotkamon vanhainkodissa kuukauden verran.
”Seuraavana kesänä minä olinkin ilmeisesti koko urani huipulla: olin Rantsilan kunnassa kunnalliskodin johtajana. Sain sieltä niin hienon työtodistuksen, että se olisi kannattanut aivan raamittaa”, Briitta valottaa työuransa alkua.
Hän valmistui sairaanhoitajaksi toukokuussa 1973. Hän oli raskaana ja esikoinen syntyi kaksi viikkoa sen jälkeen kun Heimo lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan. Nuoripari asui 24 neliön yksiössä Kaukovainiolla. Kastemekko, joka kiertää edelleen Karihtalan suvussa, on ostettu sotilasavustuksella.
Keväällä 1974 Briitta työskenteli sairaanhoitajana OYS:ssa (Oulun yliopistollinen sairaala) kuukauden verran. Raahen kaupungilla oli tuolloin tiemestarin paikka auki. Heimo sai viran ja niin peräkärryyn mahtunut muuttokuorma suuntasi kohti Raahea. ”Me tultiin tänne käymään. Mutta ollaan täällä vieläkin”, Briitta kertoo Raaheen muutosta.
Samana keväänä (1974) Briitta sai sairaanhoitajan paikan Raahen aluesairaalasta, jossa hän työskenteli vuosien ajan päivystyspoliklinikalla. ”Yleensä vastavalmistuneet eivät pääse päivystykseen mutta olin tullut valituksi, koska minulla oli jo kokemusta ambulanssin apumiehenä”, hän muistelee.
Siirto ykköselle, siis synnytysosastolle
”Osasto 1 kamppaili kätilöpulan kourissa ja meitä oli muutama rohkea sairaanhoitaja, jotka suostuivat valvomaan ja olemaan viikonloput ja illat osastolla töissä ilman kätilöä. Aloitin työt ykkösellä vuonna 1978 ja rakastin jokaista hetkeä siellä.” Briitta toimi ykkösellä (synnytysosasto) myös ”siirtohoitajana”. Hän oli ambulanssissa mukana, kun lapsi jouduttiin jostakin syystä siirtämään Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Hän kertoo, että sairaanhoitajat valvoivat synnytystä alkuvaiheessa ja kutsuivat kätilön paikalle, kun synnytys oli edennyt. ”Siinä oppi jo näkemään synnytyksiä.” Hän erikoistui kätilöksi vuonna 1982, jonka jälkeen vuonna 1983 hän sai ”eläkeviran”. Eläkepäivät koittivat vuonna 2012.
Synnytysosastolla ei vielä 1970-luvulla ollut vierihoitohuoneita. Vauva tuotiin äidille imetettäväksi neljän tunnin välein. Äideillä ei ollut asiaa lastenhuoneeseen, kun haluttiin turvata, etteivät vauvat saa infektioita. Isälle ja muille perheenjäsenille vauvaa näytettiin lasin takaa. Näyttökertoja sallittiin vain kolme.
Työhön sitoutunut työporukka
”Perhehuoneet tulivat. Perhesynnytyksiä alettiin hoitaa vuonna 1983. Tuona vuonna syntyi 492 vauvaa, ja isä oli mukana synnytyksessä 150 kertaa. Isät pääsivät mukaan synnytykseen vain, jos olivat käyneet neuvolan terveydenhoitajan pitämässä synnytysvalmennuksessa.” (Gellmanin testamentti ja muista tositarinoita sivu 192)
”Isän tehtävä synnytyksessä on yksiselitteinen: tukea äitiä. Heistä on myös oikeasti apua äidin selän hieronnassa, hien pyyhinnässä ja kätilön poistuessa hetkeksi, isät vahtivat sydänkäyriä”, Briitta painotti Raahen Seudun haastattelussa isänpäivänä 1999. ”Kun vauva syntyy, isä on mukana punnituksessa ja toimii kirjurina.”
”Meillä oli oma ja sitoutunut työporukka. Synnytysosastolla oli hyvä työilmapiiri.” Ykkönen (synnytysosasto) oli ykkönen”, Briitta kiteyttää. Synnytysosastolla työskentely oli hänelle mieluista, voisi sanoa jopa kunniatehtäväksi. Lapsen syntymä on aina perheelle ihana tapahtuma.
Yksi synnytysosaston ylpeyden aiheita oli ammehuone. ”Amme on ollut suosittu kivunlievityksessä. Siinä vesi helpottaa oloa, eivätkä supistuksetkaan tunnu niin voimakkailta”, selosti Briitta Siikajokilaakson haastattelussa 7.5.1998. Ammehuoneessa äiti voi valmistautua synnytykseen vedessä kellien, tunnelmavalaistuksessa, mielimusiikkiaan kuunellen ja halutessaan synnyttääkin ammeessa.
Helmikuussa 2000 Raahen Seutu esitteli sairaalan remontin yhteydessä remontoidun synnytysosaston viihtyisän päivähuoneen. Se oli kotoisa ja rakkaudella sisustettu kuin kodin olohuone. Divaani, kuivakukat, lasimaalaukset ja kiharakarvainen nalle, joka uinui nukenvaunuissa, olivat henkilökunnan hankintoja. ”Kodinomaisuus auttaa paranemisessa”, tiesi Briitta kertoa haastattelussa.
Synnytysosasto suljettiin vuonna 2012
Lakkautusuhka leijui synnytysosaston yllä vuosien ajan. Lakkautusuhista huolimatta henkilökunta kouluttautui. Perheiden ja äitien toiveisiin vastattiin. Vuonna 2011 lakkautusuhka alkoi olla niin todellinen, että henkilökunta huolestui ja alkoi kerätä adressia synnytysosaston puolesta. Adressiin kertyi 4349 nimeä. Raahen kaupunginvaltuusto ilmaisi tahtotilanaan, että synnytykset on säilytettävä omassa sairaalassa.
Vetoomuksista huolimatta synnytysosasto suljettiin, ja viimeinen vauva syntyi Raahessa 19. kesäkuuta vuonna 2012.
Kaapu ry:n kautta Kalevalaan avattuun sairaalaan vietiin Raahen aluesairaalan synnytysosastolta tarpeettomaksi jääneitä sairaalavaatteita, petivaatteita, kapaloita, vauvanvaatteita, tuttipulloja, vauvansänkyjä sekä erilaisia koneita ja laitteita.
Kuorolaulu voimaannuttaa
Sekakuoro Raahen Laulutoverit täyttää tänä vuonna (2025) 50 vuotta. Briitta on laulanut Laulutovereissa vuosikymmenien ajan. Välillä hän on laulanut myös Vox Maris – ja Pytinki-kuorossa, mutta on palannut takaisin Laulutovereihin.
”Kuorossa laulaminen on yhdessä tekemistä ja onnistumista.” Briitan mielestä se parantaa muistia, kun laulujen sanat on osattava ulkoa. ”Eihän meillä ole tekstejä esiintymisissä.”
Kuoro on toimintansa aikana tehnyt useita kotimaan ja ulkomaan matkoja. ”Lapset ovat olleet useilla kuoromatkoilla mukana pieninä ollessaan.”
Laulutoverit harjoittelee torstaisin klo 18.30-21.30. Välillä pidetään kahvitauko, jolloin voi vaihtaa kuulumisia. ”Laulaminen voimaannutta ja olen poissa kuoroharjoituksista vain, jos on pakko.” Tällä hetkellä (2025) kuoro harjoittelee juhlakonserttia varten.
Musiikki on aina ollut osa Karihtalan perheen elämää. Perheen kolme lasta ovat kaikki opiskelleet musiikkiluokilla. Tytöt ja kaksi lastenlasta lauloivat Raahen Nuorisokuorossa ja Briitta kiersi maailmaa kuoron sairaanhoitajana. ”Se on ollut minulle mieluista hommaa, samalla kun olen saanut olla kuoron konserteissa, olen nähnyt, miten meidän nuoret ovat fiksuja. Heidän kanssaan on ollut mukava reissata ja olla heistä ylpeä. Niagaran putouksilla kajahti Finlandia komeasti.”
Karihtalan tytöistä tuli aikuisena opettajia. Perheen poika työskentelee tekniikan parissa. Lastenlapsia on kuusi ja lisäksi kaksi bonuslasta.
Aktiiviset eläkepäivät
Eläkepäivistä Briitta kertoo: ”Lastenlapset ovat olleet tärkeimpiä ja heidän, isojenkin, elämää seuraan ja pidämme yhteyttä. Pienimmät lapsenlapset käyvät lähes päivittäin meidän luona ja usein meidät nähdään jalkapallokentän laidalla ja jäähallilla seuraamassa lasten pelejä.”
Karihtaloilla on Mokka-koira, jonka kanssa pariskunta harrastaa päivittäin jotakin. Mokka on koulutettu hypokoiraksi ja sitä valmiutta pidetään yllä koko ajan. Hypokoirat avustavat diabeetikoita. Mokka ilmaisee tökkäämällä tai nuolemalla, jos verensokeri laskee alle sovitun tason. Karihtalat asuvat kesämökillä koko kesän ja talvellakin, koska mökki on talviasuttava. ”Meillä mökkikausi ei pääty elokuun venetsialaisiin”, Briitta kertoo elokuussa 2025.
