Runoilija Kirsti Mirjami Lähteenkorva syntyi kulttuuriperheeseen Heinolassa. Hänen vanhempansa olivat filosofian tohtori h.c., kansakouluntarkastaja ja kansanrunoudentutkija Axel Borenius-Lähteenkorva ja Ida o.s. Silvennoinen. ”Axel Lähteenkorva oli suomalaisen kansanperinteen tutkija ja keräilijä, jonka kalevalamittaisten runojen ja sävelmien kokoelmat ovat erityisen arvokkaita systemaattisen ja huolellisen muistiinpanotekniikan takia” (SKS). Axel ihastui nuoreen opettajattareen ollessaan tarkastajan tehtävässä seuraamassa Ida Silvennoisen oppituntia ja pyysi pian tätä puolisokseen. Axel Lähteenkorva oli syntynyt 19.3.1846 Porvoossa ja kuoli 14.2.1931 Käkisalmessa. Ida Lähteenkorva puolestaan eli 1876-1950.
Lähteenkorvan perheeseen syntyi kahdeksan lasta, viisi poikaa ja kolme tytärtä. Vanhin Henrik Yrjänä (1902–1972) opiskeli ylioppilaaksi tultuaan lakia. Kirsti Mirjami oli lapsista toiseksi vanhin. Hän aloitti koulunkäyntinsä syntymäkaupungissaan Heinolassa, mutta viimeiset luokat hän kävi Käkisalmessa ja pääsi ylioppilaaksi Käkisalmen yhteiskoulusta keväällä 1922. Armas Aksel (1906–1993) oli kuvataiteilija, ja hän muun muassa suunnitteli Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistykselle pöytästandaariksi Käkisalmi-viirin. Rauni Rauha Margareta (1907–1998) oli talousopettaja ja suvun yhteen kokoava voima, suvun perinteen siirtäjä. Osmo sai elää vain vuoden (1909–1910). Otso Elias Untero (1911–1999) oli ekonomi ja Valmet Oy:n talousjohtaja. Salme Aune Kaarina (1913–2003) oli Mirjamin lailla runoilija. Ernest Eliel (1919–1999) oli tiedemies, teoreettisen fysiikan professori Oulun yliopistossa.
Mirjami Lähteenkorva kirjoittaa: ”Kun sitten todella muutimme Käkisalmeen, ajattelimme kaikki: Emme muutakaan täältä koskaan pois. Toisin kuitenkin kävi. Koti jäi rajan taakse. Mutta muistojen, unen ja kaipauksen tie on aina auki poikki vartioidun rajan.” ”Minulla oli onnellinen, hyvä lapsuuskoti. – Isä oli äitiä 30 vuotta vanhempi, mutta siitä huolimatta heidän avioliittonsa oli sopusointuinen ja ehyt. Kodistamme sanottiin, että siellä oli paljon kirjoja, paljon kukkia ja paljon lapsia. Isä oli kirjojen ja kukkien ystävä – jokainen aamu hänellä oli tapana hoidella kukkiaan ja isällä ja äidillä oli aina aikaa lapsia varten. Lapsuus- ja nuoruusvuoteni liittyvät Heinolaan ja Käkisalmeen, molempiin yhtä lämpimänä ja onnellisena.” (llkka 15.1.1953)
Opettajuuden monet eri muodot
Mirjami Lähteenkorva valmistui 1928 kansakoulunopettajaksi Helsingin ylioppilasseminaarissa, jonka jälkeen hän palasi Käkisalmeen. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli opettajan virka Käkisalmen kaupungin kansakoulussa vuoteen 1939, talvisodan syttymiseen asti. Monet hänen oppilaistaan kuvailevat häntä ”ihanaksi opettajaksi” ymmärtäväksi ja tahdikkaaksi. Martti Oka, Käkisalmen apteekkarin Walter Okan poika kirjoittaa Käkisalmemme -kirjassa vuonna 1932 alkaneesta koulunkäynnistään: ”Ensimmäinen opettajani oli nuori eteerinen Mirjami Lähteenkorva. Hän kirjoitti runoja, jotka myöhemmin ylittivät julkaisukynnyksen.” Mirjami Lähteenkorva toimi aktiivisesti seurakuntatyössä: pyhäkoulutyö Käkisalmessa oli aktiivista ja rakastettua toimintaa, Mirjamin sydäntä lähellä. Niinpä hän toimi monet vuodet opettajana pyhäkoulussa. Mainittakoon, että vuonna 1938 Käkisalmessa oli 39 pyhäkoulunopettajaa ja 401 oppilasta.
Lottana talvi- ja jatkosodassa
Mirjami Lähteenkorva oli saanut lääkintälotan koulutuksen, mutta talvisodan aikana hän toimi kuitenkin Käkisalmen paikallisyhdistyksen varusjaoston toimistolottana. Lähteenkorva tuli luovutettujen alueiden opettajanvirasta siirto-opettajaksi Vaasan Keskuskansakouluun, mutta hänet komennettiin edelleen sotanäyttämölle. Tällöin kävi niin onnellisesti, että hän löysi kuoleviksi oletettujen, vaikeasti haavoittuneiden tilasta veljensä, Untero Lähteenkorvan, joka vietiin siskonsa pelastamana hoidettavaksi elävien kirjoihin. Mirjami Lähteenkorva toimi sotavuosina monenlaisissa lotta-tehtävissä, viimeksi koulutustaan vastaavassa tehtävässä lääkintälottana aina syyskuun 1943 alkuun asti.
Opettajana Vaasassa
”Vihdoin oli mahdollista vastaanottaa opettajan virka Vaasan Keskuskansakoulussa. Hän koki opettajatehtävänsä kutsumustyönä, johon hän pani koko herkän sielunsa rikkauden ja raikkauden. Hän omasi näkemisen, kuulemisen ja ymmärtämisen lahjan, oli sitten kysymys lapsista, luonnosta tai ihmiselämästä. Hän omasi kuuntelemisen ja ystävyyden hienon taidon.” (Suomen NNKY, 3/1968) Opetustyössä Mirjami Lähteenkorva saattoi käyttää lahjojaan. Hän keksi oppilailleen hauskoja muistisääntöjä. Taitavana piirtäjänä hän kuvitti Raamatun kertomukset ja ympäristöopin tapahtumat aina liitutaululle, kertoi rehtori Kimmo Hissa Lähteenkorvan oppilas vuodelta 1951. Samassa koulussa oli aikaisemmin oppilaana Kimmo Hissan sisar Seija Hissa-Havusela, nyt jo eläkkeellä oleva työterveyshoitaja, ja hän muistelee vuosia 1945–1947, jolloin hän oli alaluokilla: ”Opettaja Mirjami Lähteenkorva kertoi usein, kuinka Käkisalmesta oli pakko lähteä. Tuntemuksista ja kaipauksesta vanhaa koulukaupunkia kohtaan, kotikaupunkia, johon liittyi paljon rakkaita muistoja. Opettaja oli usein surumielinen, ei hymyillyt paljonkaan ja tuntui jotenkin hyvin hauraalta. Hän oli harras uskovainen, ja tämä seikka tulee esiin myös hänen runoissaan.
Kaipaus Karjalaan – kotiseutuun, ilmenee selvästi hänen osallistumisessaan Karjala-aiheisiin juhliin. Kaunisääninen Seija Hissa-Havusela osallistui opettajansa toivomuksesta vuosien ajan karjalaisille kesäjuhlille ja lauloi siellä ”Kallis Karjalan maa” -laulun, joka ilmentää Lähteenkorvan tuntemuksia. Jäit sinne oi kallis Karjalan maa, jäit syntymäseutu rajan taa. Ken kaipuumme tuskan kertoa vois, me emmehän kultaan vaihtaneet ois. On Vuoksemme rakkaat kunnaat, me maksoimme raskaat lunnaat… (Matti Jurva) Luokassa Mirjami Lähteenkorvan ei koskaan tarvinnut korottaa ääntä. Hän seisoi häiritsevän oppilaan vieressä, kunnes tämä rauhoittui.
Lähteenkorva oli taitava koulun juhlien järjestäjä. Joulujuhlat olivat ihania, sillä Lähteenkorva oli tehnyt kulissit ja esiintyjille jopa enkelin siivet, ja hän kirjoitti juhliin kuvaelmia ja runoja. Mirjami Lähteenkorva pukeutui työssä tarkoituksenmukaisesti. Hän käytti useimmiten yksinkertaisia, käytännöllisiä, mutta kauniita vaatteita ja varsinkin päällystakit olivat tuon aikakauden mukaisia, sävyltään tummahkoja. Hänellä oli kauniit, suuret ruskeat silmät. Hiukset hän kampasi nutturalle. Koulutarvikkeet ja kirjat hän kantoi salkussa, kuten siihen aikaan oli tapana. ”Opettaja Lähteenkorva oli vaatimaton luonteeltaan, mutta taitava työssään sekä pidetty henkilö, kuuluen niihin, jotka eivät pidä suurta hälyä itsestään.” (Ilkka 13.4.1954)
Mirjami Lähteenkorva oli myös kasvatus- ja siveysopin tuntiopettajana Vaasan Käytännöllisessä naisopistossa viimeiseen kesäänsä 1967 saakka. Hän toimi myös Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen tehtävissä, sekä Käkisalmessa että Vaasassa, muun muassa useiden vuosien ajan isona siskona eri puolilla Suomea järjestetyissä NNKY:n koulutyttökokouksissa. Lähteenkorvan tiedetään perustaneen Käkisalmen ja Vaasan tyttökerhot ja toimineen niiden johtajana ja sihteerinä. ”…ajattelen, mitä Käkisalmen NNKY minulle antoi ja merkitsi: NNKY antoi paljon työtä. Mutta työ toi samalla paljon kauneutta ja lämpöä elämääni, työn iloa, suloisia ihmisiä, lasten ääniä. Parhain on sittenkin ollut kätkettynä työn sisään: Jumalan sanan lahja ja Jumalan siunaus.” (Käkisalmen kirja, s.120). Vapaa-aikansa (jos sellaista oli) Mirjami Lähteenkorva omisti luovaan kirjalliseen työhön.
Hiljaisten runojen hiljainen runoilija
Mirjami Lähteenkorva kertoi heränneensä runoilemaan Käkisalmessa lukioluokilla ”suureksi osaksi erään toverin ansiosta joka itse kirjoitteli runoja. Hyvin harvoin heti kirjoitan, enimmäkseen teen sen ilman kynää, toisin sanoen, sepitän runon jokseenkin valmiiksi ja sitten vasta kirjoitan sen paperille.” (Ilkka, 15.1.1953) Lähteenkorva julkaisi useita runokokoelmia. Keskeisiä aiheita hänen runoudessaan olivat luonto, uskonto, isänmaa ja koti. Ensimmäiset runot ilmestyivät jo hänen opiskeluvuosinaan eri aikakausilehdissä, myös Käkisalmen sanomissa ja sanomalehti Karjalassa. ”Mirjami Lähteenkorvan runoilijalaadun erityislahja on selkeys yhtyneenä sydämelliseen herkkyyteen. Hän antaa häpeilemättä tilaa hartaudelle ja kiitollisuudelle, puhuu yhä uudestaan kedonkukista ja linnuista, antautuu tulkiksi pienten, aivan tavallisten ihmisten rukoukselle Isän edessä.
Tässä kutsumusasenteessa on samaa nöyryyttä, jota vaaditaan kansakoulunopettajalta: jokaiselta, joka antaa koko persoonallisuutensa ja lahjakkuutensa pienten lasten opettamiseen. Toisaalta tämä elämänasenne kasvatti Mirjami Lähteenkorvaa runoilijana myös laajamittaisiin tehtäviin, laulamaan koko seurakunnan nimissä, kadotetusta Karjalasta, koko vaeltavan Jumalan kansan historiasta. Hänen kirjoittamansa kantaatit ovat herkistäneet monia juhlia.” (Anna-Maija Raittila) Kirkkoherra Tapani Nuutinen on säveltänyt ”Kirkossa” -nimisen kappaleen: ”Tuli kirkkoon mies ja lapsi”, jonka sanat ovat Mirjami Lähteenkorvan. Tämä laulu on monen rakastama, mutta läheskään kaikki eivät varmaan tiedä, että lapsi, kiharapäinen poika, on tuolloin ehkä nelivuotias Pekka Puska, joka oli tullut isänsä kanssa jumalanpalvelukseen. Lapselle aika kävi pitkäksi ja runo päättyy: ”Minä tahtoisin, Isä, jo kotiin. Isä minua väsyttää. Soi kirkossa kiitosvirsi. Oli ulkona vihreää.”
Mirjami Lähteenkorva joutui sairastumisen takia jäämään pois rakastamastaan työstä vähän ennen virallista eläkkeelle pääsyn ajankohtaa, keväällä 1967. Lähteenkorvan oma toive oli palata kotiin Heinolaan. Tiedettiin, että tästä sairaudesta ei voisi parantua ja Oulun talouskoulun johtajana toimiva Rauni-sisar, jäi väliaikaisesti työstä pois sisartaan hoitamaan. Mirjami Lähteenkorva kuoli Heinolassa, tammikuun 4. päivänä 1968, oltuaan vain pari viimeisintä päivää sairaalassa kovien kipujen vuoksi. Vanha koulu Sanotaan, että ei enää ole sitä vanhaa koulua, Kuitenkin, koska tahansa voin sinne poiketa: Taas pikkuportin kautta pihaan pujahdan. Vihreä, hauska hämäryys on alla vaahteran ja portin solan täyttää. Ja nurmi vihreää, niin vihreää on poppeleitten alla ja aidan vierustalla Niin viihtyisältä koko piha näyttää. Ja vanha seinä aivan lämmin on ja lasikuistin portailla on läikät auringon. Käväisen käytävään. Kenenkään huomaamatta kiertää saan. On ovet auki luokkiin. Nauretaan ja hiukan hälistään. Käy opettajat kohta tunneilleen. Hymyillen katson luokkaan entiseen. Eräälle kynnykselle hiukan jään – Pois käännyn, kuljen päivän hälinään. Ja sanotaan, että ei enää ole sitä vanhaa koulua! Kuitenkin, koska tahansa, voin sinne poiketa.
Kirjoittaja
Leena Kärävä-Lindgren
Lisätietoja
Mirjami Lähteenkorvan tuotantoa:
Hiljainen rukous 1945
Raamatun maa 1946
Savisydän 1952
Lasinen kirkko 1958
Kuin kukat ja linnut 1968
Pilvi täynnä pisaroita. Valitut runot toimittanut Anna-Maija Raittila 1979, 2. korjattu painos 1988.
Uskonnollisten runojen antologia: Kimalteleva tomu 1947 (kokoomateos, useita runoilijoita), valikoima suomalaista uskonnollista runoutta, joka v. 1962 ehti jo neljänteen uusittuun painokseen.
Lähteenkorva kirjoittamia runoja on sävelletty runsain määrin, tiettävästi ainakin yli 60 runoa. Lisäksi ilmestyivät kirkkokantaatit:
Katoamattomat aarteet,
Meri,
Maanvaeltajat.
Martta ja Maria, jonka Taneli Kuusisto on säveltänyt. Teos oli kirjoitettu Suomen NNKY:n liiton 50-vuotisjuhlaan, 1946
Pilvi täynnä pisaroita,
Maarian kehtolaulu Egyptissä.
Lähteet
Käkisalmen yhteiskoulu-yhteislyseo 1892-1944, matrikkeli
Käkisalmelainen
Sanomalehti llkka 15.1.1953.
Suomen NNKY 3/1968.
Anna-Maija Raittila, Valitut runot, toimittajan jälkisanat.
Niilo Mustala, Käkisalmen kirja. 1948.
Mirjami Lähteenkorvan elämästä on kertonut hänen veljensä Untero Lähteenkorvan tytär Paula Jaakkola, sekä koulumuistoja Vaasan keskuskansakoulusta oppilaat Seija Havusela ja Kimmo Hissa

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.