Mervi Laito – onnenpotkuja ompelemisesta

Kädentaidon ammattilainen Mervi Laito kertoo oman selviytymistarinansa. Hänen iloisella asenteellaan ja hurtilla huumorillaan mennään useammankin harmaan kiven läpi.

Ammattina ompelija

”Kymmenvuotiaasta alkaen seurasin mummoni maton kudontaa. Hän elätti itsensä sillä. Lapsesta saakka olen käynyt kaikenlaisia kursseja kuten makramee-, korinpunonta- ja hitsauskurssin. Kävin Kouvolan ammattikoulun kolmevuotisen ateljeeompelulinjan. Ompelijana tein kaikenlaista: välillä nahkatöitä, välillä turkistöitä. Sillä olen elättänyt itseni. Olen harrastanut hirvenmetsästystä ja ampumaurheilua. Hirvimetsällä olen käynyt parikymmentä vuotta paitsi viime syksynä. Olen myös ommellut ampumatakkeja ja -housuja kilpa-ampujille. Olen koko ikäni ollut ammattiompelija.

Jäin eläkkeelle muutama vuosi sitten. Kun ompeleminen on työ, ei kerkeä juuri harrastamaan kädentaitoja. Toista vuotta sitten menin Tuija Uotilan näyttelyyn Kuusankoski-talolle ihan vahingossa. Miten ihania töitä voi tehdä ompelukoneella! Kurssin hakuaika oli jo mennyt umpeen, mutta Tuija otti minut kurssille. Sanoin hänelle, että minulle ei tarvitse opettaa tekemään takkia, minulle täytyy opettaa eri tekniikoita. Voi värjätä tapettiliisterin avulla marmorointikuvioita, siirtää kuvaa Erikeeperillä tai käyttää huovutustekniikoita.”

Ammattilainenkin oppii uutta

Olen ammoin harrastanut posliininmaalausta ja öljyvärimaalausta. Uusien tekniikoiden oppiminen oli minulle helppoa, koska olen kädentaidon ammattilainen, ja Tuija on hyvä opettaja. Uudet tekniikat ovat helppoja, kun osaa käyttää ompelukonetta. Esimerkiksi kun neulahuovuttaa koneella, pitää osata liikutella huovutettavaa kangasta tasaisesti.

Enteellinen kuva

Toissa kesänä olin ollut elämäni parhaimmassa kunnossa. Harrastin tanssia ja kaikenlaista kuntoilua. Erääseen lehteen tehtiin juttu minusta, miten mummut pysyvät hyvässä kunnossa harrastamalla tanssia. Teho-osastolla sanoin lääkäreille, että älkää kuvitelko minun jäävän tähän makaamaan, kun kerran varpaat heiluvat. Minä olin itsepäinen. Niin vaan kuntouduin nopeasti. Lääkärit sanoivat, että jos minulla ei olisi ollut niin hyvä peruskunto, en ikinä olisi noussut sängystä. Nyt olen saanut seitsemän syöpähoitokertaa ja toivottavasti viimeinen on ensi viikolla. Monet ihmiset makaisivat vastaavassa tilanteessa sängyn pohjalla.”