Pirjo Laukka (o.s. Kinnunen) on syntyjään Karjalan tyttöjä. Hän syntyi vuonna 1933 Lauritsalassa, joka nykyään kuuluu Lappeenrannan kaupunkiin. Lauritsala oli ennen sotia työläiskylä, jossa asui Kaukaan tehtaan työväkeä. Pirjon isä Toivo Kinnunen oli lappeenrantalaisen suutarimestarin poika, joka kiinnostui maanviljelystä ja osti maatilan. Sanni-äiti oli työskennellyt sairaanhoitajana ennen avioliittoa. Pariskunnalle syntyi 7 lasta. Kinnusilla oli karjaa: lehmiä ja lampaita. Pienestä pitäen lapset otti osaa maatalon töihin. – Kyllä minä osasin lypsääkin, Pirjo huomauttaa.

Pirjon kiinnostus runouteen heräsi jo kotona, sillä Sanni-äiti osasi ulkoa paljon runoja, joita hän lausui ääneen kotitöitä tehdessään. Kotona luettiin paljon. Isä soitti harmoonia. Kotona pidettiin seuroja, joissa isä säesti virsiä. Usein saarnamiehet, joita saapui eri puolilta Suomea, yöpyivät Kinnusella.

Sotavuosina Kinnuset joutuivat jättämään kotinsa kaksi kertaa mutta pääsivät muuttamaan takaisin, kun rauha oli solmittu. Pirjo kertoo, että hän oli sodan aikana pikkulottana ja kävi sotasairaalassa siskonsa kanssa lausumassa runoja.

Saimaan rannalta meren äärelle

Pirjo tuli opiskelemaan Raahen seminaariin vuonna 1953. Hän asui koulukortteerissa Velkaperällä erään omakotitalon yläkerrassa. Hän sanoo, että seminaarissa vietetyt vuodet olivat hyvää aikaa. Koulu antoi kelpo eväät tulevaan ammattiin. Upeana luontokokemuksena hänellä on jäänyt lehtori Lyyli Miettisen järjestämä retki Iiläisten metsään ensimmäisenä opiskelusyksynä. Pohjanvanamot kukkivat niin runsaslukuisesti, että mättäät näyttivät ihan valkoisilta. Raahen luonto näytti kauneutensa eri puolilta Suomea tulleille opiskelijoille. Äidinkielen opettaja Anna Vuorjoki on jäänyt hänelle mieleen innostavana opettajana. ”Anna avaa laukkunsa ja Sanan Mahtia (oppikirja) näyttää”, oppilaat riimittelivät. Hän ohjasi taidokkaasti tulevia opettajia myös kirjallisuuden pariin.

Viimeisenä seminaarivuotenaan, vuonna 1958, Pirjo tapasi Alpo Laukan, tulevan aviomiehensä. Opettajaksi valmistuttuaan hän työskenteli vuoden ajan Lappeenrannassa ja muutti sitten Turkuun, jossa Alpolla oli työpaikka. Laukat muuttivat Raaheen 1960-luvun alussa, kun Alpo sai vakituisen työpaikan Sähkölaitokselta.

1960-luvun alussa Pirjo suoritti Helsingin opettajakorkeakoulussa alkuopetuksen erikoistutkinnon. Hän toimi Raahessa 30 vuotta luokanopettajana. Hän teki pitkän työuran Seminaarin harjoituskoulussa, joka seminaarin lakkauttamisen jälkeen muuttui Pitkänkarin kouluksi. – Pidin työstäni, hän summaa työvuosiaan opettajana.

Pirjon ja Alpon perheeseen syntyi kolme lasta. Kun lapset olivat pieniä, kesät kuluivat Uniletossa kesämökillä. Vielä nykyäänkin Pirjo käy mökillä aika usein. – Ruokin siellä lintuja, hän kertoo.

Kransseja ja runoja

Yksi Pirjon mieluisimmista harrastuksista on ollut upeiden kranssien tekeminen kuivakukista. Kesäisin hän keräsi lähimetsistä ja niityiltä suuren määrän luonnonkukkia, jotka hän kuivatti kransseja varten. – Nautin luonnossa liikkumisesta ja kukkien keräämisestä, hän muistelee. Kranssit tulivat myyntiin Naisten Messuilla.

Runot ja lausuntataide ovat kuuluneet lapsesta saakka Pirjon elämään. Hän ei ole pitänyt kirjaa esiintymisistään, mutta niitä on satamäärin. Hän on esiintynyt itsenäisyyspäivän juhlissa ja pienissä tilaisuuksissa. Mieluisia ovat aina olleet veteraanien tilaisuudet. Myös seurakunnan tilaisuuksissa hän on lausunut runoja.

Pirjo piti Raahen Työväenopistossa runopiiriä, joka edelsi Raahen Runoseuran perustamista. Hän on 2000-luvun alussa perustetun runoseuran aktiivinen perustajajäsen. Hän ei itse kirjoita runoja, mutta tulkitsee mielellään erityisesti vahvoja runoja sekä klassikoita. Hän mainitsee muutaman lempirunoilijoistaan, joihin lukeutuvat raahelaiset Kerttu Kastelli ja Kalevi Silvola. – Ykköseksi nousee tietysti Eino Leino, josta harrastukseni on saanut alkunsa, lausuja kertoo.

Eläkevuosinaan hän on voinut keskittyä runoihin, innostaa nuoria lausujia ja kannustaa heitä harrastuksessaan. Nyt, kun on tulossa kaupungin juhlavuosi, hän on tutustunut Martti Merenmaan tuotantoon, jota voisi nostaa esille.

Pirjo sai vuonna 2004 Pro Raahe -mitalin. Vuonna 2006 Raahe-seura valitsi hänet Raahen Fiiaksi tunnustuksena hänen tekemästään työstä opettajana ja kulttuuripersoonana. – Lausuntaharrastuksesta on ollut sekin hyöty, että olen saanut tutustua moniin raahelaisiin, hän sanoo. Myös seurakunnan toiminnan kautta hän tuntee juurtuneensa Raaheen, jossa hän on asunut nyt yli 60 vuotta. Hän tuntee kuuluvansa hyvin vahvasti Raaheen, vaikka juurtuminen ei aina ole ollut helppoa.

Runojen lukemisen lisäksi Pirjon sydäntä lähellä on lukeminen yleensä, luonnossa kulkeminen sekä tietysti viisi lastenlasta, joiden kanssa aika ei käy pitkäksi.