Maj-Len Remahl - Nainen paikallaan

Istumme Maj-Len Remahlin olohuoneen pöydän ääressä. Hän juo teetä, minä kahvia, lautasella omenapiirakkaa. Kello on kahden jälkeen tammikuun lopun torstai-iltapäivänä. Olen maanantaina kysynyt joogatunnilla häneltä suostumusta haastatteluun. Sovin ajan parin päivän jälkeen. Aikaa täsmennettiin kuntosalivuorolla. Asumme samalla alueella ja olemme kahden saman yhdistyksen jäseniä.  Viime aikoina olemme olleet tekemisissä useasti, sillä toimimme molemmat aktiivisesti Pitäjänmäen Eläkkeensaajissa, minkä järjestämistä liikuntaharrastuksista alussa on kyse. Mutta asiaan. Tarkoitus on kertoa hänestä ja hänen toiminnastaan ay-liikkeessä kohdistaen näkökulmaa 1980- 1990-luvulle.

Lapsuus Vaasassa 

Maj-Len on syntynyt joulukuun alussa 1942 Vaasassa. Isä oli sähköasentaja Strömbergillä, myöhemmin ABB, ja äiti hoiti Maj-Lenia ja veljiä kotona. Äiti oli viikonloppuisin töissä leipomon myymälässä ja kesäisin hautausmaalla. Vakituinen työpaikka hänellä oli myöhemmin Strömbergillä. Siellä työskennellessään hän sai pahan nikkeliallergian, josta kärsi lopun elämäänsä. Silloin ei ollut nykyistä käsitystä työssä käytettävien aineiden vaarallisuudesta terveydelle eikä käsitystä myöskään siitä, mitä ammattitaudit ovat, korvauksista puhumattakaan.  

Maj-Len oli jonkun aikaa hoidossa myös isänäidin ja isänisän luona. Isoisä maalasi öljyväreillä, joten lapsuuteen kuului tärpätin tuoksu. Isoisän maalaamia tauluja on vieläkin seinillä. Ennen kansakoulua hän oli vuoden kaupungin lastentarhassa, joka vastannee nykyistä esikoulua. Viikingelta perhe muutti Huutoniemen Neekerikylään, missä Maj-Len oppi suomen kielen.  Hän oli silloin kymmenvuotias. 

Maj-Len kävi keskikoulun, kuusi vuotta Vasa Svenska Flicklyceumia,  mutta ei jatkanut lukioon. Lukioon meni veli. Oppikoulun käyminen maksoi tuohon aikaan ennen peruskoulua ja useissa perheissä jouduttiin tekemään valintoja oppikouluun menevien lapsien suhteen.  Maj-Len kävi kaksivuotisen kauppaopiston ja oli sen jälkeen erilaisissa konttoritöissä, mm Strömbergillä. Löysi sieltä myös tulevan aviomiehensä ja ensimmäinen lapsi syntyi. 

Kotona äitiyslomalla ollessaan hän kiinnostui politiikasta. Silloin elettiin ns. Pitsingin aikaa, keskustelu oli vilkasta ja politiikka alkoi kiinnostaa. Pitsinki muistetaan mm siitä, että hän teki eduskuntavaalikampanjaan 8-kohdan listan. SDP sai edsukuntaan 1966 vaaleissa 17 lisäpaikkaa. 

Riitta Prustiin, toiseen myöhemmin ay-liikkeessa toimineeseen naiseen, hän oli tutustunut heidän miestensä yhteisen harrastuksen, jalkapallon kautta. Prusti houkutteli Maj-Len Remahlin liittymään Roparnäsin, Huutoniemen, sosialidemokraattiseen yhdistykseen vuonna 1966. Liittyessään yhdistykseen he sanoivat etteivät tulleet sitten kanvinkeittäjiksi.

 Suomen Teollisuustoimihenkilöiden liitton Vaasan osastoonMaj-Len Remahl liittyi 70-luvun alussa oman tiedostamisen herättyä metallin lakon johdosta.  Liittymistä helpotti myös se, että työkaverit pyysivät mukaan. 

Miten sinusta tuli demari? Vaasassa? Suomenruotsalaisesta tytöstä? 

Maj-Len Remahl kertoo, että kotiin tuli Stockholms Tidningen, Vasabladet ja Allers.  Kotona seurattiin Ruotsin politiikkaa, jossa sosialidemokraateilla oli vankka asema. Kotona ei varsinaisesti puhuttu politiikkaa, mutta asiat olivat jotenkin itsestään selviä.  Ensimmäisissä vaaleissa, joissa hän sai äänestää, ehdokas löytyi kuin itsestään demareitten listalta; osoittautui isän työkaveriksi. 

Ensimmäisessä työpaikan ay-kokouksessa, johon Maj-Len Remahl osallistui, hänet valittiin 1. varaluottamusmieheksi. Kävi niin, että luottamusmies erosi/luopui tehtävästään ja Maj-Len Remahlista tuli luottamusmies. Tämän valinnan myötä myös työ muuttui, sillä tehtaan johdon mielestä johdon sihteeri ei voinut kuulua liittoon. Uusi myyntitoimitsijan työ oli hänen mielestään myös huomattavasti mielenkiintoisempaa, eli ”hyvä niin”. Jonkin ajan kuluttua työura alkoi Suomen Teollisuustoimihenkilöliiton toimitsijana vuonna 1976, josta hän siirtyi Liikeliiton toimitsijaksi vuonna 1981. Nämä työt olivat Pohjanmaalla ja alueet olivat suuria, oli paljon matkustamista.

Liikeliiton puheenjohtajaksi ja pitäjänmäkeläiseksi

 Maj-Len Remahl valittiin Liikeliiton puheenjohtajaksi kesäkuussa vuonna 1986. Kysyessäni miten hän päätyi lähtemään tähän kilpaan mukaan, hän kertoi, ettei aina voinut kieltäytyä, kun pyydettiin. Yhtenä vaikuttimena oli myös se, että näin hän pystyi näyttämään muille naisille esimerkkiä, että vastuuta pitää olla valmis ottamaan, kun mahdollisuutta tarjotaan. 

Valinta tapahtui seitsemän äänen enemmistöllä. Liittokokouksessa oli kaikkiaan 412 edustajaa. Vastaehdokkaana oli liiton toimitsija, myös sosialidemokraatti ja hyvin kokenut Raimo Lehtonen. Jakolinjoja valinnoissa oli sukupuolen lisäksi myös puoluejako. Lopullinen valinta tapahtui isossa salissa, ei demariryhmässä. 

Oli aika muuttaa Vaasasta Helsinkiin. Lähdön edellytys oli myös se, että hänen miehensä saa työpaikan. Tämä järjestyi ABB:ltä Pitäjänmäen tehtaalta, mikä oli sopivan fillarimatkan päässä uudesta kodista. 

Vaasasta muuttomatkalle lähdettiin omalla autolla muuttoauton persässä aamulla kello kuusi 1.9. 1986. Lähtiessään he olivat ihmetelleet, miksi radiosta tuli niin surullista musiikkia. Selvisihän se. Kekkonen oli kuollut. Matkamusiikki ja radio-ohjelma oli koko matkan ajan harrasta.

 He muuttivat juuri siihen peruskorjattuun paritaloon, jonka pöydän ääressä haastattelua tehdessä istumme. Alue on rakennettu 50-luvun puolivälissä. Nyt tonteille rakennetaan lisää, mutta alue pysyy omakotialueena, jonkin verran tiiviimpänä.

Puheenjohtajakausi

Liikeliitosta Liikealan ammattiliitoon, PAMin ja Uniin

Maj-Len Remahlin vahvuuksia puheenjohtajana ja muutenkin oli, että hän antoi arvon kaikille, kuunteli ja kunnioitti jäsenistöä. Osasi neuvotella, ajoi jäsenten asioita, otti kaikessa jäsenet huomioon, oli ahkera ja luotettava. Ei koskaan korostanut itseään. Tätä kautta hän sai arvostusta ja kunnioitusta. 

Maj-Len Remahlin neuvottelutaitojen ansiota oli myös osaltaan, että hänen aikanaan saatiin yhdistettyä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöön kuuluva Liiketyöntekijöiden liitto, Toimihenkilö ja Virkamiesjärjestöjen keskusliitto TVK:n Liikeväen liiton ja Handels- och Industritjänstemannaförbundet HIF:n kanssa. Yhdistymiset jatkuivat ja lopputuloksena oli Palvelualojen ammattiliitto PAM:in perustaminen vuonna 2000, joka kokosi Liikeliiton, Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan liiton, Kiinteistöliiton ja Teknisten ja -erikoisammattien liiton jäsenkunnan yhteen. Yksi yhdistymisajatus oli, että kaikki isoissa kauppakeskuksissa toimivat työntekijät ovat saman liiton jäseniä; ei tule turhia rajoja yhteisiä etuja ajettaessa. 

Noin 75 %:sti naisvaltainen PAM on Suomen toiseksi suurin liitto heti SAK-laisen Kunta-alan ammattiliiton, KTV:n jälkeen, jolla on noin 200020 jäsentä. PAM:iin kuuluu noin 200000 jäsentä. 

Maj-Len Remahl valittiin myös UNIn eli Union Network International johtoon kaudeksi 2001-2003. Tässä järjestössä on 15 miljoonaa jäsentä ja se edustaa tuhatta ammattiliittoa 140 maassa ympäri maailmaa. Remahl oli ensimmäinen liiton puheenjohtajaksi valittu nainen. UNI edustaa yksityisen sektorin ammattiliittoja eli jäseniä on kaupan, pankkien, turvallisuus- ja kiinteistönhoitoalojen sekä posti- ja telealan työntekijöitä. 

Unin puheenjohtajuus on luottamustehtävä, johon valitaan jokaisesta maanosasta vuorollaan. 2001 oli Euroopan vuoro. Pohjoismaat olivat yksimielisesti kielitaitoisen ja hyvät neuvottelutaidot omaavan Remahlin takana. 

1980-1990 luvun kaupan alan kehitys, toimintaympäristö 

Aika oli vaikeaa kaupan alalla. Liikealan järjestäytyminen oli alkanut aikoinaan E- osuustoimintaliikkeestä. Nyt koko osuustoimintaliikettä saneerattiin raa´alla kädellä. E-liikkeellä oli myös laajempi yhtiökirjo kuin toisella osuuskauppaliikkeellä eli SOK:lla, jolla oli vain kauppaa ja maataloutta. E-liikkeellä oli rakennusyhtiöitä ja muita tehtaita, Suomen Työväen Säästö-pankki jne. Kun yhdellä sektorilla alkoi mennä huonosti, se veti muita mukaansa ja lopputulos on tiedossamme. 

Saneerauksen yhteydessä varasto ja konttoripaikkoja hävisi, suljettiin myymälöitä ja irtisanottiin ihmisiä, laitettiin työttömiksi ja työnnettiin eläkeputkeen, osa-aikaistettiin. Viisikymppisiä ihmisiä työnnettiin eri tavoin pois työelämästä. Se oli rankkaa sekä taloudellisesti että henkisesti. Myöhemmin saatiin sopimuksiin, että osa-aikaistaminen piti tehdä irtisanomisperustein ja osa-aikaistetuille tuli tarjota lisätunteja ennen kuin uusia työntekijöitä otetaan. Tätä toimintamallia oli kuitenkin vaikea valvoa käytännössä. 

Suomen osa-aikaisuutta verrattiin tuolloin usein esim. Saksaan, jossa naiset perinteisesti olivat olleet kotona ja he olivat osa-aikatöiden kautta tulossa työelämään. Heillä osa-aikaisuus on omahaluista, meillä jo silloin suurelta osalta pakotettua ja siirto työelämästä takaisin puolipäiväksi kotiin elämään puolen päivän palkalla. 

Mistä liiketoiminnan huono tila johtui? Osittain huonoa johtamista. Alalle tuli kovia yksityisiä kilpailijoita. Ihmisten elintaso nousi ja ostovoima kasvoi. Yksityinen puoli pystyi paremmin reagoimaan asiakkaiden tarpeisiin. Kaupan alan rakenne muuttui, kauppauskollisuus hiipui.

Ostouskollisuutta oli pidetty vuosikymmeniä yllä muun muassa ostohyvityksillä. Kuitit kerättiin, laskettiin kotona yhteen ja vietiin kerran vuodessa kauppaan tarkistettaviksi. Ostohyvitys maksettiin E-säästökirjalle. Jossain vaiheessa ostohyvityksen maksamisesta luovuttiin, mutta tämähän on nykyisen S-Bonuksen esiäiti.

Asenteet olivat jähmeitä myös asiakkaissa ja työntekijöissä! Eihän Elanto, E-liike voi irtisanoa; sehän on meidän kauppa. Jotenkin meidän molempien mieleen tuli tässä vaiheessa ajatus, että kun työpaikka on E-liikkeen, osuustoimintaliikkeen, niin sen pitää olla vähän parempi kuin yksityinen, jossa on porvaripomo. Toisaalta ikänsä kaupassa töissä olleet keski-ikäiset naiset tekivät myös paljon näkymätöntä työtä, kun pitivät kauppaa omanaan, olivat erittäin sitoutuneita. Oli kunnia-asia tehdä ylimääräistä, palkatonta työtä, että tulos näytti hyvältä. Kun nämä sitoutuneet, vanhat työntekijät saneerattiin pois, eivät uudet nuoremmat enää olleet niin omistautuneita; eivät suostuneet tekemään yhtään ylimääräistä, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää. Saneerattujen mukana meni pois paljon hiljaista tietoa. 

Viime kädessä markat ja eurot ratkaisevat huolimatta yrityksen raameista. Samaan aikaan itsepalvelu yleistyi ja sen lisäksi oli jatkuva taistelu aukioloajoista. Nyt, kuten tiedämme, on osa kaupoista auki 24/7 ja itsepalvelukassatkin yleistyvät huimaa vauhtia. 

Kasvua ennen lamaa

1980-luvun loppupuoli oli myös ammattiliitoille kovaa kasvun aikaa. Suurella osalla meni hyvin, liittojen jäsenmäärät kasvoivat, oli saatu saneerauksen kautta herätys, että ammattiliittoa tarvitaan. Vasta 90-luvun lama taittoi kasvun ja työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi rajummin koko yhteiskunnassa. Eläkeputkeen työnnettiin ihmisiä. Martti Ahtisaaren perustama Matti Pekkasen työryhmä yritti tätä sumaa osaltaan purkaa. 

Toisaalta tähän aikaan Liikeliittoon alkoi tulla jäseniä myös yksityisistä yrityksistä, järjestäytymisaste oli noin 70%. Tätä kirjoitettaessa ei ole mahdollisuutta paneutua statistiikkaan syvemmin. Saneeraustenvaikutus työttömyyteen, toisaalta ostovoiman nousu ja ay-liikkeen jäsenmäärän muutokset. Näitä voi joku osaavampi selvittää, tässä on asiaa käyty läpi niillä muistikuvilla, mitä meillä oli. 

Tutkittaville vuosikymmenille osui myös Liikeliiton lakko 1984 ja lakonuhka vuonna 93-94. Pitkään kaupan alalla toiminut tuttavani kertoi, että aika pitkälle johtui Maj-Len Remahlin neuvottelutaidoista, että on selvitty näinkin vähillä lakoilla.  Lakko on helpompi aloittaa kuin lopettaa. Erityisen haastavaa lakko on kaupan alalla, jossa järjestäytymisaste on alhaisempi kuin teollisuudessa. Palvelualan lakko koskettaa myös heti tavallisia kansalaisia, joiden tuki onnistuneelle lakolle on ensiarvoinen. Näillä kriteereillä 84 lakko onnistui. 

Naisten osa työelämässä 

Naisten osa on aina ollut kantaa vastuu lasten tekemisestä, sekä biologisesti että tilipussilla. Ennen niin, että oltiin kotona, ei kertynyt eläkettä, nyt tehdään osa-aikatyötä ja kertyy pieni eläke. Naisten työ ja palvelutyö yleensä koetaan jatkuvasti lisäansiona vain miehen palkan päälle, huolimatta siitä, että yksinhuoltajien määrä on huimasti noussut. Palkkaeroja ei voida selittää edes koulutuksella, sillä  insinöörin ja sairaanhoitajien koulutus on liki sama, opettajista ja muista korkeakoulutetuista matalapalkkaisista puhumattakaan. Koulutusero tuli usein myös esille, kun eri keskusjärjestöjen yhdessä yritettiin saada aikaan naisille solidaarisia palkkaratkaisuja. Tämän onnistui tulopoliittisten kokonaisratkaisujen yhteydessä parhaiten. 

Varsinkin liittokohtaisten sopimusten aikana jokainen liitto ajaa ihan perustellusti vain omien jäsentensä asiaa eikä isolta SAK:ltakaan ole löytynyt aina solidaarisuutta pienipalkkaisia naisaloja kohtaan. Jotenkin on käsitys, että noita ”naisten töitä” voi tehdä kuka vaan.  Kuitenkin on niin, että suoraan kadulta tai peruskoulusta ilman koulutusta ei voi mennä kaupan kassalle eikä ravintolan baaritiskille töihin. Eli raja-aitoja on aina ollut olemassa myös liittojen välillä, ei niinkään aina naisten ja miesten välillä.

Jo 1990-luvulla on ammattiliittojen kentässä osattu aavistaa muutosten vaikutus sosiaaliturvan heikentymiseen matalapalkka-aloilla.  Vuonna 1994 olleen HRHL;n valtuuston näkemyksen mukaan ”ollaan palvelualoille luomassa järjestelmä, joka pudottaa ihmiset eläketurvasta, vuosilomista, sairausturvasta, työsuhdeturvasta ja monelta osin sosiaaliturvasta. ”(Viini, laulu ja taustajoukot, Maritta Pohls 2016, sivu 381.)

Samasta asiasta on kyse alla olevassa Helsingin sanomien Maj-Len Remahlin haastatattelussa 24.5.1991, jolloin meillä oli Esko Ahon hallitus.

Liikealan Ammattiliiton puheenjohtaja Maj-Len Remahl (sd) epäilee hallituksen haluavan tietoisesti halvaannuttaa ammattiliittojen toiminnan ja ajaa ammattiyhdistysliikkeen ns. eurooppalaiselle tasolle. Siihen viittaa Remahlin mielestä mm. hallituksen kaavailema työttömyyskassojen omavastuuosuuden kaksinkertaistaminen.

Liittonsa valtuuston kokouksessa torstaina Helsingissä puhunut Remahl ihmetteli myös hallituksen tempoilevaa talouspolitiikkaa. ”Teollisuuden tukipaketissa olevan sosiaaliturvamaksujen porrastamisen poistaminen kohdistuu nimenomaan työvaltaisiin aloihin. Hallitusohjelmassa luvattiin kuitenkin parantaa erityisesti juuri työvoimavaltaisen yritystoiminnan edellytyksiä”, hän huomautti.

Työnantajia hän syytti yksioikoisuudesta: ainoa vaihtoehto tuntuu olevan lomautus tai irtisanominen. Työnantajat vaativat myös palkkojen jäädyttämistä. ”Voiko todella olla niin, että kun esimerkiksi myyjät juuri ovat päässeet yli 6000 markan taulukkopalkkoihin, näitä palkkoja olisi varaa alentaa”, Remahl ihmetteli. (6000 markkaa vuonna 1991 vastaa 1528,07 € vuonna 2019 Suomen Pankin laskurin mukaan.)

Palvelualat on edelleen matalapalkka-ala, jolla on tyypillistä epätyypilliset työsuhteet, 0-sopimukset tuntuvat tulleen jäädäkseen. Mari Laasio, Alepan kassa, otti asian esille keväällä 2020. Osa-aikaisella palkalla ei elä. (YLE TV1, Työelämä 20.1.2020)

Naisena johtopaikalla, onko se sukupuolikysymys?

Olit ensimmäinen nainen Liikealan ammattiliiton johdossa, oliko ay-liikkeen johdossa aikanasi muita naisia?

SAK-laisista liitoista Kumi- ja Nahkaliiton puheenjohtaja oli myös nainen, Hilkka Häkkilä. Tekstiili- ja vaatetusalan liitossa Tuulikki Kannisto. TVK:n ensimmäinen naispuheenjohtaja oli Riitta Prusti.

Koitko väheksyntää, syrjintää sukupuolesi perusteella puheenjohtajan pestissä? ”En kokenut väheksyntää, kyllä miehet jotain saunapalavereja keskenään pitivät, mutta mitä sitten? Mutta kaupan alaa, palvelualoja väheksyttiin. Puhuttiin paidanpesijöistä, että ettehän te tuota mitään. ” Voimia on tullut siitä, että tukena on koko ajan ollut iso jäsenmäärä, innostuneet ja vastuuntuntoiset luottamushenkilöt sekä sitoutunut ja asiantunteva henkilökunta.

 Et ole ollut mukana missään erillisessä naisporukassa, Demarinaisissa tai puolueosastojen naisyhdistyksissä? ”Ei ole ollut aikaa toimia molemmissa, asioita hoidetaan rinta rinnan.”

 Osa-aikaisuus nyt

Kaupan ala on muuttunut, kuten koko yhteiskunta. Enää harvalla alalla on säännöllistä työtä kaavalla kahdeksasta neljään. Kaupassa on yleensä hiljaisempaa iltapäivällä, eivätkä kaikki voi koko aikaa hyllyjäkään täyttää, niin yhtäjaksoinen 8 tuntia on vaikea toteuttaa. Täydet tunnit edellyttäisivät jaksottaista työpäivää tai siirtymistä toiseen myymälään. 

Kun yrityksen tavoite on tuottaa mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla, aina ei voi toimia toivotusti. Tietysti siihen pitää yrittää pyrkiä. Tämä osa-aikaisuus ei koske vain kaupan alaa vaan myös kiinteistöalaa ja siivousalaa. Eikä sopimusteksti, että osa-aikaiselle on aina ennen uuden osa-aikaisen palkkaamista tarjottava lisää tunteja, edelleenkään kovin hyvin toteudu.

Palvelualalle on edelleen tyypillistä, että se on naisvaltainen ja nyt myös työllistää paljon maahanmuuttajia. Monella on kuitenkin myös kokoaikatyö. Johtaminen on parantunut, työtekijöillä on enemmän osallistumismahdollisuuksia. 

Ay-liikettä tarvitaan edelleen. Median jatkuva vähättely harmittaa. Kun ei ole enää mitään omaa tiedotuskanavaa. Porvarimedian ylivalta on mieletöntä. Pitää entistä enemmän satsata uusiin muotoihin, digitaaliseen mediaan. 

Miten tästä eteenpäin, mitä tarvitaan

”Sivistystä, opastusta yhteiskunnan toimintaan, pitää herättää ihmisiä toimimaan myös vaalien välillä. Äänestäminen ei vaan riitä.” 

Itse mietin tässä yhteydessä, vaatiiko enemmän olla vahva nainen miesten porukassa kuin omassa porukassa. Molempia varmasti edelleen tarvitaan. Kun oli kyse esimerkiksi Hilja Pärssisen toiminnasta tasavaltamme alussa, kun nainen oli rappujen alin porras, tarvittiin vahvaa yhtenäistä naisliikettä. Mistä löytyy nyt Hilja Pärssinen ajamaan sinnikkäästi palkkatasa-arvoa.

 Lopuksi

Oli kiinnostavaa keskustella Maj-Len Remahlin kanssa. Käydä läpi myös osittain omaa työuraani, sillä tarkastin monta vuotta juuri noina vuosikymmeninä palvelualojen työturvallisuutta. Oli innostavaa keskustella vahvan naisen, vahvan ihmisen, monen lasikaton rikkojan kanssa. Kuten hän viimeksi tapaamisessamme sanoi: Nyt ei juolahtaisi mieleenkään valita naisvaltaisen alan puheenjohtajaksi miestä. 

Yksikään niistä positiivisista laatusanoista, joita hänestä kuulin tämän kirjoittamisen yhteydessä ei ole ylisana, päinvastoin. Toivon että tämä kirjoitus herättää teissä lukijoissa vahvan halun toimia edelleen tasa-arvon, tasavertaisuuden, heikompien puolesta. Heikompi ei ole aina nainen.