Satu Järvenkallas on aloittanut 30-vuotisen työuransa päiväkodissa harjoittelijana ja lasten hoitajan sijaisuuksissa, edennyt jo nuorena Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen ylimpiin johtotehtäviin. Lisäksi hänet tunnetaan omalla alallaan vahvana valtakunnallisena asiantuntijana ja vaikuttajana. Kesäkuusta 2017 Helsingin kaupungin toimialamuutoksessa Satu Järvenkallaksen johtama varhaiskasvatusviraston toiminta siirtyi palvelukokonaisuutena osaksi Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialaa. Järvenkallas iloitsee Helsingin vanhoja rakenteita rikkovasta toimialamuutoksesta. ”Jospa vihdoin siirrytään pois virastomaisesta työkulttuurista enemmän verkostojen kanssa tehtävään yhteistyöhön.” Tätä organisaatiomuutosta edelsi tärkeä välietappi 2013 varhaiskasvatuksen saadessa oman viraston.

”Hallintorakenne on vain toimintakäytäntö tämän päivän maailmassa ja itse työ tehdään verkostojen tuella. Lisäksi varhaiskasvatus ottaa vihdoin paikkansa osana Helsingin kaupungin koulutusjärjestelmää.” Päivähoito- sekä virastonimien jäädessä historiaan Satu Järvenkallas toivoo sekä lapsuuden että naisvaltaisen alan ammatillisen arvostuksen nousevan. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan enimmäkseen avotyöpisteistä koostuvissa upouusissa toimitiloissa Vallilassa hän sopeutuu muutokseen eikä aio kasata tavaroitaan työhuoneeseensa.

Satu Järvenkallaksen, os.Rautionmaa juuret ovat Satakunnassa. Molemmat vanhemmat ovat sieltä kotoisin, äiti Huittisista ja isä Punkalaitumelta. Molemmat olivat lähtöisin 10-lapsisesta perheestä. Satu syntyi esikoisena äidin ollessa 18-vuotias ja hänen jälkeensä perheeseen syntyi vielä kolme lasta. Lapsuus asuttiin Uudessakaupungissa. Lapsuudessa läheinen ja tärkeä henkilö oli pappa, isänisä. Satu oli lastenlapsista ensimmäinen. Pappa harrasti kotiseututyötä ja otti pojantyttärensä usein mukaansa lähtiessään hoitamaan järjestöasioita. ”Tules Satupoika laulamaan”, ukin kehotus kuului. Lempinimen taustaa hän ei ole tullut miettineeksi, mutta varmaankin vilkas mielikuvitus tuotti tarinoita ja lauluja. Ukin kuolema vuonna 1977 hänen ollessaan 11-vuotias oli suuri menetys.

Lapset sydäntä lähellä

Satu Järvenkallas on kantanut vastuuta pienestä pitäen. Isosiskon roolin lisäksi maalla Punkalaitumella ja Huittisissa oli paljon serkkuja, joiden yhdessä muodostama lapsijoukko vaati huolenpitoa. Hän oli ylpeä hänelle osoitetusta luottamuksesta. Koulua pidettiin mummolan portailla istuville nuoremmille lapsille. Oli kielletty ehdottomasti menemästä suuliin, mutta tietysti joidenkin serkuksista piti uhmata kieltoa. Sadulle se ei tullut edes mieleen. Isossa serkusjoukossa leikkikavereita ei puuttunut. Joukossa oppi kohtamaan erilaisuutta ja ottamaan muut ihmiset huomioon. Eri-ikäisten lasten tarpeisiin sovitettiin yhdessä leikit. Jokaiselle löytyi leikissä rooli. Iso lapsikatras opetti lisäksi sopeutumaan. Oli kestettävä se, ettei roolileikissä aina saanut sitä hametta, jonka halusi. 

Esikouluun liittyvää kokeilua toteutettiin Uudessakaupungissa ja Satu pääsi 5-vuotiaana esikouluun. Siihen aikaan sai yksin kulkea kahden, kolmen kilometrin matkan. Näkemisessä oli lapsena ongelmia ja muistissa on koulumatkalla vastaantulleiden aikuisten neuvot oikeasta suunnasta. Uusien taitojen opettelu esikoulussa kiinnosti ja opettaja – hänkin Satu nimeltään, oli kovasti mieluinen. Pettymys olikin suuri kun esikoulun jälkeen piti odottaa vuosi ennen kuin pääsi uudestaan kouluun 7-vuotiaana. Satu muistaa odottaneensa koulusta palaavia kavereita kärsimättömänä. Heidän kanssaan sai sitten tehdä läksyjä. Päästessään vihdoin kouluun hän oli niin innokas, että sen ajan kasvatusoppien mukaan opettajat toppuuttelivat jo lukevaa ja kirjoittavaa pikkuoppilasta haastavampien tehtävien antamisen sijaan. Koulussa myös kiusattiin mustalla lapulla peitetyn silmän vuoksi. Opettajalle kertominen ei auttanut. Lohdutuksesi sai sanat, että pojat kiusaa aina tyttöjä, koska oikeasti tykkäävät. Onneksi sairaus eli ns. laiska silmä parani ja silmälapun käyttö loppui. Sadulla oli paljon kavereita niin koulussa kuin kotipihalla. Äiti oli paljon mukana lastensa touhuissa ja luovasti leivottiin, näyteltiin tai retkeiltiin.

Kasvun vuodet

Lapsuus vaihtui nuoruuteen Sadun ollessa 15-vuotias. Kesä 1981 jäi erityisesti mieleen merkittävien tapahtumien vuoksi. Ensin alkukesästä hän kävi rippikoulun, matkusti heinäkuussa kielikurssille Englantiin ja sitten syksyllä lapset muuttivat äidin kanssa Hausjärvelle. Äiti meni tädin yritykseen töihin. Isä muutti Turkuun. Välit säilyivät hyvinä molempiin vanhempiin. Isosiskona Sadun ottama vastuunkantajan rooli korostui, mutta sisarukset ja myös lähes saman ikäinen serkku oli tuki ja läheinen. Satu organisoi kotitöitä äidin avuksi ja kotitöitä jaettiin yhdessä sisarusten kesken. Harrastuksena oli nuoruudessa jazz-tanssi, jota hän myös innostuneena ohjasi kansalaisopistoissa jonkin aikaa.

Ala- asteella 1970 – luvulla opettajaksi tuli vastavalmistunut Markku. Opettajasta jäi hyvä muisto hänen oikeudenmukaisen oppilaiden kohtelunsa vuoksi. Lukion Satu kävi Hausjärvellä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen suunnitelmissa oli ajatus pyrkimisestä oikeustieteelliseen. Perheoikeus ja lasten aseman edistäminen kiinnostivat. Kesällä hän kuitenkin sattuman kautta meni harjoittelijaksi lastentarhaan Hikiälle. Sen jälkeen suunnitelmat muuttuivatkin ja vuonna 1986 Satu pyrki Ebeneseriin, lastentarhanopettajaopistoon. Pyrkimiseen liittyvässä haastattelussa Sadulta kysyttiin oliko hän pyrkimässä myös OKL:ään. ”Mikä se on?” oli Satu kysynyt. Lastentarhanopettajan koulutus kiinnosti niin vahvasti, ettei hän edes ollut ajatellut sitä vaihtoehtoa, että olisi hakeutunut yliopistolliseen opettajankoulutuslaitokseen. Lukion ajoista saakka Satu oli seurustellut itseään pari vuotta vanhemman pojan, Karin kanssa. Kesätyö Lauttasaaren Osuuspankissa vaihtui opiskeluun Ebeneserissä. Karin kanssa muutettiin yhteen opiskelija-asuntoon Kannelmäkeen.

Ensimmäinen johtajan tehtävä 

Lapset, kaksostytöt syntyivät vuonna 1991. Lastentarhanopettajan työt alkoivat Kannelmäestä, jossa hän kiinnostui varajohtajan tehtävistä. Vakituinen päiväkodin johtajan paikka löytyi päiväkoti Vanhaisista. Tällöin alueen päivähoidontarkastajana toimi Marjut Marjanen. Hänet Satu Järvenkallas nimeää yhtenä suurena päivähoidon vaikuttajana uran alussa ja kannustavana esikuvana. Seuraavaksi edessä oli valinta useammasta päiväkodista vastuussa olevaksi päivähoidontarkastajaksi vuonna 1997, tyttöjen ollessa 5-vuotiaita. Opinnot Helsingin yliopistossa olivat alkaneet yleisen kasvatustieteen puolella, hallintosuunnittelun linjalla ja osin jo samanaikaisesti lastentarhanopettajaopiston kanssa. Ruuhkavuosien työnjaossa isä vei lapset hoitoon ja äiti haki – usein syyllisyydentuntoisena viimeisenä ennen päiväkodin sulkeutumista. Työn ja perheen yhteensovittaminen haastoi jaksamista Kari Järvenkallaksen ollessa väillä matkatöissä. Onneksi Riihimäelle muuttanut äiti auttoi lasten hoidossa. Huvittuneena Satu Järvenkallas muistaa tyttöjen leikkineen tenttiin menoa ja työntäneen kirjoja nukenvaunuissa. Koti hoidettiin lennossa ja mummolassa tytöt ihmettelivät voiko mattoja viedä uloskin, kotona olivat nähneet niitä vain nopeasti imuroitavan. 

Työura jatkui nyt päivähoidontarkastajan virassa. Pirkko Peiponen, kiertävä erityislastentarhanopettaja, Marjut Marjanen sekä Hannele Lakkavaara toimivat esimerkkeinä, viisaina naisina, jotka kehittivät niin päivähoidon sisältöä kuin pyrkivät vaikuttamaan sen resursointiin. Vuodet 1999 -2001 Satu Järvenkallas kiersi eri päiväkodeissa tukemassa uutta esiopetusreformia ja tutustui samalla kaupungin päätöksentekoon esitellessään joitakin kertoja asioita myös silloiselle sosiaalilautakunnalle.

Päivähoidosta varhaiskasvatus

Vuonna 2002 Helsingin kaupungin päivähoidon rakennetta muutettiin ja päiväkodit, perhepäivähoito ja leikkipuistot nimettiin maantieteellisen alueen mukaan kaikkiaan 28 aluepäällikön vastuulle. Satu Järvenkallas valittiin vuonna 2004 päivähoidon vastuualuejohtajaksi Helsingin kaupungin sosiaaliviraston organisaatiouudistuksessa. Merkittävä johtajan tehtävä oli käänne. Työ oli yksinäisempää päiväkotimaailman vahvuuden, yhteisöllisyyden jäätyä taakse ja painottuessa hallinnollisiin tehtäviin. Lisäksi alkoi taloustaantuma, mikä tarkoitti jatkuvaa säästämistä. Lakisääteiset henkilöstömitoitukset turvasivat henkilöstön määrää päiväkodeissa, mutta kaikesta muusta jouduttiin tinkimään. ”Lyijykynien laskeminen” on Satu Järvenkallaksen mielestä kuvaava sana. Nyt kuitenkin päivähoito pääsi hänen johdollaan erottautumaan paremmin muusta sosiaalihuollosta, missä kannustusta antoi silloinen sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen.

Päivähoidon aseman vahvistumisen päätepisteenä oli Helsingin kaupungin erillisen varhaiskasvatusviraston perustaminen sosiaali- ja terveysviraston yhdistyessä vuoden 2013 alussa. Satu Järvenkallas valittiin varhaiskasvatusjohtajaksi vastuullaan noin 160 päiväkotia, perhepäivähoito, leikkipuistot ja alaisenaan kaikkiaan noin 5500 työntekijää. Nyt lisäksi tilaisuus tarjoutui vaikuttaa entistä enemmän Helsingin varhaiskasvatuksen statuksen nostamiseen. Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajina toimivat siihen aikaan Laura Räty ja Pia Panhelainen, jotka näkivät varhaiskasvatuksen tärkeyden lapselle ja tukivat toiminnan sisällön muutosta päivähoidosta varhaiskasvatukseen. Merkittävää työtä teki oma varhaiskasvatuslautakunta (2013- 2016), joka huolehti tavoitteiden asettamisesta ja siten vahvasti toiminnan kehittämisestä. Satu Järvenkallas mainitsee hyvinä yhteistyökumppaneina lautakunnan puheenjohtajat Sanna Vesikansan ja Emma Karin.

Varhaiskasvatuslainsäädännön kehittyminen 2010-luvulla – uudet lait kuten esiopetuksen opetussuunnitelmaperusteet vuonna 2014, varhaiskasvatuslaki 2015 sekä varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 – ovat tuoneet uusia haasteita varhaiskasvatuksen toteutukseen. Toimintaympäristössä tapahtunut muutos suhteessa varhaiskasvatuksen rooliin yhteiskunnassa ja myös digitalisaatio haastavat nekin jatkuvaan kehittymiseen varhaiskasvatuksen johtamisessa.

Naisjohtajana

 Satu Järvenkallaksen ura alkoi hyvin nuorena ja siksikin naispuolisena johtajana olemisen haasteet hän kyllä tunnistaa. ”Hoitotäti-imago” on täytynyt karistaa pois ja vakuuttaa valitsijat omasta osaamisesta. Työ on innostanut aina. Johtajuuden Satu Järvenkallas kokee roolina, tehtävänä, joka on jatkuvan valmentautumisen ja kouluttautumisen kohteena oleva asia. Helsingin kaupungin järjestämiä esimies- ja johtajuuskoulutuksia on useita takana. Tampereen yliopiston järjestämän ylimmän johdon eMBA-tutkinnon Satu Järvenkallas suoritti vuonna 2010. Vuodet Helsingin sosiaalivirastossa, varhaiskasvatusvirastovaihe ja päätyen jälleen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle ovat antaneet näkökulmaa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja sen kehittämiseen. 

Tärkeitä tukijoita ja yhdessäoppijoita Satu Järvenkallaksen uralla ovat olleet sosiaaliviraston johdossa työskennelleet esimiehet ja kollegat. Uran alkuaikoina erityisesti Anna-Maija Haliseva-Lahtinen, Hannele Lakkavaara ja Ammi Isokallio ovat olleet merkittävässä asemassa tuen antajina. Kaiken kaikkiaan työkaverit ja yhdessä tehty työ on ollut kantava voima.

Vaikuttavaa työtä

Työkaverit kuvaavat Satu Järvenkallasta varhaiskasvatuksen johtotähdeksi. Hänen johtamistyönsä arvona on aina ollut yhdessä tekeminen eikä statuksen hakeminen. Omalla esimerkillä näytetään miten asioista vastataan. Alaisille tämä merkitsee työrauhaa johtajan välittäessä viestin, että haasteidenkin keskellä tilanteet ovat hallinnassa. Helsingin varhaiskasvatusjohtajan roolissa Satu Järvenkallasta haastatellaan usein päivittäisuutisissa ja päämedioissakin, milloin huolista lasten saaman turvan ja kasvatuksen laadun suhteen, milloin lastentarhanopettajien tai lastenhoitajien uupumisesta työtaakan alle. Niissäkin hän onnistuu vakuuttamaan toimittajan siitä, että homma hoidetaan. Satu Järvenkallaksen työ herättää luottamusta, jolloin varhaiskasvatusvirastossa on ollut helppo kulkea strategian viitoittamaan suuntaan yhdessä. Tämän pienoiselämäkerran toisen kirjoittajan, päiväkodinjohtaja Marjo Virtasen sanoin: ”Satu Järvenkallas on ohjeistanut meitä antamaan itsellemme ja toisillemme rakentavaa kritiikkiä, jonka avulla pääsemme parantamaan asioita.” Hän ei missään vaiheessa ole unohtanut sitä käytännön työtä mitä me varhaiskasvatuksessa teemme – lapsen näkökulma on aina puheessa mukana.

Satu Järvenkallaksen työ vaikuttaa myös Helsingin ulkopuolella. Luottamustoimet ovat valikoituneet sisällön perusteella eikä niinkään kulloisenkin virka-aseman. Hän on Lastensuojelun keskusliiton hallituksen varajäsen, perhepäivähoidon tutkintolautakunnan jäsen sekä SEURE:n hallituksessa ja Työterveys-Helsingin johtokunnassa. Luottamustoimiin kuuluu jäsenyys kansainvälisessä organisaatiossa The World Organisation for Early Childhood Education (OMEP). Lisäksi hän on ollut mukana useiden varhaiskasvatukseen liittyvien muutosten valmistelussa. Satu Järvenkallakselle on myönnetty Suomen Leijonan Ritarikunnan 1 luokan ritarimerkki vuonna 2015. Satu Järvenkallas on kiitollinen työurastaan, jossa on saanut olla kutsumusammatissa. Perhe on ollut tukena ja onneksi terveyttäkin on riittänyt. Vaikuttamaan pääsy jatkuvien organisaatiomyllerrystenkin keskellä on ollut palkitsevaa varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallakselle ja mottona on ollut ”Muutos muuttaa itseä.”