Signe Savilampi – Terveet elämäntavat korkean iän salaisuus

Signe Savilammen haastattelu tehtiin hänen 90-vuotispäivänsä kynnyksellä elokuussa 2022. Moniosaaja ja tuhattaituri Signe Savilampi on tehnyt koko ikänsä paljon töitä. Hän huolehtii vielä 90 vuoden iässä omista asioistaan. Poika on apuna ja tukena. Askel on hidastunut, mutta puhetta tulee solkenaan. Vanhat asiat ovat pysyneet hyvin mielessä eivätkä uudetkaan asiat mene sekaisin. Pitkän iän salaisuudeksi hän sanoo kotiruuan ja terveet elämäntavat. ”Olen pitkäikäistä sukua, äitini eli 93-vuotiaaksi”, hän paljastaa.

Rautjärveltä sodan takia evakkoon

Savilampi on omaa sukuaan Kammonen. Hän syntyi 21.8.1932 Rautjärvellä. Isä oli kirvesmies, äiti kotiäiti, lapsia oli kahdeksan. Hän kertoo, että hän oppi kotona maatalon työt. Maatilalla oli muutama lehmä, lampaita, kanoja ja yksi sikakin.

Perhe joutui muuttamaan Utajärvelle sodan seurauksena, ja Signe-tytär kävi koulunsa Ahmaksella. ”Koulun päätyttyä mentiin jäkälämetsään, se oli sen ajan tienestiä”, hän muistelee.

Savilampi kertoo, että hän virkkasi ensimmäiset lapaset kuusivuotiaana. Kutomisen hän aloitti alle 14-vuotiaana. Sen jälkeen hän on kutonut villalangasta lämmintä vaatetusta oman perheen lisäksi myyntiin asti.

”Käsityöstä tuli minulle intohimo. Vieläkin aika kuluu käsitöiden parissa. Ei tarvitse lähteä kylille”, hän kertoo. Hänen käsissään on syntynyt neuleita moneen lähtöön: sukkia, vanttuita, puseroita ja kaulahuiveja sekä pienille että isoille ihmisille. Uusimpina töinä valmistui hailuotolaisia tikkureita.

Savilampi lähti maailmalle ja ompeluoppiin Jylhämään vuonna 1950. Yksityisen yrityksen opissa hän sai ompelutaidon, joka on vieläkin tallella. ”Minulla on tuolla kamarissa ompelukone”, hän sanoo.

Syksyllä 1952 järjestynyt työpaikka Vaalan voimalaitoksella oli Savilammelle mieluinen. ”Se oli hyvä työ ja hyvät pomot”, hän muistelee. Asuntoa ei tarvinnut etsiä, sillä yhtiö tarjosi asunnon ja polttopuut.

Ensimmäisestä tilistä Savilampi osti polkupyörän. Seuraava hankinta oli ompelukone. Palkkatyön ohessa hän ompeli tilauksesta vaatteita sekä miehille että naisille. Jopa miesten pukuja hän on ommellut.

Koti Pattijoella

Vuonna 1954 Signe solmi avioliiton Kalevi Savilammen kanssa. Kalevi työskenteli matkatöissä ja oli pitkiäkin aikoja poissa kotoa. Kotityöt jäivät Signen kontolle. Pariskunta sai neljä poikaa. Pojat on koulutettu ja elävät omaa elämäänsä.

”Menin yleiseen röntgeniin, kun en tiennyt olevani raskaana. Tämän seurauksena esikoinen syntyi lievästi vammaisena”, hän kertoo. Poika sai olla kotihoidossa koko 40 vuotta kestäneen elämänsä.

”Minä koin kotiäidin roolin raskaaksi Kalevin matkatöiden vuoksi. Elämä rauhoittui, kun Kalevi pääsi Rautaruukille vuonna 1965”, Savilampi selvittää. Pattijoelta ostettiin mökki, jota laajennettiin ja kunnostettiin. Nykyiseen taloon perhe muutti 1970-luvun lopulla.

Savilammen työuraan on mahtunut monenlaista. Nuoruudessaan hän työskenteli kotiapulaisena. Pattijoelle muuton jälkeen hän on työskennellyt rakennuksilla ja Rautaruukilla, joka jäi hänen viimeiseksi työpaikakseen. Hän jäi leskeksi vuonna 1996.

Savilampea voi hyvällä syyllä kutsua tuhattaituriksi. Häneltä ovat aina sujuneet kotityöt, leipomukset, puutarhan hoito, jopa tapiseeraukset ja maalaukset. Toimelias nainen tekee käsitöitä ja askartaa omaksi ilokseen ja neuloo ystävällekin, jos hän tuo langat. Ehkäpä pitkän iän salaisuus piilee toimeliaisuudessa. Haastattelun lopuksi hän sanoi topakasti, ettei aio juhlia ikääntymistään. Signe Savilammen elämänkaari päättyi 20.12.2025.

Signe Savilampi o.s. Kammonen

Syntyi 21.8.1932 Rautjärvellä.
Kävi koulunsa Ahmaksella.
Vuonna 1952 muutti Vaalaan.
Vuonna 1954 solmi avioliiton Kalevi Savilammen kanssa.
4 poikaa.
Työskenteli rakennuksilla ja Rautaruukilla.
Vuonna 1996 jäi leskeksi.
Monipuolinen käsitöiden taitaja.
Kutoo ja askartaa nykyään omaksi ilokseen.
Haaveilee perunalimpun leipomisesta tänä syksynä.
Kuoli 20.12.2025 Oulaisissa

Kirjoittaja:

Kirsti Vähäkangas

Lähteet:

Signe Savilammen haastattelu elokuussa 2022.

Lisätiedot:

Teksti on julkaistu kaupunkilehti Raahelaisessa 19.8.2022. Tekstin julkaisemisesta postuumisti Naisten Äänessä on sovittu 23.1.2026 lasten kanssa.

Sukunimi:

Savilampi

Etunimi:

Signe

Elinaika:

1932-2025

Synnyinpaikka:

Rautjärvi

Kuolinpaikka:

Oulainen