50-vuotias Maria Luoma

Familjenamn

Luoma
Maria

Födelsedag

16.06.1878

Födelseort

?

Dödsdatum

?

Dödsort

?

Teuvalla, Pekka Mattisen liikkeenhoitaja, rouva Maria Luoma täytti 50 vuotta kesäkuun 16. päivä 1928.

Hän kohtasi elämän karuuden jo lapsena menettäessään kuolemalle molemmat vanhempansa. Härmässä, sukulaistalossa kauppias Luomasen luona, sai nuori orpo työn turvissa suojan ja kasvatuksen. Neitokainen pääsi oppimaan kauppapuodin taitojen lisäksi niin talousasioita kuin varaston täydentämisen taitoa. Kymmenittäin vaivalloisia matkoja Maria Luoma teki Härmästä Vaasaan ympäri vuoden: helteellä ja pakkasella, selkeällä säällä ja sateessa, myyden ensin maalaistuotteet ja ostaen saaduilla rahoilla siirtomaiden ja tehtaiden tavaroita.

Liikkeenomistajan asuessa ja työskennellessä jo toistakymmentä vuotta Helsingissä valtuutti hän rouva Maria Luoman kehittämään Teuvan liikettä ja tulosta syntyi. Maria Luoma laajensi liikettä ja otti myynnin pääartikkeliksi kankaat.

Nyt taitavasti ja aistikkaasti valittu kangasvarasto tyydytti laajan alueen tarpeet. Rouva Luoma hankkii kankaat maan monipuolisimmista ja parhaista tukkuliikkeistä. Matkojen välillä tavattiin hänet myymäläpöydän takaa pirteänä, ystävällisenä ja huomaavaisena. Maria Luomalla oli sopivat sanat kaikille asiakkailleen: milloin hän opasti nuoria tottumattomia ostajia, milloin tarkkoja ompeluosaajia. Laatukankailla oli ostajansa.

Taitavana liikkeenhoitajana hän näytti, miten nainen osasi hoitaa hänelle uskotut leiviskät ja luoda tarmolla ja taidolla itselleen ja omaisilleen vakaan taloudellisen aseman.

 

Skrivare

Terttu Välikangas

Ursprungs

Naisten Ääni -lehti nro 9 s. 184 vuonna 1928

Creative Commons-licens
Detta verk är licensierat under en Creative Commons Erkännande-IckeKommersiell-DelaLika 4.0 Internationell Licens.
Categories : Egen lön eller eget företag skapar frihet, Kvinnor Berättar, Naisten Ääni, Työelämä

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT