”Aleksandra Reinholdsson on köyhälistön lapsia. Ollut aikaisemmin palwelijattarena ja sittemmin ompelijattarena. Työskennellyt innokkaasti köyhälistön asian hywäksi. Lomahetkiään on ahkerasti käyttänyt opintojen hankkimiseen, laajentanut tietojaan ja kehittänyt itsestään hywän puhujan. On nyt puolueen agitaattorina. Lukuisissa toimissa on hän ollut, lukuisia työläisiä itsetietoisuuteen herättänyt ja lukuisia järjestöjä perustanut. Warsinkin naiset owat hänelle paljon kiitollisuuden welassa. Parhaana todisteena hänen kywykkyydestään on se, että hän on asetettu yhdeksi Hämeen läänin pohjosen waalipiirin pääehdokkaaksi.” Vaalimainos: Työmies 14.3.1907, nro 62, s. 4.
Käräjäkirjurin tytär Parikkalasta
Aleksandra Alina (Sandra) Lehtinen (o.s. Reinholdsson) syntyi 1.7.1873 Parikkalan Koitsanlahdessa. Vanhemmat: käräjäkirjuri Viktor Reinholdsson (1831–1887) ja Eufemia Nokelainen (s. 1847), joka oli talollista sukua. Isän isä Yrjö oli puolestaan ollut Parikkalan Koitsanlahden hovin verovouti, joka perimätiedon mukaan piti päivätyöläiset ankarassa kurissa.
Sandralla oli yksi isosisko, kaksoisveli ja yksi pikkuveli, jotka kaikki kuolivat lapsena. Isän kuollessa Sandra oli 13-vuotias. Äiti oli työteliäs ja uskonnollinen.
Sandra sai käydä kansakoulua yhden vuoden. Sen katsottiin riittävän työväenluokan lapselle. Samaa mahdollisuutta ei 1800-luvun loppupuolella ollut vielä kaikilla lapsilla, sillä kansakoulujen perustaminen oli kuntien aktiivisuuden varassa, vaikka kouluihin oli mahdollista saada valtionapua.
Muutto Helsinkiin – naisliikkeen agitaattoriksi
Sandra pestautui kansakoulun jälkeen 16-vuotiaana palvelukseen kruununvouti Bromanin perheeseen ja muutti Helsinkiin vuonna 1894. Seuraavassa palvelupaikassa lääketieteen professori Fredrik Salzmanilla, palkka oli edellistä parempi, mutta kohtelu kehnoa. Tässä palveluspaikassa häneltä karisi se harhaluulo, että palvelijatar on perheenjäsen.
Huono kohtelu sai hänet kiinnostumaan ammattiyhdistystoiminnasta. Kesällä 1899 hän liittyi aiemmin keväällä perustettuun Helsingin Työväenyhdistyksen Palvelijatarosastoon, joka oli radikaalimpi kuin Miina Sillanpään johtama Helsingin palvelijataryhdistys. Vuonna 1902 hänet valittiin ammattiosastonsa puheenjohtajaksi. Hän edusti tuolloin osastoaan työläisnaisten valtakunnallisessa kokouksessa Turussa.
Sandra ei viihtynyt palvelijattaren työssä vaan hakeutui ompelijan oppiin. Ompelijana hänellä oli entistä enemmän omaa aikaa ja mahdollisuus paneutua järjestötyöhön.
Sandra tutustui työväenliikkeen perusteisiin Helsingin työväentalon raittiuskahvila Juttutuvassa, josta sakea tupakansavu karkotti arkajalat jo ovelta. Sandra ei jäänyt haukkomaan henkeään eikä tyytynyt kuuntelijan rooliin vaan osallistui. Hän kävi puolueen järjestämiä agitaatiokursseja täydentäen tietojaan ja taitojaan. Hänestä tuli sosialidemokraattisen naisliikkeen tunnetuimpia puhujia Ida Aalle-Teljon ja Fiina Pietikäisen ohella. Sandra alkoi tehdä puhujamatkoja ensin palvelijatarosaston nimissä, sitten myös sosialidemokraattisen puolueen ja naisliiton lähettinä.
Sandra osallistui myös aktivistiliikkeeseen. Kevään 1904 kutsuntalakon aikana hän kiersi muun muassa Mimmi Kanervon kanssa kagaalin (vastarintajärjestö, joka vastusti venäläistämistoimia) rahoittamana agitaattorina eri puolilla Helsinkiä. Kutsuntalakkojen seurauksena suomalaisten asevelvollisuus korvattiin Suomen suuriruhtinaskunnan rahamaksuin Venäjän keisarikunnan yleiseen budjettiin.
Tampereella marraskuussa 1905 pidetyssä ylimääräisessä puoluekokouksessa Sandra valittiin SDP:n puoluehallitukseen.
Eduskuntaan ensimmäisten naisten joukossa
”Ompelija ja neiti Sandra Reinholdssonin vaalilistan tunnus ’Torpparit ja palkolliset, ottakaa oikeutenne’ painui hedelmälliseen maaperään. Hämeen lääni valloitettiin sosialisteille Sandran saadessa toiseksi eniten ääniä.” (Katainen ja Oittinen) Hän toimi Hämeen läänin pohjoisen vaalipiirin kansanedustajana 22.05.1907–28.02.1910 Sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä.
Kesällä 1906 Sandra oli kihlautunut itseään yli kymmenen vuotta nuoremman, työläisaktivistina kunnostautuneen Juho Kustaa Lehtisen (1883–1937) kanssa. Mies muutti Sandran perässä Helsinkiin Työmies-lehden toimittajaksi ja avioliitto solmittiin toukokuussa eduskuntavaalien jälkeen. Pariskunnan esikoinen, tytär, syntyi vuonna 1908. Sandra sai eduskuntatyöstä sairauslomaa kaksi päivää ennen synnytystä ja kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen.
Ennen vuoden 1910 vaaleja Sandra pudotettiin ehdokaslistalta, koska puoluetoverit pitivät häntä liian radikaalina siltasaarelaisen linjan edustajana. Siltasaarelaiset oli vasemmistolainen luokkataistelua korostanut suuntaus.
Eduskuntatyön jälkeen Sandraa työllisti Sosiaalidemokraattinen Naisliitto, jonka puheenjohtaja hän toimi vuosina 1909–1913. Sihteerin tehtäviä hän hoiti vielä vuosina 1916–1918. Samalla jatkuivat puhujakiertueet.
Marraskuun 1917 yleislakon aikana hänet valittiin liiton edustajana suurlakkokomiteaan, joka oli suurlakon aikana toiminut keskeinen elin. Se johti lakon toimeenpanoa Suomessa.
Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Sandra jäi taustalle puoluetoiminnasta ja keskittyi perheeseensä. Puoliso hoiti päätoimittajan ja kansanedustajan tehtäviä.
Pako Neuvosto-Venäjälle
”Sandra Lehtinen todennäköisesti näki, kun punainen lyhty syttyi Työväentalon torniin tammikuun 27. päivänä 1918 vallankumouksen merkiksi. Sandra asui aivan työväentalon kupeessa kivitalossa perheensä kanssa. Sandra oli 45-vuotias ja viimeisillään raskaana. Oliko hän toiveikas vai pelottiko häntä. Hän oli liittynyt HTY:n (Helsingin Työväenyhdistys) Naisosastoon jo vuosien 1899–1900 vaihteessa. Työväenliikkeen agitaattorina hän oli kiertänyt ympäri maata ja puhunut yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta. Hänet oli valittu 1907 suurella äänimäärällä eduskuntaan ja toistamiseen 1908.” (Kaskikorpi)
Kaupungissa vallitsi ruokapula. Ilmapiiri oli jännittynyt. Kansalaissodassa punaiset jäivät häviölle. Puoliso Juho Kustaa oli tunnettu työväenliikkeen aktiivi. Toverit kehottivat Sandraa pakenemaan lapsineen. Arviolta 10.000 punaista pakeni voittajien kostoa Neuvosto-Venäjälle, näiden joukossa henkensä puolesta pelännyt Sandra sylivauvan ja 10-vuotiaan tytön kanssa.
Juho Kustaa Lehtinen oli siirtynyt kansanvaltuuskunnan mukana Viipuriin. Sandra seurasi miestään ja pakeni junalla punaisten hallussa olleeseen Kotkaan, josta he 1. toukokuuta jatkoivat laivalla Pietariin. Parin viikon kuluttua matka jatkui Moskovaan. Pakolaisten kesken syntyi ajatus puolueen perustamisesta Suomea varten. Hanke toteutui elo-syyskuussa 1918, kun Moskovassa perustettiin Suomen kommunistinen puolue (Skp). Lehtiset osallistuivat perustavaan kokoukseen.
Syyskuun alussa uusi puolue lähetti Lehtiset pakolaisten tukikohtaan Buin kaupunkiin, yli 600 kilometrin päähän Pietarista. Leiriin oli enimmillään sijoitettu noin 3.300 pakolaista, joista suurin osa oli sotainvalideja, vanhuksia ja lapsia. Juho Kustaa Lehtisestä tuli leirin miliisiosaston päällikkö ja Sandrasta lastenkodin johtaja.
Lehtisten nuorin lapsi kuoli kurjissa olosuhteissa punatautiin heinäkuussa 1919. Lehtisten avioliitto päättyi eroon, koska Juho Kustaa oli löytänyt uuden kumppanin. Buin leirin lakkauttamisen jälkeen Sandra muutti Leningradiin, jossa hän työskenteli vuosina 1920–1921 SKP:n naisosaston toimitsijana.
Muutto takaisin Suomeen
Kesäkuussa 1921 Sandra palasi tyttärensä kanssa puolueen lähettämänä Suomeen. Hän liittyi kielletyn SKP:n peitejärjestönä toimivaan SSTP:een (Suomen Sosialistinen Työväenpuolue) työskennellen puhujana ja järjestäjänä puolueen lakkauttamiseen elokuuhun 1923 saakka. Hän toimi myös Helsingin Työväenyhdistyksen Naisosaston puheenjohtaja 1923–1925.
Vuonna 1925 hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon kommunistien vaalijärjestön STPV:n (Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin Vaalijärjestö) listoilta. Sen jälkeen hän toimi laillisten nais-ja raittiusjärjestöjen sekä kommunistien hallitseman Suomen Ravinto- ja Nautintoainetyöväen Liiton luennoitsijana.
Sandraa odotti vankilatuomio. Joulukuussa 1929 hänet vangittiin poliittisen toimintansa vuoksi samanaikaisesti Oskari Lammisen ja Katri Järvisen kanssa. Sandra Lehtinen asetettiin kymmenen muun kommunistin tavoin syytteeseen valtiopetoksen valmistelusta. Huhtikuussa 1930 Turun hovioikeus tuomitsi hänet 2 vuoden kuritushuonerangaistukseen ja hänet passitettiin Hämeenlinnan naisvankilaan. Huono ruoka ja puutteellinen hygienia yhdistyneenä miltei 60 vuoden ikään johtivat terveyden menetykseen. Vapautumisen jälkeen mahdollisuudet poliittiseen työhön ja elannon hankintaan olivat vähäiset. 1930-luvulla elettiin taloudellista lamakautta.
Neuvostoliittoon emigrantiksi
Juuri 1930-luvun alussa Suomesta muutti Neuvostoliittoon tuhansia toiveikkaita työläisiä rakentamaan sosialistista isänmaata. Vapauduttuaan vuonna 1931 Sandrakin ryhtyi harkitsemaan Neuvostoliittoon siirtymistä. Kärsittyään tuomionsa hän toteutti suunnitelmansa ja muutti vuonna 1932 Neuvostoliittoon, jossa hän asettui Petroskoihin.
”Emigranttivuosien (1933–1945) alussa Sandra asusti Petroskoin suomalaisyhteisössä muistelmiaan kirjoittaen. Vähitellen arkipäivään alkoi hiipiä viitteitä tulevasta katastrofista: aktiivisimpia kommunisteja ryhdyttiin yhtä toisensa jälkeen syyttämään ’kansanviholliseksi’. Eri kansallisuuksiin ulottuvat vainot alkoivat suuressa mitassa vuonna 1937 ja arviolta 20.000 suomalaista menetti seuraavina vuosina henkensä, näiden joukossa Alma Jokinen, J. K. Lehtinen ja monia muita Sandran tovereita vuosien takaa.” (Katainen ja Oittinen)
Paluu Suomeen
Suomen poliittisen tilanteen muututtua Sandra palasi kotimaahansa vuonna 1945 ja asui viimeiset vuotensa Helsingin Siltasaaressa. Lehtisestä tuli arvostettu työväenliikkeen veteraani ja SKP:n kunniapuheenjohtaja, joka oli mukana muun muassa SNDL:n (Suomen Naisten Demokraattinen Liitto) toiminnassa.
Suomen Naisten Demokraattinen liitto perusti Sandra Lehtisen opintorahaston. Sandra Lehtisen muistoadresseja ja -kortteja SNDL:n osasto käyttää jäsentensä onnitteluissa. Useissa SNDL:n opintoaineistoissa muistellaan Sandran elämäntyötä.
Sandra Lehtinen vietti elämänsä viimeisiä vuosia samassa kivitalossa Siltasaaressa työväentalon vieressä, jossa hän oli asunut 1910-luvulta alkaen. Hän oli värikäs persoona: suorapuheinen ja kiivasluontoinen. Periaatteistaan hän ei tinkinyt. Hän kuoli 5.9.1954 Helsingin kunnalliskodin sairaalassa.
Työura- ja elämäkertatietoja
palvelija ja ompelija Helsingissä ja Oulussa 1894–1903
sosialidemokraattinen puhuja, agitaattori ja järjestäjä 1902 alkaen
kansanedustaja 1907–1910
Sosialidemokraattisen Naisliiton puheenjohtaja 1909–1913, sihteeri 1916–1918
meni Venäjälle 1918
Venäjällä Buin kaupungissa lastenkodin johtaja 1918-
Leningradissa 1920-1921
Sosialistisen työväenpuolueen naisjärjestäjä ja puhuja 1921–1923
Helsingin Työväenyhdistyksen Naisosaston puheenjohtaja 1923–1925
Helsingin kaupunginvaltuusto 1925-
vankilassa poliittisista syistä 1929–1931
meni Neuvostoliittoon 1932
asui Petroskoissa ja Moskovassa 1933–1945
Inkeri Lehtinen
Sandra Lehtisen tytär, Inkeri Lehtinen (1908-1997) oli suomalainen poliitikko, Terijoen hallituksen valistusasiain ministeri ja Suomen kommunistisen puolueen (SKP) pitkäaikainen johtohenkilö.
