Marita Aunola teki elämäntyönsä vanhuspalveluissa. Hän muistaa, kun Arkkukarin vanhainkodissa pidettiin vielä karjaa ja asukkaat osallistuivat talon töihin. Merikadun vanhainkoti, jossa hän työskenteli työuransa viimeiset vuodet, oli niin hieno, että se muistutti hotellia.
Lapsuus maalla Pattijoella
Kaisi Marita (Mariitta) Aunola (o.s. Aura) syntyi 30.6.1946 Raahen sairaalassa. Hänet merkittiin kirkonkirjoihin Pattijoella. Maritan äiti, Hanna, asui tuolloin miniänä isän, Martin, kotona Pattijoen Mansikkakarissa. Sota oli vähän aikaa sitten loppunut. Isä oli palvellut rintamalla neljä vuotta ja äiti oli toiminut lääkintälottana. Yhteinen asuminen Maritan isovanhempien taloudessa jatkui reilut kaksi vuotta. Samassa huushollissa asui myös isän sisko Kirsti.
Maritan seuraava koti sijaitsi Pattijoen Jokelankylällä Korppilassa. Samassa taloudessa asui 20 vuoden ajan äidin täti opettaja Maria Korppila. Maalaistalon pihapiirin muodostivat asuinrakennus, jossa oli pirtti ja kamari, sekä navetta, elosuoja, ulkohuussi, ulkovarasto, puuliiteri, savusauna, ulkokellari, 2 puojia. Toisessa puojissa säilytettiin viljaa ja tarvekaluja. Toinen puoji toimi kesäisin nukkumapaikkana. Vesi noudettiin pihakaivosta. Kahvivesi haettiin naapurin kaivosta. Perunat säilyivät pirtin lattian alla kellarissa. Perunamaa ja kasvimaa tuottivat omalle väelle elintarvikkeita talveksi. Lehmät laidunsivat viereisellä kedolla.
Maria Korppila Naisten Äänessä: https://www.naistenaani.fi/maria-korppila-kansakoulunopettaja-ja-innokas-lotta-svard-toimija/
”Meitä oli neljä sisarusta, joista minä olen vanhin. Lapset osallistuivat kaikkiin talon töihin heti kun kynnelle kykenivät. Lasten työtä oli pyörtänöiden haravointi heinäpelloilla. Kävimme äidin kanssa marjassa. Teimme äidin kanssa kaikenlaisia taloustöitä”, Marita muistelee lapsuuttaan maalaistalossa.
Uusi koti – Mehtola
Maritan elämä muuttui vuonna 1953. Hän harppasi opintielle Jokelankylän kansakouluun. Samaan aikaan hänen vanhempansa ostivat Mehtola-nimisen maatilan, joka oli lähempänä Pattijoen kirkonkylää kuin Korppila. Vanhemmat rakensivat uuden navetan, jonka pihanpuolipäässä oli sauna ja toisessa päässä hevostalli. Navetan keskiosa oli varattu lehmille.
Koulunkäynti oli Maritalle mieluista. Opettajista hän muistaa erikoisesti Hilda Männistön. Opettaja asui koulun tiloissa ja hänellä oli kaunis ja hyvin hoidettu kasvimaa. Se oli aidattu, eivätkä oppilaat saaneet mennä sinne. Männistö perusti koululle pienen kuoron, jossa Maritakin lauloi. Hän opetti joulun alla pojille Tiernapojat-laulunäytelmän. Koulun joulujuhlissa ja äitienpäiväjuhlissa oli monenlaista ohjelmaa ja kahvitarjoilu kyläläisille. ”Minä lausuin usein juhlissa runoja. Meidän äiti vei juhliin simaa ja Hinni Ylitalo keitti kahvit”, Marita muistelee.
Hinni Ylitalo Naisten Äänessä: https://www.naistenaani.fi/hinni-ylitalo-pientilallinen-pyhakoulunopettaja-yhdistysaktiivi-muonituslotta/
Koulun keittäjänä ja talonmiehenä toimi Fanni Lind. Keittiö sijaitsi piharakennuksessa. Fannin tehtävänä oli lämmittää koulu, tehdä lumityöt ja valmistaa koululaisille ateria. ”Voileivät ja maidon toimme kotoa”, Marita muistuttaa.
Fannin sisar, Olga Lind, oli tunnettu ja taitava ompelija. ”Hän ompeli meille uudet mekot jouluksi ja kesäksi.” Marita piti pyhäkoulua naapuruston lapsille useiden vuosien ajan.
15-vuotiaana oli vuorossa rippikoulu. Sen jälkeen vuosina 1962–1964 opintie jatkui Raahen ammattikoulun keittäjälinjalla. Tulevaan ammattiin hän sai hyvän koulutuksen Raudaskylän kristillisen opiston kodinhoitajakoulussa, josta hän sai päästötodistuksen vuonna 1968.
Kesällä 1968 Marita tutustui Esko Aunolaan. Kihlat ostettiin syksyllä. Kaksoishäitä juhlittiin pääsiäisenä 1969. Maritan sisko Maija ja hänen miehensä Jouko vihittiin samaan aikaan.
Marita ja Esko saivat kaksi tyttöä: esikoinen syntyi vuonna 1970 ja kuopus vuonna 1974. Esko teki työuransa Rautaruukilla. Nuoripari asui aluksi vuokralla. Oma koti valmistui Pattijoelle vuonna 1974.
Arkkukarin vanhainkodissa oli kotoisa tunnelma
Marita sai vuonna 1968 vakituisen laitosapulaisen paikan Arkkukarin vanhainkodista, joka sijaitsi silloisen Saloisten kunnan puolella. Nimike muuttui myöhemmin hoitoapulaiseksi. (Saloinen liitettiin Raaheen vuonna 1973). Hän on kirjoittanut työvuosiltaan muistelmia mustakantiseen vihkoon, josta noukin tähän vain pieniä välähdyksiä.
Vanhainkoti oli vanha, valkoiseksi maalattu puutalo, jossa oli kaksi sisäänkäyntiä, joista toinen oli johtajan asunnon puolella. Oleskeluaulasta johtivat portaat vintille ja kellariin. Asukkaita asui sekä yksin että ryhmähuoneissa. Pihan toisella puolella sijaitsevassa rakennuksessa oli keittiö, leivinhuone ja iso pirtti, jossa työmiehet ruokailivat.
Pihan perällä sijaitsi navetta, jonka yhteydessä olivat elosuoja, ulkohuussi ja sauna. Perunat säilytettiin ulkokellarissa. Kovilla pakkasilla kellaria lämmitettiin. Lisäksi pihapiirissä oli varastorakennus ja puuliiteri. Talo ympäristöineen oli kesäisin kaunis. Talon takana kasvoi syreenimaja, omenapuu sekä ruusu- ja marjapensaita.
Johtajattaren lisäksi vanhainkotiin oli palkattu hoitajia, keittäjä, karjakko ja tilanhoitaja, joka huolehti maatöistä yhdessä hyväkuntoisten asukkaiden kanssa. Talon asukas Kauko hoiti vesihuollon. Hän kantoi ruoka- ja juomaveden lähteestä. Vesijohtovesi ei ollut juomakelpoista. Kuuromykkä Kalle osallistui pihatöihin ja hoiti juoksevia asioita kuten apteekissa käyntejä. Kallen toimenkuvaan kuuluivat juhannuskoivujen pystyttäminen portaanpieliin ja joulukuusen haku.
Vanhainkotiin tultiin, kun kotioloissa ei pärjätty tai ei ollut asuntoa. Myös kehitysvammaisia asui vanhainkodissa. Osa asukkaista asui lähes koko ikänsä vanhainkodissa. He osallistuivat kaikkiin talon töihin taitojensa ja vointinsa mukaan. Joillakin asukkailla oli oma erikoistehtävä.
Suurin osa vanhainkodin asukkaiden pyykeistä pestiin käsin pesuammeessa. Vanha pulsaattoripesukone ja linko olivat apuna, mutta toimivat vaihtelevasti. Kesällä pyykit kuivuivat tuulessa iloisesti lepattaen. Talvella pyykkiä kuivattiin vintillä. Pesulassa pestyt liinavaatteet tulivat vanhainkotiin mankeloituina ja kuivina.
Hoitoapulaisten toimenkuva oli laaja. ”Kävimme marjassa, matonpesulla rannassa, hoidimme kasvimaata, teimme käsitöitä, lomitimme keittäjää hänen vapaapäivinään”, Marita kirjoittaa vihossaan. Maritalle keittiövuorot eivät olleet ongelma, sillä hän oli käynyt ammattikoulun keittäjälinjan ja ruokalistalla oli ihan tavallista kotiruokaa. Viiliä tarjottiin joka päivä. Se piimitettiin itse ja tarjottiin jälkiruokana. Päiväkahvi nautittiin puoli yhdeltä. Päivällinen tarjoiltiin kello 15.30 ja se oli monipuolinen ateria. Iltapalaksi asukkaat saivat teetä ja voileipiä. Marita kirjoittaa, että pullaa leivottiin kerran viikossa koko viikon tarpeeksi. Lauantai oli hernekeittopäivä ja sunnuntaina herkuteltiin riisipuurolla.
Vanhainkodin lähimetsistä poimittiin mustikoita ja puolukoita. Talon takaa kerättiin vadelmia ja viinimarjoja. Myös omenapuun tuottamat hedelmät mehustettiin mehumaijalla asukkaiden nautittaviksi.
Maila Raappana tuli 1970-luvun alussa Arkkukarin vanhainkotiin ensin hoitajaksi ja siirtyi sitten johtajaksi. Mailan toimenkuva oli laaja, koska hänen tilalleen ei palkattu hoitajaa. Marita kirjoittaa, että Maila osallistui tarpeen tullen siivoukseenkin. Koska hän oli pitkä, hän pyyhki suursiivouksissa katot ja seinien yläosat. Kun Maila oli lomalla, asukkaat odottivat hänen paluutaan ja laskivat päiviä kuin Joulupukkia odotellen. Mailalla oli aikaa istahtaa jokaisen vuoteen viereen juttelemaan.
Marita työskenteli Arkkukarissa seitsemän vuotta. Viimeinen työpäivä oli 15.9.1975.
Maila Raappana Naisten Äänessä: https://www.naistenaani.fi/maila-raappana-saloisten-vanhainkodin-johtaja/
Työvuodet Merikadun vanhainkodissa Raahessa
Marita aloitti työt Merikadun vanhainkodissa vuonna 1975. Samana vuonna palkittu johtaja Rakel Halme jäi eläkkeelle.
Rakel Halme Naisten Äänessä: https://www.naistenaani.fi/rakel-halme-raahen-kunnalliskodin-pidetty-ja-tarmokas-johtajatar/
”Talo oli uusi. Sehän oli kuin hotelli”, Marita muistelee työpaikan vaihtoa. Asukkailla oli oma huone ja oma vessa. Huoneiden ovet olivat eri värisiä. Jokaisessa solussa oli pieni keittiö, jossa sai kiehauttaa kahvit oman aikataulun mukaan. Hän muistelee, että monet asukkaat olivat hyväkuntoisia vanhainkotiin muuttaessaan. Eräskin mummu pyöräili viikonloppuisin seuroihin ja Pattijoelle sukulaisten luo. Eräs pappa rakensi tyttärelleen omakotitaloa. Monet asukkaat siivosivat itse huoneensa.
”Kyllä vuosien saatossa tuli vanhainkotiin myös muistisairaita ja huonosti liikkuvia vanhuksia.” Hänelle on jäänyt työvuosista mieleen monet retket, joita henkilökunta teki asukkaiden kanssa. ”Menimme linja-autolla puolukkaan. Kahvit ja eväät oli mukana.” Retken jälkeen asukkaat perkkasivat marjat ja niistä valmistettiin talven mittaan jälkiruokia. ”Me oltiin jopa yökunnissa jollakin retkellä”, Marita lisää kertoessaan vanhainkodin retkistä.
Asuminen oli kodinomaista. Asukkaat saattoivat osallistua ruokasalin siivoamiseen ja pyyhkiä pöytiä henkilökunnan apuna.
Marita kertoo, että huonosti liikkuvia vanhuksia talutettiin ruokailuun ja vietiin ulos. Asukkaille järjestettiin toimintaa ja juhlia. Henkilökunta esitti juhlissa ohjelmaa, esimerkiksi tiputanssia Vapun kunniaksi. Marita oli innokas lausumaan runoja. Joulunäytelmään osallistui myös talon asukkaita.
Marita on aina ollut käsityöihminen. Hän kertoo, että yövuorojen aikana hänellä oli käsityö mukana siltä varalta, ettei kukaan asukkaista kaivannut apua.
Kirkkokuorossa laulaminen oli vuosikymmenen ajan Maritalle mieluinen harrastus. Laulutaidosta oli hyötyä myös työssä. Hän kertoo, että muistisairaalla ovat tutut laulut ja virret muistissa vielä, kun sanat ovat kadonneet. Rauhattoman vanhuksen sai unten maille hänelle tuttuja lauluja laulaen.
Merikadun vuosina Marita kertoo osallistuneensa monenlaisiin kehittämishankkeisiin ja projekteihin. ”Työ oli minulle mieluista. Teimme parhaamme sen eteen, että jokaisella vanhuksella oli arvokas vanhuus.”
Eläkkeelle vähitellen
Marita jäi eläkkeelle täytettyään 60 vuotta, mutta jatkoi tehden neljän vuoden ajan satunnaisesti pätkätöitä. ”Kun työpaikalta soitettiin, että on vajaa miehitys, olin valmis lähtemään töihin varttitunnissa.”
Eläkepäivät kuluvat Pattijoella. Hän asuu nyt yksin ja sanoo, että hänellä on vapaus nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja syödä silloin kun on nälkä. Kahtena vuonna hän on toiminut oppaana Pattijoella Ylös Jerusalemiin -tapahtumassa.
Hän sanoo, että on onnekas, koska sukua asuu lähistöllä ja hän saa kauppa- ja muuta apua aina kun tarvitsee. Huoneistossa on esillä paljon valokuvia. Hän elää mieluisten muistojen keskellä.
