Ihmisen sanotaan elävän neljä elämänvaihetta. Oili Kinnunen, naisliittolainen, elää nyt vahvasti niistä kolmatta. Kun työ englannin kielen lehtorina päättyi 1996, hän muutti Helsinkiin, alkoi pelata bridgeä intohimoisesti ja – kun tunsi taitavansa sitä tarpeeksi – ilmoittautui luovan kirjoittamisen kursseille.

Samaa aloitekykyä ja rohkeutta vastata uusiin haasteisiin Oili Kinnusella on ollut aina. Jo ylioppilasvuonna hän oitis lakin saatuaan lähti Lontooseen englannin kieltä oppimaan. Tuli sieltä vuoden päästä Helsinkiin, jossa pestautui agentuuriliikkeeseen ja aloitti iltaopiskelun Liikemiesten kauppaoppilaitoksessa.

Toimi sitten tukkuostajana SOK:n pääkonttorissa, valmistui merkonomiksi, meni naimisiin ja muutti miehensä työn mukana Sippolaan, Tornioon ja vuonna 1960 Kuopioon. Valmistui Jyväskylän yliopistosta filosofian kandidaatiksi ja toimi kielten opettajana eri puolilla maata, viimeksi Kuopiossa Minna Canthin lukiossa ja peruskoulussa. Veti Kuopion Suomi-Amerikka Yhdistystä ja oli matkanjohtajana ja tulkkina, kun kuopiolaiset vierailivat kahdessa ystävyyskaupungissa, USA:n Minneapoliksessa ja Kanadan Winnipegissa.

”Ne olivat rikkaita ja mielenkiintoisia vuosia”, Oili Kinnunen kertoo ja lisää, että ollessaan Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton hallituksessa hän ehdotti valtakunnallista ainekirjoituskilpailua. Ehdotus hyväksyttiin, ja Kinnunen toimi esiraadissa parikymmentä vuotta.

Bridgen taitaja

Suomalaiseen Naisliittoon Oili Kinnusen toi bridge, jonka alkeiskurssin hän veti vuonna 2006. Tuolloin bridge vei hänet vielä kuukauden pelimatkalle Amerikkaan. Peli-into laimeni, kun tilalle tuli kirjoittaminen. ”Kirjoitin ensin matkakertomuksia ja tarinoita Bridge-lehteen, muun muassa neliosaisen sarjan Bridge is fun”, hän kertoo.

Pian tuli kuitenkin tarve opiskella kirjoittamista. Ensin Orivedellä ja Anttolassa, sitten Helsingin työväenopistossa senioreiden Luovan kirjoittamisen kursseille. Sen hedelmänä ilmestyi toissa keväänä antologia Elämää ei sen vähempää. Eikä Oili Kinnusen kirjoittaminen päättynyt antologiaan; syksyllä 2008 ilmestyi muistelmateos Amalia matkalla maailmalle. Sysäyksen kirjaan antoi tyttärenpoika, joka oli saanut koulutehtäväksi haastatella isovanhempia ja kirjoittaa siitä tutkielma. Hän valitsi kohteeksi isoäitinsä Oilin ja tämän elämänvaiheet 20- vuotiaaksi saakka.

Muisteluista romaani

Muisteluiden pohjalta syntyi elämänkerta- ja muisteluromaani, joka kertoo Annan eli Amalian lapsuus- ja kouluvuosista Kymenlaaksossa, au pair -vuodesta Lontoossa ja opiskelijaelämästä Helsingissä. Kirja on nuoren naisen itsenäistymiskertomus, mutta myös ajankuva 1930–50-lukujen Suomesta. Tuon ajan eläneelle kirja palauttaa mieleen monta sota-, koulukortteeri- ja pulan-ajan muistoa.

Punaisena lankana Amaliassa kulkee kannustus versus lyttyyn lyöminen. Kannustusta Anna sai kansakoulusta ja kotoa, ennen kaikkea isältään, joka innosti tytärtään urheiluun – juoksemaan, hiihtämään, hyppäämään korkeutta – ja opetti tämän jo lapsena kuorma-autoa ajamaan. Isän kyllä se siitä -asenne valoi itseluottamusta vaikeuksissa, vaikkapa mäkilähdössä, mutta ennen kaikkea lukion jatkamisesta koulun latistamisesta huolimatta.

”Isä antoi virikkeitä, uskoi kykyihini ja rohkaisi tiedon hakuun”, Oili Kinnunen kiittelee.

Kannustus on kantanut häntä läpi elämän.

”Oili oli rohkea ja innokas kokeilemaan kaikkea uutta”, Kerttu Loukojärvi, Kinnusen Lontoon ajan ystävä muistelee. Kuten on edelleen.