Maatalousnaisten johtohahmoihin liittyi jo 1930-luvulla Haapaveden ruustinna Olga Sariola, joka oli nimitetty Maatalousseurojen kotitalousvaliokuntaan vuonna 1932 ja Maatalousnaisten Keskusjohtokuntaan 1933 Pohjois-Pohjanmaan edustajana. Oulun läänin talousseuran johtokuntaan hänet valittiin sen ensimmäisenä naisena vuonna 1934.

Ylioppilasneitosesta kotitalousneuvojaksi ja pappilan emännäksi

Olga Sariola syntyi 1983 Pielisjärvellä varakkaan kauppiaan Mikko Huurinaisen ja tämän Sofia-vaimon vanhimpana tyttärenä. Tytär sai opiskella Oulussa ylioppilaaksi asti ja aloitti kieltenopinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1904. Akateemiset opinnot vaihtuivat kuitenkin varsin pian Kasvatusopilliseen talouskouluun, jossa Olga suoritti talousopettajan tutkinnon vuonna 1905 ja pestautui saman tien Oulun läänin talousseuran neuvojaksi.

Kierrellessään maakunnassa pitämässä kotitalouskursseja Olga Huurinainen tutustui Ylivieskan kirkkoherran apulaiseen Aale Johannes Hagbergiin, joka oli suorittanut Oulussa ylioppilastutkinnon vuotta aikaisemmin kuin Olga. He avioituivat vuonna 1906. Hagberg oli jo tuolloin muuttanut nimensä Sariolaksi. Olga Sariola luopui työstään neuvojana ja keskittyi papinemännän tehtäviin.

Perheeseen syntyi Kalajoen kappalaisen pappilassa seitsemän lasta, kolme poikaa ja neljä tytärtä, joista Marjatta toimi myöhemmin maatalousnaisten kotitalouskonsulenttina. Vuodesta 1922 Aale Sariola oli Vieremän kirkkoherrana kunnes hänet valittiin Haapaveden kirkkoherraksi vuonna 1927. Aale Sariola oli toiminut vuonna 1917 suomalaisen puolueen kansanedustajana. Haapavedellä Olga Sariolasta tuli perheen yhteiskunnallinen vaikuttaja, kansallisen kokoomuksen kunnanvaltuutettu, huoltolautakunnan jäsen, Haapaveden kunnalliskodin ja emäntäkoulun johtokunnan puheenjohtaja.

Oma apu, paras apu

Sekä neuvojana että papinrouvana Olga Sariola oli perehtynyt maaseudun köyhien ja monilapsisten perheiden elämään ja oli vakuuttunut siitä, että palstaviljelyn ja neuvontatyön avulla ihmiset voitiin tehokkaimmin opettaa auttamaan itse itseään. Niinpä hän vaikutti maatalousseurajärjestön ja maatalousnaisten lisäksi myös Mannerheim-liiton palstaviljelystoimikunnassa ja maatalouskerholiitossa.

Erinomaisena puhujana Olga Sariola pystyi vakuuttamaan Maatalousseurojen Keskusliiton edustajakokouksen huoltotyön tärkeydestä niin että se otettiin järjestön ohjelmaan jo ennen talvisotaa. Sotavuosina huoltotyöstä tulikin järjestön tärkein toimintamuoto, kun neuvonnan ja palstaviljelyn avulla tuettiin siirtoväen, sotainvalidien sekä sotaleskien ja -orpojen perheitä. Olga Sariola toimi itse huoltoemäntänä.

Vuonna 1945 Olga Sariola ilmoitti kuitenkin luopuvansa kaikista luottamustoimistaan ilmeisesti miehensä terveydentilan takia. Aviomies kuoli nimittäin kolme vuotta myöhemmin. Maatalousnainen-lehdessä reagoitiin uutiseen näin: Mikä meidät maatalousnaiset nyt perii, ja Vapaan Huollon, Punaisen Ristin, Mannerheim-liiton, suuret-, pienet- ja palstaviljelijät ynnä muut! Kuka nyt hätistelee kunnanvaltuustot hereille monen monista unista? – Kuka aukoilee isien kukkaron nauhoja, kun on kysymys kotitalouden parantamisesta tai lasten ja koululaisten terveydenhoidosta ym. uudenaikaisista ja tuiki tarpeellisista toimenpiteistä?

Miehensä kuoltua Olga Sariola palasi vielä neljäksi vuodeksi Keskusjohtokuntaan ja siirtyi sitten lopullisesti kunniajäseneksi. Kevättalvella 1964 Maatalousnaisessa julkaistiin Olga Sariolan muistokirjoitus, jossa siteerattiin hänen omia sanojaan: ”…vakuutan, että työmme rakentui lämpimän osanottavalle myötätunnolle maaseudun koteja ja niiden uurastavia naisia kohtaan.”