Satu Torstila - satumainen nainen

Lapsuus ja nuoruus Munkkiniemessä

Kauan sitten 1950-luvun alussa Satu oli äärettömän iloinen, kun me kolme tyttöä saimme kesäpaikkaamme Veikkolaan ihanan uuden leikkimökin. Siitä tuli vuosiksi kesiemme keskipiste ja sen sisustamisesta, järjestyksen pidosta ja nukkiemme täydellisestä valtakunnasta vastasimme me kaikki, mutta sydämensä kyllyydestä juuri Satu.

Tehtiin ruokaa, tehtiin nuken vaatteita, tehtiin retkiä, pidettiin juhlia, pyykättiin ja siivottiin, kaikkea samaa tehtiin, mitä kotonammekin tehtiin. Leikkimökki antoi sijaa kaikelle tärkeälle: itsenäisyydelle, luovuudelle, kauneudelle, yhteiselle tekemiselle, joille kaikelle on ollut paljon sijaa Sadun myöhemmässä elämässä.

Oppikouluaikana oltiin kesäisin paitsi huvilalla myös ruotsin kieltä oppimassa eri paikoissa. Sadun kohdalla se tarkoitti kartanomiljöötä Tenholassa, jossa hän oli useampana kesänä hoitamassa isäntäperheen lapsenlapsia. Paitsi että ruotsin kieli sai hyvää harjoitusta, Satu sai myös olla lempipuuhassaan eli nyt nukkien sijasta hoitaa ihan oikeita lapsia, joista on tullut hänelle elämän ikäisiä ystäviä.

Epäilemättä kosketus kartanomiljööseen teki myös lähtemättömän vaikutuksen; kaikki vanhat rakennukset, upeat huonekalut ja muut sisustuselementit, kauniit puutarhat hiekkakäytävineen – ja kaiken keskellä elettiin aivan normaalia maalaiselämää, joskin kartanossa. Se ei ole voinut olla jättämättä jälkiään nuoreen tyttöön. Myös suomenruotsalainen sosiaalisuus, välittömyys sai tartuntapintaa.

Kouluaika valkolakkiin asti sujui tunnolliselta Sadulta hyvin, hän otti koulun tosissaan ja näki paljon vaivaa hyvien koesuoritusten ja arvosanojen eteen, hän oli ja halusi olla kympin tyttö, jokaisen opettajan unelmaoppilas, hän oli myös maanantaikuorolainen ja partiolainenkin.

Koulupäivän jälkeen Satu hoiti lapsia. Eräänä päivänä hän näki kadulla nuoren, kauniin rouvan työntämässä ihania lastenvaunuja ja rohkeana tyttönä lyöttäytyi rouvan seuraan ja pääsi iltapäivisin hoitamaan aivan nukkemaisen suloisia pieniä tyttöjä ja työntämään niitä ihania rattaita.

Tämän nuoren rouvan äiti työskenteli antiikkiliikkeessä Helsingin keskustassa ja hänen myötään Satu pääsi mukaan vanhojen tavaroiden maailmaan. Hän työskenteli viikonloppuisin lukio- ja opiskeluaikana vuosien ajan Nyholmin antiikkiliikkeessä ja oppi tuona aikana paljon vanhoista tavaroista – samoin kuin miehensä Ilkka – ja henkilöistä antiikkimaailmassa, intohimoisista keräilijöistä, joille esineet olivat enemmän kuin esineitä, ihan koko elämä. Tältä ajalta ovat Sadun ja Ilkan ensimmäiset antiikkiesinehankinnat, palkka kun tuli enimmäkseen esineiden muodossa.

Opiskelemaan Satu olisi halunnut lääketieteelliseen, valmistuakseen lastenlääkäriksi. Karsintojen viime vaiheessa hän joutui kurssilta pois – pettymys oli suuri – mutta jotain todella hyvää karsinnoista seurasi, hän tapasi siellä Ilkan, sielunkumppanin, josta tuli lääkäri. Ei vain lääkäri vaan paljon enemmän, aviomies ja yhteisten intressien jakaja, päällimmäisenä niistä vanhat talot, kunnostaminen, antiikki ja vanhat esineet.

Vanhat talot ja tavarat, Sandö

Edellä kerrotut teemat ovat määrittäneet Sadun myöhempää elämää aivan täydellisesti. Hän on liikkunut paljon suomenruotsalaisissa piireissä. Ensimmäinen kesäpaikka löytyi Storhemtistä, Espoosta, jossa Satu ja Ilkka yhdessä kunnostivat kartanon vanhan alustalaisten asunnon kesämökikseen – siellä vuokralla vietettiin muutama kesä.

Sitten Satu pääsi palaamaan Tenholan maisemiin, Lindön kartanon alustalaisten taloon kesävuokralaiseksi. Yhdessä Ilkan kanssa kunnostettiin pitkään asumattomana ollut 100-vuotias torppa kesätukikohdaksi, jossa kesiä vietettiin/kului kymmenkunta vuotta. Se oli mukava kesäinen tukikohta myös lähiperheelle, yhteiset juhannusten vietot muodostuivat tavaksi, samoin kalastus- ja marjaretket.

Yhteydenpito kolmen polven kartanon väkeen, isovanhempiin, vanhempiin ja lapsenlapsiin, niihin koulutytön hoitolapsiin, perheineen oli tiivistä. Ruotsin kielelle oli näissä ympyröissä paljon käyttöä!

Vuosi 1989 oli käänteentekevä Sadulle ja Ilkalle – heille tarjoutui mahdollisuus ostaa Kemiössä sijaitseva Sandön kartano, joka oli aiemmin 1900-luvun alussa kuulunut Ilkan suvulle, hänen isoisänsä oli syntynyt siellä.

He olivat käyneet paikassa vain kerran, lähes 20v aikaisemmin ja nyt päätös ostamisesta piti tehdä muutamassa päivässä! Rohkeutta löytyi molemmilta, oman kartanon ja vielä sukuun kuuluneen, osto ei ole aina mahdollista!

Kaunis, ihana asunto Helsingin keskustassa meni myyntiin ja yhtäkkiä omistettiin 200v vanha, melko huonokuntoinen kartano suomenruotsalaiselta rannikkoseudulta! Iso, kiinnostava, innostava urakka oli edessä! Onneksi he olivat vielä nuoria, vähän yli nelikymppisiä.

Toki he jäivät töihin Helsinkiin, työt olivat siellä. Mutta kaikki vapaa-aika, kaikki viikonloput ja lomat sujuivat Sandössä, siellä korjattiin vanhaa, rakennettiin uutta, maalattiin, tapetoitiin, kunnostettiin ikkunoita, ovia, uuneja, sähköjohtoja, vesijohtoja, huonekaluja ym. Isompaa ja pienempää, vanhaa ja vielä vanhempaa. Sisällä ja ulkona.

Kukkapenkit, hiekkakäytävät, nurmikot ja villiintynyt saarnipuupuisto, josta vuosien myötä on asiantuntijoiden avustuksella syntynyt jalopuita kasvava perinnemetsä. Aitat, paja, sauna, uimahuone, kaikki on kohennettu. Sandö on Museoviraston suojeluksessa ja yhteistyössä viraston kanssa on neuvoteltu kaikesta säilyttämiseen ja korjaamiseen liittyvästä.

Kartano on antanut Sadulle hienot puitteet toteuttaa luovuutta ja kauneuden tajua sekä omia mieltymyksiään. Kartanon mukana tulleet huonekalut, kaapeista ja varastoista löytyneet esineet ja vaatteet ovat löytäneet paikkansa, samoin kuin omat kustavilaiset, vaaleat huonekalut, joiden hankinta alkoi jo silloin opiskeluaikana.

Hienoja kokonaisuuksia, kauniita esineitä ja aina tuoreita kukka-asetelmia, kaikella on paikkansa ja kaiken yllä kotoinen, asumaan ja oleskelemaan houkutteleva leima! Ihan niin kuin aikanaan Lindössä, tämä on koti, ei museo, täällä asutaan ja eletään, kaikkea vanhaa käytetään, jos se vain on mahdollista, mutta ei uuttakaan ja modernia vierasteta, päinvastoin.

Satu on ollut aktiivinen verkostoituja Kemiössä ja nyt kun kartano on jo vuosia ollut hyvässä kunnossa vastaanottamaan suurempiakin kävijäjoukkoja, on Sandössä järjestetty osana Kemiön Musiikkijuhlia kartanokonsertteja, joista on tullut hyvin suosittuja ja jotka ovat olleet aina loppuunmyytyjä. Näin kartanon kauniiseen saliin on saatu mahtumaan 60-70 henkeä kamarimusiikin ja hienojen taiteilijoiden pariin ja toisaalta tutustumaan yhteen Kemiönsaarten helmeen, josta monikaan ei ole aiemmin tiennyt. Myös Sadun oma sukuyhdistys, Marttakerhot ja sotainvalidit ovat päässeet retkeilemään tähän kauniiseen kohteeseen.

Sandön kartanorakennus on vanhimmilta osiltaan jo 1700-luvulta ja historialtaan merkittävä, sillä Suomen sodan ratkaiseva meritaistelu, Sandönvirran taistelu, käytiin ruotsalaisten ja venäläisten välillä juuri kartanon edustalla vuonna 1809. Kartanon mailta on löytynyt runsaasti sotaan liittyvää materiaalia, joista kartanon yläkerrassa on mielenkiintoinen kokoelma.

Tällaisen kohteen kunnostaminen pieteetillä, sen säilyttäminen jälkipolville ja avaaminen kiinnostuneiden tutustuttavaksi, on ollut hatunnoston arvoinen kulttuuriteko Sadulta ja Ilkalta.

Työura ja Satumainen

Työuransa Satu teki mainosalalla ja tapahtumamarkkinoinnissa päätettyään ekonomin opintonsa Helsingin Kauppakorkeakoulussa, hänestä ei siis tullut lääkäriä, mutta oiva markkinointi-ihminen, ehkä näin olikin tarkoitus!

1970- ja 80-luvuilla mainosala oli Suomessa kasvavaa businesstoimintaa, jossa idearikkaille ja luoville ihmisille oli paljon kysyntää ja tarvetta. Tässä maailmassa Satu oli aivan kotonaan, olihan hänessä rohkeutta ja idearikkautta ihan syntymälahjana.

Mainonnan oheen yritykset tarvitsivat tapahtumia asiakkailleen, yhteistyökumppaneilleen, rahoittajilleen yms. sidosryhmilleen ja pikkuhiljaa Sadusta kehkeytyi tapahtumien kokonaisvaltainen toteuttaja. Edettyään alallaan yhteysjohtajaksi ja luovaksi johtajaksi, nähtyään mainonnan tekemisen kaikki tasot mainostoimistossa, oli aika miettiä, että mitä nyt? 1990-luvun alussa syntyi rohkea päätös ryhtyä yksityisyrittäjäksi ja näin syntyi oma yritys Tapahtumamarkkinointi Satumainen.

Oivan alun yritystoiminnalleen Satu sai sattumalta. Kulkiessaan eräänä päivänä Yrjönkadulla Helsingin keskustassa, hän huomasi mittavan remontin kohteena olleen vanhan koulutalon. Rohkeana ihmisenä hän päätti ottaa selvää siitä, kuka rakennusta remontoi ja mitä käyttöä rakennukselle suunniteltiin.

Kävi selväksi, että rakennuksen omisti Svenska Folkskolans Vänner (SFV) – niminen yhdistys ja ettei siellä oikein ollut vielä päätetty, että mihin rakennusta käytettäisiin. Nähtyään entisen koulun hienon juhlasalin Satu heti ymmärsi, että tästä tulisi upea juhlapaikka Helsingin keskustaan, jossa hyvistä juhlapaikoista oli puutetta – tämän hän tiesi, kun oli paljon tapahtumia järjestänyt!

Pian Satu oli markkinoinut ajatuksensa SFV:n päättäjille ja helpottaakseen heidän päätöksentekoaan hän myös tarjoutui ottamaan vastuun tilaisuuksien järjestämisestä oman yrityksensä kautta!

Kun rakennuksen remontti valmistui 1990-luvun puoliväissä, yhteistyö SFV:n ja Satumaisen välillä käynnistyi välittömästi, kestääkseen seuraavat toistakymmentä vuotta. Suomenruotsalainen maailma oli uudesta kulmasta tullut taas Sadun elämään ja sujuva ruotsin taito edesauttoi paljon näissä ympyröissä.

G18-salista muodostui Sadun johdolla yksi Helsingin keskeisimmistä juhlasaleista. Siellä on järjestetty vuosien mittaan satoja tilaisuuksia, etenkin häitä lähes joka viikonloppu, mutta myös syntymäpäiviä, karonkkoja, yritysten juhlia, konsertteja, kirjailijatapahtumia jne.

Satu pyöritti uskomattomalla tarmolla laajaa yhteistyöverkostoa, jota tapahtumien toteuttamisessa tarvittiin, olipa kyseessä 100 hengen häät tai parin sadan hengen konsertti. Tarvetta oli esiintyjille, soittajille, juontajille, catering-firmoille, erilaisille tekniikasta vastaaville henkilöille – kaikkia näitä Satu haali verkostoonsa ja hyvällä suunnittelulla ja yhteistyöllä sai asiat toimimaan.

Sadulle jokainen tilaisuus oli tärkeä ja ainutlaatuinen, jokainen asiakas sai henkilökohtaista palvelua ja juuri sellaiset puitteet tilaisuudelleen kuin oli halunnut. Itse Satu oli paikalla aloituksesta asti yömyöhälle, varmistamassa että kaikki yksityiskohdat toimivat. Sana kiersi kaupungilla, asiakkaita oli paljon ja monet tulivat pitämään juhliaan toistamiseen samassa paikassa.

Tapahtumia järjestämällä Satu loi merkittävästi työtilaisuuksia erilaisille yrittäjille ja SFV:lle juhlien järjestämisestä saatu tuotto oli suurinta verrattuna muun toiminnan tuottoihin, tämä paljolti Sadun ansiosta. Ja monista yhteistyökumppaneista on tullut Sadulle ikiaikaisia, henkilökohtaisia ystäviä, joita vieläkin tavataan erilaisten tapahtumien puitteissa.

G18 ei kuitenkaan ollut ainoa Satumaisen areena vaan tapahtumia ja juhlia järjestettiin monissa paikoissa, niin Finlandiatalossa kuin Tukholmassa, Uumajassa ja Strasbourgissakin.

Engel ja museonystävät

Yksi merkittävä tapahtuma Satumaisen taipaleelta ansaitsee tulla mainituksi. Helsingin kaupungin viettäessä pääkaupunkina olonsa 200-vuotisjuhlaa vuonna 2012, Satu päätti, että Helsingin pääkaupungin suunnittelija Carl Ludwig Engel ansaitsisi tulla huomioiduksi. Häntä suretti erityisesti se, ettei Engelin merkitystä riittävästi tiedostettu ja ettei suuri yleisö varsinkaan ollut tietoinen henkilöstä Helsingin empire-keskustan taustalla.

Niinpä Satu päätti järjestää G18-salissa Engel-näyttelyn, ’ Koti Helsingissä, sydän Berliinissä.’ Yhteistyökumppaneiksi hän sai tällä kertaa muutaman tuntemansa antiikkikauppiaan sekä museonjohtajan ja näiden avustuksella pystytettiin Engelin Bulevardilla sijainnut koti näyttelytilaan. Perunkirjojen avulla oli selvitetty Engelin (k. 1840) omaisuus ja pikkutarkkoja yksityiskohtia myöten tämä koti herätettiin henkiin 170 v myöhemmin G18-salissa.

Kahden viikon näyttelyjakson jälkeen kokonaisuus siirtyi Kansallismuseoon, jossa se oli esillä vielä toiset kaksi viikkoa. Mainittakoon vielä, että näyttelyn ajaksi Sadun tuli hankkia paikalle 2-4 valvojaa / opasta ja ystävien ja tuttujen avustuksella järjestelyt saatiin toimimaan sekä G18ssa että Kansallismuseossa. Vapaaehtoistyönä toteutettu järjestely!

Engel-näyttely sai paljon kiittävää huomiota osakseen ja Satu sai Glorian Antiikki-lehden ’Vuoden antiikkimaineteko’ – palkinnon vuonna 2012.

Järjestämänsä näyttelyn myötä ja museoiden taloudellisen ahdingon kasvettua, syntyi keskustelua siitä, miten museot pärjäisivät jatkossa. Yhtenä ratkaisuna nähtiin museoiden ystävätoiminta ja Kansallismuseon osalta se konkretisoitui Engel-näyttelyn myötä, nähtiin mitä vapaaehtoistyöllä voidaan saada aikaan. Tässä tapauksessa Engel-vapaaehtoisista saatiin perusjoukko Kansallismuseon ystävät-yhdistykseen, Satu ryhtyi ystävien hallituksen jäseneksi ja on jälleen järjestämässä tapahtumia, tällä kertaa pari sataa henkiselle Kansallismuseon ystävät-yhdistykselle.

Täytettyään 65 vuotta ja pyöritettyään Satumaistaan 20 vuotta, alkoi Sadusta pikkuhiljaa tuntua siltä, että elämässä voisi olla muutakin kuin kiivastahtista työntekoa, varsinkin kun se työ ajoittui aina niihin aikoihin, kun muut olivat vapaalla – viikonloppuihin, iltoihin ja loma-aikoihin.

Satu päätti yhteistyön SFV:n kanssa ja vähensi olennaisesti työkeikkojaan yrityksensä puitteissa. Silti Satumainen on edelleen olemassa ja järjestää muutamia tapahtumia vuosittain, usein vanhojen kontaktien pyynnöstä. Ansioistaan yrittäjänä Satu on saanut 20-vuotisesta yrittäjyydestä Suomen Yrittäjien kunniakirjan vuonna 2016.

Tammisaari ja uudet haasteet

Aktiivisena eläkeläisenä maailma on nyt kuitenkin hieman erilainen, on aikaa nauttia pitkistä kävelylenkeistä Norwichin terrieri Lucan kanssa, joka on järjestyksessä 6. saman rotuinen koira Sadun ja Ilkan perheessä 30 vuoden aikana. Luca on tärkeä perheenjäsen kuten edeltäjänsäkin ja koirien kautta varsinkin Sadulle on aina avautunut nopeasti uusi kontaktiverkosto uudessa asuinympäristössä. Niin kuin nyt viimeksi Tammisaaressa.

Vuonna 2014 Satu ja Ilkka tekivät taas rohkean päätöksen ostamalla vanhan talon Tammisaaren keskustasta ja muuttamalla sinne asumaan vuotta myöhemmin. Tämä osin 100 vuotias talo oli todellakin huonossa kunnossa, se on jouduttu rakentamaan uusiksi lähes täydellisesti, mutta sentään hirret olivat terveet.

Uskomattoman perusteellisen remontin vaatinut talovanhus on nyt pelastettu jälkipolville, taas kerran on toteutettu kulttuuriteko! Ja taas on syntynyt helmi, upea kokonaisuus uutuuttaan hohtavaa, mutta vanhaa kunnioittaen. Kaunis antiikin ja modernin sisustuksen kokonaisuus, paljon kauniita yksityiskohtia, uuneja, koriste-esineitä, tauluja, lamppuja, kukka-asetelmia, kaikkea hyvällä maulla ja vuosikausien työllä aikaansaatua.

Tammisaari vanhana puukaupunkina on antiikin ja vanhojen rakennusten ja esineiden ystävälle ihanteellinen asuinpaikka. Suomenruotsalaisuus leimaa pikkukaupungin elämää, ilmapiiri kenties vähän uinahtanut. Mutta tämähän on Sadulle vain positiivinen haaste, hän on jo ollut rohkeasti yhteydessä kaupungin päättäjiin ja ideoinut jo monenlaisia asioita kaupungin elämän vilkastuttamiseksi. Epäilemättä kuulemme näistä vielä!

Kesällä 2016 Tammisaaren seurakunta toteutti Sadun ideoiman kastemekkonäyttelyn, johon kaupunkilaiset toivat esille n. 100 erilaista ja eri-ikäistä, eri perheiden ja sukujen kastemekkoa. Näyttely oli avoinna koko kesän ja saavutti laajan suosion asukkaiden ja turistien keskuudessa. Muissakin seurakunnissa on ollut vastaavia näyttelyitä ja Satu on toiminut yhteistyökumppanina monille järjestäjille – olihan hän ideoimassa tätä toimintaa Suomen Luterilaiselle kirkolle.

Lopuksi

Satu syntyi vuonna 1947 yhtenä (lapsena) kaikkein suurimman ikäluokan lapsista. Hän sai hyvän alun elämälleen Munkkiniemessä, josta hänelle muodostui koko kouluaikainen ympäristö. Isämme oli metsän tutkija, äiti suomen kielen opettaja. Kirjat ja kieli ja iltasadut erityisesti isän lukemina, toivat lapsuuden turvaa.

Vanhemmat, Erkki ja Marjatta Kalela, olivat itse kouluja käyneitä, perheessä arvostettiin koulutusta ja hyvin tasa-arvoisesti kaikki viisi lasta kävivät oppikoulun ja suorittivat korkeakouluopintonsa. Isän varhainen kuolema vuonna 1964 Sadun ollessa 17-vuotias, oli teinitytölle kova isku.

Vuonna 2001 äitimme kuoltua löysimme vanhempiemme papereiden joukosta isämme kirjoittaman sadun käsikirjoituksen ja Sadun merkittävällä panoksella pystyimme julkaisemaan kirjan ’Kuusen siementen lähtö’. Tämä kirja toi meille kaikille osan menetettyä isää takaisin, isän satu oli taas elämässämme.

Paitsi ydinperhe, myös laajemmin suvut molempien vanhempien puolelta, muodostivat tärkeän verkoston lapsuudesta asti. Sukujen myötä tuli kuvaan monenlaista kanssakäymistä ja myös Satu on ollut tärkeässä roolissa sukuyhdistysten toiminnassa, mm. ideoimalla erilaista toimintaa, tapahtumia, retkiä yms. Ilman Sadun panosta moni mielenkiintoinen tilaisuus olisi jäänyt sukujenkin piirissä kokematta.

Näkemäänsä vaivaa ja käyttämäänsä aikaa Satu ei ole koskaan laskenut. Hänestä on aina ollut aivan luonnollista tuottaa mahdollisuuksien mukaan muille iloa, oli sitten kyseessä ystävät tai sisarukset, ystävien ja sisarusten lapset tai lastenlapset, kummilapset tai ikääntyneet sukulaiset. Kaikki ovat saaneet nauttia Sadun muistamisista, huomiosta, hoidosta, seurasta ja vieraanvaraisuudesta. Satu on ollut monesti ja monille varsinainen arjen terapeutti.

Sanotaan, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen, Sadun tapauksessa sanonta kuuluu: jokaisen menestyvän naisen takana on kannustava mies. Juuri sellainen on Ilkka ollut Sadulle, kannustava ja yhteiset intressit jakava kumppani, joka kaiken yhteisen ohessa on myös tehnyt oman mittavan uransa vakuutuslääkärinä.