”Raahelaisen Suvi Mattilan romaani Suden polulla on tositapahtumiin löyhästi pohjautuva selviytymistarina naisesta, joka lähtee matkalle keräämään voimia ja pohtimaan elämäänsä. Kohtaamaan omat sutensa.”(Kirjasampo).
Vuonna 2013 Suvi Mattila jäi toiselle vuorotteluvapaapätkälle (puoli vuotta). Silloin hän toteutti lapsuuden unelmansa ja kirjoitti kirjan, jonka kautta hän purki lapsuuden kovia kokemuksia. Kirjassa Susannan kovat kokemukset kääntyvät luonteen vahvuudeksi ja itsensä hyväksymiseksi niin kuin Suvi Mattilankin elämässä.
Lapsuus maaseudulla, mutta ei maaseudun rauhassa
Suvi Mattila (o.s. Nylund) syntyi kesäkuussa 1964 Gellmanilla (Raahessa kutsutaan entistä kunnallissairaalaa Gellmaniksi historiallisen taustansa vuoksi.) Koti sijaitsi Arkkukarissa, entisen Saloisten kunnan puolella. (Saloinen liitettiin Raaheen vuonna 1973.)
Isä, Eelis (86 v.), oli käynyt Ruonan ammattikoulun ja valmistunut koneistaja-asentajaksi. Suvin lapsuudessa hän oli rakentamassa Rautaruukkia ja siirtyi myöhemmin Pointo Oy:lle töihin. Kyllästyttyään esimiehensä ”pomottamiseen” hän perusti oman koneistus- ja korjausyrityksen. Hänellä oli 1960-luvulla kotona puusepänverstas, jossa hän valmisti huonekaluja, ovia ja ikkunoita. Isänsä puolelta Suvi on perinyt käsillä tekemisen taidon. ”Kaikkea oppii tekemään, kun vain haluaa.”
Eelis on musikaalinen. Hän soittaa yhä haitaria, viulua ja mandoliinia omaksi ja läheisten iloksi. Laulaja Reijo Lumisalmi (1949-1987) oli tuttu näky Nylundilla. Eelis soitti myös tanssiorkesterissa 1960- ja 1970- luvuilla.
Isänisä oli ollut merimies, ja meri oli vahvasti läsnä Suvinkin lapsuudessa. Hän kävi isänsä kanssa verkoilla. Isä maalasi toisinaan öljyväreillä tauluja. Siihen hän sai opin kirjekurssilta. Taiteellisuuttakin suvussa siis on.
Äiti, Vieno (81 v.), on kotoisin sisämaasta, Vihannista. Hänelle meri ei ole tärkeä elementti. Suvin lapsuudessa hän huolehti kodin askareista ja kaitsi lapsia. Hän oli taitava ompelija ommellen kaikki lasten vaatteet ja otti vastaan tilaustöitäkin. Myös kutominen oli silloin yksi äidin harrastuksista. Käsityötaitoa periytyi Suville myös äidin puolelta. Äidin suvusta on löydetty runoilijoita, kuorolaisia, näytelmäharrastajia ja kansanparantajia. Suvi sanoo, että hän on perinyt kahden suvun herkkyydet.
Hän kertoo, että lapsuus oli aineellisesti köyhää. Joulun alla heille ilmestyi iso laatikko ”Ruotsin rikkailta serkuilta”. Paketin alkuperä selvisi hänelle vasta aikuisena. ”Minä olin erityisherkkä lapsi ja ’totuuden torvi’. Ehkä sen takia vanhemmat salasivat minulta ikäviksi kokemiaan asioita”, hän arvelee nyt aikuisena.
Suvi on Nylundin perheen esikoinen. Hänellä on kaksi siskoa ja veli. ”Isä odotti minusta poikaa ja kohteli minua ankarasti ilmeisesti karaistakseen minua pärjäämään naisena.”
Suvin lapsuutta varjostivat seksuaaliset hyväksikäytöt kahden iäkkään naapurustossa asuneen miehen taholta ja ”kosteat” viikonloput, kun isän ryyppykaverit pitivät majaa Nylundeilla. Oman kirjan kirjoittaminen (2013) oli parantava kokemus.
Koulutaipaleen hän aloitti Haapajoen ala-asteella. Opettajana toimi Irja Moilanen, ihana ihminen. Koulun aloittaessaan Suvi oli arka ja ujo. Äiti saatteli hänet kouluun ensimmäisten viikkojen aikana. Äidin lähdettyä hän jäi koulun pihalle itkemään. Kolmannella ja neljännellä luokalla opettajana toimi Vieno Keikkanen, vanhanaikainen nainen, joka kutsui tyttöoppilaitaan ”ruusunnupuiksi”. Musiikkitunneilla laulettiin paljon lauluja eri puolilta maailmaa urkuharmonin säestyksellä.
Varhaislapsuuden rankkojen kokemusten takia muut näkivät Suvin sinisilmäisenä, itsekkäänä, laiskana ja tyhmänä. Ulkopuolisuuden tunne oli vallitseva mielentila. ”Olin outolintu.”
Suvi oppi lukemaan ennen kouluikää. Kirjojen pariin hän pakeni ikäviä kokemuksiaan. ”Myös isä oli ja on ahkera lukija. Hän ohjasi minut kirjojen pariin.” Suvi on pienestä pitäen kirjoittanut päiväkirjaa, runoja ja tarinoita. ”Kun lukee paljon, haluaa itsekin kirjoittaa.”
”Olin 10-vuotias, kun pyrin musiikkiopistoon. Halusin laulutunneille. Jännitin niin, ettei koelaulamisesta tullut mitään.” Isä sai sen sijaan Suville oppilaspaikan viulutunneille. Hän opetteli soittamaan isoisänsä viululla. Laulamisen kipinä eli hänessä, ja unelma laulamisesta toteutui 41 vuotta myöhemmin, kun hän pääsi sekakuoro Raahen Laulutovereihin laulamaan.
Rautaruukin konepajakoulun kautta tehtaalle
Suvi kirjoitti ylioppilaaksi Saloisten lukiosta vuonna 1983. Lukion jälkeen hän oli lyhyissä työsuhteissa, pätkätöissä, monissa paikoissa esimerkiksi Arkkukarin vanhainkodissa (nyk. Salon kartano) keittäjän ja hoitajien tuuraajana, Haapajoen ala-asteella koulunkäyntiavustajana ja opettajien sijaisena. Oma paikka oli hakusessa.
Vuonna 1989 hän pääsi Rautaruukin konepajakouluun, joka kesti kaksi vuotta. Ensimmäinen vuosi opiskeltiin teoriaa. Toisena vuonna seurasi työharjoittelua: moottorihuoltoa korjaamolla ja testilaitteiden huoltoa ja korjausta tutkimuskeskuksella. Konepajakoulun käytyään hän sai Rautaruukilta vakituisen työpaikan vuonna 1991.
Vuonna 1991 hän siirtyi koksaamolle sähköasentajaksi. ”Työporukka oli kuin oma perhe.” Koksaamolle siirryttiin vapaaehtoisesti Rautaruukin muilta osastoilta. Tämä työryhmä oli Suville hyvä kokemus. Työ oli fyysisesti raskasta. Muita naisia ei työryhmässä ollut.
Vuonna 2009 Suvi sai siirron korjaamolle automaatiohuoltoon. Samassa työryhmässä oli kaksi naista hänen lisäkseen.
Vuosia myöhemmin 2010-luvulla korjaamolla työskennellessään hän joutui kokemaan epäasiallista ”Me too” -kohtelua. ”Olin tuossa elämänvaiheessa jo tarpeeksi vahva, että rohkenin mennä esimiehen puheille”, Suvi kertoo. Hän on sitä mieltä, että jos ei olisi selviytynyt lapsuuden kovista kokemuksista, hän ei olisi uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Olisi vain kärsinyt hiljaa itsekseen niin kuin nuorempana. ”Minun oli tavallaan lunastettava paikkani naisena miesten maailmassa.” Esimies toimi tilanteessa asiallisesti, eikä Suvin tarvinnut enää työskennellä kyseisen miehen kanssa samoissa tehtävissä.
Nykyisiin tehtäviin
”Minulla on ammattipätevyys Raahen ammattikoulun ylioppilaspohjaisesta hienomekaanikon koulutuksesta. Ennen kuin tulin Rautaruukin teollisuusoppilaitokselle, olin käynyt seitsemän kuukautta kestävän elektroniikka-alan työntekijäkurssin TH-Elektroniikalla.”
Vuonna 2016 Suvi siirtyi nykyisiin tehtäviinsä keskitettyyn sähkökunnossapitoon. Hän on tämänkin työryhmänsä ainoa nainen, ”äitee”, jopa ”mummu” verrattuna työkavereiden ikään. Niinpä hän saa ohjata nuorempiaan ja usein myös kuunnella heidän elämäänsä liittyviä pulmia, toimia ”Leelian lepotuolina”.
Tässä tehtävässä Suvi aikoo pysyä eläkepäiviin asti. Työmaata ovat tehtaan kaikki eri osastot. Hän kuvaa lämpökameralla sähkökeskuksien sisällä olevia kaapeli- ja sulakeliitoskohtia. ”Mitä kuumempi, sitä punaisempana kohta infrapunakuvassa näkyy”, hän selvittää maallikolle.
Kuumuus liitoskohdissa ennakoi ongelmia koneiden ja laitteiden sähkönsyötössä tulevaisuudessa.
Näitä kohteita on tuhansia tehtaan alueella. Tämä on hänen päätehtävänsä tällä hetkellä.
Luottamustehtävistä Suvi mainitsee työsuojeluasiamiehen tehtävät työsuojelupienryhmässä ja turvaryhmässä. Hänet valittiin näihin tehtäviin, koska hänellä on pitkä kokemus työskentelystä tehtaan eri osastoilla, näkemystä turvallisuusasioista ja rohkeutta nostaa epäkohdat esille.
Teatteri pelasti Suvin hengen
Vuonna 2002 Suvi rohkaistui astumaan harrastajateatterin lavalle. Hänellä oli pieni rooli Tulitikkuja lainaamassa –näytelmässä, jonka ohjasi Matti Pajula. Lapaluodon koulussa harjoiteltiin, koska teatterilla ei vielä ollut omaa taloa. Teatteriharrastuksen avulla Suvi vähitellen repi itsensä irti väkivaltaisesta aviomiehestään. ”Koen, että teatteri pelasti henkeni.”
Vuonna 2014 Suvi sai äidin roolin Suomen hevoselle -näytelmässä. ”Kuukaudessa oli opittava ison roolin vuorosanat”, hän muistelee. Näytelmän ohjasi Toni Kettukangas. Eräässä esityksessä Suvi huomasi, että eturivissä istui Matti Pajula kyyneleet silmissä. ”Mitä sinulle on tapahtunut?” hän kysyi esityksen jälkeen Suvilta. Pajula oli ohjannut Suvia hänen ensimmäisessä kesäteatteriroolissaan Tulitikkuja lainaamassa -näytelmässä vuonna 2002. Oli tapahtunut paljon: Arasta naisesta oli 12 vuodessa tullut vahva, rohkea, itsevarma. Teatteri oli antanut hänelle itsevarmuutta.
”Olin kadehtinut näyttelijöitä, jotka pystyivät itkemään roolisuorituksensa surullisissa kohtauksissa”, Suvi paljastaa. Valborgin roolissa Myrskyluodon Maijassa se sitten onnistui. Hän itki. ”Nyt ei enää tarvitse kadehtia”, hän toteaa.
Suvin unelma laulamisesta toteutui Kuningaslohi -näytelmän kautta. Hän pääsi näytelmän laulukuoroon ja sen kautta avautui ovi sekakuoro Raahen Laulutovereihin, joka on perustettu vuonna 1975. ”Unelma laulamisesta toteutui 41 vuoden viiveellä”, Suvi iloitsee.
Hän sanoo, että kuorossa on hyvä henki ja harjoituksiin on kiva mennä. Kuoro harjoittelee kerran viikossa kello 18.30 – 21.30. ”Välillä pidetään kahvitauko, jonka jälkeen äänet ovat auki ja kuoro soi puhtaasti.”
Yhdeksi elämänsä käännekohdaksi Suvi mainitsee purjehduksen Ruotsista Suomeen, kun hän oli hakemassa veljensä kanssa tämän Ruotsista ostamaa ja kunnostamaa purjevenettä. ”Sillä reissulla katosi kuolemanpelko”, hän summaa. Myrskyisessä säässä he pelastuivat kolme kertaa täpärästi. Veli ei uskonut henkiin eikä enkeleihin mutta myönsi purjehduksen jälkeen, että ehkä suojelusenkeleitä sittenkin on olemassa.
Elämän parasta aikaa
Suvi sanoo, että elää juuri nyt elämänsä parasta aikaa. Hän asuu omakotitalossa, jonka pihamaalla saa pyllöttää hiljaisuudessa. Tehtaalla on aina melua ja ihmisiä ympärillä. Pihalla kuuluu vain lintujen viserrys.
Nykyinen mielenrauha, itsensä hyväksyminen ja itsevarmuus eivät ole tipahtaneet taivaasta. Suvi luettelee hurjan määrän kursseja ja koulutuksia, joihin hän on elämänsä aikana tähän mennessä osallistunut: Yhdistykset: Mannerheimin Lastensuojeluliitto, SPR, Pelastakaa Lapset. Avoin yliopisto: gerontologia, työ- ja organisaatiopsykologia, matkailualan asiakaspalvelukurssi, itsetuntemuskurssi, itämainen tanssi, öljyvärimaalaus, kirjoittajakurssi, musiikkiopisto, näyttelijätyökurssi, elokuvakäsikirjoittajakurssi, kaupunki- ja tehdasopaskurssit, kuu-astrologiakurssi, Esko Jalkasen kurssi ja ihmeiden oppikurssi – vain muutaman mainitakseni.
Haastattelun lopuksi Suvi painottaa, että kaikella on tarkoituksensa. Myös negatiiviset kokemukset voi muuttaa voimavaraksi. Ilman näitä kokemuksia hän ei voisi auttaa niitä ihmisiä, jotka hänen apuaan pyytävät milloin missäkin tilanteessa. Omien kokemusten kautta hän voi antaa vertaistukea.
Suvilla on jo valmiina suunnitelma tuleville eläkevuosille. Talvet hän aikoo asua Kreetan saarella, kun astman takia keuhkot eivät ”tykkää” pakkasista. Niitä päiviä odotellessa hän laulaa kuorossa ja on mummuna maailman ihanimmille lastenlapsille.
