Millaista elämä oli sodanaikaa? Kysyin isoäidiltäni asiasta. Hän vastasi, että itse ei oikein tiedä, koska oli silloin niin pieni. Isoäitini kertoi, että hänen äitinsä eli silloin sodanaikaan ja osaa kuvailla millaista elämä oli silloin.

Isoisoäitini kävi koulua, mutta joutui lopettamaan koulunkäynnin olosuhteiden vuoksi. Koulussa opiskeltiin vain kotitaloutta eli karjan- ja perheen hoitoa. Isoisoäitini ei ollut töissä vaan kotona hoitamassa lapsia ja karjaa.

Isoisoäitini oli naimisissa ja heillä oli kolme lasta, joista yksi menehtyi kurkkumätään 5-vuotiaana lokakuussa vuonna 1943. Isoäitini syntyi helmikuussa 1944. Isoäitini ollessa neljän kuukauden ikäinen hänen isänsä kaatui sodassa. Isoisoäidilläni oli isoisoisäni tekemä tupakka-aski, jonka takana oli kaikki taistelut, missä hän oli ollut. Tupakka-askissa oli rannekoru, jossa luki ”muisto”.

Isoisoäitini työ oli raskasta kotona, kun mies oli rintamalla ja lapsia hoidettavana. Kun mies oli sodassa, naisten oli tehtävä miesten työ. Isoisoäitini on tehnyt oikein kaunista kangasta. Hän on tehnyt sen alusta asti itse eli kasvattanut pellavan itse, muokannut ne langaksi ja kutonut kauniiksi kankaaksi. Perheenhoidon lisäksi karjanhoito oli todella tärkeää sekä maanviljelykseen kuuluvat kaikki työt kylvöstä elonkorjuuseen. Kaikki työt olivat todella uuvuttavia ja raskaita.

Isoisoäitini teki kaiken suojellakseen perhettään. Kerran heidän kotiinsa tuli suomalaissotilaita ja he olivat umpihumalassa. Isoisoäitini otti lapset ja menivät navettaan piiloon yöksi. Sodan aikana talolla vieraili desantti, jota kaikki pelkäsivät, mutta tämä jäi kiinni.

Kun sota loppui ja Suomen oli maksettava sotakorvauksia Neuvostoliitolle, kaikesta oli pula eli elintarvikepula. Perunajauhot piti tehdä itse ja siirappi piti tehdä itse. Mitään ruokaa ei voinut ostaa, koska sitä ei ollut saatavilla. Kaikki piti tuottaa itse.

Vaikka en ole ikinä tavannut isoisoäitiäni, uskon että hän oli todella ihana ihminen. Isoisoäitini nukkui pois vuonna 2001, kaksi viikkoa ennen syntymääni. Isoisoäitini on minulle esikuva rohkeudesta ja sinnikkyydestä. Halusin kirjoittaa pikku palan isoisoäitini tarinasta.