Mathilda von Troil kuului sukunsa puolesta autonomisen Suomen yhteiskunnan ylimpiin: isä oli senaattori, vapaaherra Axel Gustaf Samuel (Gösta) von Troil, äidinisä senaattori, isänisä kuvernööri ja kaikki vapaaherroja. Hän kuului huipulle myös koulutuksensa ja virkansa puolesta ─ ottaen huomioon aikakauden naiselle antamat mahdollisuudet. Hänellä oli kaksi suurta rakkautta: opettajana Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu ja Bergbom-suvun jäsenenä Thalian pyhättö Kansallisteatteri.

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu

Viisiluokkaisia tyttökouluja oli maan eri kaupungeissa, mutta vielä 1880-luvulle tultaessa ei ollut luotu tytöille varsinaisiin akateemisiin opintoihin suuntaavaa opintoväylää. 1882 alettiin suunnitella yliopistoon johtavan yksityisen suomenkielisen tyttökoulun perustamista Helsinkiin, mutta lopulta suunnittelijat kääntyivätkin Yhdysvalloista peräisin olevan yhteiskasvatuksen ja -koulumallin kannalle, josta oli jo esimerkkejä muissa pohjoismaissa

Suomen ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (SYK), aloitti syksyllä 1886 parinkymmenen oppilaan ja viiden opettajan voimin. Se tunnettiin alusta asti uudistusmielisenä kouluna, ja monet sen kokeilut siirtyivät vähitellen vakiintuneeksi käytännöksi koko koululaitokseen. Sillä on ollut tienraivaajan asema suomalaisessa koulumaailmassa ja kasvatuksen kulttuurihistoriassa.

Se opetti ”reaalitieteellisellä pohjalla” ja tarjosi suomenkielisen ja -mielisen mahdollisuuden eritoten tytöille ”laajempaan, monipuolisempaan ja syvempään kehitykseen, kuin mitä siihen saakka heillä oli ollut mahdollisuuksia”.

Koulun naispuolisena johtajana sen kolmetoista ensimmäistä vuotta oli yhteiskasvatuksesta vakuuttunut Lucina Hagman, opettaja, koulunomistaja ja naisasiainen, joka oli ehtivä vielä moneen toimeen. Kun hän riitojen saattelemana erosi virastaan keväällä 1899, tilalle kutsuttiin, kahden muun kutsutun kieltäydyttyä, vähää vaille kolmekymmentävuotias Mathilda von Troil, Tampereen Suomalaisen Yhteiskoulun johtaja.

Mathilda von Troil

SYK:n uusi johtaja oli käynyt Helsingin saksalaisen tyttökoulun, valmistunut opettajaksi Helsingin Suomalaisesta jatko-opistosta ja täydentänyt opintojaan Pariisin ja Geneven yliopistoissa. Siitä, vaikuttiko johtajan valintaan valtiollisesti vaikeassa tilanteessa von Troil-suvun poliittinen ja yhteiskunnallinen asema, ei lähteissä ole viitteitä.

Hän aloitti työnsä helmikuun manifestin vuonna, siis kesken ensimmäisiä routavuosia. Viranomaiset katsoivat erityisesti yksityiskoulujen estävän tai ainakin jarruttavan yhdenmukaistamissuunnitelmia ja halusivat nämä koulut tarkan silmän alle. Niinpä opetussuunnitelmat saattoivat muuttua, myös kesken lukuvuotta, ja johtajan oli vain soviteltava oppilaiden valinnat ja opettajien työt viranomaisten vaatimusten mukaisiksi. Erityisesti venäjän kielen opiskelua valvottiin: sen tuntimäärä saattoi vaihdella luokilla I─IX jopa 20:stä 30:een.

”Trollen koulu”

Eloisa ja persoonallisuudeltaan tulinen Mathilda von Troil toimi SYK:n johtajana kolme vuosikymmentä ja vaihdellen eri vuosina suomen kielen ja kaunokirjallisuuden, historian ja ranskan kielen opettajana. Hänestä tärkeintä opetuksessa oli elävä elämä, ei kasvatuksen tai opetuksen teoria. ”Me (opettajat) valmistamme sijaa idealismille ihmisten maailmankatsomuksessa”, sijaa jaloudelle, avuliaisuudelle ja hyvyydelle, sillä ne yksin ”erottavat meidät kaikista olennoista, jotka tunnemme”.

Oppilaiden vapaat harrastukset koulun piirissä keskittyivät toverikuntaan, johon kolmen ylimmän luokan oppilaat kuuluivat. ”Trolle” toimi toverikunnan kuraattorina parikymmentä ensimmäistä johtajavuottaan ja pyrki kasvattamaan yhdessä toimimisella tyttöjen ja poikien luontevaa toveruutta, jonkinlaista ”kouluperheen” tunnelmaa. Niinpä esim. joka toinen lauantai toverikunta järjesti koululla ohjelmallisen illan.

Toverikunnan toiminnan huippuja olivat joulu- ja kevätjuhlat, joiden ohjelmia koottaessa kuraattorin taiteilijaluonne ja koulun parhaat esiintyjät tulivat tunnetuiksi. Mathilda von Troil oli näiden juhlien primus motor. Erityisen innostuneena ja innostavana hän harjoitti näytelmiä, jotka muodostivat juhlien keskeisen osan. Ei hän, eikä liioin toverikunta pelännyt esittää isojen teatterien ohjelmistoa. Mm. Lea, Nummisuutarit, Kihlaus, Murtovarkaus, Roinilan talossa ja Valtioviisas kannunvalaja pääsivät näyttämölle.

Toverikunta järjesti jatkuvasti myös erilaisia retkiä sekä esim. lausunta- musiikki-, maalaus-, kirjoitus- ja shakkikilpailuja. Syksyllä 1914 se ryhtyi keräämään joululahjoja varattomille kansakoululaisille, ja tästä keräyksestä tuli sittemmin tapa; kevättalvella 1929 se järjesti juhlan kerätäkseen varoja sotaorvoille; kun suurmiehille pystytettiin muistomerkkejä, toverikunta osallistui hankkeeseen taloudellisesti.

Mathilda von Troilin puheista pitkäaikainen työtoveri, runoilija Lauri Pohjanpää julkaisi kokoelman nimellä Elävät liekit: Puheita. (1931).

Kansallisteatterin apulaisjohtaja

Näyttämötaide oli 1869 syntyneen Mathilda von Troilin suuri rakkaus. Kyseistä vuotta, jonka toukokuussa Aleksis Kiven Lea esitettiin ensimmäisen kerran, pidetään Suomalaisen teatterin syntyvuonna. Sen maailmassa näytelmän ohjaajan ja teatterin johtajan, tohtori Kaarlo Bergbomin sisaren Fredrika Elisabeth Bergbomin.tytär kasvoi ja oli kotonaan. Voisiko syntymävuosikin olla enne?

Kaarlo Bergbom oli siis Mathilda von Troilin eno ja Emily Bergbom hänen tätinsä. Monen mielestä sisarukset, toisiaan tukien ja täydentäen, olivat aikanaan yhtä kuin Suomalainen teatteri, myöhempi Suomen Kansallisteatteri. Myös kansallisrunoilijan puolison, kirjailija Fredrika Runebergin äiti kuului samaan Bergbom-sukuun.

Mathilda von Troil osallistui aktiivisesti teatterin toimintaan. Hän opetti teatterin oppilaskoulussa näyttämötaiteen historiaa ja toimi lähes kaksikymmentä vuotta eli vuodesta 1912 kuolemaansa asti teatterin johtokunnan jäsenenä. Kun teatterin johtoa järjestettiin uudelleen 1914, Jalmari Lahdensuosta tuli ensimmäinen johtaja ja rinnalleen hän sai apulaisjohtajiksi Eino Kaliman ja Mathilda von Troilin (vuoteen 1917). Lahdensuo oli perehtynyt uuteen näyttämötyyliin Moskovassa, lähinnä Stanislavskin koulussa, ja hänen suuntansa oli alun perin intiimiin teatteriin viittaava. Hänestä tuli 1917 teatterin pääjohtaja, ja hän toimi pääjohtajana seuraavat kolmekymmentäkolme vuotta.

Rafael Koskimiehen kirjoittaman Suomen Kansallisteatteri 1902 / 1917 (1953) mukaan ”Neiti Mathilda von Troil oli ammatti-ihminen vain sikäli, että hän Bergbomin sisarentyttärenä oli nuoresta pitäen eläytynyt suomalaiseen teatteriin. (- -) Ilmeisesti hän sai kiittää näyttelijäin taitoa ja suopeutta siitä, että hän yleensä lainkaan tällä lempialallaan menestyi. Aivan vailla merkitystä tämä toiminta ei kuitenkaan ollut, lähinnä siitä syystä, että neiti von Troil ranskalaisen kirjallisuuden tuntijana saattoi tuoda teatterin hieman kolkkoihin näyttämömuureihin intiimin ranskalaisuuden parfyymia”.

Sotilaskotityö

Syksyllä 1918 ilmestyi sanomalehtiin jääkärien kirjoittamia Sotilaskoteja perustamaan-kirjoituksia. Jääkärit olivat Saksassa tutustuneet sikäläiseen sotilaskotitoimintaan ja kaipasivat vastaavaa toimintaa suomalaisille sotilaille. Perustamistoivomukset saivat suopean vastaanoton, semminkin kun toiminta sopi ajallisena ja aatteellisena jatkumona sille työlle, jota naiset olivat tehneet itsenäisyyden saavuttamiseksi. Helsingin sotilaskotiyhdistys perustettiin 1918. Mathilda von Troil tuli heti mukaan vapaaehtoistyöhön, ja luontevaa oli, että hänet valittiin johtamaan suomenkielistä ohjelmajaostoa. Hän esiintyi itse ja ohjasi muita esiintymään, lähinnä runebergiläis-topeliaanisessa hengessä. Yhdistyksen kymmenvuotisjuhlassa havaittiin, että yhteensä suomenkielinen ja ruotsinkielinen ohjelmajaosto olivat tuottaneet yli kuusi sataa iltamaa.

Naisasia

Mathilda von Troil ei kuulunut varsinaisiin naisasianaisiin, vaikka hyvinä esimerkkeinä itsellisistä ja itsenäisistä naisista olivatkin tädit Emily Bergbom ja Augusta af Heurlin (o.s. Bergbom) ja vaikka hän vaati myös naisille äänioikeutta. Kutsuttuna hän kuului Naisasialiitto Unionin naisten äänioikeuden edistämiseksi asetettuihin toimielimiin. 1907 hän oli Nuorsuomalaisen Puolueen ehdokkaana Hämeen läänin pohjoisessa vaalipiirissä, mutta ei tullut valituksi.