Tuleva suomalaisen tyttökoulun johtajatar ja Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Ottilia Stenbäck (Tiila) syntyi 31.12.1848 Alavudella. Hänen vanhempansa olivat rovasti ja valtiopäiväedustaja Alahärmässä syntynyt Karl Fredrik Stenbäck (1798-1875) ja luutnantin tytär Emilia Ottilia Christina von Essen (1817-1915). Heidät oli vihitty Vöyrillä 1834 ja he kuuluivat herännäisyyden kannattajiin. Perheeseen syntyi 13 lasta.

Nuoruus

Ottilian nuoruus  sijoittui kansallisen heräämisen aikaan. Ylioppilasveljet opiskelivat Helsingissä ja toivat uusia aatteita kotipappilaansa. Ruotsinkielisessä pappilassa ruvettiin mm. käyttämään suomea puhekielenä. Rakkaus omaan synnyinmaahan, kansaan ja suomen kieleen alkoivat itää. Ottilian kansallinen herääminen ja tiedon janoaminen innosti häntä hakemaan opiskelupaikkaa Jyväskylän seminaarista. Hän tahtoi opettaa kansansa tyttäriä. Alkeisopetuksen hän oli saanut kotonaan.

Toinenkin ja inhimillinen syy opiskeluintoon mainitaan. Ottilia nimittäin rakastui 18-vuotiaana sisarensa häissä sulhaspoikana toimineeseen Gustaf Johanssoniin (1844-1930), josta tuli myöhemmin arkkipiispa. Vastarakkautta ei esiintynyt. Ottilialla oli käsitys, että Gustaf suhtautui kielteisesti tyttöjen opiskeluun, piti kansansivistystä tarpeettomana ja kansakoulua vahingollisena. Johansson tunnetaan erittäin kielteisestä suhtautumisestaan demokratiaan, joka oli hänen mielestä ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa, joten Ottilian käsitys oli oikea. Johansson ei edes äänestänyt alkuaikoina yksikamarisen eduskunnan vaaleissa. Edusti kyllä valtiopäivillä pappissäätyä. Naisasialiikettä hän piti kapinana Jumalan maailmanjärjestystä vastaan, joka aiheutti yhteiskunnalle ja naiselle turmion. Olisikohan Ottilia näpäyttänyt ja kunnolla? Hänestä itsestäänhän tuli vaikutusvaltainen tyttökoulun johtajatar vuosikymmeneksi.

Opiskeluvuodet

Suomen ensimmäinen seminaari, Jyväskylän seminaari, perustettiin vuonna 1863. Ottilia hyväksyttiin seminaariin opiskelijaksi vuonna 1869 ja valmistuttuaan kansakoulunopettajaksi 1873 alkoi hän kotipitäjässään osaksi isänsä perustamassa pienessä tyttökansakoulussa opettaa lapsia. Jo tässä vaiheessa elämässään omaksui hän opetustyössään kaksi suurta, vahvaa aatetta: isänmaanrakkauden ja Jeesuksen rakkauden. 

Jyväskylän seminaarissa Ottilia vastusti seminaarin johtajan Karl Gabriel Leinbergin yksinvaltaista johtamistyyliä. Hän muisteli käyttäytymistään vanhanakin, ”hävetti”. Oli rohkeaa ja varmaan ainutlaatuista 1800-luvulla kritisoida itseään ylempiä ja vielä naisena. Hän itse sai ankaran ja tiukan johtajan maineen tyttökoulun johtajattarena. Mutta hän oli myös vakaa ja oikeamielinen. 

Jatko-opintoja Ottilia suoritti Saksassa ja Sveitsissä. Hän tentti yksityisesti kasvatusopin tutkinnon (”pedagogik och didaktik samt uppfostrans och undervisningens historia”) professori Zacharias Clevelle, joka oli ollut Helsingin yliopiston kasvatustieteiden professori vuosina 1862–1882.

Työvuodet tyttökoulussa

Helsinkiin vastaperustettuun suomalaiseen tyttökouluun tarvittiin opettaja ja Ottiliaa pyydettiin aloittamaan täällä. Hän muutti juuri äskettäin leskeksi jääneen äitinsä kanssa Helsinkiin 1875. Tyttökoulussa hän opetti uskontoa, suomen kieltä ja kasvatusoppia. Ja jo seuraavana vuonna hänestä tuli tyttökoulun johtajatar, koska Minna Lindroos (1841-1917), Ida Godenhjelmin (1837-1913) sisar ja tyttökoulun perustaja, erosi tehtävästään mennäkseen naimisiin. Tyttökoulussa oli huomattu Ottilian tarmo, luja tahto ja johtajanominaisuudet. Tätä kunniakasta ja vastuullista työtä hän teki seuraavat 43 vuotta. 

Tyttökoulun rinnalle perustettiin Suomalainen jatko-opisto 1881, josta valmistui naisopettajia ja myös tämän opiston johtajattarena Ottilia Stenbäck toimi 14 vuotta. Tie yliopistoon ei vielä ollut avoinna naisopiskelijoille ja opettajia tarvittiin koko valtakunnassa. Aila Annan pro gradu -tutkielmassa kerrotaan, että se oli juuri Ottilia, joka ehdotti ottaa opettajaksi opiskelemisen jatko-opiston ohjelmaan. 

Suomenmieliset Ida ja Bernhard Godenhjelm, jotka olivat perustaneet tyttökoulun, olivat erittäin kiinnostuneita sivistystehtävästään ja sen kehittämisestä. Ida itse oli saanut opiskella ulkomailla kahden vuoden ajan varakkaan Aurora Karamzinin (1808-1902) stipendin turvin. Hän oli tutustunut aktiivisuuspedagogi Friedrich Fröbelin (1782-1852) toiminnalliseen pedagogiikkaan. Vahvistaakseen osaamistaan myös Ottilia pääsi vuosina 1880-1881 tutustumaan Ruotsin, Saksan ja Sveitsin koululaitoksiin. 

Tyttökoulu ja jatko-opisto muuttuivat vuonna 1886 valtion kouluiksi. Tämä tiesi enemmän opiskelijoita ja taloudellista turvaa. On varmasti ollut antoisaa olla opettamassa lahjakkaita ja ahkeria nuoria naisia, joista suomalainen yhteiskunta saa olla ylpeä. Nämä tunnetut henkilöt ovat opiskelleet jatko-opistossa: Hilda Käkikoski, Hilja Haahti, Ester Ståhlberg, Maria Stenroth, L. Onerva, Tekla Hultin, Alli Nissinen, Aune Krohn, Naemi Ingman, Ilta Koskimies, Irene Mandelin, Laimi Leidenius, Tyyni Tuulio ja Anna Sahlstén. 

Kaiken kaikkiaan Ottilia Stenbäck toimi Helsingin suomalaisen tyttökoulun opettajana ja johtajana vuodet 1876-1919 ja Helsingin suomalaisen jatko-opiston johtajana 1905-1919.

Tiila-täti

Ottilia Stenbäckiä puhuteltiin Tiila-tädiksi ja kolmannessa persoonassa. Myös hänen kasvattityttärensä 14 vuotta kasvattiäitiään nuorempi Anna Augusta Bähr (1862–1949), josta aikanaan tuli Ottilia Stenbäckin veljen, tunnetun kirkkojen suunnittelijan ja arkkitehdin Josef Stenbäckin (1854-1929) aviopuoliso.

Entiset oppilaat ja rehtorin toimessa ansioituneet Elisabeth Frey ja Avena Sahlberg yrittivät silloisen Mantereen hallituksen opetusministeri Lauri Ingmanin avustuksella taivuttaa Ottilia Stenbäckiä 80-vuotispäivänsä kunniaksi vuonna 1928 ottamaan vastaan professorin arvonimen. Ottilian vastaus oli ehdoton ei. Kasvattaja ja naisasianainen Lucina Hagman (1853-1946) oli saanut ensimmäisenä suomalaisena naisena vuonna 1928 professorin arvonimen. 

Kasvatusopillisten opintomatkojen innoittamana ja kasvatusopin historiasta kiinnostuneena Ottilia Stenbäck kirjoitti teoksen Kasvatus-opin historian pääpiirteet I ja II ja jotka ilmestyivät vuonna 1890 ja 1892 Gummeruksen kustantamana. Teoksesta on otettu useita painoksia ja on yhä saatavilla hyvin varustetuista kirjastoista. Kirjoja käytettiin sekä jatko-opiston että yliopiston kurssikirjana.

NNKY:n perustajajäsen

Ottilia täytti 90 vuotta vuonna 1938 joulukuun viimeisenä päivänä. Helsingin NNKY:n kuoro herätti päivänsankarin laululla. Yhdistyksen ja liiton puolesta kävi lähetystö viemässä onnen ja siunauksen toivotukset yhdistyksen ja liiton ensimmäiselle puheenjohtajalle ja lupauksella järjestää loppiaispäivänä juhlan arvostetulle syntymäpäiväsankarille. Helsingin yhdistys oli koristellut salin kukin ja kynttilöin. Kunniavanhus saatettiin paikalleen kiitoslaulun kaikuessa taustalla. Kuoro lauloi Tiila-tädin lempilaulun ”Siipeinsä suojassa turvattu olen”. Juuri NNKY:ssä hänellä oli tilaisuus toimia vähävaraisten ja erityisesti työläisnaisten hyväksi.

Suomen NNKY:n äänenkannattaja Kotia kohti julkaisi tammikuussa 1939 entisen oppilaan Hilja Haahdin kirjoittaman artikkelin, jossa kerrottiin Ottilian pitkästä urasta ja hänen valtavasta työpanoksesta yhdistyksen hyväksi. Artikkelissa mainittiin mm.: ”Mainitsemme vain raamattupiiri- ja ompeluseuratyön sekä varsinkin hänen uhrautuvan uurastuksensa Sörnäisissä sijaitsevan tyttökodin hyväksi, jonka suojatit ovat kuin hänen rakkaita lapsiansa. Jumala yksin tietää, mitä siunauksen virtoja hänen esirukouksensa ovat vetäneet koko Suomen NNKY:n ylitse. Yhdistys on syvästi kiitollinen kaikesta siitä, mitä se Ottilia Stenbäckin työn, rakkauden ja rukousten välityksellä on saanut tehdä Suomen nuorten naisten parhaaksi.”

Suomalaisen naiskasvatuksen uranuurtaja Ottilia Stenbäck menehtyi yli 90-vuotiaana pitkällisen sairauden uuvuttamana Helsingin diakonissalaitoksella 15. heinäkuuta 1939. Hänet siunattiin Hietaniemen kappelissa kukkien ja kynttilöiden ympäröimänä. Katafalkilla lepäsi valkoinen vaaleanpunaisin ruusuin koristettu arkku. Kappeli täyttyi viimeistä sijaa myöten. Omaisten seppeleiden jälkeen olivat vuorossa Kouluhallituksen seppele, Tyttönormaalilyseo, Helsingin suomalainen tyttökoulu, NNKY, NNKY:n Helsingin piiri, Tiila tädin raamattupiiri, Helsingin NNKYN:n Tyttökoti, keskiviikkokerho. Kukkasrahastotervehdyksin olivat johtajatar Stenbäckin muistoa kunnioittaneet tasavallan presidentti Kyösti Kallio ja rouva Kaisa Kallio sekä lukuisat ystävät ja yhdistykset.  

Helsingin NNKY oli hänen hengellinen kotinsa ja myös hänen suurin perijänsä. Samoin Suomen NNKY sai varoja evankelioimistyöhön ja sosiaaliseen toimintaan.

Jäsenyydet Suomen Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksessä (NNKY): Perustajajäsen 1896 

Keskusyhdistyksen puheenjohtaja 1896 – 1902 

Liittohallinto 1902 – 1929, 

Helsingin NNKY:n puheenjohtaja 1896 – 1932