Sisko Ruokolan tarina

Sisko Ruokola (o.s. Pulkkinen) syntyi Sodankylässä 7.4.1931. Isä oli räätäli, äidin vastuulla oli OP:n kassa paikkakunnalla. Myöhemmin äiti toimi OP:n johtajana Sodankylässä. Äiti  oli myös mukana isän räätälin työssä. Perheeseen syntyi kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö, Raili Sisko Kristiina.

Koti sijaitsi keskellä kylää ja kaikki siellä tunsivat toisensa. Lapinmaan kauppa sijaitsi aivan kodin vieressä. Kerran  talvella 1937 kaupan johtaja tuli kuorma-autolla Rovaniemeltä käymään Sodankylän kaupassa ja kysyi Siskolta (5 v.) haluaisiko tämä lähteä mukaan Rovaniemelle. Sisko sai luvan vanhemmiltaan ja alkoi suunnitella mitä matkalle otetaan mukaan; päälle puettiin mieluinen mekko (jossa oli punainen nappi), uusi talvitakki, jonka kaulus oli lampaan karvaa, ja lampaan karvasta tehty hattu.

”Kimpsut ja kampsut” vietiin Lapinmaan kauppaan, sitten lähdettiin matkaan kuorma-autolla (yleinen kulkuneuvo siihen aikaan), ajettiin Askan kylään (n. 16 km), mistä otettiin täti mukaan, ja matkaa jatkettiin hevosella reessä Torvisen kylää kohti. Lunta satoi ja tiet olivat huonossa kunnossa. Reki kaatui välillä, mutta se nostettiin taas pystyyn ja jatkettiin matkaa. Yhtäkkiä Sisko huomasi, että  hänen käsilaukkunsa oli kadonnut! Niin sitten käännyttiin takaisin, etsittiin ja löydettiin hangesta reen kaatumispaikalta pieni nahkainen, musta käsilaukku!  Matka jatkui ja Torvisen kylästä otettiin taas kuorma-auto käyttöön ja päästiin Rovaniemelle. Johtaja asui komeassa kerrostalossa perheensä kanssa. Sisko sai olla johtajan vaimon kanssa  kun perheen lapset olivat menneet kouluun ja johtaja työpaikalleen. Sisko oli ihmeissään wc:ssä käydessään; vesi-wc oli hänelle uusi asia ja suuri ihme! ”Mistä vesi tuli ja mihin se meni?” Sisko tutki asiaa ja kokeili vetää wc:tä uudestaan ja uudestaan… Ulkona Sisko havaitsi sirkkelin. Sekin oli ihme ja sen toiminta kiinnosti häntä suuresti !

Sunnuntaina  johtajan poika kertoi lähtevänsä rautatieasemalle tyttöystävänsä kanssa ja kysyi lähtisikö Siskokin mukaan. Sisko vastasi, että hänen uusi takkinsa oli vähän pitkä – haittaisiko se?  ”Kyllä se passaa”, totesi poika. Asemalla Sisko näki ensimmäisen kerran elämässään veturin. Hän meni sitä läheltä katsomaan ja ihaili: ”Mikä keksintö!” Siihen aikaan ihmiset tulivat asemalle tapaamaan tuttuja, vaihtamaan kuulumisia ja  katselemaan ohi kulkevia matkustajia. Myös uudet sanomalehdet  tuotiin junassa asemalle.

Maanantaina johtaja kertoi, että Siskon isä oli soittanut ja kysynyt milloin Sisko tulee kotiin. Siihen Sisko vastasi: ”Lähden vasta sitten kun olen käynyt Pohjanhovissa!” Pohjanhovi oli uusi hieno hotelli ravintoloineen. Niin sitten Sisko vietiin hotelli Pohjanhoviin, siellä oli taas uusi ihme: hissi! Hissillä ”huilattiin” edestakaisin ylös ja alas monta kertaa. Siskolle tarjottiin ravintolassa kaakaota ja leivos, uusi  ikimuistoinen kokemus sekin!

Tiistaina Sisko matkusti kuorma-auton hytissä Sodankylään ja juosta kipaisi kotiinsa, missä kotiväki ja kaikki ystävät saivat kuulla kaikista niistä ihmeistä, joita Sisko oli nähnyt ja kokenut, ja kaikki nauroivat!

Vuosi 1937 oli Siskolle ”merkillinen” vuosi; hänen piti oppia uimaan, lukemaan, ajamaan pyörällä ja lopettamaan peukalon imeminen, kaikki tämä koulua varten. Naapurin lasten kanssa harjoiteltiin uimista ja lukemaan oppimisessa auttoi veli. Peukalon imeminen loppui kun veli lainasi kirjastosta kirjan ”Max ja Moritz”, jossa kerrottiin peukalon imemisestä ja uhkana olivat isot sakset! Kun äiti ja isä menivät Tanka-pirtille kullan huuhdontaan jäivät Sisko ja hänen veljensä tädin hoiviin ja tädillä oli pyörä, jolla Sisko sai harjoitella ajamaan.  Aluksi hän ajoi alamäkeä suoraan päin porttia…

Joululomalla kansakoulun opettaja tuli etelästä ja oli menossa hevoskyydillä Kelu-järvelle. Sisko oli sattumalta reen vieressä, hyppäsi salaa reen jalaksille ja niin sitä mentiin… Noin kuuden kilometrin jälkeen sisko muutti asentoaan jalaksilla, ote heltisi ja hän putosi kyydistä. Opettaja kauhistui kun huomasi tilanteen mutta hevoskuski komensi Siskoa juoksemaan kotiinsa. Pimeässä talvi-illassa Sisko joutui juoksemaan kohti kotiaan. Eräässä tien risteyksessä hän oli eksyä, mutta osasi onneksi päätellä, että toista tietä oli vasta kuljettu. Kodin lähellä kummisetä sattui tulemaan vastaan ja kysyi missä Sisko oli ollut, torui häntä ja vei hänet kotiin äidin luo. Äiti ei suinkaan torunut Siskoa vaan sanoi kummisedälle vihaisena,  että tämän pojan (ko. hevoskuskin) ei olisi pitänyt laittaa lasta yksin palaamaan sellaista matkaa!

Vuonna 1938 Sisko aloitti kirkonkylän kansakoulun. Koulumatkalla hänen piti ylittää Kitisen joki. Talvella se onnistui hiihtämällä, mutta muulloin piti kulkea ”renkkusiltaa” pitkin. Tulva-aikoina Sisko asui mummolassa ja sieltä hän muistaa erityisesti kylmäkamarin, jossa voit, leivät ja viilipytyt olivat hyllyillä,  pöydällä oli aladobia (lihahyytelöä) ja Sisko ihmetteli ja pelkäsi kun aladobi tutisi…

Kesällä Sisko ja muut lapset olivat paimenessa. Karja ajettiin Kelujoen varteen, eväät olivat mukana ja eräs Iita piti huolta lapsista. Illalla karja tuotiin navettaan. Lapset innostuivat onkimaan paimenessa ollessaan ja Siskokin sai pajusta tehdyllä ongella harrin,  laittoi sen visusti talteen ja sai sen sitten myöhemmin lautaselleen perkattuna ja voissa paistettuna.

Vuonna 1939 talvisodan alkaessa naiset olivat ompelemassa Sodankylän kansanopistossa lumipukuja sotilaille kun nimismies tuli ilmoittamaan, että seuraavana päivänä klo 12 oli lähdettävä evakkoon. Sodankyläläiset evakuoitiin Kittilään (uskottiin, että Kittilä oli ”kommunistipaikka”, jota ei pommitettaisi) ja varavaatteet otettiin mukaan. Pulkkisten perhe asui Kittilässä maaliskuulle asti ja heillä oli käytössään vain keittiö, jossa he nukkuivat lattialla.

Sota-aikana koko kylänväki teki metsässä  koivun ”klapeja”, joita käytettiin autojen häkäpöntöissä polttoaineena.

1940-luvulla radiossa lähetettiin viikoittain ”Markus-sedän ohjelma”, jota kuunneltiin joka perheessä. Ohjelman avulla kerättiin rahaa sotaorvoille. Siitä Sisko sai idean: hän keksi, että tekisi serkkutyttöjen kanssa näytelmän, johon he myisivät pääsylippuja! Näytelmää esitettiin Lapinmaan pirtissä, missä talo oli täynnä väkeä. Pääsylippujen tuloista kertyi rahaa 500 markkaa, mikä postitettiin kirjekuoressa Markus-sedälle. Seuraavan kerran kun ohjelma lähetettiin radiossa  kaikki kyläläiset kuuntelivat ”hörökorvin” lukeeko Markus-setä Siskon kirjettä – ja tulihan sieltä kiitos Siskolle ja serkkutytöille hienosta työstä!

Kansakoulun jälkeen Sisko lähti Oulaisiin oppikouluun ja asui tätinsä luona. Hän pääsi harvoin kotiinsa käymään, koska matka oli niin pitkä. Matkustaminen Oulaisista Sodankylään kesti toista vuorokautta!

4.9.1944 Suomessa määrättiin yleinen liikkeellekannallepano, ts. saksalaiset piti saada pois Lapista. Suomalaisia sotilaita kuljetettiin etelään ja saksalaiset etenivät pohjoiseen. Tuttava-setä kävi varalta kertomassa Siskon kotiväelle: ”Jos ette ehdi lähteä niin vene on Kitisen rannalla, sauvokaa Kelujoen varteen, siellä mökissä on suolaa ja jauhoja!”

Siskolla oli kova hätä koulun alkamisesta Oulaisissa. Onneksi perhe pääsi kuorma-auton kyytiin Rovaniemelle ja Siskolle rakas Penu-koirakin otettiin mukaan. Rovaniemellä rautatieasemalla selvisi, että eläimiä ei saanut ottaa samaan vaunuun ihmisten kanssa ja Sisko keksi ehdottaa, että he voisivat matkustaa tavarajunassa. He olivat juuri päässet junaan  kun tuli ilmahälytys. He sopivat keskenään, että pommisuojaan ei lähdetä, kun sinne ei saanut koiraa viedä. Oulussa äiti haki asemalta heille hernekeittoa, Kannuksen asemalla he jäivät pois junasta ja vanhemmat saivat huoneen Osuuspankista. Siskolla alkoi koulu marraskuussa Oulaisissa.

Maaliskuussa 1945 Siskon äiti sai kuulla, että Sodankylään rakennetaan Osuuspankki. Äiti sai määräyksen sinne ja niin Siskon vanhemmat muuttivat takaisin Sodankylään Penu-koiran kanssa.

Keväällä koulun loppuessa isä tuli hakemaan Siskoa Oulaisista. Junassa he pääsivät Kemiin saakka. Sotilaat olivat tehneet ponttonisillan Kemijoen yli ja se piti ylittää jalkaisin. Oli tosi pelottavaa kun joki kuohui alapuolella. Siskoa pelotti, mutta isä neuvoi häntä katsomaan eteenpäin vastarannalle ja niin joen ylitys onnistui! Sitten matka jatkui taas junassa Rovaniemelle ja sieltä posti-autolla  Sodankylään, jossa piti taas ylittää ponttonisilta.

Sisko järkyttyi nähdessään Sodankylän; vain vanha kirkko ja uusi kirkko sekä neljä taloa olivat pystyssä, kaikki muu oli raunioina! Savupiiput vain törröttivät raunioiden keskellä. Isällä ja äidillä oli käytössään huone ja keittiö. Huone oli päivällä Osuuspankin toimisto ja illalla makuuhuone.

Ulkona piti varoa ettei liikkunut alueilla, joista miinoja ei ollut raivattu. Ihmiset alkoivat palata evakosta ja kaikki piti rakentaa uusiksi. Kirkonkylään sai rakentaa vain tietynmallisia taloja. Jouluna 1946 oli Pulkkisten uusi kotitalo valmis!

Oulaisissa  tädin luona asuessaan Sisko ei saanut käydä kavereiden kanssa iltaisin ulkona, täti oli hyvin tiukka ja ankara. Kerran eräänä vappuna Sisko karkasi päivätansseihin ja täti suuttui kovasti. ”Suukopua” riitti pitkään ja Sisko jo harkitsi toiseen asuntoon muuttamista mutta sitten hän ja täti pääsivät sovintoon.

Sisko kirjoitti ylioppilaaksi Oulaisissa ja pääsi sitten töihin apteekkioppilaaksi Sodankylän apteekkiin, missä hän oli  töissä kaksi ja puoli vuotta. Sisko pyrki Helsingin yliopistoon opiskelemaan farmaseutiksi ja pääsi sisään, mutta Sodankylästä käsin oli vaikeaa saada hankituksi opiskelija-asunto Helsingistä. Sisko pyysi entistä koulukaveriaan, Mattia, joka kirjoitti yhtä aikaa ylioppilaaksi ja opiskeli Helsingissä lääketieteellisessä tiedekunnassa, etsimään hänelle vuokra-asunnon. Matti löysikin sopivan kalustetun asunnon,  jonka  Sisko vuokrasi toisen opiskelijatytön kanssa. Opinnot kestivät vuoden, mutta Siskolla opiskelu kesti kauemmin, koska hän sairastui angiinaan, tauti uusiutui ja hän joutui olemaan pitkään sairaalassa.

Sisko ja Matti vihittiin Sodankylässä 27.5.1956. Hääväen piti odotella pappia kaksi tuntia kelirikon vuoksi. Pappi oli pahoillaan viivytyksestä ja aloitti kiireesti vihkimisen. Koko toimituksen ajan hänellä törrötti kengässään pitkä heinä, jota pappi ei kiireessään ollut huomannut! Vasta vihitty nuoripari matkusti sitten Rovaniemelle Hotelli Pohjanhoviin. He muuttivat asumaan Turkuun pariksi vuodeksi, sitten he muuttivat Pohjanmaalle. Sisko Ruokola oli kotiäitinä ja hoiti perheen kolmea lasta. Vuonna 1968 he muuttivat Ouluun, missä Matti oli kunnallispolitiikassa. Sisko Ruokola oli Oulun kaupungin palveluksessa ja keskustan edustajana kaupungin luottamustehtävissä. Kerran hän osallistui Oulun kaupungin Terveyslautakunnan matkaan ystävyyskaupunki Odessaan; ensin matkustettiin Moskovaan ja sieltä junalla Kiovaan ja  sitten jokea pitkin Odessaan.

Eläkkeelle siirryttyään Sisko Ruokola hoiti lasten lapsia ja oli ”emäntänä”. Hän hoiti ulkomaalaisille vieraille tarjoilut ja edusti miehensä rinnalla virallisissa tilaisuuksissa. He olivat Presidentin Linnassa Itsenäisyyspäivän vastaanotolla useita kertoja ja Presidentti Kekkonen vieraili heidän kotonaan 80-luvulla.

Sisko ja Matti Ruokola tekivät hiihtoretken kahdestaan vuonna 1987 Porkkalanniemeen, josta he olivat vuokranneet mökin. Sisko laittoi kalaa uuniin kypsymään, jotta ruoka olisi valmis kun he tulevat hiihtämästä ja sitten he lähtivät meren jäälle hiihtämään. Oli aurinkoista ja Matti hiihti edellä. Kun Sisko saavutti Matin ja tuli miehensä rinnalle, hän katsoi taakseen ja huomasi, että vesi  lainehti heidän jäljissään. Jää petti alta ja he alkoivat vajota kaulaa myöten kylmään veteen. Matti sanoi Siskolle, että yritä saada monot pois jaloista ja Sisko onnistuikin siinä. Sinne mereen vajosivat molempien monot ja sukset. Matin onnistui ensin päästä jäälle ja sitten hän auttoi vaimonsa ylös. Sen jälkeen he konttasivat kestävälle jäälle. Siskolla ei ollut toisessa jalassa sukkaa ja he saivat eräältä pilkkijältä muovipussin hänen jalkaansa. Sitten matka jatkui mökkiä kohti. Jäällä tuli vastaan eräs hiihtäjä, joka oli nähnyt onnettomuuden ja kyseli pariskunnan vointia. Hän antoi Siskolle sukkansa. Lopulta he pääsivät mökille ja Matti lämmitti auton. Kun hänellä ei ollut varavaatetta Sisko antoi hänelle heidän tyttärensä pinkin värisen takin ja sitten lähdettiin Helsinkiin – lämmin kala mukana. Seuraavana viikonloppuna he menivät uudestaan jäälle, jottei siitä aiemmasta kerrasta tulisi jääkammoa!

Sisko Ruokola jäi leskeksi vuonna 1994 kun puoliso yllättäen kuoli sairauskohtaukseen. Yksin jäätyään Ruokola matkusti paljon; Chile, Argentiina, Meksiko, Brasilia, Kiina, Afrikka, Panama, Intia, Japani, Amerikka, Uusi-Seelanti ja Eurooppa! Matkakokemuksia kertyi runsaasti. Afrikan matkalla sattui erikoinen tapaturma; afrikkalaisen naisen pään päällä ollut painava astia putosi Ruokolan päälle ja hän kaatui ja meni tajuttomaksi. Iso mies nosti Ruokolan ylös ja huomattiin, että hän oli loukannut polvensa. Hotellissa hän sai polven päälle ensiavuksi lääkeyrttejä ja pääsi myöhemmin tutkimuksiin kotimaassa.

Sisko Ruokolan harrastuksia ovat sienestys, marjastus ja käsityöt. Hän teki jopa iltapuvun Linnan juhliin ja virkkasi pukuun pitsihihat ja leveän helman!