Pappilassa kasvanut kirkkoherran tytär Amalia Appelgren (1834-1915) oli tyttöjen ammattikoulutuksen ja nimenomaan käsityökoulutuksen uranuurtaja Perä-Pohjolassa. Hänestä tuli vuonna 1893 Kemin Naiskäsityökoulun johtajatar, ”fröökynä”, kuten häntä aikalaiset nimittivät.
Lapsuudenkoti oli pappila ja isä lääninrovasti
Emilia Appelgrenin isä oli Kemin kirkkoherra, lääninrovasti Gustav Wilhelm Appelgren (1805-1878) ja äiti Paltamossa syntynyt Carolina Mathilda Heickell (1806-1865). He olivat menneet naimisiin Torniossa 1833. Mathildan isä oli nimeltään Mathias Heickell ja hän oli Alatornion nimismies ja taloustirehtööri. Isänisä Simon Appelgren oli autonomian ajan ensimmäinen Alatornion kirkkoherra. Kotikieli oli ruotsi.
Appelgrenin perheen isä Gustaf Wilhelm toimi kirkollisissa viroissa Perä-Pohjolassa vuosina 1827-1836. Perheen ensimmäinen lapsi, Amalia Karolina, syntyi Torniossa 1834. Tunnetuin Appelgrenien yhdeksästä lapsesta on Amalian pikkuveli, valtionarkeologi ja professori Hjalmar Appelgren-Kivalo (1853-1937), joka tunnetaan Suomen ensimmäisenä täysimittaisena muinaisjäännösten kaivajana. Myös sisarensa Emilia Appelgren (1840-1935) koulutettuna naistaiteilijana ja ensimmäisen polven lappilaisena taiteilijana kirkollisen kuvataiteen leviämisen jälkeen on jättänyt jälkensä lappilaiseen kulttuurihistoriaan. Tyttäristä ainoastaan Ida solmi avioliiton.
Appelgrenit muuttivat Pudasjärvelle 1836 isän saatua kappalaisen viran. Isä harrasti puusepän töitä ja kirjoitteli runoja ruotsiksi. Seuraavaksi oli muutto Ouluun vuonna 1843 ja siellä syntyi perheeseen vielä kolme lasta.
Kappalaisen virka ei ollut kovin hyvin palkattua, joten taloudellinen tilanne parani huomattavasti, kun G. W. Appelgren valittiin Kemin pitäjän kirkkoherraksi 1855. (Kemin kaupunki perustettiin vasta 1869.) Amalia oli tuolloin 21-vuotias ja hän auttoi äitiään suuren perheen ja suuren pappilan talouden pidossa ja pienempien sisarustensa hoidossa. Kiinnostus käsitöihin peri hän äidiltään ja on luonnollista, että käsityöt kuuluivat pappilan koulunkin ohjelmaan.
Appelgrenin kirkkoherrakausi ajoittuu juuri siihen aikaan, kun lohesta saatiin hyvä hinta ja pohjoisen ”lohipastoraatit” olivat haluttuja paikkoja kirkkoherroille lohikymmenysten ansiosta. Lisäksi seurakuntalaiset maksoivat papille palkkaa tuomalla viljaa, voita, pääsiäisrahaa jne. Kirkkoherra Appelgrenilla oli varaa kouluttaa lapsensa ja hänen kuoltuaan perintö takasi turvallisen elämän aikuisille lapsille.
Kemin pitäjän väkiluku vuonna 1860 oli 3160 henkeä. Pappila oli täälläkin herrasväen ja ns. paremman väen kulttuuripiirien kohtaamispaikka. Kemi oli emäseurakunta ja siellä oli enemmän säätyläisiä (noin 5 % väestöstä) kuin muissa pohjoissuomalaisissa kunnissa.
Appelgrenin perheen lapsilla oli hyvä kasvuympäristö, jossa sai sivistää itseään ja omaksua isänsä ihannoimaa kansankasvatusta.
Kemiin saatiin kansakoulu 1872 kirkkoherra Appelgrenin ollessa tässäkin keskushahmona. Sitä ennen oli kirkkoherran tyttäret pitäneet koulua köyhille tyttölapsille pappilassa vuosina 1862-1872.
On luultavaa, että Appelgrenien tytöt saivat opiskella Oulussa ns. mamsellien koulussa. Tyttökoulussa oppi lukemista, kirjoitusta, laskentoa, kieliä ja käsitöitä. Myös käytös oli tärkeässä asemassa.
Perheen tyttäret saivat myös kotiopetusta Kemin pitäjän seurakunnan kappalaisen apulaiselta maisteri Calamniukselta.
Koulu köyhille tytöille
Vuonna 1862 pappilaan siis perustettiin pieni koulu köyhille tytöille, ”kansan tyttärille”, Kemin seurakunnan naisten toimesta. Keskustelu kansakoulun perustamisesta oli jatkunut pitäjässä pitkään eikä varsinaista päätöstä oltu saatu aikaiseksi. Kirkkoherra Appelgrenhan oli lämmin kansansivistyksen kannattaja, joten tilat pappilan vanhassa salissa järjestäytyivät ensimmäisiksi vuosiksi. Opettajina toimivat (ilman palkkaa) Appelgrenin tyttäret ja varsinkin Amalia oli kaikki kaikessa ja hän halusi lisäoppia.
Amalia Appelgren kävi vuosina 1864-1865 seitsemän kuukautta kestäneen kurssin Sophie Gardbergin yksityisseminaarissa Gävlessä opiskelemassa opettamista.
Köyhien tyttöjen koulussa opetusta annettiin perjantaina ja lauantaina, neljä tuntia päivässä, oppilaina kymmenisen tyttöä. Opetettavia aineita olivat mm. sisäluku, katekismus, kirjoitus, uskonto, ompelu ja sukankutominen. Amalia itse opetti uskontoa, laskentoa ja maantietoa. Ja hän tavallaan toimi koulun johtajattarena. Isänsä, joka oli järjestyksen ja hallinnon mies, opetti Amalialle kirjanpitoa, joka sitten hoiti koulun rahavaroja ja piti niistä kirjaa. Tätä taitoa tultaisiin myös tarvitsemaan tulevassa käsityökoulussa.
Varat opetustarvikkeisiin naiset hankkivat keräämällä tuttaviltaan markan jos toisenkin, kirkkoherrakin avusti. Vuonna 1872 koulu lakkautettiin, koska Pölhön kansakoulu, Lapin kolmanneksi vanhin, oli vihdoinkin alkamassa toimintansa 1873.
Oma talo kauppatorin laidalla
Kirkkoherra Gustav Wilhelm Appelgren kuoli varakkaana miehenä tammikuussa 1878 oltuaan heikkona koko talven. Perunkirjoitus pidettiin Kemissä ja kaikki elossa olevat rintaperilliset olivat läsnä. Jos perinnönjaossa noudatettiin maalakia saivat pojat, Johan ja Hjalmar, kaksi kertaa niin paljon kuin tyttäret Amalia, Fanny, Emilia ja Ida. Jos taas kaupunkilakia, kaikkien osuus oli sama, ts. 25 000 markkaa. Se oli suuri summa siihen aikaan. Pekka Rönkkö ei mainitse väitöskirjassaan kumpaa lakia käytettiin.
Koska maaseurakunnan pappila ei ollut enää koti isän kuoleman johdosta, osti Amalia 45-vuotiaana oman talon vuonna 1879 ja maksoi siitä 4000 markkaa. Talo sijaitsi Kemissä kauppatorin laidalla tontilla nro 43 ja mikään pieni talo se ei ollut. Talon yhteen huoneeseen muuttivat myös naimattomat sisarensa Fanny ja Emilia väliaikaisesti ennen muuttoaan Helsinkiin.
Yksin ei syvästi uskonnollinen Amalia jäänyt. Hänellä oli Gösta-niminen sukulaispoika kasvattina, joka kävi Oulussa koulussa eikä saanut leikkiä rahvaan poikien kanssa. Ja Emma-piika, oikealta nimeltään Emma Elisabet Kaisajoki, joka hoiti puutarhan, ryytimaan, puhdisti lumet pihalta ja kaduilta aamuyöstä alkaen, siivosi ja teki ruuan vuosikymmenien ajan.
Appelkreenin fröökynä ja muita kemiläisiä -teokseen on kirjailija Hildur Eck kirjoittanut kaksi novellia ”Fröökynä ja hänen Emmansa ja ”Näyte Kemin murtheesta”, joissa Amalia Appelgren esiintyy. Hildur Eck tunsi Amalian hyvin, koska hän alkoi opettaa vuonna 1910 Kemin Naiskäsityökoulussa.
Pakinassa ”Fröökynä ja hänen Emmansa” kirjoittaa Hildur Eck Amalian ja Emman välisestä luokkaerosta seuraavasti Kemin murteella: ”Huihai, ei sitä veikkonenhenki siihen aikhan rikas prouvastin fröökynä saanu piian töitä tehä. Arvo ja kunniahan siinä meni. Ei veikkonen. Fröökynä oli fröökynä ja piika oli piika. Sen näki jo päältäpäin, mikä oli miki. Senhän näki jo vaatheista.” Ja Eck jatkaa Emman taidosta pitää talon pihapiiri komeana. ”Sielä kryytimaasa se käsäkauet kynsi ja krookki ja krapasi. Fröökynä vai komensti porthailta.”
Kun Amalia Appelgren kuoli, osti Emma-piika itselleen hautapaikan ”fröökynän” haudan vierestä Kemin kaupungin eteläiseltä hautausmaalta.
Kemin Naiskäsityökoulun perustaminen
Suomessa alettiin perustaa käsityökouluja tytöille 1880-luvun alussa. Amalia oli jo opettanut pappilan koulussa, oli käsitöistä kiinnostunut ja erityisesti kansanvalistuksesta, joten yhdessä Kemin naisten kanssa alkoi idea käsityökoulun perustamisesta kehittyä. Pappilan koulun lopetettua toimintansa oli siihen varattuja rahoja ns. lankarahasto 1800 markkaa pankissa säästötilillä. Se ei riittänyt kuin alkuun. Ensin piti ratkaista kutomo- ja käsityökoulun rahoitus.
Amalia Appelgren kävi Oulun läänin kuvernöörin eli maaherran Anders Johan Malmgrenin ja kaupungin päättäjien juttusilla saadakseen rahoituksen perustettavalle käsityökoululle. Kuvernööri myötävaikutti, että koululle saatiin valtionapua ja vuonna 1893 maaliskuussa Kemin Naiskäsityökoulu aloitti toimintansa järjestysmies Nisulan talossa. Myös Kemin kaupunki tuki koulua jonkin verran vuosittain.
Itse kuvernööri ehdotti Amaliaa johtamaan käsityökoulua, jonka aloitehan käsityökoulu oli. Hänestä tuli koulun johtava sielu, johtokunnan puheenjohtaja ja rahastonhoitaja kuolemaansa saakka.
Opettajaksi valittiin varsinainen käsityönopettaja, neiti Ruusa Yrjölä Längelmäeltä, joka oli luotettava ja pitkäaikainen opettaja ja tuki Amalialle. Johtajatar oli Amalia Appelgren, ”fröökynä”, jota arvostettiin ja kunnioitettiin. Kaikki tämä tehtiin Perä-Pohjolan naisten hyväksi.
Amalia Appelgrenille oli koulu elämän tehtävä, näin kai voi asian ilmaista. Joka vuosi hän kerjäsi Karihaarasta polttopuut koululle ja myi oppilaidensa käsitöitä ihmisille ilman palkkaa. Oppilaiden käsityömäärästä voi esim. vuodelta 1912 antaa muutaman esimerkin. Koulussa oli tuolloin 28 oppilasta, osa kutoi, osa ompeli. Opiskelijakäsitöiden lista on pitkä: melkein 1 km (982,50 m.) huonekalu- ja kilpikangasta, tomuliinoja 79 kpl, puoliverhoja 15 paria ja 316 vaatekappaletta jne.
Ensimmäisen 20 vuoden aikana oli Kemin Naiskäsityökoulua käynyt 397 tyttöä. Koulu oli ollut mukana monissa näyttelyissä ja saanut esim. 11 kunniakirjaa ja yhden hopeamitalin.
”Hyvä ihminenhän soon aina ollu ja ahertanu lapsilaumansa ethen yötä ja päivää.” Näin kirjoitti Hildur Eck.
Perä-Pohjolainen julkaisi Amalia Appelgrenin kuoleman johdosta muistokirjoituksen maaliskuun numerossa vuonna 1915: ”Yöllä eilistä päivää vasten vaipui täällä Kemin kaupungissa kuolon uneen Kemin naiskäsityökoulun perustaja, neiti Amalia Appelgren muutamaa päivää vaille 81 vuotiaana. Tämä kuolemansanoma ei tullut odottamatta, sillä olihan vainaja jo pitemmän ajan potenut vanhuuden raihnaisuutta ja jo pari viikkoa sitten hänen terveydellinen tilansa huononi siinä määrin, että loppua voitiin odottaa millä hetkellä tahansa. ” Samassa lehdessä julkaistiin myös kuolinilmoitus. Emilia Appelgren haudattiin Kemin kaupungin eteläiselle hautausmaalle.
Amalia Appelgren kirjoitti teoksen naiskäsityökoulun alkuvaiheista. Appelgren, Amalia: Kemin naiskäsityökoulu vv. 1862–1912. Teoksessa Koulut: Kiinteät käsityökoulut. Perä-Pohjolan maanviljelysseuran vuosikirja, 1912.
