Palvelutalon vapaaehtoinen apulainen

Tapaan Päivin lähes joka kerta kun käyn Onnelanpolun palvelukeskuksessa. Hän istuu asukkaiden sohvaparlamentissa, neuvoo moninaisissa pulmissa asukkaita, laittaa silmätippoja, tuuraa tuolijumpan vetäjää, opastaa talon vieraita. Hän on paikalla kun talon henkilökuntaa ei näy. Hän ei kuitenkaan ole asukas eikä hoitaja. Siis kuka on tämä iloinen ihminen, jolta minäkin saan apua ja neuvoja siellä käydessäni?

Päivi on ollut yli 30 vuotta miehensä omaishoitaja ja on sitä yhä, täälläkin.  Minun on pakko kysyä kuinka hän jaksaa. Tässä on ihminen, jonka ihailtava työ ansaitsee muistiin merkitsemisen. Saan suostuteltua hänet kertomaan.

–Jaksaminen on ollut usein koetuksella, Päivi tunnustaa.

Koulutukseen ei ollut varaa, mutta työpaikka koulutti

Päivi syntyi kuusilapsiseen kauppiasperheeseen Myrskylässä vuonna 1951. Vanhempani pitivät yhdessä siirtomaatavarakauppaa. Isä oli liian hentomielinen kauppias, antoi paljon ostoksia velaksi ja niin kauppa jouduttiin taloudellisten vaikeuksien vuoksi lopettamaan. Äiti oli laskenut, että vain kaksi lapsista pystyttäisiin kouluttamaan ja koska Päivi vilkkaana lapsena ei oikein malttanut seurata opetusta, jäivät numerot alhaisemmiksi kuin sisaruksilla ja hän joutui tyytymään kansakouluun.

–Minä luulen, että minulla oli ADHD, mutta eihän sitä silloin tiedostettu, Päivi arvelee.

Perhe muutti Lahteen, isä sai töitä vakuutusten myyjänä ja äiti oli töissä herkkupuodissa. Päivi aloitti koulunsa Lahdessa ja jo 14-vuotiaana hän oli töissä, ensin lastenhoitajana ja torimyyjänä, mutta pian monissa lahtelaisissa vaatekaupoissa ja autoliikkeiden konttoreissa ja lopulta Eimo-muovissa 14 vuotta, missä hänet näppäränä oppijana koulutettiin ja nostettiin ATK-vastaavaksi.

Eimo oli hyvin menestyvä ja koko ajan kasvava yritys, mikä merkitsi Päivin vastuualan niin valtavaa kasvua, että Päivi väsyi, yöunet alkoivat muuttua päivän ongelmien ratkaisujen selvittämiseksi niin että Päivä lopulta irtisanoutui ja jäi kotiin.

Tässä vaiheessa hän oli löytänyt elämänsä suuren rakkauden, Sepon, ensimmäisen avioliiton kariuduttua. Tuossa kohtaamisessa oli jotain selittämättömän ihmeellistä, kuin sielun kumppanit olisivat tavanneet.

Järkyttävä onnettomuus

Onnellista perhe-elämää kesti kahdeksan vuotta, kunnes kaikki on murskana. Tuo aika oli täynnä työ ja kaikkea mitä elämä tuo tullessaan, mutta rakkaus vain kasvoi.

Perheen pesukone reistaili ja kutsuttiin korjaaja, joka hoiti asian. Hän, tuttu mies, kuitenkin huikkasi lähtiessään Päiville, että pyydä Seppoa kääntämään vedenpoistoletkun mutka toisin päin. Seppo teki työtä käskettyä, mutta sai koneesta niin kovan sähköiskun, että sydän pysähtyi ja mies kaatui kuolleena lattialle Päivin eteen. Seppo kuoli. Sydän pysähtyi.  Apu saatiin kuitenkin 7 minuutissa ja Sepon elvytettiin siinä paikalla, hän muuttui sinisestä takaisin tavallisen väriseksi. Tämä tapahtui 27.3.1993.

-Se oli aivan ihmeellistä! Miten voi ihmisen väri muuttua niin nopeasti ja täydellisesti, Päivi kertaa tapahtumaa. Siitä sitten ambulanssilla sairaalaan ja minä perässä autolla. Siellä sitten odotin käytävässä, kunnes lääkäri tuli ja ojensi minulle mustassa säkissä Sepon vaatteet ja sanoi: Huomista päivää ei tule.

Seppo todettiin aivokuolleeksi. Muistikeskus oli tuhoutunut kokonaan. Hän ei kuitenkaan kuole.

Ihmeet jatkuvat. Viiden päivän kuluttua Seppo herää koomasta lääkäreiden suureksi hämmästykseksi.

-Kun hän heräsi koomasta, hän ei muistanut, että me oltiin naimisissa, mutta minä näin hänen silmistään jotain sellaista syvää, jota ei osaa selittää. Kun minä vastasin, että on meidät vihitty, niin hän huokasi: Jumalan kiitos!

Aluksi silmät pyörivät holtittomasti päässä eikä hän pystynyt edes istumaan. Vaikka aivokuva osoitti, että siellä on lähes tyhjää, Seppo oppi kävelemään ja puhumaan hyvien terapeuttien avustuksella. Hänet lähetettiin Lahden neurologiselta osastolta tarkempiin sydäntutkimuksiin Tampereelle. Suuri järkytys Päiville oli se, että Seppo sijoitettaisiin loppuelämäkseen pitkäaikaishoitoon ilman minkäänlaista kuntoutusta. Hänhän oli aivokuollut! Sinne Päivi ei rakastaan voinut antaa. Hän vie Sepon kylmiltään kotiin seitsemän viikon sairaalajakson jälkeen.

– Se olisi ollut kuin kuolemantuomio, vihanneksena sinne makaamaan, Päiviä itkettää vieläkin.

Kuntoutunut fyysisesti täydellisesti. Kaikki vamma on psyykkisellä puolella, oli kaupunginsairaalan loppulausunto.

Lähes ylivoimainen tehtävä

Päivi on nyt ilman työtä kotona hoitamassa miestään ilman minkäänlaista apua. Seppo onkin nyt poissa terveydenhoidon piiristä. Hän on nyt vain kotona.

-Koko asia oli minun vikani. En minä osannut ajatella seurauksia. Olin toiminut omavaltaisesti.  Mitään apua ei tullut, eikä vakuutusyhtiö katsonut olevansa velvollinen korvauksiin. Tutkimuksien mukaan pesukoneen sähköjohdon maadoitusjohto on ollut viallinen. En jaksanut taistella tarpeeksi, vaikka kovasti yritinkin.

-Minä olin niin noviisi tässä asiassa. Minä mietin mitä minun pitää mennä, mistä kysyä. Sitten menin Kelaan ja otin sieltä kaikki esitteet ja tutustuin niihin ja menin uudestaan Kelaan ja  asiat alkoivat sujua. Minusta tuli omaishoitaja. Myytiin talo, myytiin vene ja minä hoidin Seppoa kotona 21 vuotta ympäri vuorokauden. Omaishoidon tuki oli ihan hyvä. Potilas on sellainen, että hänellä pitää olla laitospaikka, häntä ei voida hoitaa kotona, oli terveydenhoidon lausunto. Edunvalvojaksi myös jouduin.

–En todellakaan osannut kuvitella, millaisen tehtävän olin ottanut.  Miestä vietiin erilaisiin paikkoihin, jopa kehitysvammalaitoksiin vapaitteni aikana. Pakko oli saada välillä nukkua. Takaisin kotiin tullessaan hän oli yleensä huonommassa kunnossa taas.  Olin niin väsynyt, että olin jo itsemurhan partaalla, mutta pääsin sitten terapiaan. Olin yrittänyt hakea turhaan apua pitkään.

Eräs ihana lääkäri otti Sepon kolmeksi päiväksi sairaalaan, että minä saisin levätä. Hän otti asiakseen tutkia tilannetta kunnolla. Hänen lausuntonsa oli tämä:

–Tää on kauhee kombo. Miehesi aivokuva kertoo, että sinun miehesi ei pitäisi pystyä olemaan tuossa, ei kävelemään eikä mitään. Verikokeet taas ovat kuin huippu-urheilijalla. Sinun miehesi voi elää vielä vuosikymmeniä ja tulee kuolemaan täysin liikuntakyvyttömänä ja sitä kohti me nyt mennään. Hän on nyt vuodepotilas ja pystyy liikuttamaan enää vain käsiään. Jalkojen pitävyyttä ei ole enää koetettukaan.

Päivi hoiti Seppoa kotona 21 vuotta. Yhteisiä lapsia heillä ei ole, mutta Sepon lapset pääsivät helposti tapaamaan isäänsä ja viettämään hyviä hetkiä. Huonojakin oli enemmän kuin tarpeeksi. Nyt on kymmenen vuotta vietetty ympärivuorokautisessa hoitopaikassa, missä Päivi viettää useamman tunnin päivässä syöttäen ja viihdyttäen Seppoa.

Rakkaus auttaa jaksamaan

– Kun olin Sepon kanssa treffeillä ensimmäisen kerran, minulle tuli jokin kummallinen etiäinen. Siinä tapaamisessa minä ajattelin, että kauheeta. Tämä on kuolemaks. Ja niinhän se on ollutkin, mutta elämä on tullut sen mukana. Ja se suuri rakkaus. Tämä on suuri rakkaustarina. Nämä on niitä elämän ihmeellisyyksiä. On asioita mitä ei osaa selittää. Me olemme varmasti sielunkumppaneita. Rakkaus on ollut mulle se suuri voima. Minä rukoilen joka ilta, että ota hänet ihan hiljaa unessa pois, kun elämä ei ole enää elämisen arvoista.

Päivi käy välillä miehensä huoneessa ja palattuaan kertoo:

-Oi Päivi rakas kun sinä tulit, hän sanoi iloisesti kun menin. Minä laitoin hänelle pitkän kalastusohjelman katsottavaksi. Jussin kalajutut. Hän rakasti kalastamisesta. Minä olen nauhoittanut kaikki hänen lempiohjelmansa. Hän jaksaa katsoa niitä vaikka päivät läpeensä. Hän ei muista mitä on nähnyt. Hän elää omassa lapsuudessaan. Joskus minä ajattelen, että minä olen ihan hullu, kun minä teen kaikkeni hänen eteensä. Mutta kun hän on se minun rakas.

Kuitenkin minä usein mietin, mikä on tämän kaiken tarkoitus. Olen itsekin tarvinnut terapiaa jaksaakseni. Nyt olen täällä neljä tuntia joka päivä, syötän kaksi ateriaa ja järjestän ohjelmaa, tuon Sepon talon yhteisiin tapahtumiin. Jaksan kun istun välillä täällä aulassa ja juttelen toisten asukkaiden kanssa ja samalla auttelen pikku asioissa.

Olen huomannut, että Päivi on asukkaille tärkeä tukihenkilö. Hänen kanssaan voivat asukkaat ainakin keskustella päivän asioista.

Kiitos, Päivi, tästä vaikuttavasta elämäsi tarinasta – tähän asti. Mitä elämä sinulle tuokaan tullessaan, sen vain aika näyttää. Omaishoitajuus jatkuu, neljäs vuosikymmen on jo alkanut. Sinun pyyteettömästä avustasi saavat nyt nauttia monet muutkin palvelutalon asukkaat jokaisena päivänä.