”Miksiköhän meistä Matin kanssa puhutaan aina menneessä aikamuodossa? Fossiilihan sitä toki on jo yli neljänkymmenen vuoden orkesteriuran jälkeen, mutta hei, mä vielä soittelen, usein puuta heinääkin, mut soittelen kuitenkin ihan preesensissä”, naurahtaa Sinfonia Lahden orkesterissa toista viulua soittava Marja Rouvali. Hänen miehensä Matti soittaa klarinettia samassa kokoonpanossa.
Marja Rouvali on soittanut viulua vuodesta 1974 lähtien Lahden kaupunginorkesterissa ja opettanut viulunsoittoa neljänkymmenen vuoden ajan muun muassa Lahden konservatoriossa, Pohjois-Kymen musiikkiopistossa, Lotilan musiikkiluokilla ja Tiirismaan musiikkilukiossa sekä vuodesta 2002 omassa musiikkikoulussa. ”Hei, mä soitan huomenna mun ihanien kollegojen kanssa kolmessa eri paikassa. Tule kuuntelemaan! Rentoa menoa tiedossa,” Marja postasi kavereilleen facebookissa. Tuo kuvaa hyvin hänen iloista ja lupsakkaa luonnettaan.
Marjasta tuli muusikko vahingossa. Kun kodissa ei ollut pianoa, valikoitui soittimeksi huomattavasti huokeampi viulu. Alun perin hän oli suunnitellut lääkärin uraa, mutta joutui pyörtämään aikeensa, kun pyörtyi verta nähdessään. Marjan soitonopettaja kehotti häntä hakemaan kaupunginorkesterin oppilaspaikkaa ja myöhemmin koesoiton kautta vakinaista virkaa. ”Soittaminen oli kiva harrastus, josta tuli ammatti. En vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona, vuoden päästä eläkkeelle jäävä Marja naurahtaa.
Pienen kaupungin ihme
Lahden kaupunginorkesteria on joissain lehtiartikkeleissa kutsuttu ”pienen kaupungin ihmeeksi”. Orkesteri on kahdenkymmenen vuoden aikana toteuttanut suurimman osan villeimmistä utopioistaan yhdessä ylikapellimestarinsa Osmo Vänskän kanssa. Vuodesta 2000 lähtien orkesterin kotina on ollut loistavasta akustiikastaan kansainvälisestikin tunnettu Sibelius-talo. Orkesteri on saanut äänitteistään useita kultalevyjä ja kolme platinalevyä. Kaikki levyt orkesterin pääasiassa BIS-yhtiölle tekemästä jo yli kahdeksankymmenen äänitteen kokoelmasta ovat lähes poikkeuksetta saaneet ylistävän vastaanoton kansainväliseltä lehdistöltä. Orkesterilla on ollut kiertueita muun muassa Etelä-Amerikassa, Ranskassa, Japanissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa Lisäksi se on esiintynyt Pietarissa Valkeat Yöt -festivaalilla, Amsterdamin Concertgebouw’ssa, Berliinin Filharmoniassa, Wienin Musikvereinissa sekä BBC Proms -festivaalilla Lontoossa. Kun orkesterin huima nousu alkoi, Marja oli äitiyslomalla ja koki paluunsa ruotuun rankaksi.
Perhe on Marjalle ykkösjuttu. Kiertueet ja muut vierailut vaativat erityisjärjestelyjä ja uuvuttivat. Ilman vanhempien apua siitä ruljanssista tuskin olisi selvitty. Aluksi tuntui hienolta päästä soittamaan uusiin kuuluisiin saleihin, mutta vähitellen se viehätys alkoi laantua. Marja olisi mieluummin soittanut kotisalissa omalle yleisölle. Hän on omista oppilaistaan ja koulunsa opettajista vähintään yhtä ylpeä kuin orkesterin maineesta, mutta myöntää toki sen tuoneen Lahdelle kosolti tunnustusta eikä Sibelius-taloa upeampaa työpaikkaa voisi ajatellakaan. Huippuhetkistä Marja mainitsee juhannusyön konsertin Granadan pimeän taivaan alla, joka huipentui Sibeliuksen Finlandiaan. Toinen syvästi mieleen jäänyt on Berliinin filharmonikkojen viulisti ja kapellimestari Guy Braunsteinin johtama konsertti, jossa hän itse oli myös solistina. ”Braunstein on valtavan hieno ihminen ja taiteilija, joka puhui niin sydämeen käyvästi, ettei se unohdu koskaan.”
”Minusta tuli äiti!”
”Ihmettelin ja koskettelin, otin syliin, kääntelin, yritin imettää. Tutustuminen jatkui ja nuuhkin niskaa, katselin varpaita ja pieniä sormia, jopa laskin ne, että kaikki olivat tallella. Sitten pojan nukkuessa vatsallaan näin, että niskassa oli soma, vallaton pyörre. Siitä se hullaantuminen alkoi, olisin voinut sulaa onnesta, tuo on minun lapseni, varokaakin kaikki satuttamasta häntä, suojelen, vartioin, puolustan!! Äidinrakkaus kolahti ja kovaa, tunne kaappasi kuohuvasti mukaansa vieden valtavalla voimalla ääritiloista toiseen. Paljon onnea Santtu-Matias!” Vuosi ja kolme kuukautta myöhemmin syntyi toinen poika Hermanni Matinpoika ja kuuden vuoden päästä kuopus Severi Matvei. Pojat saivat ihan pienestä pitäen lähteä vanhempien mukana töihin kaupunginorkesterin harjoituksiin ja konsertteihin, ja he kävivät usein myös teatterissa, oopperassa ja baletissa. Kotona soitettiin luonnollisesti paljon, mutta poikia ei missään tapauksessa pakotettu harrastamaan musiikkia. Sitten kun nämä itse kiinnostuivat soittamisesta, vanhemmat ostivat heille kaikki instrumentit, joita he halusivat. Äiti-Marjan mukaan Santtu oli hyvin vilkas ja kiltti lapsi ja tavattoman kiinnostunut kaikista asioista, mutta musiikki vei kuitenkin voiton. Poika halusi tulla kuuntelemaan lähes kaikki konsertit. Lepakko-operetinkin hän kävi katsomassa neljätoista kertaa. Kun Santtu oli nelivuotias, hän oli taas kerran kaupunginorkesterin konsertissa. Pienen ja hintelän pojan housut oli kiinnitetty henkseleillä. Väliajalla Santtu tutustui kolmeen rouvaan. Jossain vaiheessa hän kysyi yhdeltä rouvista, voisiko tämä lähteä käyttämään häntä vessassa, kun hän ei saa itse henkseleitä takaisin. Siitä lähtien rouvat muistivat Santtua aina joululahjoilla. Kun Santtu johti ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginorkesteria Sibelius-talossa, tuli yksi rouvista tervehtimään häntä, muut olivat jo nukkuneet pois. ”Minäkin sain marimbat, rummut, ksylofonit, vibrafonit. Jossain vaiheessa kokeilin myös äidin kanssa viulun soittoa, mutta se jäi myöhemmin”, kertoi lyhyessä ajassa lupaavien kapellimestarien tähtikaartiin noussut Santtu-Matias.
Tuhoisa auto-onnettomuus
Pikku-veli Hermanni kuoli auto-onnettomuudessa. Lauluntekijä, säveltäjä ja riimittelijä oli juuri täyttänyt kaksikymmentäneljä vuotta ja soitti bassoa kahdessa bändissä. Eräänä päivänä hän lähti roudaamaan bändikamoja ystävänsä kanssa pienellä Fiatilla Orimattilaan edellisiltaisen keikan jälkeen. Suoralla tiellä ajoi vastaan auto huomattavaa ylinopeutta. Se kääntyi vastaantulevien kaistalle juuri Hermannin auton kohdalla. Hermanni ja mukana ollut ystävä kuolivat törmäyksessä heti. Vastaan ajaneen auton kuski oli juuri päässyt sairaalasta, jossa oli ollut hoidettavana itsetuhoisuuden vuoksi. Hermannilla oli elämä edessä, rakas tyttöystävä, töitä teatterissa ja valmentautuminen Tampereen yliopistoon. Oli Sortovalta-punkbändi ja Testicals, joka voitti Suomen mestaruuden Ääni ja Vimma -bändikilpailussa. Siitä bändistä Hermanni sanoi äidilleen: ”Tää Sortovalta ei ole sun juttu, tänne ei tarvi tulla”. Hermannille rakkain oli Castaways-yhtye. Levyn Verta, viinaa ja viimeisiä sanoja sävelet ja lyriikat ovat Hermannin käsialaa kuten muutkin Castawaysin kappaleet. Se levy oli taltioitu ennen onnettomuutta ja julkaistiin Hermannin lähdön jälkeen. Viikatemies-kappaleen sanat tuntuvat siltä kuin Hermanni olisi aavistanut lähtönsä. Jo pikkupoikana se joskus kävi mielessä. En saanut unta, otsa hiessä pyörin sängyssä. Mihin joudutaan kun viimeistä virttä lauletaan? Ketkä lähtee kantamaan ja kuka kuopataan? Turha päätään vaivata, ei auta kuitenkaan; Silloin kun se kiinni saa, niin silloin napsahtaa. Ois kiva itte lähtee ajallaan. Ei tarttis äitimuorin jäädä suremaan. Viikatemies, älä vielä vie!
Nuorimmainen vaihtaa alaa
Kuopus Severi Matinpoika oli lahjakas kitaran ja klarinetin soittaja, mutta kyllästyi jossakin vaiheessa soittamiseen. Urheilu kiinnosti Severiä enemmän. Hän toteuttaa nykyisin unelmaansa sukelluskouluttajana sekä työskentelee sukellusalan yrityksessä Turussa. Severillä on thaimaalainen tyttöystävä, jonka kanssa hän on perustanut Thai in Town -autoravintolan. Marja ja Matti riensivät nuorten avuksi ja ostivat heille ravintolan, kun liiketoiminta oli kasvanut niin paljon, etteivät food truckin tilat enää riittäneet.
Ilon hetkiä
Kun Göteborgin maailmankuulun sinfoniaorkesterin konserttiin oli vain hetki aikaa ja yleisö odotti malttamattomana tulevaa Sibelius-ohjelmaa, katsomossa istuivat myös kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin vanhemmat. ”Jännittääkö pojan paluu kotiin näin hienoissa puitteissa?” kysyi toimittaja. ”En osaa enää jännittää Santun puolesta, vaikka onhan tässä sellainen pieni kutina”, tunnusti Marja Rouvali hymyillen. ”Oli aina selvää, että Santusta tulee muusikko. Pitkään ajattelin, että hänestä tulee lyömäsoittaja orkesteriin. Siinä vaiheessa, kun Santtu meni Sibelius-Akatemiaan, hän alkoi puhua vaihtamisesta johtamiseen. ”Se oli sitten menoa, kun Santtu-Matias puikon käteensä sai. Nyt kun pojasta on tullut kapellimestari, vanhemmat muistelevat hänen osoittaneen johtajan elkeitä jo pienenä. Jo lapsena hän johti aina. Mummot ja ukit olivat rivissä ja hän laulatti ja johti heitä. Veljensäkin hän laittoi aina soittamaan ja johti itse”, Marja naurahtaa.
Konsertin päätyttyä onnittelijat vyöryvät Santtu-Matias Rouvalin luokse Sibelius-talon pihalla. Äiti-Marjakin uskaltaa tervehtiä poikaansa lyhyesti. ”Santtu ei kauheasti tykkää, kun me vanhemmat käymme halaamassa häntä konserttien jälkeen, mutta kun se poika nyt tuossa on, niin ihan nopeasti vain”, Marja hymyilee. ”Lisää suitsutusta, mutta ylpeitä emme ole, onnellisia kylläkin siitä, että molemmat poikamme saavat toteuttaa unelmiaan veljen katsellessa pilvien päältä hengessä mukana ollen. Välillä ihan konkreettisesti koskettaen, uskokaa tai älkää. Äitinä olen saanut kokea maailman ihanimmat asiat, mutta myös kaikista kauheimman. Ilman näitä kokemuksia en olisi minä.”
Itkuista punottuja päiviä
”Tästä päivityksestä on aikaa kuusi vuotta. Se oli onnellista aikaa ennen uuden ajanlaskumme alkua. En enää edes muista, minne olimme matkalla tuolloin, mutta paljon muuta muistan ja maailmamme on täysin erilainen tänään,” Marja-äiti kirjoitti seinälleen facebookissa.
”Tämä päivä on näköjään itkuista punottu, tunteilla kyllästetty, surulla ja ikävällä siivitetty. Postia taivaslapselle pankista ja konsertissa solistin ylimääräisenä esittämä koraali marimballa. Sama kappale, jonka Santtu soitti Hempan arkun vieressä samaisella soittimella siunauskappelissa. Maailmani tuntui taas hajoavan palasiksi, sama tunne ja liljojen tuoksu, olenko luullut unohtaneeni? Kaikki tulvahti lämpimän, tukahduttavan ukkosmyrskyn voimalla mieleen, herätti surun, nostatti märän suolan poskipäille, rutisti lujaa, kaappasi taas syleilyynsä keskellä konserttiyleisöä vieden pyörryttävään, epätodelliseen maailmaan. Hempan kuoleman jälkeen katosivat värit ja kaikki ilo elämästä. Pukeuduin pelkkään mustaan ja tummaan varmaan parin vuoden ajan. Pikkuhiljaa se ilokin tuli elämään ja värit sekä tunteet, jotka nekin kuolivat. Suru muutti minut eri ihmiseksi, mutta värejä rakastan. Niin totta jokainen sana ja tuntemukset, vaikka ei se elämä yhden lapsen kuolemankaan jälkeen ennalleen palaa! Näiden kanssa mennään, vaikka ei enää jaksa läheisiään rasittaa omilla höpinöillään. Toivon, että kukaan ei omaa lastaan tai lastenlastaan menettäisi.”
Bokserikuume iski myrskyn tavoin
Marjalla on aina ollut koiria. Ensin kaksi pientä villakoiraa hänen asuessaan kerrostalossa, mutta hän haaveili isommista. Iski bokserikuume. Kun ensimmäinen bokserin pentu tuli taloon, hän päätti perustaa kennelin, jonka nimeksi tuli Tiger-Rocks. Joka pentueesta on aina joku jäänyt kotiin. Viimeisin on Manta. Marjan sanojen mukaan bokserit ovat ”niin ilmeikkäitä, sympaattisia, huumorintajuisia, raivostuttavia, hassuja, hömppiä, vauhdikkaita, valloittavia, inhimillisiä, ystävällisiä – siis rakastettavia!” ”Miten pimeältä näyttääkään ulkona ja kuinka kodikkaalta oma koti valoineen, kynttilöineen ja joulun tuoksuineen. Ylpeänä päivitän, että koiranilmasta huolimatta kahdeksan kilometrin lenkki tehty karvaisten ystävien kanssa. Vettä sataa tihkutti kosteuttaen kasvot ja keuhkot, valoa oli lenkkipolulla, jossa lumi peitti mustan maan ja oli hauska seurata, mitä eläimiä oli ollut aamuliikenteessä, jäljet näkyivät selvästi. Nyt suihkun raikkaana ihana ja lämmin, tyytyväinen olo ja päivässä tunteja vielä jäljellä vaikka kuinka.” ”Kaksi uurnaa, kaksi ruusua, valkoisessa ekouurnassa Venla Elisa ja ruskeassa Helmi-Orvokki . Tänään pääsi Helmikin vihdoin pannuhuoneen hyllyltä hautaan asti. Kuoppaan lapioin kolmetoista kottikärryllistä multaa ja istutin kauniit ruusut ja paljon valkoisia liljasipuleita haudalle sekä illan hämärtyessä sytytin kynttilän tytöille. Kynttilöitä myös sisällä, alkoi kynttiläaika. Surutyötä ihanassa syyssäässä, Mantalla masennusta ja minulla ikävä, pitkäaikainen perheenjäsen poissa. Venla Elisa Rouvali, ikävä on suunnaton. Hyvää matkaa ja terveisiä Hempalle – pidä Helmistä hyvä huoli!”
”Kesän lapsi mä oon – villi luonteeni on”
Marja katselee maisemia mökin terassilla, ihailee lehdokkia ja repii apinan raivolla vanhoja lakanoita matonkuteiksi silmissään jo mielikuva seuraavasta räsymatosta. Siitä tulee upea, häivähdys historiaa ja mennyttä elämää vanhoissa vaatteissa, jotka revitään ja sitten kudotaan tarinaan. Parhaillaan käsittelyssä oleva retrolakana on vuodelta 1973, kun Marja oli juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kämppäänsä. Nostalgian kruunaa kylmä huurteinen Tommy Taberman -lasissa sateen ropistessa rauhoittavasti vaaleaan, suureen päivänvarjoon. ”Siinä ne nyt ovat solmittuina, lähes kahdeksan metriä trikoomattoja, soinnutettuna pieneen kangastilkkuun, joka on uudesta vuodesohvastamme. Tarkastaja hyväksyi työn, tosin vähän ensin empi.” Marjan villi sivupersoona pulpahtaa esiin kesäisin, kun on lomaa ja aurinko paistaa, multa tuoksuu ja houkuttaa työntämään kädet syvälle sisuksiinsa. Tai sataa kaatamalla ja pitää päästä kokeilemaan sadevaatteiden kestävyyttä tai kestämättömyyttä, kokeilla, miltä tuntuu saven litinä varpaiden välissä rikkinäisissä, talikolla reiän puhkaisemissa, ennen niin kirkkaan punaisissa kumisaappaissa. Marjalla on aikaa pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan, ihmettelemään luonnon kiertokulkua, lintujen pesintää, poikasten tupsahtelua pesistään, lentämään opettelua huolehtivien emojen opastaessa ja antaessa merkkiääniä vaaran uhatessa. Marja voi hyvinkin ilmestyä kyläkauppaan naama noessa, risoissa vaatteissa, tukka kampaamatta ja kynnenaluset epämääräisessä mustassa töhnässä.
Luova kokki
Marjan lähipiiri ja facebook-ystävät ovat saaneet nauttia niin silmillään kuin suussaan hänen loihtimistaan herkuista. Marja on mestari luomaan myös jämistä uutta. ”Nyt tuli tehtyä sellainen keitto, jota voin sanoa täydelliseksi. Periaatteeni on, että mitään ruokaa ei voi heittää hukkaan, vaan kaikki käytetään. Tänään oli siivouspäivä ruokakomeroissa. Sieltä löytyi nahistuneita tomaatteja, parhaan päivänsä nähneitä, eri värisiä kirsikkatomaatteja, antautuneita punasipuleita ja kaksi ihan kelvollista keltasipulia, rupsahtanut basilikapuska ja nuupahtaneita tillinkukintoja, lähes eräpäivän saavuttanutta luomurypsiöljyä Myssyfarmilta, terhakka appelsiini, josta käytin ensin kuoren raastettuna ja sitten puristin loput mehut kattilaan. Pihalla kasvaa lipstikka, josta kotimies toi kaksi isoa oksaa mukaan heitettäväksi, sokeria ripaus ja hieman suolaa. Siinä se! Lisäsin kattilaan lorauksen vettä, keittelin miedolla lämmöllä tunnin verran, jonka jälkeen soseutin, jätin aika karkeaksi, koska pidän vähän rustiikkisesta rakenteesta ja aloin maistelemaan lisätäkseni vähän juustoa tai kermaa, mutta oli niin täydellistä, että mitään en lisännyt. Koristeeksi vuohenjuustoa, paksua balsamicoa ja basilikaa. Tuore patonki täydensi kokonaisuuden.”
Tulee se aika vuodesta, kun kaalikääryleitä väännetään nyyttiin. Marjan kääryleissä on sisällä jauhelihaa, luomua tietenkin, porkkanaa, kyssäkaalia, riisiä, sipulia, valkosipulia, kuivattuja herkkutatteja, herneitä, yrttejä, iso nippu tilliä, pippureita. Pinnalle siirappia ja voinokareita ja sitten pariksi tunniksi uuniin. Oi sitä tuoksua, mikä sieltä leijailee, eikä Marja meinaa malttaa odottaa kypsymistä. Sitä odotellessa hän jalostaa viikonlopun sienet pakkaseen ja kylmiöön. Metsät ovat pullollaan sieniä, paljon lampaankääpiä ja iso osa vielä puhtaita. Olivat juuri nousseita. Pyykkikorillinen putsattuna ja metsään jäi vaikka kuinka paljon. Lisäksi vielä ämpärillinen isoja mehukkaita mustikoita. Kesäpäivä ja loma kaappaavat otteeseensa, raukeus valtaa Marjan. Terassilta avautuu henkeä salpaava kauneus, itätuuli puhaltaa vienosti. Marja ei normaalisti pidä musiikista luonnossa, vaan tykkää kuunnella luonnon omia ääniä ja nauttii hiljaisuudesta, mutta nyt jopa Topi Sorsakoski elämän viisauksineen ja viipyilevine rytmeineen kuuluu asiaan. Keinutuoli terassilla narahtaa, ajatukset ja unelmat lähtevät villiin kiitoon. On kesä ja kohta keskiyö! Ehkä Marja hakee Matin terassitanssiin?
Musiikkikoulu Hauskat Sävelet
”Kotimme muistuttaa kukkakauppaa. Eilinen upeasti onnistunut lähes kaksi- ja puolituntinen konsertti täydelle kuulimolle oli Hauskat Sävelet -musiikkikoulumme kevätjuhla, ja tämän kevään opetus on osaltani ohi. Takki on tyhjä, mutta mikä on tällaisessa päivänpaisteessa kerätä voimia ensi syksyyn”, Marja iloitsi matinean jälkeen. ”Olen onnellinen näistä koulumme säteilevistä oppilaista, joiden kanssa saan viettää ihanaa aikaa.”
Marja ja Matti pyörittävät päätoimensa ohessa omaa musiikkikoulua Hauskat Sävelet. Kaikki alkoi Marjan ja Matin antamista yksityistunneista. Kaverit kertoivat kavereille ja kyselyitä alkoi tulla niin paljon, että päätettiin tehdä yhdessä jotain kivaa. Ensin järjestettiin vanhempien kanssa leirejä ja perustettiin musiikkikoulu, kun kotia laajennettiin musiikkisiivellä. Oppilaita on jo lähes kaksisataa ja opettajia kaksitoista. Oppilaiden ikähaitari on kuudesta vuodesta seitsemäänkymmeneen. Marja sanoo, että musiikinopetuksessa on tärkeää kannustaa ja rohkaista oppilasta kärsivällisesti, luoda hyvä ja rento opiskeluilmapiiri ja herättää rakkaus musiikkiin, sen esittämiseen ja kuuntelemiseen. ”Uskon opettajan ja oppilaan innostavaan vuorovaikutukseen, superpositiivisuuteen, oppilaan kokonaispersoonallisuuden tasapainoiseen kehittämiseen hänen omalla tasollaan ja musiikin integroimiseen muihin taideaineisiin.”
Matin mielestä musiikinopetuksessa on tärkeää oppia tuntemaan oman instrumenttinsa rajallisuudet. On hyvä etsiä monipuolista musiikkimakua ja soittaa musiikkia viihteestä klassiseen. Hän uskoo jokaisen oppilaan nauttivan siitä, että hän saa olla mukana luomassa musiikkia ja voi iloita oppimistaan asioista omien taitojensa ja tavoitteidensa mukaan ilman stressiä. Pienille pianisteille annetaan Suzuki-opetusta. Se mahdollistaa soitonopetuksen aloittamisen jo alle kouluikäisenä. Soittaminen aloitetaan kuuntelemalla ja toistamalla. Myöhemmin mukaan tulee myös nuotinlukuopetus. Vanhempien tuki ja ohjaus kotona on tärkeää opetuksen onnistumiselle. Suositussa piano- ja laulupajassa lauletaan, soitetaan pianoa, sävelletään ja sanoitetaan omia lauluja sekä opetellaan musiikinteoriaa. Jokavuotisella joululeirillä osanottajat – instrumentista ja tasosta riippumatta – muodostavat orkesterin ja harjoittelevat kokonaisen joulukonsertin, joka esitetään sunnuntain kirkkokonsertissa. Kolmannen polven muusikko, Santtu-Matiaksen kolmevuotias poika Oliverkin seuraa jo innolla isänsä johtamaa konserttia Matti-isoisän sylissä.
Kirjoittaja
Leena Sorvali
Lisätietoja
Sinfonia Lahti on tehnyt yli kahdeksankymmentä levytystä. Se on erityisesti profiloitunut ja saanut mainetta noin kahdellakymmenelläviidellä Sibelius-levyllään, joihin sisältyy koko sinfoniatuotanto sekä useiden teosten ensilevytykset ja alkuperäisversioiden levytykset. Orkesterin levytuotantoon kuuluu myös useita Kalevi Ahon ja Joonas Kokkosen teosten levytyksiä. Sinfonia Lahti on myös tehnyt yhteistyötä kevyemmän musiikin artistien kuten Rajaton-yhtyeen kanssa. Osmo Vänskän johtaman Sinfonia Lahden Sibelius-levytykset ovat saaneet kahdesti Gramophone-palkinnon ja monia muita palkintoja, ja orkesterilla on lukuisia suomalaisia kultalevyjä.
Vuosien mittainen tinkimätön työ ylikapellimestari Osmo Vänskän johdolla nosti Sinfonia Lahden yhdeksi Pohjoismaiden merkittävimmistä orkestereista. Sinfonia Lahden kotisali on Lahden puisessa Sibeliustalossa, joka otettiin käyttöön maaliskuussa 2000. Sen pääsali on akustiikaltaan maailman huippuluokkaa, mikä tukee orkesteria sen oman ainutlaatuisen soinnin kehittämisessä.
Lähteet
Marja Rouvalin facebook-sivut
Etelä-Suomen Sanomat
Aamulehti
Helsingin Sanomat
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.