Saima Helle (o.s. Lehtovaara) syntyi Vammalassa 28.6.1886. Isä oli metsätyönjohtaja Antti Lundberg ja äiti Ida Henrika Svala. Saima oli itsenäinen nainen ja toimi 1900- luvun alkupuolella Hykkyrän kauppahuoneen kirjanpitäjänä Haminassa ja firman mentyä konkurssiin siirtyi Käkisalmen alkoholiliikkeen kirjanpitäjäksi.

Käkisalmessa hän tapasi varatuomari Arvo Helteen, joka oli perustanut kaupunkiin asianajotoimiston vuonna 1914. Nuoret menivät naimisiin 1915. Nuoripari jäi asumaan Käkisalmeen ja Saima jäi kotiin hoitamaan perhettä. Perheeseen syntyi kolme lasta: Hilkka Liisa 19.8.1916 (puoliso Håkan Susitaival), Raija Marja 3.3.1919 (puoliso metsänhoitaja Väinö Suhonen), Juha Arvo Adolf 10.11.1920 (puoliso Kaisa Raatikainen).

Rouvasväen Yhdistyksen puheenjohtaja

Arvo Helle toimi Käkisalmen kaupunginvoutina 1917–1920 ja Käkisalmen pormestarina 1920–1940 sekä kaupungin valtuuston puheenjohtajana 1931–1940. Tarmokas Saima oli mukana monessa yhdistyksessä jo lasten ollessa pieniä. Sen tekivät ajan tavan mukaan mahdolliseksi kotiapulainen ja keittäjä. Pisimpään Saima toimi Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistyksessä ja oli sen puheenjohtaja 1932–1957.

Vuonna 1855 perustettu Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistys oli yksi lukuisista naisten avustusyhdistyksistä, jotka alkoivat levittää hyvinvointivaltion siemeniä. Yhdistys oli osa laajempaa eurooppalaista liikehdintää, johon kuuluvat ajatukset itsenäisyydestä ja kansallisesta kulttuurista, sekä vaatimuksen esteiden poistamisesta tyttöjen koulutukselle, naisten osallistumiselle työelämään ja valtiolliseen toimintaan.

Orpolapset lähellä sydäntä

Valpas ja tarmokas ovat sanoja, jotka kuvaavat niin Käkisalmen kaupungin rouvasväen yhdistystä kuin sen pitkäaikaista puheenjohtajaa Saima Hellettä. Saima oli mukana monessa muussakin yhdistyksessä kuten Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitossa, Sotilaskotiyhdistyksessä ja Lotta-Svärd-järjestössä.

Rouvasväen Yhdistyksen painopisteenä oli alusta asti tyttöjen ja naisten koulutus. Koulutus – erityisesti Naisten käsiteollisuuskoulu – oli Saiman Helteen sydäntä lähellä, samoin orpolapset. Yhdistys avusti myös sota-orpoja, vanhuksia ja jakoi vähävaraisille perheille avustuksia.

Koulutus arvostettua

Käsityökoulu naisille oli aloittanut jo 1885. Se laajeni ja muuttui Naiskotiteollisuuskouluksi 1936. Rouvasväen yhdistys avusti koulua monin tavoin matkan varrella ja rakennutti sille oman talonkin, joka kuitenkin paloi sodan aikana. Vuonna 1948 yhdistys luovutti Naiskotiteollisuuskoulun Mikkelin kaupungille ja sen perinteet elävät yhä Etelä-Savon ammattiopiston artesaanikoulutuksessa.

Kotona Saima Helle huolehti siitä, että kaikki kolme lasta saivat hyvän koulutuksen. Hilkasta tuli varatuomari, Raijasta hammaslääkäri ja Pekasta lääkäri. Lapsenlapsetkin saivat kuulla usein mummilta yliopisto-opintojen tärkeydestä. Perhe eli tavallista lapsiperheen elämää.

Perheen yhteinen harrastus kesäisin oli veneily. Laatokalle tehtiin useammankin päivän retkiä lasten ja ystäväperheiden kanssa.

Sodan jälkeen Lappeenrantaan

Talvisodan jälkeen Helteen perhe ei palannut Käkisalmeen. Saima Helle kotiutui perheineen Lappeenrantaan, kun Arvo Helle oli valittu Lappeen tuomiokunnan tuomariksi 1941. Saima Helle jatkoi Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen yhdistyksen johdossa vielä vuoteen 1957, jolloin hänet nimitettiin kunniapuheenjohtajaksi. Yhdistyksen avustuskohteena olivat sotaorvot ja vanhukset. Kotiseutuhistorian keräämistä ja tallentamista tuetaan yhä.

Saima Helle oli isoäitini ja lapsuudesta muistan hyvin Lappeenrannan mummolan, jossa nukuin joko tuohon aikaan jo tyhjässä apulaisen huoneessa tai ruokasalin paksulla matolla, jos useampia lapsia oli kylässä. Aamiaiseksi saimme aina puuron lisäksi karjalanpiirakoita ja munavoita. Lapsille valmistettiin lounaaksi tai päivälliseksi erikoistoivomuksesta nakkeja ja muusia.

Hyvät ja huonot lehdet

Saima Helle luki ahkerasti kirjoja ja lehtiä, mutta oli tarkka lukemisistaan. Uusi Suomi, Kotiliesi, Suomen Kuvalehti ja Hopeapeili olivat ”hyviä lehtiä”. Kymmenvuotiaana junamatkalle salaa ostamani Avun ja Seuran isoäiti takavarikoi armottomasti asemalla. Päätymiseni maisteriksi valmistuttuani Helsingin Sanomien toimittajaksi oli hänelle kova pettymys. Onneksi muista serkuista sukeutui juristeja, lääkäreitä, maistereita ja insinöörejä.  Säilyimme kuitenkin mummin kanssa aina hyvissä väleissä.