Reetta Ronn on raahelainen esikoiskirjailija, joka pyörittää päivätyönään kirjakauppaa nimeltä Karhun kirja & paperi. ”Meillä oli kotona paljon kirjoja. Sain vapaasti valita luettavaksi mitä halusin.” Kirjat ovat aina kulkeneet Reetan mukana.
Huoleton lapsuus Tarpiossa
Reetta Ronn (o.s. Törmikoski) syntyi vuonna 1978 Raahessa. ”Minä olen tarpiolainen”, hän kertoo syntyperästään. Tarpio on kaupunginosa Raahessa, entisen Saloisten kunnan puolella (kuntaliitos vuonna 1973). Alueelle on rakennettu omakotitaloja. Villi luonto ympäröi aluetta. Tekoallas on kävelymatkan päässä. Alueen lapsille oli tarjolla vapaata tilaa rajattomasti. ”Aina oltiin ulkona, pihalla ja metsissä. Alueella asui lapsiperheitä ja kavereiden kanssa pelattiin ’pallo paikalla’, ’10 tikkua laudalla’ tai pyöräiltiin jonnekin tai rakennettiin lähimetsään majoja ilman rakennustaitoa”, Reetta kertoo lapsuudestaan.
Tarpiosta johti lenkkipolku Tekarille (tekoallas). Matkan varrella sijaitsi hylätty Oravan mummun mökki, jossa kummitteli. Tai oikeasti ei kummitellut. ”Meitä vanhemmat pojat pelottelivat kummituksilla. Kun ikää karttui, me pelottelimme meitä nuorempia”, Reetta taustoittaa pilke silmäkulmassa. Kummitusten ”pelkääminen” oli osa hylätyn mökin viehätystä.
Koulutaipaleen Reetta aloitti Myllymäen ala-asteella. Rakennus ei enää ole koulukäytössä. Naapurikaupunginosaan, Honganpaloon, rakennettiin uusi koulu, jonne Myllymäen oppilaat siirtyivät.
Reetta kuvaa itseään vilkkaaksi ja uteliaaksi. Hän tarttui kirjoihin vasta peruskoulun tokaluokkalaisena, kun isosisko ”pakotti” hänet istumaan aloilleen ja lukemaan sillä seurauksella, että kirjat alkoivat kiinnostaa ehkä liikaakin. Hän kertoo, että usein yöt kuluivat lukien, kun kirjaa ei voinut jättää kesken. Loppuratkaisuun asti oli luettava ja kouluhan siinä kärsi.
Reetan kotona oli paljon kirjoja. ”Sain lukea niitä vapaasti. Vanhemmat eivät määränneet mitä kirjoja piti missäkin iässä lukea. Kirjastosta sain lainata vapaasti kirjoja.” Reetta kävi peruskoulun ja lukion ja sai valkolakin vuonna 1997.
Luovien alojen kautta kirjakauppaan
Reetasta piti tulla kuvataiteilija. Hän opiskeli vuoden ajan alan perusteita Lahdessa. Sen jälkeen hän palasi Raaheen ja opiskeli Mediakeskus Lybeckerissä valmistuen kankaanpainaja-värjääjäksi vuonna 2003.
”Tein koulutukseen kuuluvan työharjoittelun Raahen nuorisotoimessa ja sen jälkeen opiskelin oppisopimuksella nuoriso-ohjaajaksi.” Nuorisotyötä Reetta ei tuntenut omaksi alakseen eikä hakeutunut sille alalle vakituiseen työhön.
Hän sai työpaikan Suomalaisesta kirjakaupasta ja pääsi näin kirjojen pariin. Työsuhde jatkui neljä vuotta. ”Meillä oli monet yyteet ja työkaverin kanssa haaveiltiin omasta kirjakaupasta.” Työkaveri päätti lähteä opiskelemaan hoitoalaa. Nyt (2025) Reetta toteaa, ettei pieni kirjakauppa elättäisi kahta ihmistä.
Reetan unelma omasta kirjakaupasta toteutui vuonna 2021, kun hänen oma kirjakauppansa avasi ovensa. ”Työtä on paljon”, kirjakauppias toteaa.
Kirjat ovat Reetalle aina olleet tärkeitä. Yhdeksi suosikkikirjailijakseen hän mainitsee John Irwinin. ”Luen mieluiten maagista realismia, jossa miljöö on tavallinen, mutta todellisuus nyrjähtää”, hän kuvaa lempikirjallisuuttaan.
Tuoksut vanamon ja varjot veen
Reetta sanoo, että oman kirjan kirjoittaminen on ollut tavoitteena pitkään. Kokopäiväisestä kirjailijan ammatista hän ei haaveile, mutta kertoo, että on aloittanut toisen kirjan käsikirjoituksen kirjoittamisen. Se etenee pikku hiljaa.
Esikoiskirjansa kirjoittamisen hän aloitti ennen kirjakauppiaaksi ryhtymistä. Hän sanoo, ettei kirjoita pöytälaatikkoon vain omaksi ilokseen, vaan kirjan julkaiseminen oli tavoitteena alusta asti.
”Päämäärätietoisesti hän liittyi Raahe-opiston kirjoittajapiiriin. Siellä opettajana olleelta Liisa Honkakoskelta hän sai vuosien aikana tärkeää apua. Ronn sanoo, että ilman kirjoittajapiiriä kirja ei olisi koskaan valmistunut. Paljon apua hän sai matkan varrella myös lukuisilta esilukijoilta”, Reetta kertoi Raahen Seudun haastattelussa 16.8.2024.
”Raahelaiselle lukijalle romaanissa on paljon tutun oloisia maisemia ja paikkoja. Vaikka kaupunkia ei nimetä, Ronn ei tekstissään peittele sitä, että esikuvana on ollut Raahe. Hän sanoo, että esikoisteosta kirjoittaessa on helpointa sijoittaa tapahtumat itselle tuttuihin maisemiin. Helsinkiin sijoittuvaa osuutta varten hän kävi varta vasten pääkaupungissa tekemässä muistiinpanoja.” (RS 2024)
Kirja on saanut hyvän vastaanoton. Kirjaa on luettu lukupiireissä ympäri Suomea. Kirjasta ilmestyy toinen painos keväällä 2026.
”Reetta Ronnin esikoisromaani Tuoksut vanamon ja varjot veen on hauska ja omalaatuinen uuskummaa tai maagista realismia edustava pieni romaani. Se kuvaa kuuluisan kirjailijasuvun viimeistä vesaa Tovea, joka on vetäytynyt yksin Jansson-kissansa kanssa sukunsa omistamalle saarelle. Niin saaren kuin suvunkin nimi on Mustesaari ja jo tästä kirjallisten viitteiden rykelmästä lukija voi aavistella romaanin jujun. Romaanissa leikitellään jatkuvasti kirjallisuushistorialla: oikealla ja keksityllä.” (Kiiltomato)
”Saarikuvaukset ja suljetun paikan tunnelma toimivat. Lukiessa nenässä tuoksuu syksyinen meri ja ummehtuneet tekstiilit. Yksinolo syrjäisellä, pimeällä saarella on Toven toiveiden täyttymys, mutta lukija aistii elinpiirissä uhan merkit.
Ulkokirjallisista seikoista on mainittava kirjan upea ulkoasu. Kangaspinta ja ihanasti sormeiltava varislinnun figuuri saa arvostamaan kirjaa esineenä. Kansitaide on Elina Warstan käsialaa.” (Kulttuuritoimitus, Kirsi Haapamatti)
Finlandia-ehdokkaat työllistävät
”Finlandia-raatiin mukaan pääseminen tietää Reetta Ronnille melkoista luku-urakkaa. Vuoden mittaan luettavaa kertyy parisataa kaunokirjallista teosta, joista kuuden hengen lautakunta seuloo ehdokaskirjat. Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsee muusikko Maija Vilkkumaa.” (RS 2025) ”Lukemista on tällä hetkellä ihan tarpeeksi” Reetta huokaa kesäkuussa 2025.
