Raahessa Rantakatu, Pitkänkarinkatu, Kauppakatu ja Saaristokatu muodostavat korttelin, jossa Kalle (Kaarlo) ja Mandi Meskus asuivat neljässä eri talossa 1950- ja 1960-luvulla. Kalle työskenteli Raahe Oy:ssä. Avioliiton ensi vuosina Mandi keskittyi kodinhoitoon – niin oli siihen aikaan tapana.

Nuori perhe – isä, äiti ja kuusivuotias Eero – asui Karlundin (nyk. Miilukangas) talossa, Pitkänkarinkatu 1, kun perheeseen syntyi tytär vuonna 1953. Hän sai kasteessa nimen Mirja-Liisa (nyk. Kallio).

– Olin niin pieni, että minulla ei ole muistikuvia tästä talosta, Mirja kertoo. Karlundin talosta Meskuksen perhe muutti Korppilan kaljatehtaan taloon, koska kaupungissa ei ollut vuokra-asuntoja vapaana. Sillä paikalla on nyt lukion musiikkiluokan rakennus. Perhe asui siellä vuoden verran ja muutti takaisin Katinhäntään heti, kun sieltä löytyi asunto.

Ailosen talossa

Meskukset asettuivat asumaan Rantakadulle Ailosen (nyk. kerrostalo) taloon, kun Mirja oli muutaman vuoden ikäinen. Talon omisti leskirouva Rosa Ailonen. Hän oli ammatiltaan saunottaja ja varsin värikäs persoona. (https://www.naistenaani.fi/ruusa-ailonen-saunottaja-hieroja-ja-kuppari).

Talossa oli kaksi sisäänkäyntiä: toisesta mentiin Ailoselle ja toisesta hyyryläisten huoneistoon.

Meskusten käytössä oli keittiö ja huone. Talossa oli puulämmitys. Ei vesijohtoa eikä saunaa.

Talvet olivat kylmiä ja lumisia. Talveksi laitettiin tuplien väliin pumpulit ja tulitikkulaatikoita. Jääkukat peittivät ikkunat. Pitkänkarinkadulla seuraavassa talossa (Karlundin vieressä) asui Reino Mikkola perheineen. Mikkolalla oli lehmiä ja hevonen. Meskukset ostivat heiltä tinkimaitoa.

Naapureita autettiin

Saunattomuus ei ollut mitenkään erikoista eikä se ollut mikään ongelma. Meskukset kävivät Jussi ja Hilda Bruunin saunassa. Bruunin talo oli pienen mäen päällä keskellä korttelia. Mikkolan pappa kuskasi hevosella saunaveden Jaakopin lähteestä suurissa tynnyreissä. Jussi lämmitti saunan.

Saunomisjärjestyksestä oli sovittu: ensin kylpivät Bruunit, sitten saunoivat Mikkolat ja sitten Meskukset. Saunaan juostiin pihojen poikki tai kierrettiin katujen kautta. – Talvella vinkkelit jaloissa.

Hildalla oli kamarissa kangaspuut. Hän kutoi mattoja myös naapureille. Ihmiset leikkasivat käytetyt vaatteet matonkuteiksi. Naapuruston naisväki kokoontui saksien kanssa uusia mattoja suunnittelevan kotiin. Matonkuteet leikattiin porukalla ja kahvipalkalla. Mirja sai keriä matonkuteita kerälle.

– Mikkolan pottumaalla oltiin kuokkimassa pottuja. Äiti leipoi joululeivonnaiset Mikkolalla yhdessä Mikkolan tädin kanssa. Lopuksi äiti pesi Mikkolan keittiön lattian kiitokseksi uunin ja keittiön käytöstä.  

Hevosliikennettä

Autoja ei Katinhännän kaduilla kaasutellut. Tavaraa kuljetettiin hevosilla ja hevosen kakkaroita ilmestyi kaduille. Talon omistaja lakaisi ne pois talonsa kohdalta lauantai-iltaisin ja vei höystöksi pottumaalle. Tämä oli tapana tehdä ennen kuin pyhä lankesi sisään kirkon kellojen soitolla.

Katu pidettiin siistinä muutenkin, rikkaruohot kitkettiin seinien vierustoilta.

Useimmat kadut olivat sorapintaisia. Vain keskustan kadut oli päällystetty mukulakivillä.

Vainajat kuljetettiin Haaralan hautausmaalle mustissa hevosen vetämissä umpikärryissä. Vainajia kunnioitettiin. Jopa lapset seisoivat kadun varrella hievahtamatta ja seurasivat vainajan viimeistä matkaa.

Samettimekossa sunnuntaisin

Eräänä sunnuntaina Mirja heräsi ennen vanhempiaan ja otti liiteristä polkupyörän, talutti sen kadulle, nousi pyörän päälle ja sai pidettyä sen tasapainossa. Tyttö viiletti Rantakatua sillan yli kohti seminaaria ja pysyi pystyssä ja sai pyörän pysähtymään. Aikuisten pyörällä ajaminen oli melkoinen saavutus alle kouluikäiselle tytölle. – Minäpä oon ajanu polokupyörällä, hän ylpeänä kertoi vanhemmilleen.

1950-luvun lapsilla oli vähän vaatteita, niinpä Mirjalla on jäänyt mieleen äidin ompelema punainen samettimekko, jonka sai pukea päälle sunnuntaisin. Mekossa oli irrotettava pitsikaulus.

Myös Elina- ja Liisa-nuket saivat sunnuntaisin ylleen samettisen pyhämekon. Samanlaisen kuin Mirjalla.

Mirjan lapsuudessa Kauneuskanavan takana (nyk. Seminaarinkatu ja kerrostaloja) oli peltoa ja vanha aitta. Keväisin tuo keto peittyi valkoiseen kukkamereen ja sieltä Katinhännän tytöt poimivat kevään ensimmäiset kukkaset.

Puolukoita ja semiskoita

Meskukset muuttivat Bergelinin perikunnan taloon Saaristokadulle, kun Mirja oli alle kouluikäinen.

Iivari Bergelin asui itse Saaristokadun ja Kauppakadun kulmassa (nyk. Reivonen). Pihassa kasvoi kirsikkapuu ja valkoinen viinimarjapensas.

Bergelin oli tukkukauppias. Piha oli syksyisin täynnä jäkälälaatikoita ja puolukkatynnyreitä. Tynnyrit olivat niin isoja, että Mirja ylettyi juuri ja juuri koskettamaan sormenpäillä puolukoita, kun hän oikein kovasti varvisti. Jäkälät ja puolukat kuljetettiin rautateitse Turkuun. – Äiti hoiti Iivarin taloutta: siivosi, pyykkäsi, kokkasi.

Semiskat kuuluivat Mirjan lapsuuteen. Heitä asui hyyryläisinä melkein jokaisessa Katinhännän talossa. Joskus he piirrättivät Mirjalla piirustuksia tai teettivät tehtäviä. Meskuksen Mandi oli hyvä leipomaan. Usein semiskatkin pääsivät nauttimaan hänen leivonnaisistaan.

– Menin kuusivuotiaana käymään Kiesvaaran vastaanotolla koulutarkastuksessa. Olin iso ja vankka tyttö ja olisin halunnut aloittaa koulun jo silloin. – Kyllä sitä koulua ehtii käydä myöhemminkin, sanoi tohtori Kiesvaara. Ja asia oli sillä selvä. Mirja meni Mallikouluun seitsemän vuoden ikäisenä.

Korttelissa ei asunut muita lapsia, joten hänellä oli vähän leikkikavereita. Talvisin hän luisteli rantakentällä lähes päivittäin Hauloksen Marjukan kanssa. Tytöt kipaisivat kentälle heti aamutuimaan. Kun Raahe Oy:n pilli vihelsi, he tiesivät mennä kotiin syömään. Ruokailun jälkeen tytöt palasivat luistelukentälle iltapäiväksi.

Rantakentällä järjestetyt rusettiluistelut olivat mieluisia tapahtumia. Niissä soitettiin uusinta iskelmämusiikkia. Paul Ankan Diana on jäänyt sieltä Mirjan mieleen.

Hassisen kaupassa

Meskukset asioivat Hassisen kaupassa Kauppakadulla (https://www.naistenaani.fi/esteri-tokola-hassisen-kaupasta-ei-lahetetty-laskua). Mirja oli alle kouluikäinen, kun hän sai ensimmäisen kerran mennä yksin Hassisen kauppaan. – Kyllä minä olin otettu, hän muistaa vielä aikuisena.

Mirjan koulumatka kulki mutkan kautta. Hänellä oli tapana mennä hakemaan Viitamäen Elviä, joka asui Pitkänkarinkadun ja Kirkkokadun kulmassa. Yhdessä tytöt kipaisivat kouluun.

Koulumatkalla Mirja muistaa ostaneensa Latomaan kaupasta pennin nallekarkkeja. Karkit säilytettiin suuressa lasipurkissa ja niitä myytiin kappalekaupalla.

Jymyuutinen Katinhännässä

– Ookko nää kuullu, että Bergelinin akkunoita pessee mies? Uutinen levisi Katinhännässä kulovalkean lailla. – Se on ulukomaalainen, tiesi joku kertoa.

Bergelinin Aino oli avioitunut englantilaisen Tonyn kanssa. Aino ja Tony olivat Raahessa lomailemassa. Tony oli päättänyt pestä appensa ikkunat. Asia herätti ihmetystä, koska siihen aikaan ei kukaan Katinhännän miehistä olisi ryhtynyt moiseen puuhaan.

Leipäjankkia ja tyrnikiisseliä

– Isä oli innokas kalamies. Syksyisin hän toi kotiin suuret siikasaaliit. Äiti perkasi siiat Bergelinin keittiössä ja suolasi ne puisiin astioihin. Kalalla vaihdettiin naapureilta perunoita.

Suolasiikalaatikko oli herkullista. Siihen laitettiin perunoita, sipulia, siikaa, läskiä ja munamaito päälle. Se valmistui uunissa. Myös leipäjankki oli Mirjan herkkua. Padan pohjalla kiirattiin läskiä. Pataan lisättiin vähän vettä ja leipäkuutioita.

Lauantai-illan herkku valmistui kakluunissa. Peratut siiat käärittiin ensin voipaperiin ja sitten märkään sanomalehteen. Paketti laitettiin kakluuniin hiilloksen päälle saunomisen ajaksi. Maukas ateria oli valmis, kun perhe tuli saunasta.

Viinimarjat mehustettiin. Mehupullot säilytettiin kellarissa, joka oli keittiön lattian alla.  Mehun pinnalle kertyi talven aikana paksu homekerros. Mehut käytettiin siitä huolimatta.

Tyrnit säilytettiin vintillä oksineen. Pakkasella ravisteltiin sopiva määrä marjoja kiisseliä varten. Sunnuntaisin nautittiin aina kiisseliä jälkiruokana. Ruuan tähteet kerättiin solokkuämpäriin ja syötettiin naapurin eläimille.

Televisio tuli taloon

Televisio oli niin suuri hankinta, että sitä varten Kalle ja Mandi säästivät rahaa. Raahe Oy:n miehet tilasivat televisioita porukalla. Näin säästettiin joku markka. His Masters Voice tällättiin olohuoneeseen.

Antennia joutui odottamaan monta viikkoa. Kun Mirja käveli Mallikoulusta kotiin, hän katsoi jännittyneenä, onko antenni ilmestynyt katolle. Voi sitä pettymystä, kun antennia ei näkynyt.

Kun tekniikka oli vihdoin kunnossa, katsottiin lumisadetta ja virityskuvaa. Naapurit kävivät katsomassa elokuvia. Kun Kalle innostui valokuvauksesta, hän rakensi porstuan yhteyteen pimiön ja kehitti itse kaikki ottamansa valokuvat.

Meskukset asuivat Aurion talossa Rantakatu 16:ssä (nyk. Nuutinen), kun Mirja kävi oppikoulua. Kaarina ja Ville Karjalainen ja Maija-Liisa Tauvola olivat lähimmät naapurit. Perheen kuopus Jari-poika syntyi. Tuntui hienolta, kun talossa oli vesijohto. Kylmässä eteisessä oli vessa.

Kesät Maijanpauhassa

Kalastajat säilyttivät veneitään Pikkulahden rannalla. Keväällä koko ranta haisi ihanasti tervalle, kun he huolsivat veneitä ja tervasivat niitä. Mirjan lapsuuden huolettomat, kuumat ja aurinkoiset kesät kuluivat mökillä Maijanpauhassa. Mökille muutettiin 31.5. ja kaupunkiin palattiin 30.8.

Mikkolan Reino kuskasi hevoskärryllä Meskuksen tavarat kesämökille. Sinne vietiin huonekalut, liinavaatteet ja astiat. Ei ollut kaksia varusteita.

Isä-Kalle kulki mökiltä töissä veneellä. Ruokatunnilla hän veneili mökille syömään, otti kymmenen minuutin nokoset ja veneili takaisin töihin. Pienten päiväunien tärkeyden Kalle oli oppinut rintamalla. Siellä oli osattava levätä ankarissakin olosuhteissa ja pienikin lepohetki auttoi jaksamaan.

Asunnon ovi lukittiin kesäksi ja avain piilotettiin portaan alle. Muuten ulko-ovea ei lukittu koskaan, vaikka oltiin poissa kotoa. Kun luuta oli nostettu ovelle, kaikki tiesivät, ettei talonväki ole kotona. Mitään ei varastettu.

Meskukset muuttivat pois Katinhännästä, kun Mirja oli 16-vuotias. Mirja on kätkenyt Katinhännän, sen ystävälliset ihmiset sekä yhteisöllisen ja kiireettömän elämäntavan muistinsa sopukoihin. Tästä muistojen aarrearkusta hän ammentaa voimia maailman turuilla.