Kun Martta Haatanen kutsuttiin vuonna 1945 Maatalousnaisten Keskusjohtokuntaan Lapin sodan evakkojen edustajaksi, hän oli jo tunnettu peräpohjalainen kirjailija, jonka menestysteoksesta Kirkastettu sydän (1943) oli tehty myös kotimainen elokuva. Se kertoi urheasta papinvaimosta ja kymmenen lapsen äidistä, joka tyytyi valittamatta osaansa sotaleskenä. Romaani pohjautui lestadiolaisen kirkkoherran Väinö Havaksen ja hänen Saimi-vaimonsa vaiheisiin.

Rautatienrakentajan tytär

Martta Haatanen ei kuitenkaan ollut syntyperäinen peräpohjalainen. Hän oli syntynyt 1904 Iisalmessa rautatienrakentaja Uljas Sandströmin ja tämän Vilhelmiina-vaimon perheeseen. Lapsuutensa ja nuoruutensa Martta vietti ratatyömailla eri puolilla Suomea. Käytyään kansakoulun eri paikkakunnilla hän pääsi ripille Sotkamossa ja sai työpaikan rautatierakennuksen konttorissa elintarvikejakelun rahastonhoitajana.

Vuonna 1926 Sandströmit saapuivat Peräpohjolaan, kun Torniojokilaaksossa ryhdyttiin jatkamaan rautatietä Korpikylästä Aavasaksalle ja Kaulirantaan. 22-vuotias konttoristi päätti pian lähteä käymään Ruotsin puolella, mutta joutui puutteellisten paperiensa takia karjalaissyntyisen tullivartijan Jukka Haatasen pidättämäksi. Häät vietettiin vielä samana vuonna. Haataset asuivat Karungin Korpikylällä vuoteen 1947, jolloin he muuttivat Tornioon.

Martta Haatanen oli kirjoittanut jo teinityttönä novelleja muun muassa Nyyrikkiin. Vuonna 1932 hän liittyi Nuoren Voiman Liittoon ja neljä vuotta myöhemmin ilmestyi Martta Haatasen esikoisromaani Rautaiset siteet, joka oli kertomus rautatienrakentajista ja hänen omista vanhemmistaan. Vuonna 1940 Martta Haatanen aloitti Pohjolan Sanomien tilapäisenä reportterina, kirja-arvostelijana ja pakinoitsijana nimimerkeillä Mirjam Koski ja Mukan Sohvi.

Sotavuosina Martta Haatanen liikkui ympäri maakuntaa puhujana ja esitelmöitsijänä maatalousnaisten, osuusliikkeen ja Maalaisliiton tilaisuuksissa. Perheen ainoa lapsi oli syntynyt vuonna 1938. Lapin sodan syttyessä Martta ja hänen poikansa olivat evakossa Ruotsin puolella, mutta pääsivät palaamaan kotiseudulleen vielä samana syksynä. Sodan jälkeen Lapin lääninhallitus palkkasi Martan parakkitarkastajaksi, joka kiersi ympäri maakuntaa.

Vahvojen naisten kuvaaja

Vahvat naiset ovat pääosassa miltei kaikissa Martta Haatasen 19 romaanissa. Esimerkiksi vuonna 1945 julkaistussa talonpoikaisromaanissa Eilispäivää ei enää ole Haatanen on kuvannut tarmokkaan Onerva-miniän näkökulmasta tornionjokilaaksolaisen maalaistalon elämää ennen sotia, sotavuosina ja sodan jälkeen. Tässä niin kuin Haatasen myöhemmissäkin teoksissa miehet ovat heikkoja ja sodan uuvuttamia.

Kertoessaan kirjailijantyöstään vuonna 1947 ilmestyneessä Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon -teoksessa Martta Haatanen ylisti Peräpohjolan naista, joka on hänen mukaansa ”maailman rohkein ja yrittävin nainen. Kiertäessäni hävitetyillä alueilla en kuullut kertaakaan valitusta. Näiden naisten ja kotien puolesta taistelen jopa etelän välinpitämätöntä suhtautumista vastaan, jonka olen todennut liiankin selvästi aina, milloin olen joutunut pohjoisen asioita etelässä ajamaan.”

Maatalousnaisten Keskusjohtokunnassa Martta Haatanen vaikutti vuoteen 1951. Maatalousnainen-lehdessäkin ilmestyi muutama pakina otsikolla Sohvi juttelee. Vuonna 1950 Martta Haatasesta tuli Pohjolan Sanomien Tornion toimiston hoitaja. Neljä vuotta myöhemmin ilmestyi hänen viimeinen romaaninsa Iltarusko, mutta pakinoitsijana hän jatkoi 1960-luvulle saakka. Martta Haatanen kuoli vuonna 1977.