”Kirjoittajalla on tuhansia maisemia, tuhansia näköaloja ihmisiin ja tapahtumiin, se maailma kukkii ja kuihtuu, siellä myrskyää ja tyyntyy, siellä taivallan suuressa yksinäisyydessä pienenä tulkitsijana, joskus ehkä myös näkijänä – niin kauan kuin kirjoitan, olen olemassa.” Näin on todennut torniolainen kirjailija Mirjam Kälkäjä, o. s. Ranta, joka syntyi Petsamossa vuonna 1939. Ennen vuonna 1977 alkanutta päätoimista kirjailijanuraa Kälkäjä oli lehti- ja radiotoimittajana, mutta oli työskennellyt myös nuoriso-ohjaajana, savottakokkina ja pankissa. Hän on vetänyt kirjoittajapiirejä ja erilaisia kirjoittajakursseja, esitelmöinyt kirjoittamisesta ja antanut ateljeekritiikkiä monille kirjoittajille. Mirjam Kälkäjän kirjallinen tuotanto on hyvin monipuolinen: runoja, näytelmiä, näytelmällisiä ohjelmakokonaisuuksia, romaaneja, novelleja, pakinoita, dokumentteja. Lopussa oleva kirjailijan kokoama teosluettelo todistaa laaja-alaisuuden ja luovuuden. Kälkäjä on torniolaisen Mikin Vintti -teatteriryhmän kantava voima.

Elämän evakkona

”Evakkous on sielun tila. Olen joutunut jättämään monia maisemia taakseni, mutta paikkakunnat eivät ole kotini. Kotini on ihmisissä.” Mirjam Kälkäjän isän isoisä hiihti kolmen veljensä kanssa 1860-luvun katovuosien aikaan Kittilästä Utsavuonon rannalle. He asettuivat meren äärelle ja vuononpohjien vehreille viljelysmaille, perustivat perheet ja sikisi laaja Rantojen sukukunta, kuten Kälkäjä on kuvaillut. Kun Petsamo oli liitetty Suomeen vuonna 1920, Kälkäjän äidin isä muutti kolmilapsisen perheensä kanssa Oulun läänin Vihannista meren rannalle. Maailmanpolitiikan ja sotien vaikutukset merkitsivät inhimillisiä murhenäytelmiä petsamolaisevakoille, kun oli jätettävä kodit, kohdattava niin myötätuntoa kuin kylmäkiskoisuutta ja pakomatkojen jälkeen alettava elämä alusta etupäässä Pohjois-Suomessa. Monien ammattien harjoittajista tuli asutustilallisia, joiden oli raivattava korpeen maata ja osattava sitä viljellä. ”Kaikki me tarvitsemme Petsamomme”, on Mirjam Kälkäjä sanonut. Teräväkatseisena tarkkailijana hän on kuvannut teoksissaan ihmisiä ympäristössä, jossa erilaisuutta vieroksutaan ja elämä on raskasta työntekoa.

Tervolan Varejoella

”Mietin monesti, miten iso rikkaus minulle on se vaikea ja kaikki mehut vievä nuoruusaika, jolloin opin kantapään kautta, että työt on tehtävä, jaksoi tai ei – – tuosta karmeudesta on mielessä vielä sama sinni: kun tämän vielä teen, sitten olen tehnyt tämän päivän työt.” Petsamosta Rannan perhe kulki Paavolan, Inarin ja Rauman kautta petsamolaisten asutusalueelle Tervolan Varejoelle, jonne perhe asettui vuonna 1951. Yksitoista kilometriä oli nuoren Mirjamin käveltävä kauppamatkat, kun hän hoiti taloutta ja huolehti kahdesta nuoremmasta sisaruksestaan puolen vuoden ajan äidin joutuessa keuhkotaudin vuoksi Muurolaan. Isällä oli jälleenrakennuksen vuosina sahalaitos sekä kuljetuskalustoa, ja niiden työmiehet söivät ja majoittuivat Mirjamin kotona, jonka ”työmaaruokalaa” äiti Senja hoiti Mirjamin kanssa. Vielä kerran oli muutettava, kun perhe sai tilan Luppovaaran kyljestä. Sinne perustettiin silloin Lapin läänin suurin karjatila, 30-40 Ayrshire-lehmää. Tuohon aikaan Mirjam oli jo pankkivirkailijana Torniossa. Nuoret jäivät kouluttamatta mutta eivät vaille kulttuuriharrastuksia, joissa tarvittiin yhteistyötä ja pyrittiin korkeaan tasoon, kun he voitokkaina osallistuivat kaikkiin Tervolan kunnan ja laajemmaltikin ohjelma- ja kulttuurikilpailuihin.Mirjam Rannan osallistuminen Varejoki-Ryhmän esiintymisiin ja kilpailumatkoihin alkoi vuosina 1951–52 ja jatkui noin 17-vuotiaaksi, jolloin hän meni naimisiin Eero Kälkäjän kanssa. He muuttivat sitten Tornioon. Yhteydet Varejoelle ovat säilyneet vuosikymmenten halki. Mirjam Ranta oli mukana toimittamassa Raivaajaa, Varejoen kylälehteä, ja ennen kaikkea kirjoittamassa tekstejä maineikkaalle Varejoki-Ryhmälle, joka on jatkanut petsamolaiskulttuurin vaalijana näihin päiviin asti. Hän on ollut ryhmän ohjaajana ja omien tekstien lisäksi myös kerännyt ja muokannut muiden petsamolaisten tekstejä esitettäviksi lauluina ja näytelmällisinä kokonaisuuksina. Hän on toimittanut Petsamo-Seuran lehteä Petsamolaista vuodesta 1996. Ensimmäinen petsamolaisryhmä pääsi näkemään Petsamon keväällä 1990, ja mukana ollut Kälkäjä kirjoitti muistojaan ja tunnelmiaan kirjaansa Joen takana Petsamo (1991). ”Olen paikaton. Olen lävistetty irrallisuudella, siirtolaisuudella. Kotiseutuni on ihmisissä. Syvimmät yhteyteni ovat luontoon. Syyskirjavaan kairaan.” (155) Petsamon ankarissa oloissa kamppailevia ihmisiä Kälkäjä kuvaa myötätuntoisesti ja kriittisestikin ensimmäisissä teoksissaan. Viimeisin romaani Pilvenpitelijät (2011) kertoo jälleenrakennusajasta ja 1940–1950-lukujen asutustilojen naisten elämästä.

Toimittajasta kirjailijaksi

Toimittaja ja kirjailija Martta Haatanen (1904–1977) sai työtoverikseen Mirjam Kälkäjän Pohjolan Sanomien Tornion toimitukseen vuonna 1964. Tuntiessaan voimiensa uupuvan Haatanen oli ehdottanut lehdelle nuoren työvoiman hankkimista. Hän kirjoittaa omaelämäkerrallisessa käsikirjoituksessaan Lahjapäivät (1972) seuraavasti: ”Sain ehdottaa henkilöä ja nyt tiedän ja tunnen hänet, luotan häneen ja olen saanut seurata hänen kehitystään ensin työtoverina ja nyt, sairastuttuani, hyvänä ystävänä.” Haatanen suhtautui kollegaansa suojelevasti ja ohjaavasti, kertoi elämästään ja kirjoittamisestaan. Tutustuttuaan Kälkäjän antamiin teksteihin hän ensimmäisenä puhutteli tätä kirjailijaksi. Kälkäjä joutui luopumaan toimittajan työstä, kun hän sairastui nivelreumaan. Kirjoittaminen on ollut hänelle alusta asti ammatti, jossa hän on halunnut jatkuvasti kehittyä. Romaania Tulijoki (1989) voidaan pitää yhtenä Kälkäjän pääteoksena, koska se kuvaa monitasoisesti erilaisia henkilöitä historian murrosvaiheissa. Nuoruus ja sairaus ovat muussakin tuotannossa korostamassa luovan ihmisen erilaisuutta. Jo lapsena Kälkäjä tiesi joskus kirjoittavansa Trygve Andreaksesta, jonka maalaamista hän seurasi kolme intensiivistä päivää Norjassa, Paatsjoen varrella asuvien sukulaisten luona, ja jolta hän pyysi ekspressiivisen maalauksen ”tulijoesta”. Tulijoki on sekä taiteilijatarina että eepos kansan vaelluksesta ja hajoamisesta, kun sotajoukot kulkevat ja rajoja siirrellään. Jos haastattelija kysyisi Mirjam Kälkäjältä, milloin tämä päätti alkaa kirjailijaksi, kysyjä saisi vastauksen Eeva Kilven runona: ”Reportterin mentyä haastattelin pihassa kuminaa: Milloin päätitte olla mauste?”

Mikin Vintti

Vuonna 2017 torniolainen teatteriryhmä Mikin Vintti on esittänyt musiikkiteatteria 20 vuotta paikallisin harrastaja- ja ammattilaisvoimin. Nimensä se sai aikoinaan Mirjam Kälkäjän lehteen kirjoittamasta pakinapalstasta ”Mikin vintiltä”. Juhlavuosi alkoi Kälkäjän eli ”Mikin” näytelmällä Harmony Sisters, joka esitettiin täysille katsomoille. Useat Mikin Vintin esittämät näytelmät ovat olleet Kälkäjän kirjoittamia, jolloin innokkaille esiintyjille kirjailija on voinut luoda tarvittaessa lisää rooleja. Teatteriryhmän ongelmina ovat taloudelliset resurssit, ohjaajien löytäminen sekä pysyvien harjoitus- ja esitystilojen puute. Mikin Vintti tunnetaan tinkimättömästä harjoittelusta ja pyrkimyksestä korkeatasoisiin esityksiin.