Petäjäveden vanhan kirkon vieressä on Karikon sukuhauta, jonka kivessä lukee Karikon nimen lisäksi ”Lapset”. Mutta keitä olivat nuo lapset?

He olivat petäjävetisen omana aikanaan huomattavan edistyksellisenä pidetyn tilanomistaja K. H. Karikon ja hänen vaimonsa Juliaanan lapsenlapset tyttö ja poika, jotka olivat syntyneet heidän tyttärensä Pariisissa lääketiedettä opiskelleen Emilia Karikon (Royn) avioliitosta intialaisen lääkärin/sanskriitin opettajan/? kanssa 1800-1900-luvun taitteessa.

Itse muistan jo lapsena lukeneeni erään keskisuomalaisen sukututkijan koosteista tarinan, jossa korpilahtelainen esi-isäni ja hänen poikansa olivat olleet puunajossa Petäjävedellä ja myöhemmin Karikossa yökortteerissa. Siellä oli ollut tuvan penkinpäässä itämainen -”bramiiniprinssi” – vävy, jonka tuijotus oli saanut puunajajat suorastaan jäykistymään paikoilleen pirtinpöydän nurkkaan.

Emilia Karikko opiskeli Jyväskylän Lyseossa yksityisoppilaana ja ylioppilaaksi tulonsa jälkeen hänet otettiin erillisellä opiskeluoikeudella – muutenhan se ei ollut siihen aikaan naisille mahdollista – Helsingin Keisarilliseen Yliopistoon tavoitteenaan suorittaa lääkärintutkinto. Yliopiston matrikkelissa hänen numeronsa on 203. Numerolla 204 samalla päivämäärällä (15.9.1892) heti hänen alapuolellaan lukee Elli Åkermanin nimi. Hänet tunnettiin myöhemmin Elli Hällströminä.

Hammaslääkärinä ja kirjailijana (Armi Vainio) toiminut Elli Hällström julkaisi vuonna 1956 artikkelin Naisylioppilaat – de Kvinnliga 1893-1895. Hällström kertoo artikkelissa aikalaismuistoja 1890-luvun naisten ylioppilaselämästä Helsingissä. Naisylioppilaat perustivat oman yhdistyksen osin siksi, että heitä ei huolittu mm. osakuntaelämään.

Elli Hällström ei valitettavasti mainitse Emilia Karikkoa nimeltä, mutta Hällströmin kertomuksessa Naisylioppilaat yhdistyksen teemoitetuista keskusteluilloista Karikon myöhemmät elämänvaiheet saavat jonkinlaista uskaliaasti tulkittua kaikupohjaa.

En väitä, että keskusteluilla olisi suoraan yhteyttä Emilia Karikon valintoihin, mutta toivon, että jokin taho etsii nuo yhdistyksen pöytäkirjat esille ja tarkistaa onko Karikko mahdollisesti ottanut osaa mainittuihin väittelyihin. Olisi myös hyvä tarkistaa pöytäkirjoista, onko siellä mainintaa teosofiaa tai/ja idän uskontoja koskevista keskusteluista/väittelyistä, ja kuka ne on mahdollisesti alustanut.

Elli Hällström viittaa artikkelissaan säilyttämiinsä pöytäkirjoihin, joten ainakin 1950-luvulla ne ovat olleet vielä tallella. Hällströmin mainitsemista keskusteluista ainakin nämä ovat kaksi kiinnostavia Emilia Karikon tutkimisen kannalta:

21.3.1895 Elisabeth Bonnel on avannut keskustelun aiheella Patriotismi/Kosmopolitismi. Tolstoi on ollut keskustelun juonteissa mukana.

7.11.1895. Neiti Anthoni (ilmaus Hällströmin) on esitelmöinyt teemalla Suvaitsevaisuus. Hällströmin mukaan keskusteluissa oli ollut puhetta myös muiden uskontojen ja oman uskonnon suhteesta.

Emilia Karikko suoritti Yliopiston matrikkelin mukaan medikofiilitutkinnon 30.11.1896. Se oli tuolloin pääopintoihin valmistava tutkinto, jonka jälkeen sai luvan varsinaisiin lääkärinopintoihin.

Tämän jälkeen tapahtui asioita, jotka vaatisivat kansainvälisiä arkistotutkimuksia. a) Emilia Karikon opiskelut Pariisissa B) Mohun Royn henkilötutkimus. Seuraava selvitys perustuu käräjäpapereita lukuun ottamatta lähinnä aikakauden sanomalehtiin.

Mikkeli lehdessä oli 29.1.1897 uutinen, jossa ei mainita Emilian Karikon nimeä. Siinä kerrotaan suomalaisesta naisylioppilaasta, joka on kihloissa intialaisen ”bramiinin” kanssa: ”Muuan nuori lääketieteellisiä opintoja harjoittava naisylioppilas lähti jatkamaan Pariisiin opinnoitaan. Tämä nuori nainen, jolla on suomalainen nimi, harrastaa suuresti teosofiaa.” Artikkelissa kerrotaan, kuinka Emilia Karikko oli Pariisissa etsiessään kirjakaupassa teosofista kirjallisuutta tutustunut kaupassa samaan aikaan asioineen Nagendo Mohun Royn kanssa.

Mohun Roy? Kysymys on kieltämättä spekulatiivisuudessaan uskalias, mutta onkohan tämä väitetty ”bramiiriprinssi” ollut mahdollisesti sukua (esimerkiksi pojanpoika) Intian uudistajaksi väitetyn Englannin Bristoliin haudatun ja patsastetun Ram Mohun Royn kanssa?

Mikkeli-lehden artikkeli, joka pohjaa vain nimikirjaimilla esiintyvän naisylioppilaan kertomaan kuvailee Royta: ”kuuluu hän vanhaan bramiini sukuun… isoisänsä … kuuluu tehneen paljon hyvää ihmiskunnalle”. Lehti myös mainitsee naisylioppilaiden lähettäneen onnittelusähkeen kihlauksen johdosta Pariisiin. Pariskunta vihittiin Lontoossa heinäkuussa 1897

”Bramiiniprinssin” ja suomalaisen naisylioppilaan suhde muistuttaa 1950-luvun Gil Hilario ja Armi Kuusela romanssin julkisuutta. Sanomalehdistä löytyy jonkun verran uutisia Royn saapumista appelaansa Petäjävedelle. Esimerkiksi Suomalainen lehti (13.9.1897) uutisoi tapahtumia otsikolla ”Kaukaisia Vieraita”

Julkisuudesta huolimatta kaikki ei mene kuin viihderomaanissa. Emilia ja Mohun Roy haastetaan käräjille syytteenä laiton yhdessäolo. Nimismies Lilius toteaa mm. ”Milja Kaarlontytär Karikko meni Pariisiin opintojaan jatkamaan ja toi sieltä mukanaan miehen, josta ei tunneta muuta kuin että on intialainen hindu ja täysi pakana, vaikka kutsuu itseään professoriksi”.

Mohun Roy siis esiintyy käräjäpapereissa titteleillä Sanskriitin opettaja/professori yms. Jyväskylän-Petäjäveden tuomiokunnan talvikäräjillä numerolla 162/1898 käsitellyn jutun materiaaleista ilmenee, kuinka aviopari on hankkinut englantilaisten virkamiesten allekirjoittamia todistuksia (mm. vihkiminen) Lontoosta asti kiistääkseen syytteen oikeutuksen.

Suomalaisen oikeushistorian kannalta kiinnostava on myöhemmin lakimies-poliitikkona tunnetun Allan Serlachiuksen (myöh. Särkilahti) laatima tiukkasanainen lausunto, jossa aviopari syyttää nimismiestä kunnianloukkauksesta ja vetoaa avioliiton olevan pätevä mm. siitä syystä, että Mohun Roy on intialaisuudestaan huolimatta Englannin alamainen.

Lausuntoa lukiessa tulee mieleen, että nuori kaksinkertainen tohtori Allan Serlachius oikeudentajussaan oikein julmistelee Jyväskylän nimismiehelle. Toinen tulkinta on toki se, että Serlachius teki vain työnsä. Hänet oli ehkä palkattu auttamaan lausunnon kirjoittamisessa.

Sanomalehtien digiarkistosta on myös löydettävissä ”julkkisuutisointeja”, joissa tilanomistaja K. H. Karikko vierailee Helsingissä intialaisen vävynsä kanssa. He olivat oletettavasti hakemassa puolustukseen tarvittavia asiakirjoja mm. Englannin konsulilta ja mainitulta lakimieheltä.

Juttu raukeaa, mutta niin lopahtaa Royden avioliittokin muutaman vuoden sisällä. K. H. Karikko adoptoi lapsenlapsensa jotka kuitenkin kuolevat jo pikkulapsina. Mohun Roysta ei ole jäänyt jäljelle muuta tietoa kuin Karikko-suvussa kiertänyt tarina Gandhin lääkärinä toimimisesta.

Emilia Roy julkaisi käräjäjutun aikoihin Milja Royn nimellä kirjasen Kastijärjestelmä Intiassa. Hindun kirjeitä Eurooppalaiselle ystävälleen. Kirja sai Keski-Suomi lehdessä 12.7.1898 myrkyllisen arvostelun. Kirjasen lopullisesta kohtalosta on maininta Lea Lerkkasen toimittamassa kyläkirjassa Perhe kuin puolet pitäjää. Sen mukaan Karikon tilalta löytyi vuosia myöhemmin omistajavaihdoksen yhteydessä laatikollinen Milja Royn myymättömiä kirjoja. Kyläkirjassa on myös väite, jonka mukaan Royn teos olisi aikanaan Suomessa kielletty. Sekin väite kaipaisi tarkistusta.

Milja Roy ei saattanut lääkärin opintojaan koskaan loppuun, sen sijaan hän valmistui Jyväskylän seminaarista opettajaksi 1900 tehden pisimmän yhtäjaksoisen työuransa Karjalassa Antrean Kavatsaaressa.

Opettajan lehti huomio Milja Royn 70-vuotispäivän vuonna 1939. Uutisen mukaan hän oli toiminut opettajana Kavatsaaressa eläkkeelle jäämiseensä saakka 1936. Hän ei mennyt uudestaan naimisiin ja säilytti Roy sukunimen. Roy kuoli yli 95-vuotiaana vuonna 1965. Emilia ”Milja” Roy on haudattu Kuhmoon sukulaistensa kanssa samaan hautaan. Äidin ja lasten hautojen välimatka on 301 kilometriä.