Pirkko Anneli Lahti on psykologi, psykoterapeutti, filosofian lisensiaatti ja Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja. Hän toimi tehtävässä vuosina 1983–2006.

Pirkko Lahti on kotoisin Kiskosta, pienestä maalaispitäjästä Varsinais-Suomessa, Salon lähellä. Isä kaatui jatkosodassa, kun tytär oli vasta kaksiviikkoinen. Vanhemmat sisarukset olivat neljän ja kuuden vanhoja.

”Minulla oli hyvä lapsuus. Kotona oli tiukka kuri, ja meidät opetettiin tekemään töitä. Äiti oli kutoja ja sai usein palkan ruuassa, jauhoina ja lihana. En siis ole ikinä nähnyt nälkää, mikä näkyy”, Lahti nauraa.

”Asuimme pienessä kyläyhteisössä, ja meistä lapsista pitivät huolta myös naapurin täti ja naapurin setä, joka oli suutari. Muutaman vuoden ikäisenä sain suutariin oman jakkaran. Istuin sillä ja kuuntelin sedän sosialidemokraattisia ajatuksia. Äitini oli myös vahvasti työväenliikkeen naisia, joten poliittiset juureni ovat tosi syvällä.”

Pirkko Lahdelle ei suinkaan ollut aina selvää, että hän tulisi työskentelemään mielenterveyden ja kriisipsykologian parissa.

”Mietin opettajan hommaa, mutta pääsin opiskelemaan farmasiaa. Luin myös suomalais-ugrilaista kansatiedettä, kotimaista kirjallisuutta, psykologiaa, kasvatustieteitä ja sosiologiaa. Psykologia oli siinä vaiheessa vain sivuaine. Se tuntui kuitenkin luontevalta, olinhan koko ikäni tavannut paljon ihmisiä ja kuunnellut heitä kotona ja suutarin jakkaralla.”

Nykyään kaikki mitataan rahassa

Pirkko Lahti työskenteli yliopistolla useamman vuoden assistenttina, kunnes meni Suomen Mielenterveysseuraan töihin. Sieltä hän siirtyi pian Lääkintähallitukseen, mutta palasi takaisin Mielenterveysseuraan.

Kun Pirkko Lahti välillä oli töissä oikeusministeriössä, hänen ei pitänyt enää palata takaisin entiseen työpaikkaansa. Toisin kävi: ”Vuonna 1982 uudenvuodenyönä entinen pomoni Irja Rantanen soitti minulle ja kysyi, että jos hänelle sattuisi joskus jotain, tulenhan jatkamaan. Seuraavana päivänä hänet löydettiin kaatuneena, hän oli iskenyt takaraivonsa ja hänen aivonsa vaurioituivat.”

Lahti tuli Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajaksi 1983 ja jäi eläkkeelle 2006. Työvuosia seurassa kertyi kaikkiaan 26. Tuona aikana toiminnassa painotettiin aktiivista yhteiskunnallista vaikuttamista, pyrittiin parantamaan kansalaisten valmiuksia selviytyä arkielämän vaikeuksista, madallettiin avun hakemisen kynnystä sekä heräteltiin ihmisten välistä vastuuntuntoa ja huolenpitoa toisistaan.

Työn mukana tuli julkisuus ja toiminnanjohtajasta Suomen Rouva Mielenterveys. ”Se sopi persoonaani, en tietoisesti hakenut julkisuutta, mutta pidin siitä, kun sain puhua itselleni tärkeiden asioiden puolesta.”

”Kuljin edellisen toiminnanjohtajan jalanjäljissä sikäli, että yritin aina puhua niin selkeästi, että kaikki ymmärtäisivät. Toisin sanoen selvää suomea. Tähän osui myös pieni ammatillinen kriisi. Kollegani psykologit eivät arvostaneet tapaani puhua, olin siirtynyt tyypillisestä ammattislangista kansankieleen. Menetin ammatillisen roolini ja identiteettini, ja hyvin harvoin olen käynyt missään psykologien tilaisuuksissa. No kerran kävin puhumassa heille, miten median kanssa toimitaan.”

Suomen Mielenterveysseura on vuosikymmenten ajan tehnyt työtä mielenterveysongelmien arkipäiväiväistämiseksi, sen puolesta, että niistä voitaisiin puhua kuten mistä tahansa sairauksista. Pirkko Lahden mukaan asennemuokkaus on pakostakin heijastunut tämän päivän puheeseen ja yleiseen suhtautumiseen.

”Vielä 1960-luvulla mielenterveyssektorilla psykoottiset sairaudet – itsemurhat, psykoosit, skitsofrenian kaltaiset sairaudet – leimasivat koko hommaa. Yhteiskunnan muuttumisen myötä kriisit nousivat eri tavalla pintaan ja niiden kautta ymmärrys, että jokaisessa perheessä voi olla jotakin.”

1980- ja 1990-lukujen taitteessa psykiatrisessa hoidossa tapahtui suuri mullistus, kun painopistettä siirrettiin sairaalahoidosta mahdollisimman pitkälle avohoitoon. Psykiatristen sairaanhoitopaikkojen vähentämisestä ei kuitenkaan seurannut vastaava resurssien lisääminen avohoidon puolella.

”Ennen Mielenterveysseuraa olin itse tekemässä lakeja, joilla iso laitoskanta vaihdettiin avohoitoon. Hieno perusajatus, joka ei koskaan toteutunut siististi. On turhauttavaa, miten monet silloin ajankohtaiset asiat ovat edelleen hoitamatta. Poliitikot osaavat kyllä luetella ongelmat, mutta miksei mitään koskaan tapahdu? Tämä on iso arvokysymys.”

Lahden mukaan avohoidon pitäisi olla laadukasta, hoitoon pitäisi päästä nopeasti eikä omaisia saisi unohtaa. Meillä saa aika hyvin ensiavun, mutta jälkihoito ja mukana kulkeminen arkipäivän ongelmissa puuttuvat”, hän harmittelee.  

”Sanotaan, että raha ei vaikuta mielenterveyteen. Totta vie se vaikuttaa! Kun rahasta on pulaa, se heijastuu arjesta selviytymiseen. Nykyään kaikki mitataan rahassa, jopa välittäminen.”

Rahan mahti alkoi nousta jo 1970-luvun laman myötä, mutta vuosi 1992 laukaisi tilanteen. 1990-luvun alussa raha nousi yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön ja talousjohtamisen suosio kasvoi työpaikoilla. Ihmisiä alettiin mitata rahantuojina. Kun ensimmäisen laman aikaan työttömyysaalto oli erittäin kova, nyt on käynnissä sama ilmiö, mutta työttömyyteen siirrytään lomautusten kautta.

Ihminen on oman elämänsä asiantuntija

”Suomalaisille työ on erittäin tärkeä asia. Meillä ei ole mitään, jos meillä ei ole töitä. Olen ollut hirveän surullinen siitä, ettei työttömillä riitä yhteishenkeä kerääntyä yhteen ja pitää puoliansa. Kukaan ei aja heidän asioitaan.”

”Vanhusten ja työttömien kohdalla tässä ajassa vaivaa hyödyttömyys, työelämässä olevia – siis niitä joilla työtä on – valtava paine ja nuorten kohdalla nousee esiin toivottomuus”, Lahti summaa Suomen Mielenterveysseuran verkkosivujen haastattelussa. 

Toisaalta suhtautumisessa työhön on tapahtunut myös merkittävä muutos. ”Nuori polvi osaa olla itselleen aikaisempia armollisempi ja helliä itseään, toki eivät kaikki. Mutta yhä edelleen on nähtävissä, että tämä kansa – aivan nuorinta sukupolvea lukuun ottamatta – on kasvatettu työhön ja että sen kautta ansaitaan lepo. Ja se on syvässä!”

Kun ihminen irtisanotaan työstään, ensimmäiseksi hän todennäköisesti tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Lisäksi hyödyttömyyden tunne on yleinen, sillä suomalaiset haluavat tuntea itsensä hyödylliseksi. Irtisanomisen seurauksena voi myös ilmetä masennusta, ärtymystä ja väsymystä, mutta myös psykosomaattisia oireita kuten särkyjä.

Pirkko Lahti muistuttaa, että kriisi on aina yksilöllinen. Vaikka ihminen olisi irtisanottu aiemminkin työstään ja tilanne olisi tuttu, kyse on silti kriisistä. Mutta jokaisella on omat selviytymiskeinonsa. Joku lähtee kävelemään metsään, joku pitää mykkäkoulua. Joku nukkuu, joku lähtee joksikin aikaa muualle, joku rauhoittuu lukemalla ja joku ottaa alkoholia.

”Keskeistä on huolehtia itsestä siinä vaiheessa, kun vielä voi kohtuullisen hyvin. Tämä edellyttää, että selvittää oman elämän kannalta keskeiset kulmakivet. Näistä kannattaa sitten pitää kiinni ja pohtia erilaisten arvovirtausten vaikutusta niihin”, Lahti kirjoittaa Mielenterveyden menu -kirjassaan vuonna 1995.

”Kenenkään selviytymisen keinoja ei ole etukäteen arvioitu. Niinpä myös mikä tahansa selviytymisen keino voi olla mahdollisuus eteenpäin ja vaikeuksista selviämiseen. Joissakin tapauksissa osa keinoista voi kuitenkin olla yliannosteltuna tuhoisia. Jokaisen on syytä kartuttaa selviytymiskeinojensa valikoimaa, lisätä ja uudistaa sitä.”

”Ihmisen tulee myös tiedostaa, että hän on itse oman elämänsä asiantuntija. Hän on elämänsä ainutkertainen arkkitehti ja hänen sitoutumisensa omaan minuuteen on keskeistä selviytymisen kannalta. Toinen ihminen ei voi elää minun elämääni eikä myöskään antaa siitä arvosanoja. Siksi olisi tärkeää, että ihminen mieltäisi oman elämänsä ainutlaatuisuuden ja tunnustaisi oman osaamisensa tässä ja nyt.”

Syrjäytyminen on nykyajan muotiselitys sosiaaliselle pahoinvoinnille, mutta samalla leima, joka kerran lyötynä helposti pysyy ja jonka avulla voidaan syyllistää ihmistä hänen omasta osattomuudestaan. Jo pelkkä sana totaaliterminä saa osakseen Pirkko Lahden arvostelua: ”Eihän kukaan ole täysin syrjäytynyt, niin kuin keskiluokka haluaa nähdä. Jos ihminen on työtön, hänellä voi olla vielä jäljellä terveys, koulutus, muuta elämää”, hän puuskahtaa.

Koko kansan terapeutti

Pirkko Lahti on arvostettu puhuja, joka on tehnyt mielenterveystyötä tunnetuksi erilaisissa yhteyksissä. Monille suomalaisille hän on tuttu kansantajuisista luennoista ja puheenvuoroista. Suositumpien otsikoiden listalla ovat olleet omasta elämästä huolehtiminen, jaksaminen ja työhön liittyvät kysymykset.

Lahden uusimpana puheiden aiheena on vanhusten ja ikäihmisten elämänlaatu ja asema yhteiskunnassa. Kun väestö ikääntyy, myös senioreiden mielenterveystyöhön ja muihin palveluihin on panostettava nykyistä enemmän. Suomen satavuotisen itsenäisyyden merkeissä Lahdelta ja Ulla Nummiselta ilmestyi kirja Satavuotiaiden kädenjälkiä. Siinä on haastateltu vuonna 1917 syntyneitä suomalaisia, kuvattu heidän elämänkaartaan ja kerrottu heidän ajatuksiaan.

”Haluan teoksella protestoida sitä vastaan, että veroja maksavat ja vuosikausia työskennelleet vanhukset olisivat yhteiskunnalle taakka”, Lahti sanoo.

”Vanhuksia alkaa olla yhteiskunnassa jo yli 1,5 miljoonaa. Vanhusten yhteisöllisen ajattelun sisäänajo ja uusien mallien kehittäminen olisi hyvin tärkeää.”

Pirkko Lahti on saanut työstään lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, muiden muassa Kansanvalistusseuran palkinnon 1993, valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1996, Vuoden puhujan palkinnon 2001 ja Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnon 2005. Lahti oli myös SDP:n ehdokkaana vuoden 2004 eurovaaleissa ja sai 18 852 ääntä.

”Pirkko on sellainen koko kansan terapeutti, joka pitää aina kännykkäänsä päällä ja on aina valmis kuuntelemaan ja auttamaan”, luonnehtii Lahtea hänen elämänkumppaninsa Kauko Piipari. Pari on ollut avoliitossa yli 40 vuotta.

Pirkko Lahti haluaa puhua ihmisten itsetunnon, tunteiden, toisistaan välittämisen ja omien juurien hyväksymisen puolesta teknistyvässä, globaalissa maailmassa. Samat asiat ilahduttavat ja huolestuttavat ihmisiä eri puolilla maapalloa.

Lahti pitää uransa yhtenä huippukohtana valintaa Mielenterveyden Maailmanliiton presidentiksi vuonna 1999.  Maailmanliitto toimii kansainvälisenä kattojärjestönä yhdeksällä maantieteellisellä alueella sekä YK:n ja sen alajärjestöjen Maailman terveysjärjestön (WHO) ja Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yhteistyökumppanina. Liiton näkyvin tapahtuma on vuosittain 10. lokakuuta järjestettävä Maailman mielenterveyspäivä.

”Olen ollut lukuisia kertoja puhumassa Euroopan parlamentissa, WHO:n ja ILO:n kokouksissa ja mielestäni mielenterveys näkyy aika vahvasti monissa EU:n ohjelmissa. Myös esimerkiksi Vammaisten päivä (3.12.) luotiin minun aikanani”, Lahti huomauttaa.