’’Muusikko on parhaimmillaan silloin, kun uskaltaa heittäytyä musiikkiinsa täysillä.’’
Muusikoksi syntynyt
Minna Tuhkala syntyi Raahessa vuonna 1968. Kun isä, Matti Tuhkala, näki hänet ensimmäisen kerran, hän sanoi, että tytöstä tulee viulisti. Vauvan sormet eivät olleet koskaan nyrkissä. Musiikki on ollut läsnä Minnan elämässä syntymästä saakka. Matti-isä (1919–2002) oli pelimanni, säveltäjä ja viulunsoitonopettaja.
Äiti Ellen (o.s. Leskinen) työskenteli Raahen kaupungin palveluksessa siivoojana. Minna on pariskunnan ainoa lapsi. Hänellä on kaksi siskoa isänsä ensimmäisestä avioliitosta. Tuhkalat asuivat Raahen Palonkylässä. Tie, joka rakennettiin kulkevaksi Palonkylän suunnasta Tuhkalan kotitaloon, on nimitetty hänen mukaansa Pelimannintieksi.
Matti Tuhkala piti Raahe-opistossa pelimanni- ja kanteleensoittopiirejä. Hän oli perustajajäsen Raahen Kansanpelimanneissa ja Raahen Soitin- ja lauluyhtyeessä. Hän järjesti musiikkitilaisuuksia eri kokoonpanoilla. Hänen kynästään on saanut alkunsa likimain 50 kappaletta, joista suurin osa on viihteellistä tanssimusiikkia. Tuhkalan veljeksillä, Pekka, Ensio ja Matti, oli tanssiorkesteri, joka Raahessa muistetaan vieläkin.
Minna muistelee, että hän sai pienestä pitäen kulkea isän mukana pelimanni- ja soittokeikoilla. ”Olimme kesäisin Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin vakioesiintyjiä.”
Minna kertoo, että isä keräsi arvokasta kansanmusiikkiperinnettä pitkin Pohjanmaata kulkien eri kylissä ja äänitti vanhoja kansanlauluja, jotka hän kirjasi muistiin. Kaikkia kappaleita, jotka ovat Minnan hallussa, ei ole vielä julkaistu.
Minna ei muista aikaa, jolloin hän ei olisi soittanut jotakin instrumenttia. ”Kantele, piano, viulu”, hän luettelee soitimia. Minnan tie kulki Raahen musiikkiopistoon ensin pianoon Andras Feketen oppilaaksi ja isänsä oppilaaksi heti kun se oli mahdollista. Koulu toimi tuolloin vanhassa Soveliuksen talossa. ”Se on ihana ja muistoja herättävä talo. Kun käyn Raahessa, käyn katsomassa taloa ja palaan muistoissani musiikkikouluun”, Minna sanoo heinäkuussa 2025, kun tätä haastattelua tehdään.
Kokkolan konservatorion kautta Hollantiin
Peruskoulun yläasteen jälkeen 16-vuotiaana Minna jatkoi musiikin opiskelua Kokkolan konservatoriossa, jossa opettajana oli Jari Valo, joka tällä hetkellä toimii Radion sinfoniaorkesterin konserttimestarina sekä yliopettajia Englannista. Opinnot sisälsivät lukion oppimäärän. Hän valmistui muusikoksi pääsoittimenaan viulu. Sivuaineena hänellä oli laulu.
Hän soitti kymmenisen vuotta (1986–1990 ja 1993–1995) Juha Kankaan johtamassa Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa, joka on yksi Suomen kuuluisimmista kamariorkestereista.
”Halusin nähdä maailmaa”, Minna perustelee seuraavaa askelta elämässään. Hänellä oli yhtenä vaihtoehtona jatkaa musiikkiopintoja Helsingissä, jossa oli jo asuntokin tiedossa. Toinen vaihtoehto, johon hän tarttui ystävänsä Tiinan kanssa, oli pyrkiä Hollantiin Utrechtin musiikkikorkeakouluun. Kun hän soitti isälleen, että oli saanut opiskelupaikan, isän vastaus langan toisessa päässä oli: ”Voi, voi, voi.” Oli isän syntymäpäivä eikä hän olisi halunnut päästää tytärtään maailmalle. ”Minulla on aina ollut todella läheiset välit isän kanssa”, Minna huomauttaa. Hollannissa opiskelu kesti kolme vuotta ja siellä hän suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon pääaineenaan viulunsoitto vuonna 1993.
Hollannista hän palasi Kokkolaan kahdeksi vuodeksi. Tämän jälkeen oli vuorossa opiskelu Amsterdamin Sweelinck Konservatoriossa, jossa hän erikoistui barokkiviulun soittoon. Hän opiskeli myös oopperaluokalla. Hänen äänialansa oli dramaattinen sopraano. Lopulta oli tehtävä valinta laulun ja viulun välillä. Viulu voitti. ”Minulla tuli pää kipeäksi, kun olin opettajani Henny Diemerin kotikonsertissa, jossa kaikki esiintyjät tuntuivat laulavan niin lujaa kuin vain pystyivät”, Minna nauraa. ”Silloin ajattelin, että tämä oli tässä”, hän taustoittaa valintaa. Niinpä hän erikoistui barokkiviuluun Amsterdamin Sweelinck Konservatoriossa valmistuen vuonna 1997.
Minna kertoo, että rahoitti opinnot apurahoilla ja keikkatuloilla. ”Soitin eri puolilla Hollantia sekä Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa.” Amsterdamista on lyhyt matka Hollannin joka kolkkaan eivätkä naapurimaatkaan ole kovin kaukana. Hollannin-vuosina hänen kansainväliset verkostonsa kasvoivat. Niistä on ollut suuri hyöty hänen urallaan.
”Hollannissa hän toimi II viulun äänenjohtajana Emmy Verheyn La Camerata kamariorkesterissa ja Les Perruques d’Amsterdam barokkiorkesterissa, sekä viulistina Suomen eri barokkiorkestereissa ja Tallinnan ’’Concerto Grosso’’ barokkiorkesterissa. Tuhkalan perustama hollantilainen barokkiyhtye Ensemble Brahe konsertoi säännöllisesti 1995–2008.” (CV)
Kainuun musiikkiopistoon opettajaksi
Hollannissa Minna poti koti-ikävää. Vuonna 1997 äiti kertoi, että Kajaanissa on viulunsoiton lehtorin paikka auki. ”Paikan saatuani ajattelin olevani siellä vuoden. Olen siellä vieläkin”, hän nauraa. Paikan valintaan vaikutti myös se, että Kajaani on lähellä Raahea, Minnan kotiseutuja.
Hän sanoo, että halusi olla siellä, missä hänellä on annettavaa ja missä häntä tarvitaan. Opetustyö tarjoaa tätä kaikkea ja lisäksi säännöllisen palkan. Hän tietää, että freelancerin elanto on pätkittäistä.
Virkatyönsä ohella Minna on esiintyvä taiteilija. Juuri yleisön edessä hän tuntee olevansa oikeassa paikassa ja haluaa antaa yleisölle kokonaisvaltaisen esityksen.
”Minua on kohdeltu Kajaanissa silkkihansikkain. Olen aina saanut, mitä olen pyytänyt. Kun pyysin cembaloa, sain sen”, Minna kehuu sen aikaista esihenkilöään.
Minnaa työllistää kautta vuoden myös Kaukametsän kamariorkesteri, jossa musiikkiopiston oppilaiden lisäksi soittaa vierailevia ammattilaisia.
”Hän on toiminut Kaukametsän kamariorkesterin konserttimestarina sekä 2003 myös orkesterin taiteellisena johtajana. Hän on ollut Kainuu-kvartetti-yhdistyksen ja Kajaanin musiikin ystävät ry- yhdistyksen puheenjohtaja.” (CV)
Festivaalijohtaja
”Perustin Barokki Soi -festivaalin Kajaanin 350-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2011. Tapahtumassa on ollut kaiken kaikkiaan yli 80 taiteilijaa 12 maasta. Alussa festivaali oli viisipäiväinen kesäkuussa ennen juhannusta, sitten Linnanvirta-tapahtuman yhteydessä elokuussa ja nyt tänä vuonna (2025) huhtikuun lopulla”, Minna kertoo.
Tänä kesänä (2025) hän johtaa jälleen Ristijärvi soi -festivaalia. Hän on vastannut ohjelman suunnittelusta vuodesta 2017. ”Festivaali tempaa mukaansa hienoilla konserteilla kirkossa, Virtaalassa ja Katvelan lumoavassa salissa sekä Pyrylän tavernassa.” (Festivaaliesite 2025)
Barokkikonsertissa yleisö saa nauttia englantilaisia helmiä 1600-luvun englantilaisesta soitinmusiikista. Lavalla nähdään myös Minna barokkiviuluineen.
Raja-aitojen kaataja
Minna sanoo, ettei hän ole muusikkona lukkiutunut klassiseen musiikkiin, vaikka on saanut sen kautta koulutuksen. Klassinen koulutus on vaativaa ja soitettaessa nuotteja on seurattava pikkutarkasti, siksi tuntuu vapauttavalta voida soittaa erilaisia musiikkityylejä rockmusiikkiin asti.
”Kuljin isän mukana ja soitin sekä lauloin tanssimusiikkia”, hän muistelee. ”Olenkin monesti kiittänyt mielessäni isääni siitä, että olen saanut soittaa hänen kanssaan kaikenlaista musiikkia. Tämä on auttanut minua myöhemmin ymmärtämään erilaisia musiikkilajeja ja antanut rohkeuden tarttua niihin.” Hän on ottanut ohjelmistoonsa myös kevyttä musiikkia, jota hän soittaa barokin-, klassisen- ja kansanmusiikin ohella. Hän myös laulaa.
”Improvisointi on monesti hankalaa klassisen musiikin soittajalla”, hän tietää. Hän haluaa muusikkona soittaa monenlaista musiikkia.
Myös yhteistyö teatterin kanssa kiinnostaa Minnaa. ”Oli hienoa päästä mukaan Kajaanin teatterin Viulunsoittaja katolla -esitykseen. Minä jouduin silloin harmikseni olemaan esiripun takana, mutta mukana kuitenkin.”
Vladimir Vysotskin (1938–1980) Totuus ja valhe -esitys oli musiikillisesti vapauttava. ”Siinä pääsin teatterin lavalle ja ensimmäisen kerran viululla improvisoimaan, sillä mitään sovituksia ei ollut valmiina.”
Omia yhtyeitä
Minnalla on ollut myös omia yhtyeitä: Minna & Eiliset, jonka ohjelmisto liikkui vanhoista koti-, että ulkomaisista iskelmistä ja rytmimusiikista 1920- luvulta lähtien. Ohjelmisto sisälsi swingiä sekä jazzahtavaa meininkiä ja esitti Laila Kinnusen ikivihreitä iskelmiä 1940-luvulta.
Minna & Eiliset -yhtye sai paljon kiitosta ja hyvää palautetta esiintymisistään, sillä yhtye halusi tulkita musiikkia mahdollisimman intiimisti ja helposti lähestyttävästi sekä ilmentäen syvää tulkintaa.
Koronaepidemia pysäytti yhtyeen toiminnan kokonaan vuodelle 2020, ja tämä toi muutoksia myös yhtyeen sisäiseen toimintaan. ”Yhtyeeseen vaihtui uusi kitaristi, ja aloin säveltää ja sanoittaa yhtyeelle omaa tuotantoa.” Sävellyksiä on nyt kertynyt kokonaisen konsertin verran. Ohjelmiston vaihtuessa omaksi yhtyeen nimikin muuttui. Vuonna 2021 yhtye sai nimekseen Minna & Kouta -yhtye.
Minna on monella tavalla raja-aitojen kaataja musiikin saralla. Hänen oma sävellystuotantonsa sisältää myös progressiivista rockia ja heavyä. ”Vaikka sävellykseni ovat folckpopp-linjaa, niin siitä olen iloinen, etten koe kuitenkaan lukkiutuneeni mihinkään tiettyyn tyyliin, vaan sävellykseni sisältävät aina yllätyksiä”, Minna kertoo sävellystyöstään.
Minnan opintoja ja taiteellista työskentelyä ovat tukeneet eri kulttuurirahastot; Suomen Kulttuurirahasto, Kainuun kulttuurirahasto, Pohjois-Pohjanmaan rahasto, Anni & Antti Niklanderin rahasto, Alfred Kordelinin rahasto sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.
Unelmien täyttymys: ”Piaf on ihaninta mitä olen tehnyt.”
Minnalle sukeltaminen Piafin korkokenkiin oli uusi aluevaltaus. Laulaminen yleisön edessä ei ole uusi asia, mutta ensi kertaa hän sai puheroolin näyttelijänä. ”Sain nauraa, itkeä, laulaa, olla nuori, vanha, terve, sairas”, Minna luettelee Piafin elämänvaiheita, joita kaikkia hän sai esityksen aikana tulkita yleisölle täysin sydämin.
Minnan vastanäyttelijänä esiintyi Kajaanin kaupunginteatterista eläkkeelle siirtynyt näyttelijä Esko Vatula. Hän esitti näytelmässä kaikkia Edith Piafin miehiä.
Esityksessä Minna lauloi kaikki Biafin kappaleet. Esityksiä järjestettiin 10. Niistä yksi oli Raahessa.
Tunnustusta ja palkintoja
Kajaanin kapupungin kulttuuripalkinto v. 2012,
Elias Lönnrot-seuran Kainuun kulttuurin tunnustuspalkinto 2014,
Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen jäsen vuodesta 2016,
Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali keväällä 2019. Se myönnettiin virtuoosimaisesta tulkinnasta ja innostavasta opetuksesta.
Vuonna 2023 Kaukametsän kamariorkesteri kantaesitti Satu Simolan säveltämän teoksen Triptyykki, mikä on omistettu Minna Tuhkalalle; suurena kulttuurivaikuttajana Kainuussa.
Tanssi, koirat, sienet, matkailu
”Minä olen aina tanssinut”, Minna sanoo. Milloin itämaista tanssia, milloin flamencoa. Nyt hän harrastaa Jazz-tanssia.
Minnalla on kaksi koiraa: borzoi- (venäjän) ja afgaanivinttikoira. Niiden kanssa hän tekee retkiä metsiin. Metsässä koirat saavat juosta vapaasti.
Minnaa ei mikään pidä pois syksyisestä metsästä sienestämästä. Metsässä samoilu on hänelle omaa aikaa ja siellä saa ajatus lentää vapaasti. Uimista hän harrastaa ympäri vuoden. ”Pulikoin vedessä mahdollisimman usein.”
Matkustamisesta Minna nauttii. Ainakin kerran vuodessa on vaihdettava maata, matkailu avartaa…
