Onnia Aho - Sääkeri yksineläjä

Jaakko Orkamaa (s. 1930), pappilan Jaska, muistelee, että Raahen pappilan aitanaapurina Reiponkatu 42:ssa asui hänen lapsuudessaan tuon ajan tyypillinen naissinkku Onnia Elisabeth Aho (1884-1959). Hän omisti keittiön ja huoneen käsittäneen pienen talon. Talon alla oli kellari. Tontti oli aidattu. Portti, josta pääsi Reiponkadulta pihalle, oli pappilan puolella. Pihan puolella oli toinen portti, josta pääsi pappilan pihaan. Taloon mentiin sisälle pihan puolelta: noustiin isolle kuistille ja siitä sisälle. Ulkokuistilta keittiöön johtavat portaat olivat korkeat. Onnia oli tarkka siisteydestä ja ulkokengät piti jättää kuistille. Hän sai elantonsa lehmästä ja seminaarilaisesta – tyypillisesti raahelaisittain. Pihapiirin perunamaa oli iso, se täytti lähes koko pihan ja tuotti talven perunat Onnialle. Luultavasti hän myi osan sadosta. Talon seinustalla kasvoi viinimarja- ja karviaispensaita. Idylliä täydensivät kauniit kukkapenkit ja tonttia komistanut suuri pihlaja. Laajan pihan perällä oli siisti rivi talousrakennuksia: talli, navetta, heinälato, liiteri ja huussi. Tunkionaapurina olivat Pekurit ja Rahisalot Palokunnankadulla. Rahisalot asuivat Hakalahtien ja Pekurien välissä. Postinkantaja Artturi Rahisalo oli värjärimestari Rönnforsin poika, suomentanut nimensä Rahisaloksi. Hän eli lapsettomana vaimonsa kanssa. Onnian naapurina Brahenkadun ja Reiponkadun kulmassa asui hänen ystävänsä Alakopsan Selma (k. 1959), joka oli Swanljungeilla piikana ja usein pyörähti essu päällä Onnian luo. – Onnia oli hyväntahtoinen ja myönteinen ihminen, lainaili mielellään tavaroitaan naapureilleen eikä koskaan hänen kanssaan syntynyt naapurisopua rikkovaa poikkipuolisuutta, Jaakko Orkamaa kertoo. Eilan kummitäti Onnia Aho oli Eila Tähjänjoelle (o.s. Asukas) läheinen. Asukkaiden ja Onnian yhteiselo alkoi siitä, kun Arvo Asukas, Eilan isä, asui Onnian talossa vuokralla, kun hän nuorena asiapoikana työskenteli Seutun kaupassa Pekkatorilla. Onnia ja Arvo olivat sukulaisia. Arvo ja Margit Asukas vannoivat vihkivalansa pappilan salissa vuonna 1946. Onnia järjesti häätilaisuuden kotonaan. Eila-tytär syntyi vuonna 1948 ja Onnia sai kunnian tulla hänen kummikseen. Kun Eila kävi kansakoulua Friemanin talossa Pekkatorilla, hän kipaisi koulun jälkeen Onnialle. – Keittiön pöydän ääressä nautimme yhdessä mehua ja jotakin hyvää, Eila muistelee. Onnia vietti usein joulua Asukkaiden luona. Joskus Eila toimitteli Onnialle pieniä asioita kaupungilla. Eila muistelee Onnian kotia lämmöllä, siellä oli aina siistiä ja kaunista. Onnialla oli ompelukone, siihen ei pikku tyttö saanut tietenkään koskea. Onnia pukeutui kauniisti. Yksi hänen leningeistään on Raahen museossa. Ehkäpä hän sai lisäansioita ompelutöillä. Kaunis pitsinen päiväpeite somisti päästä kasaan pukattua sänkyä päivisin. Kamariin ei ollut lupa mennä silloin, kun siellä asui vuokralainen: toisinaan semiska, toisinaan joku muu asuntoa tarvinnut. Onnia kävi saunomassa Asukkaiden saunassa. Saunan jälkeen Eila-tyttösen tehtävänä oli laittaa natturat Onnian hiuksiin. Kasvoja reunustaneet hiukset käärittiin pienille natturoille ja kiinnitettiin pinnillä, näin saatiin aikaan vesikiharat. Loput hiukset kiinnitettiin isolla hiusneulalla nutturaksi. Korkian Onnia Onnia oli syntynyt Pattijoen Ylipään Korkianperällä ja muuttanut sieltä Raaheen vuonna 1916. Sukulaiset kutsuivat häntä Korkian Onniaksi. Hänen talonsa oli maaseudun sukulaisille tukikohta kaupungissa. – Markkinoille mennessä jätettiin pyörät Onnian kartanolle, vietiin tuliaisina maitopääläri ja jotain muutakin ja painuttiin torille. Kun oli aikamme siellä lenuttu, palattiin Onnialle levähtämään ja eväitä syömään ja usein hän keitti meille kahvit, muistelee sukulaistyttö Kerttu Virtanen (o.s. Nikula). Pirtissä oli monesti ahdasta, kun kävijöitä tuli ja meni varsinkin markkina-aikaan. Kerttu asui Onnian luona lukuvuoden 1954-1955 yhdessä yhden siikajokisen luokkakaverinsa kanssa, kun hän oli lyseon toisella luokalla. Onnia asui keittiössä, tytöt kamarissa. Koska Onnia oli tuolloin jo iäkäs ja huonokuntoinen, tytöt kantoivat hänelle hella- ja lämmityspuut liiteristä ja hakivat vettä ämpärillä vanhan kansakoulun (Friemanin talo, nyk. päiväkoti) pihasta sekä tyhjensivät laskiämpärin. Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi tytöt pinkaisivat pihan perälle huussiin. Tyttöjen koulukortteeri oli soma: kaksi kolmiruutuista ikkunaa itsekudottuine verhoineen, yhden kukkapylvään päässä kukoisti unelma (asparacus) ja toisen päässä kukki kliivia. Kalustukseen kuului pari sievää pikkupöytää kauniine merkattuine liinoineen, pesukommuuti vateineen ja ämpäreineen ja vanhanajan sänky kummallekin. Kerttu sai nukkua päästä vedettävässä sängyssä, joka lykättiin päiväksi kasaan ja näin se vei vain vähän lattiatilaa pienestä huoneesta. Sängyssä oli painava höyhenpatja, muut petivaatteet toi vuokralainen. Onnialla oli kaverinaan kissa, joka oli hänelle kaikki kaikessa. Sille vuokralla asuneiden tyttöjen piti hakea joskus koulumatkalla keuhkoja läheisestä lihakaupasta. Onnia eli hyvin vaatimatonta ja köyhää elämää nykysilmin katsottuna. Tuloina olivat vain pienet vuokratulot eikä silloin ollut mitään eläketurvaa olemassa. Onnia Ahon talon paikalle on rakennettu uusi talo. Sen omistaa Helluntaiseurakunta.