Marjatta Äijänen - leipuri Saarijärveltä

Kummitätini Marjatta Äijäselle ehdotettiin, että hänestä tehtäisiin elämänkertomus. Niinpä hän kertoi tarinaansa ja samalla kutoi sukkaa. Marjatta tunnetaan hyvästä muististaan ja monesta muustakin asiasta. 

Marjatan lapsuudesta 

Marjatta Hellin Äijänen os. Manni syntyi vuonna 1936 Karstulan Pääjärven mäellä. Äiti Alma oli syntynyt vuonna 1907 ja isä Eino Manni 1902. Marjatan isä joutui orvoksi puolivuotiaana. Hänen isäkseen epäiltiin Amerikkaan lähtenyttä talonpoikaa.

Einon äiti Etla oli läheisessä talossa piikana. Etla jätti vauvan tädilleen muuttaessaan Pohjanmaalle piikomaan. Eino-isällä oli kurja lapsuus. Hänet myytiin pienenä perheeseen, jossa joutui tekemään paljon töitä kovissa olosuhteissa. Talven pakkasissa piti juosta paljain jaloin karjakeittiöön töihin. Eino oli toivonut saavansa syödä talonpojilta jääneet leipäpalat. 

Marjatta sai kymmenen sisarusta. Vanhemmat heistä olivat Yrjö, Esteri, Esa ja Eeva-Liisa, pikkusisarukset taas Erkki, Tauno, Pirkko, Raimo, Tarja ja Arja. Nuorin lapsista syntyi, kun äiti oli 44 -vuotias. 

Marjatta vastasyntyneenä hätäkastettiin. Hän oli sittemmin ”isän hoppeinen”. Meinasi vuoden ikäisenäkin menehtyä, vaan isä toi kirkolta appelsiineja, jotka puristettiin mehuksi. Heikossa kunnossa olevaa tytärtä kävi terveyssisar kotona katsomassa. Marjatta sai mehua seitsemän viikkoa ja tervehtyi. Pikkuveli oli vasta syntynyt. Isosisko varasi itselleen Marjatan punaisen laukun, jos sisko ei selviä. 

Pirkko syntyi vuonna 1942 ja heti vuonna 1943 syntyi Raimo, joka kuoli aivokalvontulehdukseen vauvana. Samalta kylältä menehtyi tuolloin kolme poikaa, jotka olivat myös alle vuoden ikäisiä. Marjatta muistaa, kuinka isä käveli kantaen pientä arkkua olkapäällään. Muita juhlia ei ollutkaan kuin veljen hautajaiset. Ne pidettiin naapurissa, kun oma talo oli liian pieni. 

Jatkosodan aikaan isän ei tarvinnut mennä ison perheen takia sotimaan. Hänen oli kuitenkin osallistuttava miilunpolttoon Kivijärven syvän maalla. Poltettiin kuusipuuta, jonka päällä oli mätästä. Siitä muodostui häkää, jota käytettiin autojen polttoaineena. Isä oli monta viikkoa metsässä ja äiti hoiti lapset kotona. Asuttiin talossa, jossa oli vain yksi huone. Heitä oli tuolloin jo kymmenen hengen perhe. 

Marjatta Äijänen kertoi ylpeänä, että hänen vanhempansa tunnettiin siitä, että olivat yrittävää porukkaa. Marjatan äiti oli kätevä käsistään. Hän auttoi hääjuhlissa, ompeli ja kehräsi talon emännille. Syksyllä kerättiin marjat omaan käyttöön ja myyntiin. Perheessä oli oma sika ja lehmä. Yritettiin olla omavaraisia. Äiti ompeli tyttöjen nukeille mekot pienistä kangaspaloista. Nuketkin äiti oli tytöille tehnyt, päät kuttaperkasta. 

Isä oli tarkka tavaroistaan, muistelee Marjatta Äijänen. Jos jokin tavara oli pois paikaltaan, sai mennä heti laittamaan tavaran paikoilleen. Järjestys sen olla piti! Isä oli vitsikäs ja viihtyi lasten kanssa, vaikka töitä oli paljon. Hän teki pojille hevosia, lehmiä ja kärryjä puusta. Hän huolehti lapsistaan.

Marjatta Äijäsen äiti oli vireä nainen, joka viljeli kessua, siis tupakkaa. Yöpakkasta vastaan tehtiin pellolle nuotioita, jotta savun suojissa kasvi pärjäsi paleltumatta. Kasvi kerättiin, kuivattiin puukiuluun ja sitä hakattiin petkeleellä. Kessua saatiin myytyä Helsingin tehtaaseen, jossa Marjatan eno työskenteli. Hänen morsiamensa auttoi myymisessä. 

Töitä oli paljon pienellä Marjatallakin, mutta tottahan pieni tyttönen leikki muiden lasten kanssa. Marjatan mieluinen leikkikaveri oli hieman vanhempi tyttö, naapurissa asuva Eila Konttinen. Kun Marjatta asui jo Helapurolla, tytöt olivat yökylässä toistensa luona kerran kesässä. Kulkivat linja-autolla kesäretkelle toistensa luo. Suosikkileikit olivat palloleikit, piilosta leikittiin, mäen laskua suksilla. Myöhemmin kaverukset hiihtivät kilpailuissa vastakkain. 

Marjatta Äijänen kertoo: ”Oli pimeä talvi ja minulla oli kiiltokuvia kahden kankaan välissä, mutta tuuli vei ne. Yritin vielä keväällä etsiä ja löytää kauniit kiiltokuvat, mutta ei löytynyt.” 

Koulumuistoja 

Marjatta aloitti koulun ollessaan 7 -vuotias. Hän kulki koulumatkaa muun muassa kerran tunnissa menevällä lossilla. Koulutunnit pidettiin Karstulan Suojassa. Koulussa oli silloin myös Karjalan siirtolaisia, joille oli annettu asutustiloja. Siirtolaisia pelättiin, varsinkin, koska vanhemmat puhuivat niistä tiettyyn sävyyn. Marjatan ollessa 8 -vuotias perhe muutti Helapuroon, omaan taloon. 

Syrjänmäen koulu perustettiin ja siellä Marjatta jatkoi toisella luokalla koulua. Vanhan maalaistalon sali toimi alaluokkana. Luokassa oli noin 50 oppilasta. Kunnioitus opettajaa kohtaan oli suuri. 

Marjatan veli jätti koulun kesken. Koulun opettaja yritti hakea pojan takaisin kouluun, mutta hän oli jo isänsä kanssa metsätöissä. Marjattakin työskenteli kotona hoitaen pienempiä sisariaan, mutta kävi koulua kuusi vuotta. 

Siihen aikaan ei lapsia kehuttu, vaikka koulussa tuli lapsille hyviä arvosanoja. Isän huumoria oli sanoa ”kyllä ne läksyt repussa pysyy”. Kun kevättodistuksen kanssa tuli kotiin, tokaisi ”nyt on todistus saatu, ei kouluun enää tarvi mennä”. 

Opettaja tarkasti läksyt kynttilän valossa. Toisella luokalla opettajana toimi eräs mummu vain, koska opettajat olivat sodassa auttamassa. Oma opettaja oli musikaalinen Teuvo Hakasalo. Opettaja otti sisällä ikkunan läpi aikaa, kun oppilaat hiihtivät kilpaa. Tämä suosikkiopettaja oli koulun loppuun asti sama.

Joka syksy opettajapari kutsuttiin Marjatan kotiin tappaiskeitolle. Keitto tehtiin eläinten sisäelimistä teurastuksen jälkeen. Koulussa syötiin kotoa tuodulla emaliastialla ja Marjatan astiaa koulukaveri Hannu naljaili siankaukaloksi.

Marjatan arvosanat olivat parasta, paitsi laulun arvosana oli huono. Koulussa paras ystävä oli Elvi Hämäläinen. Hän lähti keskikouluun, joten tyttöjen ystävyys katkesi, koska he olivat yhtäkkiä aivan eri kastissa. 

Juhlia ja leikkejä 

Koulun kevät- ja joulujuhlat olivat tärkeitä. Äiti ompeli aina uudet mekot koulun juhliin ja keväällä mekko valmistui jo äitienpäiväksi. Kevätjuhliin sai joskus valkoiset tenniskengät, joista pidettiin erityistä huolta, että pysyivät valkoisina. 

Jouluna lahjoja oli aina ja joulukuusi, joka ripustettiin Peltolassa kattoon, kun muuten oli niin ahdasta. Joulupukki kävi talossa ja juuri silloin isä oli harmillisesti saunassa. Marjatta muistaa saaneensa joululahjaksi pieksut, jotka narisivat lumessa. Veljellä oli samanlaiset, kun kulkivat yhdessä tähtitaivaan alla. 

Kesällä leikittiin kinkkaamista, mutta paljon oli kotitöitäkin. Marjatta oli mukana kasvattamassa porkkanaa, punajuurta ja hernettä sekä lanttua, jota annettiin eläimille myös. Marjatta kitki ja hoiti maata niin hyvin, että naapurin mummot kävivät ihmettelemässä hyvää työtä. 

Uimassa Marjatta kävi muutaman kerran kesässä. Äiti ei oikein päästänyt tyttöä uimaan kahden kilometrin päähän. Uimapaikan vieressä oli karjaa. Kerran kun Marjatta ui järvessä, oli lehmä syömässä mekkoa. Äiti oli sen hänelle ommellut. Uimasta tullut tyttö sai repiä mekkonsa lehmän suusta. Mekkoon tuli pientä reikää, ja se harmitti. 

Käsitöistä iloa monelle 

Kun Marjatta kulki kolmatta vuotta koulussa, hän kutoi ensimmäiset pitkät villasukat. Siitä asti kutimet on pysyneet käsissä. Hän on kutonut monia isoja tilkkupeittoja, ristipistosliinoja. Nämä myös kaikille kahdeksalle kummilapselle. 

Marjatta Äijäsellä on ollut lämpimiä ajatuksia kutoessaan kaikille lapsilleen ja heidän puolisoilleen punaiset villasukat. Sukkiin kutoi omistajan nimen. Niitä sukkia hän kutoi myös muille ystäville, yhteensä noin 40 paria. ”Se oli yhden syksyn buumi”, kertoo Marjatta. Kaikki käsityöt on kirjattu paperille. Sieltä on helppo nähdä ketkä ovat saaneet pehmeän paketin. 

Nuorena neitona leipomossa 

Marjatta auttoi siskoaan Tuomisen leipomon kahvilan siivoamisessa. Omistajat olivat lomalla ja paikalla oli rouvan täti. Hän huomasi kuinka siistiä jälkeä tuli ja kertoi omistajille, kuinka toppea tyttö Marjatta oli, kun oli pyyhkinyt muurinkin. Pesti Tuomisen leipomoon tuli. Niinpä Marjatta paistoi 14 vuotiaana munkkeja noin kuusi tuntia päivässä. Hän myös siivosi ja haravoi pihaa. Hän kävi kaksi kertaa viikossa iltakoulua vuoden ajan. Töitä tehtiin myös lauantaisin. 

Kerran leipomon omistajat olivat syömässä ja sillä aikaa Marjatta kääri kääretortun levyn rullalle, joka onnistui hienosti. Leipomon rouva suuttui, oli ehkä vähän kateellinen. Siihen aikaan piti opetella salaa korvapuustin painalluskin. 

Palkka oli 150 markkaa kuukaudessa, josta Marjatta antoi osan äidilleen. Marjatta teki leipomossa töitä viiden vuoden ajan.

Vapaa-ajat vietettiin kavereiden kanssa. Silloin muun muassa pyöräiltiin yhdessä Karstulasta Saarijärvelle ja takaisin, hiekkatietä pitkin. 

Marjatta muistaa kuinka hän kerran kesällä makasi heinäpellossa yksin ja unelmoi tulevaisuudesta. Hänellä oli tunne, että pitää tehdä jotain suurta elämässään. 

Urheilijalupaus 

Marjatta oli kova urheilemaan ja hänellä olikin lupaava alku urheilu-uralle. Hän voitti Keski-Suomen koulujen väliset 6. luokan tyttöjen hiihtokilpailut. Silloin hiihtorata Karstulan keskustassa meni monen maantien yli. 

Työväenyhdistys järjesti kilpailuja sunnuntaisin ja maanantai-aamuna piti mennä aikaisin töihin. Karstulan Työväentalon oman seuran hiihtokilpailuissa välipalaksi Marjatta söi appelsiinia, jossa oli paksu kuori. Tikkakosken 5 kilometrin hiihtokilpailuissa Marjatta voitti alle 17 -vuotiaiden TUL:n Keski-Suomen läänin piirimestaruuden, jossa oli 200 osallistujaa. Kultamitali kiilteli, kun hän meni kotiin. Vanhemmat olivat innoissaan. 

Linja-auto kuljetti kilpailuista toiseen. Esa-veli kannusti ja oli mukana. Hän osti Marjatalle kahdet suksetkin. Ensimmäiset olivat liian lyhyet. 

Myös veli urheili, muun muassa ampumahiihtoa armeijassa. Hän keksi kesällä harjoitusohjelmia itselleen ja Marjatalle. Laaksolan isännän mailla oli rekki, hevonen ja renkaat, joita käytettiin ahkerasti. Harrastettiin korkeus- ja pituushyppyä sekä juostiin ns. kaivon lenkki. Aikaa otettiin herätyskellolla, joka otettiin salaa tuvasta. Veli ehdotti, että sisko alkaisi tekemään metsätöitä, että saa voimia hiihtokilpailuja varten.

Marjatta sai Oslon Olympialaisissa Suomea vuonna 1952 edustavalta Lydia Widemannilta kirjeen. Ilmoittivat, että hommaavat sukset, kunhan lupaava hiihtäjä ilmoittaisi painonsa ja pituutensa sekä suksen mitan. Marjatta kuitenkin jatkoi leipomotöitään. 

Mukavia muistoja urheilusta on tietysti jäänyt. Kotona vanhempien talon aitan vintillä oli lehtileikkeet, jotka isä poltti. Isä yleensä hävitti ja poltti kaiken mitään kummempia ajattelematta. 

”Ukonottohommiin” 

Marjatta Äijäsestä olisi ollut kiva nähdä mihin saavutuksiin urheilussa olisi päässyt, jos urheilu-ura ei olisi jäänyt. Urheilu jäi ja tilalle tuli ukonottohommat. 

Oli syksy ja Marjatta täytti pian 17 vuotta. Marjatta kulki veljiensä kanssa elokuvissa ja oli illalla tulossa jalan kotiin Helapuroon, kun eräs nuori mies seurasi neitoa sopivan matkan päässä. 

Alkutalvesta vietettiin pikkujoulujuhlia Työväentalolla ja silloin Marjatta sai ¼ -kokoisen kortin samalta nuorelta mieheltä, Allanilta. Marjatta oli silloin veljen luona yötä. Marjatta ja Allan alkoivat seurustella.

Seurustelua kesti vuoden, ennen kuin poikakaveri tapasi tytön vanhemmat. Se tapahtui niin, että nuori pari oli viikon moottoripyörällä ajelemassa ympäri Suomea ja kun tulivat takaisin, Marjatan sisko Esteri otti ja kuljetti moottoripyörän Marjatan vanhempien talon ikkunan alle. Siinä sitten jännittyneenä katsottiin, kuka moottoripyörän hakee. 

Seurustelua jatkettiin talven pakkasilla Allanin työpaikan pannuhuoneessa. Allan oli tutustunut työnantajan schäferiin, Taru-koiraan, joten se ei enää haukkunut heille, vaan nuoripari sai olla rauhassa ”lämmityskopissa”, jossa ei ollut edes valoa. 

Marjatta vietti aikaa myöskin ystäviensä kanssa tanssipaikoilla, jolloin poikaystävä luurasi pihalla ja oli hieman mustasukkainen. Allan ei tanssinut, mutta tuli kuitenkin moottoripyörällä katsomaan Marjattaa Kyyjärvelle, jossa pidettiin laskiaistanssit. 

Allanin vuokraama huone oli niin kylmä, että voipaketti jäätyi sängyn alla. Marjatan äiti ehdotti, että poikaystävä tulisi heille asumaan, ja niin menivät Marjatta ja Allan kihlohin. Kihloilla oltiin Jyväskylässä, minne mentiin kylmällä linja-autolla. Kyyti ei maksanut mitään, koska sulhanen teki autoremonttia Heikkilän Liikenteelle. Allanin isä oli tuttava yrittäjän kanssa ja sitä kautta oli työnkin saanut.

Nuoret ostivat sormukset ja kävivät valokuvassa. Marjatta oli tuolloin 18-vuotias. Molemmat anopit saivat kihlaparilta lahjaksi samanlaisen mekkokankaan, joista teettivät häihin mekot samalla ompelijalla. 

Häihin tehtiin monta sataa voileipää, Leipomo Tuomiselta tuli kakut ja pikkuleivät. Kahvit tarjottiin. Marjatan äiti oli innokas pitämään häät tytöilleen. 

Oma perhe ja leipomo 

Marjatta ja Allan asuivat Saarijärven paloaseman asunnossa. Ensimmäinen lapsi Marjo-Liisa syntyi Marjatan vanhempien kotona, Helapuron vintillä kätilön ollessa paikalla koko päivän. Tyttö jäi istumaan vaunuihin puoli vuotiaana, kun Allan lähti armeijaan. Isänsä ainoa omaisuus löytyi liiteristä; kirves ja saha. 

Marjatta Äijänen työskenteli noihin aikoihin leipomo Tähkässä kolme vuotta ja siellä oppi leipomaan. Leipomon omistaja jätti työt Marjatalle joka oppi ottamaan vastuun työstä. Myöhemmin, kun Marjatta perusti oman leipomon, syytti entinen työnantaja reseptien kopioimisesta ja uhkasi viedä asian oikeuteen. Marjatta leipoi silloin jo omia tuotoksiaan. Pikkuleipiä hän kehitteli lähes 40 erilaista sorttia. 

Lapsia parille syntyi lisää, Mirva-Leena ja Jarmo. Lapset syntyivät kätilön auttaessa Helapuron vintillä. Allan oli kaksivuorotyössä Rautiaisen Väinöllä. Marjatta odotti lasta, kun Allan loukkasi kätensä ja siinä oli kipsi kolme viikkoa. Sen jälkeen hän loukkasi jalan, jossa oli kipsi viisi viikkoa. Nämä tapahtuivat samana vuonna ja tilivälit jäivät pitkäksi.

Marjatta oli vuoden kotona lasten kanssa, kun Jari syntyi. Marjatta kun oli jo tuolloin yrittäjähenkinen, sai miehensä vakuuttuneeksi, että pikkuleipiä voisi leipoa myyntiin. Niinpä he vuokrasivat Allanin työnantajan firman autotallista puolet, jossa oli keittiö ja kaasuhella. Marjatta hankki muutaman muovikupin, uunipellin ja ainekset. Alkoi pikkuleipien teko. Nyt oli Äijäsen Kotileipomo perustettu.

Kauppiaspari Marjomaa osti Marjatalta pikkuleipää kauppaansa. Herkkupipari oli ensimmäinen ja paras myyvä tuote. Allan kuljetti pikkuleivät asiakkaille heidän Mosse-autollaan. Marjatta leipoi ja laskutti. Rahaa tuli ja toiminta paisui. Hankittiin vispauskone, joka saatiin maksettua heti kerralla, kun käytettiin marraskuun lapsilisärahatkin.

Marjatan sisko otettiin avuksi kotiapulaiseksi. Hän auttoi kotona lasten ja kodin hoidossa. Jari oli vuoden ja kaksi kuukautta, kun oli jo mukana leipomon puolella. Leikki isossa nahkaisessa nojatuolissa punnusten kanssa. 

Marjatta pyöritti leipomoa yksin kolme vuotta, kunnes Allan aloitti leipomossa työt. Allanin olisi pitänyt siirtyä Rautiaisella kolmivuorotyöhön. Hän ottikin kolme kuukautta omaa lomaa ja paistoi ja pakkasi leivonnaisia leipomossa. Työnantaja antoi mahdollisuuden palata takaisin omaan työhönsä. Allan jäi leipomoon töihin, ja hoiti myöhemmin myynnin ja kuljetukset. 

Mannilaan rakennettiin talo, jonka autotalliin Äijäsen Kotileipomon toiminta siirtyi. Sielläkin leivottiin kaasulla. Nuorin lapsista Jarko syntyi, ja välillä äiti kävi antamassa tisua vauvalle. Lapsille hankittiin välineitä, jotta pystyivät urheilemaan. Hiihto oli suosiossa, kilometrit kirjattiin keittiön seinässä olevaan listaan.

Talon autotallissa leipominen kesti kolme vuotta. 

Oman talon vierestä saatiin ostettua tonttimaata isommalle leipomolle teollisuusalueen tontin hinnalla. Siihen rakennettiin uusi Äijäsen Kotileipomo. Sämpyläkone maksoi saman verran kuin omakotitalo ja konetta maksettiin viisi vuotta. Samalla koneella tehtiin myös munkit. ”Kerrankin lähti Perhoon 1200 munkkia, kymmenen kappaleen pusseihin pakattuna. Siinä sai käsityötä tehdä.” Siinä leipomossa leivottiin kymmenen vuotta. 

Marjatta Äijäselle perhe ja leipomo olivat kovasti kytköstetty yhteen. ”Kun laittaa lapset toimimaan niin paremmin itsenäistyy”. Leipomossa auttajia on ollut omien lasten lisäksi muitakin. Naapurin pojat tekivät ”vitosen” laatikoita pipareille. Saivat syödä samalla herkkuja. 

Marjatta Äijänen oli 40-vuotias, kun ensimmäinen konditoria avattiin vuonna 1976 Suomen-Yhdys-Pankin pankin tiloissa. Kahvilassa oli 15 istumapaikkaa ja siitä saatiin kiitosta, kun oli savuton.

Kahvilatoimintaa laajennettiin ostamalla keskustasta oma kiinteistö, johon saatiin uusi isompi konditoria. Kahvilasta otti myöhemmin vastuun tytär Mirva-Leena. 

Parhaimmillaan työntekijöitä oli leipomossa ja konditoriassa 25 henkilöä. Firmalla meni niin hyvin, että verotus meinasi mennä ulalle. Lisäverojen maksamiseen pyydettiin verottajalta lisäaikaa ja ruvettiin rakentamaan isompaa leipomoa omalle tontille. Näin saatiin verohelpotus ja yritystoimintaa kyettiin jatkamaan.Niinpä aloitettiin toiminta vielä isommassa Äijäsen Kotileipomossa. 

Jari sai armeijasta lomaa, kun uuteen leipomoon siirrettiin koneet edellisestä. Armeijan jälkeen Jari alkoi tekemään töitä leipomossa. Hänelle oli tärkeää olla ennen äitiään töissä. Leivottiin kahvileipää, vaaleaa- ja ruisleipää sekä karjalanpiirakoita. 

Lapset olivat jo isoja siihen aikaan. Ensimmäinen lapsenlapsi, Juha syntyi. 

Leipomotyö oli kovaa aikaa, mutta oli siinä iloisia hetkiä. Kentältä tuli hyvää palautetta. Yrittäjäpariskunta sai 1985 Vuoden Yrittäjä -palkinnon 1. sijan. Allan markkinoi ja myi tehden töitä päivällä ja Marjatta leipoi öisin. 

Monessa mukana 

Äitinä Marjatta oli lasten tavoitettavissa työskennellen kodin yhteydessä. Hän ehti mukaan myös yhdistystoimintaan, muun muassa Martoihin ja Yrittäjänaisiin. Hyväntekeväisyyskohteita oli esim. sukkien kutominen romanialaisille lapsille. Saapassukkia kutoivat Palonaisissa ollessaan. Veivät kahvia ja evästä palomiehille palopaikoille. 

Maiseman vaihdoksia yrittäjälle toi autoilu Jyväskylän pikatukkuun. Silloin käytiin samalla nuorempien lasten kanssa syömässä. Äitienpäivänä oli tapana mennä yhdessä syömään, miehen viedessä ravintolaan. Erilaisia juhlia on vietetty yhdessä Summassaaressa. Allan oli innokas lähtemään tapahtumiin ja vaati Marjattaa mukaan. 

Marjatalle joulut ovat aina olleet tärkeitä. Ne vietettiin ensin Helapurolla omien vanhempien ja sisarusten kesken. Myöhemmin, kun perhe oli jo isompi, oltiin omassa kotona. Kun työt oli jouluksi saatu tehtyä, juotiin lasi viiniä ja soitettiin appiukolle. Hänelle oli tärkeä kuulla, että firmalla menee hyvin. 

Kesät tehtiin leipomolla töitä, jotta muut työntekijät saivat pitää lomansa. Ensimmäisen ulkomaanmatkan pariskunta teki yhdessä Marokkoon. ”Siellä oli pitkäkaapuiset ukot, pipot päässä ja lämmin löyhkä tuli vastaan, kun astuttiin lentokoneesta maahan.”

Sukupolvenvaihdoksen jälkeen 

Marjatalle ja Allanille tuli eteen sukupolvenvaihdos. He jättivät firman pojalleen jatkettavaksi. Vaikka Marjatalle tuli enemmän aikaa tehdä muutakin, hän jatkoi leipomista ja ilman palkkaa. Marjatta teki miehensä kanssa matkan Portugaliin lokakuussa vuonna 2000. Saman vuoden jouluna mies halvaantui.

Marjatasta tuli miehensä omaishoitaja. Kuusi ja puoli vuotta oli aviomiehen hoitoa. Marjatta kävi sairaalassa joka päivä syöttämässä aviomiestään. 

Viimeiset ajat olivat raskaita, kun aviomiehen puhekyky loppui täysin, kunnes nukkui pois. 

50 vuoden yhdessäolo päättyi toisen sairastumiseen ja poismenoon. Marjatta jäi Puhti-koiran kanssa kahdestaan. Oli sopivasti marja-aikaa. Se pelasti, sai olla ulkona ja kerätä marjoja. Marjatta myös teki kävelylenkkejä. 

Marjatalle on aina ollut tärkeää pitää yhteyttä jälkipolveen, muistaen merkkipäivinä lahjoin. Lapsia on 5. Lapsenlapsia on 13 ja heille on hankittu oma pyörä, kun ovat menneet ensimmäiselle luokalle. Lapsenlapsenlapsia on 12. Suvun pienille tytöille Marjatta on hankkinut vauvanuken ja pukenut ne itse kutomillaan vaatteilla. 

Marjatta on ollut aina kova järjestämään yhteisiä tapahtumia. Siskojen kanssa on pidetty syntymäpäiviä ja naamiaisia. Kun Äijäsen Kotileipomo täytti 30 vuotta, Marjatta piti juhlapuheen yllättäen muut. Tilaisuudessa tarjottiin teatteriesitys ja valtavan iso kakku, joka ei loppunut kesken. 

Saarijärven Yrittäjät viettivät Äijästen ulkorakennuksessa yhteiset hattujuhlat, johon osallistui noin 100 yrittäjää ja puolisoa. Ohjelmassa oli napakymppi -osuus ja orkesteri soitti musiikkia. Jätkänkynttilät paloivat pihassa. 

Mitä Marjatalle kuuluu nyt? 

Nykyään Marjatta Äijänen touhuaa siskonsa Arjan, Torpan porukan mukana kahvituksissa ja eri tapahtumissa. Käy matkoilla, seuraa politiikkaa ja urheilua. Hän käy kirpputoreilla ja kerää kauniita teekannuja ja pieniä kahvikuppeja. Puutarhan hoito on Marjatalle erityisen rakasta. Hänen hyvin hoidettu pihansa on kauniilla paikalla järven rannalla, Saarijärvellä. Siellä kasvaneen vanhan tammen terhoista alun saaneet taimet hän on antanut omille lapsilleen Suomi 100 vuotta Juhlatammeksi.