Sirkka Kankaalalle Raahen Velkaperä on ollut virikkeellinen kotipaikka. Sieltä elämä kuljetti hänet kouluun ja työhön. Moniin luottamustoimiin hänet vei vanhempien esimerkki. Haikein mielin hän muutti Velkaperältä Ollinsaareen, jossa viettää nyt (2025) eläkepäiviä kissa seuranaan.
”Minut tuotiin Raaheen”
Sirkka (o.s. Manninen) sanoo, että tuntee itsensä raahelaiseksi, vaikka ei ole täällä syntynyt. Hän syntyi Pieksämäellä 5.4.1946. Raaheen hänet tuotiin alle yksivuotiaana.
Sirkan isä, Uuno Manninen (s. 1919) joutui maanpuolustustehtäviin ja rintamalle asevelvollisuutta suorittaessaan. Sotien jälkeen hän kävi putkiasentajan kurssin Pieksämäellä. Raahessa Ruona Oy etsi metallialan ammattilaisia rakentamaan sotakorvausaluksia. Uuno tarttui tilaisuuteen, tuli Raaheen junalla, otti asemalta taksin ja pyysi viemään Ruonaan. Taksimatka keskeytyi, kun kunnalliskodin lehmät löntystivät pitkin Fellmaninpuistokatua kohti laidunmaata. ”Milloin tulemme kaupunkiin?” Uuno tiedusteli taksikuskilta, joka vastasi, että olemme nyt keskellä kaupunkia.
Ruonasta Uuno meni hotelli Hansaan ja näki siellä miesporukan eräässä pöydässä. ”Mistä täältä löytyisi asunto pienelle perheelle?” hän kysyi. Yksi miehistä, Tauno Karjaluoto, vastasi, hän voi ottaa perheen vuokralle. Hän omisti talon Velkaperällä. Sinne Uuno toi vaimonsa Annikin ja tyttärensä Sirkan. Näin Sirkasta tuli raahelainen. Uuno työskenteli Ruonassa vuoteen 1952 saakka, jolloin yhtiö teki konkurssin. Sen jälkeen hän siirtyi komennustöihin.
Karjaluodon vintiltä Manniset muuttivat Similän vintille. Uuno osti Lankilankadulta Velkaperältä tontin, jolle rakensi ensin piharakennuksen. Perhe asui siinä siihen asti, että talo tuli valmiiksi. Myöhemmin piharakennuksessa asui vuokralaisia. Myös omakotitalon yläkerran toinen kamari oli vuokralla.
Manniset saivat Sirkan lisäksi neljä tyttöä ja pojan. Äiti Annikki piti huolta huushollista ja lapsista. Lasten aikuistuttua Annikki ryhtyi perhepäivähoitajaksi.
Yhteisöllinen Velkaperä
Sirkka kertoo, että hänen lapsuudessaan lapset saivat elää villeinä ja vapaina omassa kaupunginosassa, koska melkein kaikki äidit olivat kotona eikä lapsia viety päivähoitoon. Hänellä on jäänyt ihanana muistona kesäiset veneretket Ämmän saareen. ”Meillä ei ollut venettä. Mutta parilla naapurilla oli. Soutuvene lastattiin täyteen aikuisia ja lapsia. Pelastusliivejä ei tietenkään ollut kenelläkään. Ämmässä oli upea hiekkaranta. Siellä keitettiin meriveteen potut ja kahvit.”
Mannisen naapurissa oli keskeneräinen omakotitalo. Siellä lapset rimpuilivat ja leikkivät kotileikkejä. Kadut olivat lasten leikkipaikkoja, koska autoja ei huristellut haittona. ”Kaduilla juostiin kilpaa ja kinkattiin ruutua. Seinuska oli keväinen peli, seinään heitettiin kolikko. Se voitti, jonka kolikko lensi pisimmälle.” Kukaan ei hermostunut, vaikka lapset juoksivat pihalta toiselle leikkien piilosta.
Velkaperän laidalla sijainnut kunnalliskoti asukkaineen toi väriä katukuvaan. Kun Toini lähti viemään lehmiä laitumelle, tytöt tuppautuivat mukaan eikä Toini heitä pois ajanut. Useat Velkaperän asukkaat ostivat tinkimaitoa kunnalliskodista. Manniset ostivat maidon Perikankaalta, naapurista. Monilla Velkaperän asukkailla oli lehmä tai pari ja he myivät maitoa naapureille.
Kodin perintönä Sirkka sai lukuinnostuksen ja kiinnostuksen kirjallisuuteen. ”Pakkahuoneen, nykyisen museon, yläkerrassa kirjasto oli vuoteen 1959, jolloin sille osoitettiin tilat Pekkatorin varrelta Friemanin talosta.” (Kirjasto)
”Mustosen Annan kasvattamana opin kirjojen pitämisen hyvin, niistä ei taiteltu sivuja merkiksi missä oltiin menossa eikä tehty kynällä merkintöjä. Jos et huomannut tervehtiä sisään tullessa, saattoi käydä niin että jouduit palamaan käytävään ja tulemaan uudelleen sisään. Kädet myös voitiin joskus tarkista, oliko puhtaat. Anna piti kuitenkin meille lapsille satutunteja, jossa me saatiin lukea ääneen satuja toisille lapsille. Tällä hetkellä minulla itsellä on kirjahylly joka huoneessa, paitsi keittiössä. Sielläkin on muutama keittokirja. Kaikki on luettu, osa useampaan kertaan!”
Kouluvuodet monessa koulussa
Kansakoulu kutsui opintielle 7-vuotiaana. Sirkan ensimmäinen koulupaikka oli nykyinen urheilutalo Raahela. Opettajana toimi Aino Merikanto, ihana opettaja. ”Minä kuulun suureen ikäluokkaan. Meitä lapsia oli paljon.” Raahelasta Sirkan luokka siirtyi opettajan kanssa 1,5 vuoden kuluttua Kirkkokadulle Friemanin taloon (nyk. Nuorisotoimen toimipaikka Pekkatorin kulmalla).
Sirkka pyrki ja pääsi oppikouluun neljänneltä luokalta. Toisella luokalla hän sai ehdot, joita ei suorittanut. Niinpä hänen oli palattava kansakouluun, että sai päästötodistuksen. Koulu jatkui 7. luokalla Keskuskoulussa. ”Meitä oli niin paljon, ettei kaikille ollut pulpettia. Velkaperän ja Varvin lapset määrättiin Lapaluodon kouluun”, Sirkka kertoo. Hän kulki sinne muutaman päivän junarataa pitkin. Mutta sitten koko lapsiryhmä päätti, ettei hyväksy ratkaisua. ”Kyllä me sitten päästiin takaisin kaupungin kouluun.”
Kansakoulun jälkeen Sirkka jatkoi opintoja Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa, josta sai päästötodistuksen vuonna 1964. ”Koulu sijaitsi kotia lähellä, Velkaperän laidalla.” Sirkka muistelee, että kaikki koulun kirjoituskoneet olivat mekaanisia ja opettaja kertoi, että sähköllä toimivat kirjoituskoneet ovat tulevaisuutta. ”Atk-taitoja onkin pitänyt opetella työvuosina”, hän toteaa. Kauppakoulu antoi hänelle valmiudet moniin tehtäviin tulevina vuosina.
Sirkka seurusteli jo kouluaikana Sakari Kankaalan (s. 1944) kanssa. Kihlojen ostoa varten hän pinnasi koulusta. Asevelvollisuus kutsui Sakaria. Papin aamenten jälkeen nuoripari sai ensi asunnon Kankaalan piharakennuksesta Cortenkadulta. Ensimmäinen lapsi syntyi.
Pätkätöitä, lastenhoitoa, elektroniikkatyötä…
Sirkka kertoo, että teki pätkätöitä esimerkiksi Kuljun kaupassa ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Sen jälkeen hän jäi kotiin lasta hoitamaan. Armeijan jälkeen nuori pari muutti Velkaperälle Mannisen piharakennukseen. Toinen lapsi syntyi. Sirkka oli kotiäitinä 8 vuotta. Omaa kotia Kankaalat etsivät Velkaperältä. Kun vapaata tonttia ei sieltä löytynyt, he rakensivat omakotitalon Antinkankaalle.
Raaheen 1960-luvun alussa rakennettu Rautaruukin terästehdas työllisti pääsääntöisesti miehiä. Kun ruotsalainen LM Ericsson avasi 1970-luvulla Raaheen puhelinvaihdelaitteistoja valmistaneen tehtaan, se helpotti naisten työllisyystilannetta Raahessa. Tuotantoa aloiteltiin työväentalon tiloissa. Sirkka työskenteli 7,5 vuotta Ericssonilla. Hän kuvailee työtä näin: kytkettiin puhelinkeskuksen osia. Sirkka toimi luottamusmiehenä.
Takaisin Velkaperälle
Kankaalat palasivat Velkaperälle onnellisten sattumien kautta. Tutun kautta he saivat tiedon, että se talo, jossa Sirkka oli lapsena leikkinyt, tulee myyntiin. Omistaja antoi Kankaaloille kaksi viikkoa aikaa ostopäätöksen tekoon. Niinpä Antinkankaan-talo laitettiin heti myyntiin. Ostaja löytyi ja Velkaperän-talosta tehtiin kaupat. Sirkka pääsi takaisin Velkaperälle.
Kaikki tämä tapahtui, kun Sirkka oli saanut viran Raaheen perustetun Aluehälytyskeskuksen päivystäjänä 1.6.1982. Sinne valittiin kuusi päivystäjää. Hakijoiden joukossa oli vain neljä valmiiksi koulutettua hätäkeskuspäivystäjää. Sirkan oli hankittava pätevyys virkaan astuttuaan. Aluehälytyskeskus sijoitettiin paloaseman alakertaan. Työsuhde kesti 14 vuotta, 31.3.1996 asti.
Paikallisten aluehälytyskeskusten tilalle tulivat laajat keskukset. Sirkka on sitä mieltä, että uudistus oli hyvä. ”Tottakai paikallistuntemus on huonompi, mutta uhrit ovat outoja. Raahessa päivystäjä joutui kohtaamaan myös tuttuja ihmisiä onnettomuuksissa ja tilanteet saattoivat jäädä painamaan mieltä”, Sirkka tietää.
Aluehälytyskeskuksesta Sirkka siirtyi toimistotöihin Raahen kaupungin ruokapalveluun, josta hän pääsi eläkkeelle vuonna 2006.
Monien luottamustoimien nainen
Sirkan vanhemmat, Annikki ja Uuno, osallistuivat moniin yhteiskunnallisiin luottamustoimiin. Kodin perintönä hän sai vasemmistolaisen ajattelun. Pikku tyttönä hän pääsi yhdessä parhaan ystävänsä kanssa pioneeritoimintaan. Kun ikää karttui, hän siirtyi nuorisoliittoon, sitten naisjaostoon ja kunnallispolitiikkaan. Nyt ovat vuorossa eläkeläisten kerhot.
Luettelo Sirkan luottamustoimista on pitkä. Hän on istunut Raahen kaupunginvaltuustossa ja toiminut useissa lautakunnissa ja toimikunnissa koko aikuisikänsä. Myös seurakunnan luottamustoimiin hän lähti mukaan, koska on aina kuulunut kirkkoon. ”Ei ole ollut syytä erota kirkosta.”
Sirkka kertoo, että seurakunnan tiistaiateriat saivat alkunsa, kun kaksi työttömien osastoa aloitti ruuan tarjoamisen työttömille Miljoonaperällä eräässä talossa. Kun seurakunta otti vastuun, toiminta laajeni niin, että tiistaiaterialle saa osallistua kuka haluaa. Sirkka on ollut toiminnassa useita vuosia. ”Nyt ajattelin jättää tämän nuoremmille”, hän miettii.
Velkaperältä Ollinsaareen
Sirkka joutui luopumaan Velkaperän-talosta, kun hän jäi leskeksi vuonna 2006. Omakotitalossa ei olisi yksin pärjännyt. Nyt (2025) hän asuu Ollinsaaressa rivitalohuoneistossa kissan kanssa.
Elämään tuovat sisältöä ja vaihtelua monet yhdistykset ja kerhot, joihin hän osallistuu.
”Lastenlapset (jälkikasvua on neljänteen polveen asti) ovat tuoneet iloa elämääni. Muistoissani säilyvät heidän kanssaan tehdyt lukuisat matkat erilaisiin huvi- ja eläinpuistoihin. Muumi-maailmassakin tuli käytyä neljä kertaa”, Sirkka Kankaala lisää.
