Kädentaidon ammattilainen Mervi Laito kertoo oman selviytymistarinansa. Hänen iloisella asenteellaan ja hurtilla huumorillaan mennään useammankin harmaan kiven läpi.
Ammattina ompelija
”Kymmenvuotiaasta alkaen seurasin mummoni maton kudontaa. Hän elätti itsensä sillä. Lapsesta saakka olen käynyt kaikenlaisia kursseja kuten makramee-, korinpunonta- ja hitsauskurssin. Kävin Kouvolan ammattikoulun kolmevuotisen ateljeeompelulinjan. Ompelijana tein kaikenlaista: välillä nahkatöitä, välillä turkistöitä. Sillä olen elättänyt itseni. Olen harrastanut hirvenmetsästystä ja ampumaurheilua. Hirvimetsällä olen käynyt parikymmentä vuotta paitsi viime syksynä. Olen myös ommellut ampumatakkeja ja -housuja kilpa-ampujille. Olen koko ikäni ollut ammattiompelija.
Jäin eläkkeelle muutama vuosi sitten. Kun ompeleminen on työ, ei kerkeä juuri harrastamaan kädentaitoja. Toista vuotta sitten menin Tuija Uotilan näyttelyyn Kuusankoski-talolle ihan vahingossa. Miten ihania töitä voi tehdä ompelukoneella! Kurssin hakuaika oli jo mennyt umpeen, mutta Tuija otti minut kurssille. Sanoin hänelle, että minulle ei tarvitse opettaa tekemään takkia, minulle täytyy opettaa eri tekniikoita. Voi värjätä tapettiliisterin avulla marmorointikuvioita, siirtää kuvaa Erikeeperillä tai käyttää huovutustekniikoita.”
Ammattilainenkin oppii uutta
”Vaikka olisi kuinka sairas, kurssille on pakko lähteä vaikka väkisin, sillä täällä kurssilla voi istua ja tehdä jotakin pientä, jos ei jaksa isompaa. Minulle tämä harrastus oli onnenpotku. Kun olin tullut ensi kertaa tälle kurssille, levitin paperin lattialle ja piirsin suunnitelman valkoiseen takkiini.
Olen ammoin harrastanut posliininmaalausta ja öljyvärimaalausta. Uusien tekniikoiden oppiminen oli minulle helppoa, koska olen kädentaidon ammattilainen, ja Tuija on hyvä opettaja. Uudet tekniikat ovat helppoja, kun osaa käyttää ompelukonetta. Esimerkiksi kun neulahuovuttaa koneella, pitää osata liikutella huovutettavaa kangasta tasaisesti.
Milla-koirani kuoli syksyllä 2015. Millan kuoleman jälkeen neulahuovutin villakangastakkini helmaan koirani kultaisella portilla odottamassa mammaa. Mamma on vasta tulossa sinne. Hänen punaiset korkokenkänsä ovat alarapulla. Lokakuussa putosin rapuista. Minulta katkesi selkä kahdesta kohdasta sekä viisitoista kylkiluuta.”
Enteellinen kuva
”Toivuin hyvin onnettomuudesta, mutta tuollaisen kuvan tekeminen osoittautui enteeksi. Puoli vuotta ennätin treenata ja olin hyvässä kunnossa, kun minulta löydettiin syöpä. Olen käynyt syöpähoidossa koko viime syksyn. Tein siitäkin kuvan. Tässä kuvassa olen yksivuotiaana kaljupäisenä ja 67-vuotiaana kaljupäisenä. Kasvokuvien taakse sommittelin muiden tyttöjen kasvoja, jotka ovat vähän kuin kaltereiden takana. Niiden merkitys on symbolinen. Pelot on nyt pelätty.
Toissa kesänä olin ollut elämäni parhaimmassa kunnossa. Harrastin tanssia ja kaikenlaista kuntoilua. Erääseen lehteen tehtiin juttu minusta, miten mummut pysyvät hyvässä kunnossa harrastamalla tanssia. Teho-osastolla sanoin lääkäreille, että älkää kuvitelko minun jäävän tähän makaamaan, kun kerran varpaat heiluvat. Minä olin itsepäinen. Niin vaan kuntouduin nopeasti. Lääkärit sanoivat, että jos minulla ei olisi ollut niin hyvä peruskunto, en ikinä olisi noussut sängystä. Nyt olen saanut seitsemän syöpähoitokertaa ja toivottavasti viimeinen on ensi viikolla. Monet ihmiset makaisivat vastaavassa tilanteessa sängyn pohjalla.”
